Viime jouluna annoin lahjaksi rakkaalleni pienen mustan kirjan, jossa oli ajatuksiani, ajatelmiani ja pohdintojani kirjoitettuna tyylitellen - kunnioittaen Paulo Coelhon teosta "Valon soturin käsikirja" sekä Yamamoto Tsunetomon teosta "Hagakure - Samurain tie". Tänä jouluna julkaisen Tumman Valon Soturin käsikirjan blogissani sopivasti jaotelluissa osissa.
Osa 1
Osa 2
*
Tumman Valon Soturi tietää, että jokainen on loppujen lopuksi maan päällä yksin. Elämän aikana jokainen on välillä yksin, mutta lopun kohtaamme aina yksin, koska kukaan ei lähde kanssamme tai ole luonamme, kun lähdemme, eikä ole mitään paikkaa, minne menemme, jossa olisi muita. Loppu on armoton, mutta myös lohdullinen. Yksinäisyys lopussa on luonnollista, mutta yksinäisyys alussa on suuri tragedia. On myös suuri murhe kantaa yksinäisyyden taakkaa - joko välillä, aika ajoin, tai jopa koko elämänsä ajan. Yksinäisyyden taakka on eri asia kuin yksinäisyys ja Tumman Valon Soturi on tultuaan sellaiseksi tajunnut, että tuo taakka on laskettava alas. Ensin Soturi laskee sen itse ja sitten hän pyrkii laskemaan sen kaikilta niiltä, joilta sen voi laskea, jotka sen sallivat, ja jotka haluavat tuntea Soturin kosketuksen. Sillä ei Soturikaan kaikkia maailman yksinäisyyden taakkoja voi poistaa - vain niiden, joiden Tiet risteävät Soturin Tien varrella ja yhdistyvät yhdeksi Tieksi, jolla vaellamme.
*
Tumman Valon Soturi on heikko siinä missä kuka tahansa muukin. Ei Soturista tee vahvaa se, että hänen miekkansa on terävä ja hänen lyöntinsä viuhuva. Ei, kuka tahansa voi tulla takaa ja tappaa hänet. Soturi kulkeekin pimeässä, jossa hän voi paremmin säilyä hengissä. Ei hänellä ole tarvetta astua estraadille, toreille ja turuille, julistamaan jotain, koska julistus on aina yksisilmäistä. Joskus harvoin Soturi eksyy mielenosoituksiin, mutta sielläkin hän huomaa, että hän ei halua seistä minkään yhden asian puolella ja sylkeä vastapuolelle. Mikään asia ei ole vain hyvä tai paha, kuten mikään ihminenkään ei ole vain hyvä tai paha. Jopa taistellessaan vääryyksiä tai vihaamiaan ideologioita vastaan, Soturi miettii, miksi vääryyttä tehdään tai miksi joku ajattelee, kuten ajattelee. Ei ole yhtä totuutta, mihinkään kysymykseen. On vain loppumaton määrä kysymyksiä, joihin etsiä vastauksia. Jotta voisi kehittyä, on oltava aina valmis muokkaamaan vanhaa vastausta, löytämään uusi vastaus. Mutta silti Tumman Valon Soturi ei koe olevansa vahvoilla - eikä hänen tarvitsekaan olla. Soturille tärkeintä on löytää herkkyys ja sitä kautta löytää paras mahdollinen vastaus aina kulloiseenkin kysymykseen.
*
Herkkyys on ominaisuus, jota Tumman Valon Soturi vaalii, koska se on kaiken ymmärryksen pohjalla. Se ei tarkoita, että Soturi alkaisi itkeä heti nähdessään pahuuden. Ei, Soturi itkee vasta, kun on lyönyt pahan palasiksi. Hän itkee sitä, että paha ylipäätään on olemassa, ja siksi, että tietää pahan elävän ikuisesti. Se elää meissä kaikissa, kuten hyvä, johon Soturi myös herkkyyttään tarvitsee. Ilman herkkyyttä soturi on kuin eksynyt lammas, kuin kala hapettomassa lammessa tai kuin lapsi pimeässä huoneessa mörköjen ympäröimänä. Tumman Valon Soturi on välillä tulta ja tappuraa, mutta ilman herkkyyttä hän ei olisi Soturi laisinkaan.
*
Kuten kukaan, ei myöskään Tumman Valon Soturi ole - tai kuvittele olevansa - voittamaton. Hän on heikko. Hän elää hetkessä ja kun paha hetki koittaa, hän joko taistelee - tai käpertyy kasaan. Ei ole helppoa taistella, jos taistelu on mahdoton, koska sellaisiakin taisteluita tulee vastaan, jolloin mikään miekka ei auta. Soturi on valmis kuolemaan, mutta vain läheistensä hengen puolesta. Heikkous on kuitenkin myös vahvuus, koska ei ole mitään typerämpää, kuin Soturi, joka luulee olevansa voittamaton.
...jatkuu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti