Päivä alkoi liian varhain siinä viitekehyksessä, että
katsoin eilen hyvän elokuvan (tanskalaisen huippuohjaaja Thomas Vinterbergin
Jahti – Mads Mikkelsen rules ok!), surffasin netissä leffan jälkeen liian
pitkään, siivosin puoli kahdelta yöllä kissanpaskaa ja koitin nukahtaa hikisen
kuumassa yläkerrassa. Herätys koitti nimittäin klo 06:15, kun poikani päätti,
että nythän on aamu, eikös niin, onhan valoisaakin. Ei auttaneet selitykset,
että elämme napapiirin likellä ja kesällä täällä aurinko tuskin laskee.
Pakotettuna hän vieressäni makoili ja ajoittain höpisi, kunnes joskus klo 08:00
maissa kuulin alakerrasta kauheata huutoa. ”Isi! ISIIIIIIII!
ISIIIIIIIIIII!!!!!!” Tätä jatkui noin viisi minuuttia, kunnes huusin: ”Olen
nukkumassa!” Tämän jälkeen poika palasi viereeni, jossa pulina jatkui, kunnes
joskus klo 08:15 paikkeilla erehdyin sanomaan, että nousen 60 sekunnin
kuluttua. Poika laski. Nousin. Väsytti. Mutta sain nukuttua ihan siedettävät 6
tuntia, joten en valita :)
 |
| Tivolin maailmanpyörä: Parhautta ennen kaikkea |
Aamukin meni ihan ok, joten ei kauhistattunut edes Tivoli
Sariolaan lähtö. Hieman jäi vissiin tankkaus kuitenkin puolitiehen, kun meinasi
hihat palaa heti paikalle saavuttuamme. Keksin nimittäin, että olisipa hauska
kiivetä Vimpelissä mäen päälle, josta talvella aina ollaan käyty lapsukaisten
kanssa mäkeä laskemassa, siinä tennishallin ja jäähallin välissä. No, Aarnin
kans kiivettiin mäelle polkua pitkin ja nähtiin frisbee-golf –maali sekä vähän
porukkaa, jotka kävelivät poispäin. Sanoin Aarnille, että lähetäänkö sittenkin
Tennishallin suuntaan, mutta poika halus mäen päälle kattomaan kesämaisemaa.
No, sinne mentiin ja nopeasti poispäin kyseisestä frisbeegolf-maalista, mutta
eiköhän joku urpo sieltä alkanut pian huutaa, että olemme ”keskellä kilpailua”
ja heidän reitillään ja voisitteko mennä pois. No, sinänsä ok, mutta ois tehnyt
siinä vaiheessa mieli huutaa, että ok, mutta olette myös oman
haulikkoammuntareittini varrella, joten viitsitittekö väistää vai haluatteko
hauleja rintaan? No, en sanonut, vaan otin tiukasti Aarnia kädestä ja lähdimme
tiukkaan alamäkisuuntaan keskelle ryteikköä. En tiedä, mistä sitä aina noita
väkivaltaisia aatoksia tulee, mutta ehkä on parempi, etten omista asetta.
 |
| Tivolin pomppulinna: Parhautta, loputtomiin |
Tivolissa oli yllättävän kivaa. Aarni oli fiiliksissä lähes
kaikesta. Oli maailmanpyörää, autorataa (josta tykkään itsekin, kunhan sain
vähän ohjata, ettei menty ihan päin kaikkia) ja monen sortin karuselleja.
Suurin into oli kuitenkin pomppulinnaan. Siinä ei ole sähköjä, ei valoja, ei
mitään erikseen heilutettavia osia. Se vain on ja joustaa ja heiluu. Aarni oli
siellä oikeasti varmaan 45 minuuttia. Ainoa asia, millä sain hänet sieltä
houkuteltua pois oli liukumäki, joka oli tarkoitettu alle 130-senttisille. Eli
täydellinen Aarnille. Oli huvittavaa seurata, kun lapsia tuli ja meni, mutta
Aarni vaan jaksoi ja jaksoi ja nousi aina uudestaan ja uudestaan portaat ja
laski mäkeä. Muutama lapsi ei uskaltanut edes laskea koko mäkeä ja palasi
portaita pitkin alas, mutta Aarni vaan varioi alasmenotyylejä ja hikipäissään
nousi aina vaan uudestaan ja uudestaan. Kohteen valvojanainenkin oli
fiiliksissä siitä, kuinka poika selvästi nautti tilanteesta ja aina karkasi
uudestaan ylämäkeen kiipeämään, kun pyysin, että lähdetäänkö nyt jo, pliis.
 |
| Tivolin liukumäki alle 130-senttisille: Parhautta kunnes hyytyy |
Hauskin laite oli kummitusjuna, vaikka sekin oli aika
kämänen. Hauskuus johtui yllätyksestä, joka odotti kummitusjunan pimeydessä.
Yhtäkkiä hattu katosi päästä ja mietin jo, että tippuiko vittu nyt tämäkin
hattu, kuten on hävinneet edellisetkin kaupunkireissuilla. No ei sentään, ehkä
pari sekuntia myöhemmin hattu ilmestyi takaisin päähän, mutta väärinpäin. Sama
oli käynyt Aarnilla. Pilkkopimeässä tilassa. Aarnille tämä aiheutti koko päivän
kestävän päivittelyn siitä, kuinka ”haamu” kävi ottamassa hänen hattunsa ja
pani väärinpäin takaisin päähän. Kieltämättä helvetin hauska efekti, joka jäi
itselläkin päällimmäisenä positiivisena elämyksenä Tivolivälineistä mieleen!
 |
| Tivolin autorata: Parhautta isä&poika-yhdistelmälle |
Kotona oli hyvä olla ja ramaisi, joten päivä oli onnistunut.
Loppuillasta vein Aarnin mummun ja ukin hoitoon ja sain vapaaherran illan.
Loistavaa. Elämä on hienoa!
