WC, sota ja rauha

Minusta on kiva lukea kotimme yläkerran vessassa, omassa rauhassa, eristyksissä muusta elämästä, syventyen johonkin hetkeksi, mutta vain hetkeksi. Aiemmin luin mielenkiinnolla Märta Tikkasen vaikuttavaa ”Vuosisadan rakkaustarina” runokirjaa. Vessassa piti pysähtyä ja syventyä juuri niihin muutamiin riveihin ja korkeintaan pariin sivuun. Sittemmin luin vähemmän syvällistä matskua eli vanhoja Pelit-lehtiä, lähinnä niiden kolumneja. Peleistä voi kirjoittaa fiksusti ja lehdessä on hyviä kolumnisteja. Viime ajat olen lukenut Yamamoto Tsunetomon legendaarista samurai-opasta ”Hagakure – Samurain tie”. Pätkät ovat just hyviä hetkellisiin vessasessioihin (en istu pöntöllä puolta tuntia). Välillä kaiken ”kunnia, häpeä, miekka, tie, kuolema” –jorinan keskellä sit lukee jotain täysin repeilyttävää ja nauru raikuu yläkerran vessassa.

Matsudaira Izu no kami sanoi ylimys Mizuno Kenmotsulle:

-          Sinusta on paljon hyötyä, sääli vain, että olet niin lyhyt.

-          Totta, vastasi Kenmotsu. – Joskus asiat eivät tässä maailmassa mene niin kuin tahtoisimme. Jos minä nyt löisin sinulta pään poikki ja kiinnittäisin sen jalkapohjiini, olisin pitempi. Mutta eihän sellaista voi tehdä.

Hagakuren innoittamana muistin, että minulla on Clint Eastwoodin ohjaama sotaeepos ”Letters From Iwo Jima” katsomatta. Se kertoo yhdestä kuuluisimmista taisteluista Yhdysvaltain ja Japanin välillä toisen maailmansodan päätösvaiheissa. Leffa on tehty länsimaisella rahalla ja tekijäporukalla, mutta käytännössä elokuva kuvataan täysin japanilaisten näkökulmasta. Toki samuraitematiikkaakin käsiteltiin eli aika lailla tuolla samalla ”kunnia, häpeä, miekka, tie, kuolema” –mentaliteetilla sotivat myös myöhempien aikojen samurait. Taistelussa sotilaat kohtasivat sotilaita ja inhimillisyyttä koeteltiin, kun vihollinen piti tappaa, mutta itsekin piti kuolla kunniakkaasti. Inhimillisyyden rappiota kuvattiin mm. sillä, että hevosen ja koiran kuolemat olivat tragedioita, ei niinkään sotilaiden, jotka kuolivat, koska, no, ovat sotilaita. Se, mitä valtiot sodissa tavoittelevat, ei liity sotilaiden kärsimyksiin. Valtapeliä ja nationalistista uhoa ja vihollisen demonisointia.

Kävin vähän aikaa sitten elokuvateatterissakin katsomassa sota-elokuvaa, kun ei parempaakaan ohjelmistosta löytynyt, kun yksin kaupungille lipesin. Fury ei perustunut tositapahtumiin, mutta kyllä sekin jotain sodan järjettömyydestä onnistui kertomaan. Sankarit olivat myös anti-sankareita ja sota välillä yhtä äksöniä, mutta pienissä pysähtyneissä hetkissä tämäkin onnistui vaikuttamaan.

Sotaa käydään toki oikeastikin, joten sotaviihde on aina vähän kyseenalaista. Onko hauskaa sotia? Sitä tulee aina välillä mietittyä pelatessani Traviania, vaikka sen sotiminen tietysti ei ketään oikeasti satutakaan. Hauskaa ei sen sijaan ole vaikkapa Syyriassa, Palestiinassa, Irakissa tai Ukrainassa. Sotatehtailijat ja aseita ja asetarvikkeita myyvät sotaa käymättömät valtiot, kuten Suomi, hierovat käsiään, kun aseita saa myytyä kriisialueille. Ainakin joku teollisuuden ala kukoistaa, perkele.

Uusi kylmä sotakin on sitten tiedotusvälineiden mukaan alkanut. Putin ja Venäjän valtaapitävät ovat rakentamassa uutta Neuvostoliittoa tai sitten tämäkin on vain asetehtailijoiden juoni. Kunhan nyt pitäisivät ne ydinaseet piilossa, toivoo pieni ihminen Kainuussa, vain 150 km päässä Venäjältä. Nyt on pelottelijoiden markkinat vauhdissa taas ja Natsi-, eikun siis Nato-korttia vedellään esiin harva se päivä. En jaksa uskoa, että Natoa kiinnostaisi pätkän vertaa alkaa puolustamaan Suomea, vaikka Natossa oltaisiinkin. Eiköhän sieltä kuitenkin samat asekauppiaat paikalle saavu, jos Venäjä joku päivä vyöryy rajan yli.

