Tekstiä päivitetty viimeksi 5.11.2010 vastaamaan tilannettamme, joka elää ja muuttuu...tämän jälkeen tekstiä ei ole tarkoitus enää muokata.
VAROITUS! Tämä teksti sisältää juonipaljastuksia allekirjoittaneen elämästä. Jos siis et ole valmis sulattamaan sitä, mitä kulissien takana tapahtuu, vaan haluat elää illuusiossa, joka voi syntyä vaikkapa kotonamme sopivaan aikaan vierailemalla, niin älä vaan vahingossakaan lue pidemmälle. Tämä varoitus on tarkoitettu myös konservatiisivia, uskonnollisia tai muuten vaan suvaitsemattomia arvoja omaaville henkilöille. Ottakaa iisisti vanhukset, vanhemmat, huolehtijat - jos olisin tekemässä rikoksia, väkivaltaa tai muuta tuhoavaa, niin en siitä blogissani (todennäköisesti) kertoisi. Tämä tarina kertoo rakkaudesta...mutta nyt myös erosta.
Ylen Homoillan jälkimainingit senkun jatkuvat - myös meikäläisen blogissa. Toisen osan sain katseltua loppuun vasta eilen illalla ja yksi teema kohosi omassa mielessä ylitse muiden: häpeä/peittely/kaappihomous ja kaapista tulemisen vaikeus. Toinen tunti huipentui homoliittoja vastustavan piispan äänestäessä "kyllä" kysymykseen "onko meissä kaikissa heteroissa vähän homoa ja kaikissa homoissa vähän heteroa?". Sen jälkeen oli kiva katsella kiemurtelevaa kirkonisää, kun häneltä tivattiin, miksi vastasi, miten vastasi. Selvä kaappihomo :)
Aihe on kuitenkin myös laajemmalti ajateltuna - ja minulle henkilökohtaisesti - koskettava. On hirveätä, että ihmisten pitää peitellä heille luonnollisia asioita ja rakkautta, eivätkä he voi puhua asiasta esimerkiksi lähipiirilleen tuomitsemisen pelossa (joka voi olla myös aiheetonta). Yhteiskunta on kumminkin todella rajoittunut asenteissaan ja hyväksyy vain tietynlaista käytöstä, tietynlaisia suhteita, tietynlaisia elämäntapoja. Kulttuurimme on - kuten yksi homoillankin keskustelijoista osuvasti totesi - "heteronormatiivinen", ihan koulua, kotia, urheilupiirejä ja instituutioita myöten.
Se, miksi minua asia koskettaa, on oma erikoinen ihmissuhdetilanteeni. En tiedä, lukeeko tätä blogia läheiset ihmiset, kun en ole tätä päivittänytkään aikoihin, ennen viime päiviä, mutta jotenkin homoillan seuraaminen vahvisti ajatuksiani: Minullakaan ei ole mitään hävettävää omassa elämässäni, omissa ihmissuhteissani, joten voin aivan hyvin avata oman kaappini ovea. Ei, en ole homo. Hahaa, petyittekö :) Ja ei, en ole myöskään bi-seksuaali, transseksuaali tai mitään muutakaan - ihan vaan tylsästi hetero. Sen sijaan parisuhdemielessä elämme vaimoni kanssa erikoisemmin kuin ehkä valtaväestö. Asumme yhdessä, elämme yhdessä, olemme ystäviä ja kasvatuskumppaneita. Parisuhdetta meillä ei kuitenkaan enää ole.
Vaimoni rakkauskäsityksestä saatte kysyä häneltä, mutta osaksi siihen liittyen minä olen menneiden kuukausien aikana saanut ihmissuhteen, joka on minulle se tärkein, kun puhutaan miehen ja naisen välisestä rakkaudesta (ja tämä ei ollut homovastainen kommentti ;D). Sitä ei ole julki tuotu vielä julki edes koko lähipiirille, koska asia on vaikea ja varsinkin vaimollani on ollut ihan riittävästi huolia, murheita ja masennusta omien ihmissuhdeasioidensa vatvomisessa (toki myös minun ja hänen välisensä suhde on pohdituttanut, kovastikin). Vaimollani ei ole tällä hetkellä samanlaista suhdetta, mutta hänelläkin on ollut. Emme siis ole pettäneet toisiamme, koska olemme avoimesti puhuneet asioista ja keskenämme säilyttäneet luottamuksen. Vaimoni oli itse asiassa omalta osaltaan saattamassa minua ja rakastani yhteen, mutta ei ehkä itsekään arvannut, miten syväksi suhteeni rakkaani kanssa etenisi ja millaisen ajatusmaailmankin muutoksen se minussa aiheuttaa...
Tilanne on nyt se, että aikanaan eroamme mitä todennäköisimmin myös avioliitosta (vielä ei ole hakemusta tehty käräjäoikeuteen, jonka jälkeen alkaa vasta harkinta-aika...), koska oma rakkauskäsitykseni ja tärkeä ihmissuhteeni ei ole samanlainen kuin vaimoni käsitykset ja olen lisäksi pohtinut syvällisesti sitä, mitä elämältäni haluan. Olen nähnyt siintävän mahdollisuuden, että parisuhde, perhe-elämä ja elämä ylipäätään, olisi erilaista, toimivampaa, täyteläisempää, tasa-arvoisempaa ja onnellisempaa. Se ei vähennä tai mitätöi vaimoni kanssa vietettyjä vuosia - mutta tulevaisuus on eri asia, se alkaa nyt, ja sen rakennuspalikat olen pyytänyt saada järjestellä uusiksi, vaikkakaan "pyytämiseltä" se ei varmasti vaimostani ole kuulostanut...
Asumuseroa ja muita tulevia asumisjärjestelyjä on suunniteltu, mutta olemme päättäneet vaimoni kanssa elää siihen saakka yhdessä, kunnes hän onnistuu hankkimaan asunnon - ja tämä on asia, jolle emme ole lyöneet eräpäivää. Radikaaleja tai äkkinäisiä muutoksia arkeemme ei ole siis luvassa, koska haluamme myös suojella lapsiamme äkkinäisiltä, repiviltä ratkaisuilta. Elämäämme kuuluvat siis yhä päivittäin koulu, päiväkoti, yliopisto, työ, isovanhemmat, arki. Vaimoni käy lisäksi terapiassa ja viettää paljon aikaa ystäviensä luona. Minä yritän raapia aikaa rakkaani kanssa aina sieltä, mistä sitä on mahdollista raapia, huomioonottaen, että minä olen päävastuullinen pojistani ja rakkaallanikin on lapsia...
Lapsemme ovat tavanneet aikanaan vaimoni rakkaan hänen ollessaan suhteessa, vaimoni läheisiä miespuolisia ystäviä - ja myös oman rakkaani. Lapsille asiat on esitetty luonnollisina, osana elämää, mutta kuitenkin myös vanhimmalle lapselle hieman lyhyesti selittäen aikuisten tykkäämisistä. Arjessamme toiset ihmissuhteet eivät kuitenkaan ole juuri ollenkaan näkyneet. Tapaan rakastani useimmiten, kun lapset ovat nukkumassa. Aikaa ei ole paljon, mutta yhteys on tiivis, lämmin, avoin, syvä, hellä ja täynnä rakkautta. Emme kiirehdi, emme kurkottele mahdottomia, emme puhu konkreettisia yhteiselämästä tai muusta tiiviimmästä. Toki unelmia voi ja pitää olla, mutta ne ovat toistaiseksi olleet pieniä arjen unelmia - kunpa näkisimme useammin, kunpa voisimme nukkua yhdessä useammin. Ehkä joskus kuitenkin voi olla jotain enemmän, jopa yhteinen arki...
Kohtaamme rakkaani kanssa siis arjen reunalla ja sen on toistaiseksi riitettävä. On kuitenkin harmi, ettei asiasta ole voinut puhua avoimesti, koska emme ole olleet siihen valmiita, emme ole sitä ehkä myöskään halunneet tai sitten olemme pelänneet lähipiirimme reaktioita. Tilanne on kesken, koska vieläkin löytyy tärkeitä läheisiä ihmisiä, joille asiasta ei ole kerrottu tai ollaan vasta lähiaikoinan kertomassa. Vaimollani ei ole sinänsä tällä hetkellä mitään "hävettävää" asiassa, koska hän ei tällä hetkellä seurustele ja minä olen se, joka on muuttanut ajatustaan siitä, mitä parisuhteelta haluan. Ulkopuolisille suhteeni rakkaaseen on varmastikin monen mielestä ollut vain joku "sivusuhde" tai hän minun "rakastajattareni". Nuo määrittelyt ovat kuitenkin harhaanjohtavia. Minulla on yksi rakastettu, sydämeni valittu, ihanainen. Elämä soljuu eteenpäin päivä kerrallaan ja nautin jokaisesta, koska saan rakastaa ja olla rakastettu. Siinä ei ole mitään väärää tai hävettävää, eikä minun vastuullani ole tehdä ketään muuta ihmistä onnelliseksi kuin itseni. Se voi kuulostaa itsekkäältä, mutta se on ainoa tapa, jolla kukaan voi rakastaa - ellei rakasta itseään, ei voi rakastaa toisia. Ja minä rakastan. Rakastan lapsiani, rakastan ihanaistani, rakastan vaimoanikin - ystävänä ja kanssavanhempana, mutta en siltikään halua elää enää näin. En halua pahaa kenellekään, joten toivon, että onnellisuuteni ei ole teidän - arvon satunnaiset blogini lukijat ja ehkä jopa lähipiirimme edustajat - mielestä väärin.
Lapsista saa ja pitää olla huolissaan. Heitä yritämme varjella ja kohdella oikein tilanteen muuttuessa. Heitä emme hylkää, missään tapauksessa.
19.10.10
Mietteitä Homoillan jälkimainingeissa
Olen seurannut tätä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kiirastulta Ylen Homoillan jälkeen aika rauhallisin mielin, vaikka toki on ollut ilo huomata, että ihmisten tasa-arvoinen kohtelu on niin tärkeä asia, että se katsotaan tällaisen protestin (kirkosta eronnut ilmeisesti ainakin 20000 ihmistä lähetyksen jälkimainingeissa) arvoiseksi. Tänään sitten viimein tutustuin Homoilta-ohjelmaan Yle Areenalla ja tottakai heti heräsi tarve kommentoida ja ottaa kantaa, olenhan paatunut pakana ja tunnustuksellinen ateisti :)
On järkyttävää, että kristittyinä itseään pitävät, raamattua kirjaimellisesti "tulkitsevat" ihmiset voivat tuomita toiset ihmiset luonnottomiksi - tai siis "heidän tekonsa" - ja homoseksuaalisten ihmisten sukupuolisen identiteetin itsessään "synniksi", pahaksi, jota tulee katua tai pyytää anteeksi (anoa armoa). Synninteon voi antaa anteeksi vain Jumala, koska homot ovat siis tulkinnan mukaan rikkoneet tämän lakia vastaan. Homoseksuaalisten ihmisten pitäisi näiden hihhuleiden mukaan pidättäytyä toimimasta oman identiteettinsä mukaisesti ja yrittää parantua Jumalan avulla. Tulkinnat riippuvat siitä, mistä kohtaa raamattua tyypit sattuvat "Jumalan totuuksia" lukemaan tai miten siellä esitetyt tapahtumat esitetään ja esimerkiksi Homoillassa mainittiin Uuden Testamentin kuvaus siitä, kun Jeesus siunaa miehen ja naisen avioliiton - ja koska Jeesus ei siunaa homoja, niin on mukamas "Jumalan sana, että homoja ei voi siunata avioliittoon".
Ongelma on nimenomaan se "Jumalan sana", raamattu, joka on ikävä kyllä aika paska, ajastaan jälkeenjäänyt ties kenen kirkonisän aikojen saatossa sorkkima kristillinen elämäntapaopas, varsinkin, kun sitä lukee kirjaimellisesti ja yrittää sen jälkeen kunnioittaa Elämää. Sillä nimenomaan siinä on suurin ristiriita: Homoutta pidetään syntinä, luonnottomana - ei luonnollisena, hyväksyttävänä. Homous on siis raamatun tulkintojen mukaan paha. Onko homous siis Saatanan syy? Silti nämä "lähimmäisenrakkaat" uskovaiset sanovat (ainakin lähetyksessä ollut persu vastasi kysyttäessä), että Jumala on luonut myös homot. Hups, tulipa Jumalalla tehtyä kaamea moka! Vai onko ongelma tosiaan vaan avioliittoon siunaaminen...mielestäni järkevin kommentti kirkon kannalta asiaa ajateltuna oli naispapin (ainoa homojen puolella istunut ;D) toteamus, että hän siunatessaan naispareja (ennen kuin kirkon tuomiokapituli oli kieltänyt sen...) oli nimenomaan pyytänyt Jumalalta siunausta ja sitten on Jumalan tehtävä joko siunata tai olla siunaamatta. Ikävä kyllä hihhuliaines samaan aikaan pitää homoja epäihmisinä, pitää jopa eduskuntatasolla puheita, joissa homot rinnastetaan eläimiin (mikä sinänsä jo sotii minun elämän kunnioitustani vastaan, mutta on ihmisillä yleinen asenne - myös ei-kristityillä tai ei-uskovilla - jonka mukaan ihminen on ylempi olento kuin muut eläimet...) ja alkaa homojen avioliitto-oikeudesta puhuttaessa yhtäkkiä puhua siitä, että pian avioliitto halutaan kaikille avoimeksi, isä voisi mennä naimisiin lapsensa kanssa tai sisarukset keskenään, vaikka homojen tapauksessa on kyse vain ja ainoastaan siitä, että henkilöt sattuvat olemaan samaa sukupuolta.
Homoillassakin esitetyt kommentit, joiden mukaan homojen syrjintää kirkon taholta voi nyky-Suomessa verrata apartheidiin, eivät ole kovin kaukaa haettuna. Kirkon lähellä oleva ja sen perinteisiä arvoja puolustava Suomen Kristillisdemokraatit ovat konservatiivinen, keskusta-oikeistolainen - tai mielestäni voisi jopa sanoa äärioikeistolainen poliittinen puolue, joka lukee omaa "Taisteluni" -opusta laput silmillä, koska se on heidän suuren johtajansa sana. Ei natsitkaan varmasti kaikki pahoja olleet, mutta joukossa tyhmyys tiivistyy ja joku päättää toimintatavat, vaikka kaikki eivät niitä hyväksyisikään. Kirkko tarvitsee poliittista tukea pysyäkseen etuoikeutetussa valtiokirkon ja veronkantajan asemassa, joten aivan yhtä lailla kirkon ääni on kristillisten tai muiden uskovaisten poliitikkojen ääni. Ja se ääni on valitettavan fasistinen suhteessaan homoihin.
Protestina kirkosta eroaminen onkin täysin oikein. On ihan turha vedota siihen, että kirkko tekee hyvää työtä ja auttaa lähimmäisiään, koska kirkko samaan aikaan tuomitsee ihmisiä, jopa uskovaisia omia jäseniään - ja vielä julkisesti, kovaan ääneen. Kirkko perustaa oppinsa raamattuun ja niin kauan, kun näin on, eikä tulkintoja tai inhimillistä näkemystä (saati yleensä elämän kunnioittamisen näkemystä) sallita raamatun nimissä, on kirkon valtaa mielestäni entisestäänkin karsittava ja kaikkien kynnelle kykenevien kirkosta erottava. Kirkon sisällä on porukkaa, joka korostaa uskonnon rakkauden sanomaa, mutta ikävä kyllä suurin osa sen sijaan lyö edelleen raamatulla päähän.
On järkyttävää, että kristittyinä itseään pitävät, raamattua kirjaimellisesti "tulkitsevat" ihmiset voivat tuomita toiset ihmiset luonnottomiksi - tai siis "heidän tekonsa" - ja homoseksuaalisten ihmisten sukupuolisen identiteetin itsessään "synniksi", pahaksi, jota tulee katua tai pyytää anteeksi (anoa armoa). Synninteon voi antaa anteeksi vain Jumala, koska homot ovat siis tulkinnan mukaan rikkoneet tämän lakia vastaan. Homoseksuaalisten ihmisten pitäisi näiden hihhuleiden mukaan pidättäytyä toimimasta oman identiteettinsä mukaisesti ja yrittää parantua Jumalan avulla. Tulkinnat riippuvat siitä, mistä kohtaa raamattua tyypit sattuvat "Jumalan totuuksia" lukemaan tai miten siellä esitetyt tapahtumat esitetään ja esimerkiksi Homoillassa mainittiin Uuden Testamentin kuvaus siitä, kun Jeesus siunaa miehen ja naisen avioliiton - ja koska Jeesus ei siunaa homoja, niin on mukamas "Jumalan sana, että homoja ei voi siunata avioliittoon".
Ongelma on nimenomaan se "Jumalan sana", raamattu, joka on ikävä kyllä aika paska, ajastaan jälkeenjäänyt ties kenen kirkonisän aikojen saatossa sorkkima kristillinen elämäntapaopas, varsinkin, kun sitä lukee kirjaimellisesti ja yrittää sen jälkeen kunnioittaa Elämää. Sillä nimenomaan siinä on suurin ristiriita: Homoutta pidetään syntinä, luonnottomana - ei luonnollisena, hyväksyttävänä. Homous on siis raamatun tulkintojen mukaan paha. Onko homous siis Saatanan syy? Silti nämä "lähimmäisenrakkaat" uskovaiset sanovat (ainakin lähetyksessä ollut persu vastasi kysyttäessä), että Jumala on luonut myös homot. Hups, tulipa Jumalalla tehtyä kaamea moka! Vai onko ongelma tosiaan vaan avioliittoon siunaaminen...mielestäni järkevin kommentti kirkon kannalta asiaa ajateltuna oli naispapin (ainoa homojen puolella istunut ;D) toteamus, että hän siunatessaan naispareja (ennen kuin kirkon tuomiokapituli oli kieltänyt sen...) oli nimenomaan pyytänyt Jumalalta siunausta ja sitten on Jumalan tehtävä joko siunata tai olla siunaamatta. Ikävä kyllä hihhuliaines samaan aikaan pitää homoja epäihmisinä, pitää jopa eduskuntatasolla puheita, joissa homot rinnastetaan eläimiin (mikä sinänsä jo sotii minun elämän kunnioitustani vastaan, mutta on ihmisillä yleinen asenne - myös ei-kristityillä tai ei-uskovilla - jonka mukaan ihminen on ylempi olento kuin muut eläimet...) ja alkaa homojen avioliitto-oikeudesta puhuttaessa yhtäkkiä puhua siitä, että pian avioliitto halutaan kaikille avoimeksi, isä voisi mennä naimisiin lapsensa kanssa tai sisarukset keskenään, vaikka homojen tapauksessa on kyse vain ja ainoastaan siitä, että henkilöt sattuvat olemaan samaa sukupuolta.
Homoillassakin esitetyt kommentit, joiden mukaan homojen syrjintää kirkon taholta voi nyky-Suomessa verrata apartheidiin, eivät ole kovin kaukaa haettuna. Kirkon lähellä oleva ja sen perinteisiä arvoja puolustava Suomen Kristillisdemokraatit ovat konservatiivinen, keskusta-oikeistolainen - tai mielestäni voisi jopa sanoa äärioikeistolainen poliittinen puolue, joka lukee omaa "Taisteluni" -opusta laput silmillä, koska se on heidän suuren johtajansa sana. Ei natsitkaan varmasti kaikki pahoja olleet, mutta joukossa tyhmyys tiivistyy ja joku päättää toimintatavat, vaikka kaikki eivät niitä hyväksyisikään. Kirkko tarvitsee poliittista tukea pysyäkseen etuoikeutetussa valtiokirkon ja veronkantajan asemassa, joten aivan yhtä lailla kirkon ääni on kristillisten tai muiden uskovaisten poliitikkojen ääni. Ja se ääni on valitettavan fasistinen suhteessaan homoihin.
Protestina kirkosta eroaminen onkin täysin oikein. On ihan turha vedota siihen, että kirkko tekee hyvää työtä ja auttaa lähimmäisiään, koska kirkko samaan aikaan tuomitsee ihmisiä, jopa uskovaisia omia jäseniään - ja vielä julkisesti, kovaan ääneen. Kirkko perustaa oppinsa raamattuun ja niin kauan, kun näin on, eikä tulkintoja tai inhimillistä näkemystä (saati yleensä elämän kunnioittamisen näkemystä) sallita raamatun nimissä, on kirkon valtaa mielestäni entisestäänkin karsittava ja kaikkien kynnelle kykenevien kirkosta erottava. Kirkon sisällä on porukkaa, joka korostaa uskonnon rakkauden sanomaa, mutta ikävä kyllä suurin osa sen sijaan lyö edelleen raamatulla päähän.
14.10.10
Kirje joulupukille
Hyvä joulupukki,
Tänä jouluna, kun taas talvipäivänseisausta juhlistetaan, kristityt muistelevat Jesseä, kun taas pakanat vaan nauttivat perheen kesken ylenmäärin ruokaa ja lahjovat toisiaan krääsällä ilman Jessen muistelua. Ajattelin, että koska olet satuolento, kuten Jesse, niin voin olla sinulle ihan yhtä itsekäs kuin kaikki muutkin ja toivoa kaikenlaista materiaa, vaikka haluaisinkin vaan maailmanrauhaa, terveyttä, onnea ja mikä tärkeintä - rakkautta. Niitä kun ei toivomalla saa, niin pistetään sitten helpompi lahjalista kehiin:
1) Kirjat
Haluaisin Christopher Hitchensin kirjan "Jumala ei ole suuri". Tekisi mieleni lukea se alkuperäiskielellä britti-englanniksi (koska vaikka Hitchens on nykyisin amerikan kansalainen, on hän alkujaan britti) ja hänen sanailunsa ovat ainakin videoita katsellessa olleet mitä hauskinta verbaalista tykitystä. Minusta aika hyvä - ja rehellinen - arvio kirjasta oli yhden nuorukaisen maininta, että vuoroin nauratti ja vuoroin itketti lukea kyseistä opusta.
Haluaisin myös Jared Diamondin kirjan "Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä". Siinä kirjailija pohtii kulttuurien ja ympäristön yhteentörmäyksiä ja sitä, kuinka (ihmis)kulttuureilla on ollut taipumus riistää ja tuhota ympäristöä niin, että lopulta ovat romahtaneet. Kyseinen kirjailija on myös kirjoittanut mielenkiintoisen opuksen "Tykit, taudit ja teräs - 13000 viime vuoden lyhyt historia jokaiselle".
Ongelmallista näiden mahdollisesti upeiden opusten saamisessa on se, että olen a) äärimmäisen laiska lukija, b) äärimmäisen hidas lukija ja c) muutenkaan aika ei näytä riittävän kaikkeen, mitä haluaisin tehdä. Joten ehkäpä näiden lahjojen sijaan voisit toimittaa kaikille kristityille hihhuleille mustan raamatun tai vaihtoehtoisesti Hitchensiä ja saisivatpahan kevyen närästyksen Jeesus-juhlintansa keskelle (anteeksi kristityt, en vaan ymmärrä teitä).
2) Levyt
Haluaisin Melecheshin, alkujaan israelilaisen, mutta uskonnollisen kiihkoilun ja ikävän ilmapiirin (lue: parempien metallimarkkinoiden) vuoksi Hollantiin muuttaneen bändin esikoislevyn Djinn, jossa on todellista mesopotamialaista mystiikkaa, jota bändi on lanseerannut "tyylilajikseen". Mahtavaa, mielestäni täysin tanssimusiikkiin rinnastettavaa, mustaa pakanametallia.
Haluaisin myös Metallican klassikko-albumin (oma henkilökohtainen klassikko, nääs) ...And Justice for All, joka aikanaan aiheutti itselleni metallisen herätyksen, tutustutti speedin/thrashin ja muutenkin rankemman rockin pariin rap- ja disco-vuosien jälkeen. Elettiin aikaa yläasteen ja levy soi täysillä. On aina hienoa palata vetoihin kuten To Live is To Die ja Dyer's eve, mutta levy minulla on alkuperäisenä ainoastaan c-kasettimuodossa eli käytännössä sillä ei enää mitään tee.
Onko CD-levyjenkään ostamisessa sitten mitään järkeä? Muovinen läpyskä yleensä muovisissa kuorissa. Sama paskahan löytyy Spotifystäkin, sanoo moni, ja totta on, että Djinn löytyy, mutta Metallica, tuo vanhojen homojen, eiku siis juoppojen, öö, hevareiden thrash-orkesteri on sen verran itsetietoinen, ettei anna pikkupiraateille mitään armopaloja tai musaa senttikorvauksilla (vaikka Spotify onkin ihan laillinen pulju, huom!), joten Metallican levyt impataan sitten laittomasti. Tai ostetaan se vitun CD. Ja meikäläisen peruste on lopulta yksinkertainen: Autossani on CD-soitin.
Kiitos julegubbe ja nähdäänpä ehkä jouluna tai sit ei. En mä oikeasti noita juttuja tartte, kunhan vaan kirjoittelin talteen, että jos tulee mieleen, että mitä ois kiva saada, niin voi palata tähän kirjoitukseen...ja mitä tulee siihen joulun "kristilliseen hapatukseen", niin tukehtukoon pullaansa saatana jokainen, joka alkaa mulle saarnata sitä, että miten minä, pakana, voin muka juhlia jouluna. No vittu, oletko sinä joulupukki muka kristitty, häh?
J. Pagan
Tänä jouluna, kun taas talvipäivänseisausta juhlistetaan, kristityt muistelevat Jesseä, kun taas pakanat vaan nauttivat perheen kesken ylenmäärin ruokaa ja lahjovat toisiaan krääsällä ilman Jessen muistelua. Ajattelin, että koska olet satuolento, kuten Jesse, niin voin olla sinulle ihan yhtä itsekäs kuin kaikki muutkin ja toivoa kaikenlaista materiaa, vaikka haluaisinkin vaan maailmanrauhaa, terveyttä, onnea ja mikä tärkeintä - rakkautta. Niitä kun ei toivomalla saa, niin pistetään sitten helpompi lahjalista kehiin:
1) Kirjat
Haluaisin Christopher Hitchensin kirjan "Jumala ei ole suuri". Tekisi mieleni lukea se alkuperäiskielellä britti-englanniksi (koska vaikka Hitchens on nykyisin amerikan kansalainen, on hän alkujaan britti) ja hänen sanailunsa ovat ainakin videoita katsellessa olleet mitä hauskinta verbaalista tykitystä. Minusta aika hyvä - ja rehellinen - arvio kirjasta oli yhden nuorukaisen maininta, että vuoroin nauratti ja vuoroin itketti lukea kyseistä opusta.
Haluaisin myös Jared Diamondin kirjan "Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä". Siinä kirjailija pohtii kulttuurien ja ympäristön yhteentörmäyksiä ja sitä, kuinka (ihmis)kulttuureilla on ollut taipumus riistää ja tuhota ympäristöä niin, että lopulta ovat romahtaneet. Kyseinen kirjailija on myös kirjoittanut mielenkiintoisen opuksen "Tykit, taudit ja teräs - 13000 viime vuoden lyhyt historia jokaiselle".
Ongelmallista näiden mahdollisesti upeiden opusten saamisessa on se, että olen a) äärimmäisen laiska lukija, b) äärimmäisen hidas lukija ja c) muutenkaan aika ei näytä riittävän kaikkeen, mitä haluaisin tehdä. Joten ehkäpä näiden lahjojen sijaan voisit toimittaa kaikille kristityille hihhuleille mustan raamatun tai vaihtoehtoisesti Hitchensiä ja saisivatpahan kevyen närästyksen Jeesus-juhlintansa keskelle (anteeksi kristityt, en vaan ymmärrä teitä).
2) Levyt
Haluaisin Melecheshin, alkujaan israelilaisen, mutta uskonnollisen kiihkoilun ja ikävän ilmapiirin (lue: parempien metallimarkkinoiden) vuoksi Hollantiin muuttaneen bändin esikoislevyn Djinn, jossa on todellista mesopotamialaista mystiikkaa, jota bändi on lanseerannut "tyylilajikseen". Mahtavaa, mielestäni täysin tanssimusiikkiin rinnastettavaa, mustaa pakanametallia.
Haluaisin myös Metallican klassikko-albumin (oma henkilökohtainen klassikko, nääs) ...And Justice for All, joka aikanaan aiheutti itselleni metallisen herätyksen, tutustutti speedin/thrashin ja muutenkin rankemman rockin pariin rap- ja disco-vuosien jälkeen. Elettiin aikaa yläasteen ja levy soi täysillä. On aina hienoa palata vetoihin kuten To Live is To Die ja Dyer's eve, mutta levy minulla on alkuperäisenä ainoastaan c-kasettimuodossa eli käytännössä sillä ei enää mitään tee.
Onko CD-levyjenkään ostamisessa sitten mitään järkeä? Muovinen läpyskä yleensä muovisissa kuorissa. Sama paskahan löytyy Spotifystäkin, sanoo moni, ja totta on, että Djinn löytyy, mutta Metallica, tuo vanhojen homojen, eiku siis juoppojen, öö, hevareiden thrash-orkesteri on sen verran itsetietoinen, ettei anna pikkupiraateille mitään armopaloja tai musaa senttikorvauksilla (vaikka Spotify onkin ihan laillinen pulju, huom!), joten Metallican levyt impataan sitten laittomasti. Tai ostetaan se vitun CD. Ja meikäläisen peruste on lopulta yksinkertainen: Autossani on CD-soitin.
Kiitos julegubbe ja nähdäänpä ehkä jouluna tai sit ei. En mä oikeasti noita juttuja tartte, kunhan vaan kirjoittelin talteen, että jos tulee mieleen, että mitä ois kiva saada, niin voi palata tähän kirjoitukseen...ja mitä tulee siihen joulun "kristilliseen hapatukseen", niin tukehtukoon pullaansa saatana jokainen, joka alkaa mulle saarnata sitä, että miten minä, pakana, voin muka juhlia jouluna. No vittu, oletko sinä joulupukki muka kristitty, häh?
J. Pagan