Propagandakoneisto suoltaa Venäjällä tuubaa ikävistä länsimaista, vaikka Putin itse kahmii historian suurmiehen viittaa tavoitellessaan nyt ensteks ainakin Ukrainaa itselleen. Krimin valloitus oli Putinisteille tärkeä strateginen ja nationalistinen voitto ja länsimaat hännysteli sen täysin Venäjän pussiin. ”Ei se haittaa, sehän on joskus ollutkin teillä. Niin ja onhan teillä siellä se tärkeä laivastotukikohta.” EU ja jenkit tarjosi lopulta talouspakotteita ja kärsijöitä ovat lähinnä Venäjän kansalaiset, kun ruplan kurssi syöksyy. Tulee vaan mieleen eräskin nationalistinen nousu, kun Saksaa ja sen kansalaisia kyykytettiin jätti-inflaation ja massatyöttömyyden sekä äärimmäisen köyhyyden parissa vajaa sata vuotta sitten. Nyt se Natsikortti esiin! En minä ennää tiiä, mitä tästä kaikesta ajatella, mutta ne ydinaseet…

Iltaisin olen lukenut pojille tähtitieteellistä populaarimatskua. Vetää välillä pienen ihmisen hiljaiseksi, kun miettii kaikkia etäisyyksiä ja avaruuden ihmeitä ja aikaa ja elämää ja kuolemaa. Sitten kuitenkin toteaa, että en minä, tai kukaan ihminen, saati muukaan orgaaninen elävä olento, voi perustaa elämäänsä muulle kuin elämiselle. Ja se on yksinkertaista. Tähtitieteen avulla emme valitettavasti omaa elämäämme ja sen ongelmia voi ratkaista. Ehkä ihmiskunta joskus löytää jotain vastauksia tuolta muualta, mutta tämä on meidän maailmamme. Siksi on tärkeätä, että taistelemme joka päivä paremman maailman puolesta, pieni taistelu kerrallaan. Vapaus, veljeys, tasa-arvo!

Ihmisten välinen tasa-arvoisuus on puhuttanut Suomessa viime päivät ja viimein eilen kansanedustuslaitoksemme ja lainsäätäjämme Eduskunta äänesti tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Kuuntelin ystäväni ihmettelyä siitä, miten ihmisille voi olla niin vaikeata hyväksyä luonnollisia asioita, kuten homoutta tai hyväksyä heille oikeuksia, joita heteroilla on. Konservatismi ja uskonnollinen fundamentalismi ovat valitettavasti yhtä läheisiä ihmiskunnalle kuin nationalismi ja sotahulluus. Mietin siinä ystävääni myötäillessä, että montakohan sukupolvea vielä menee siihen, että tämäkin nyt minun kasvissyöntiäni lähes päivittäin ääneen ihmettelevä ystäväni olisi valtaväestön mielestä konservatiivinen raakalainen ihannoidessaan lihansyöntiä ja pitäessään minua outolintuna. No, eläinten oikeudet eivät taida kuulua ihmiskunnan prioriteetissa korkealle, jos ei luonnonsuojelukaan. Tärkeämpää on, että pysytään mukana yhteiskunnan kärrynpyörässä, valmistetaan rojua ja tehdään töitä vaikka se saastuttaisi planeettamme. Niin ja tapetaan eläimet, jotta ois kupu ravittu.

Rauhaa ihmisille, eläimille ja luonnolle! Mutta ilman sähköä, lämmitystä, lähikauppoja ja rahaa tilillä en pärjää. Nyt lähden istumaan pöntöllä ja vetämään puhdasta vettä virtsani mukana alas viemäriin. Ehkä samalla luen pari valittua Hagakuren koottua ”viisautta” ja jatkan elämääni. Koska mitä muutakaan minä voin tehdä? Yritän tietysti parhaani mukaan välttää aiheuttamasta kenellekään tai millekään kärsimystä, mutta toisaalta elämä itsessään on monille pelkkää kärsimystä, joten koska se ei sitä itselleni ole, lienee syytä olla tyytyväinen niistä tekijöistä, jotka edesauttavat minun ja läheisteni hyvää elämää. Paremman tulevaisuuden puolesta, rakastaen elämää.

Matka nro 41

Taas liikkeellä. Vihdoin.
Helsingin herra, Kantsun skidi.
Mies lähti Kantsusta, Kantsu ei miehestä.
Mut poikanenhan mä olin.
Nyt oon mies.
Kainuulainen jurpo,
vaan en juntti.

Mikä se on se juntti?
Se on se, joka uhoaa
ryssistä, neekereistä, homoista.
Se tilaa "kaljan"
ja sen mielestä kasvikset
on "pupunruokaa".
Naiset on juntille pilluja, horoja.
Juntin kanssa ei voi keskustella
- paitsi nyrkeillä.

Poika sano mulle,
että näytän gangsterilta.
Nauratti vähän.
Olen herrasmiesgangsteri.

Kunnon kuulokkeilla suomi-räppiä junassa.
Bassot paukkuu,
biitit rytmittää,
lyriikat hoetaan tyylillä.
Flow ja sanoitukset tärkeintä,
blingbling-hevonpaska ei innosta
ja partyrap on lähes kirosana.
Vittumämitään juhlia halua,
vaan fiksua ja humoristista,
vakavasti otettavaa,
mutta ei välttämättä vakavaa.
Musta huumori uppoaa,
jopa kieli poskessa tehty gangsta.

Kävin tekemässä elatussopimuksen tyttärestäni.
Kotiin tultuani mietin, mistä nipistän kaks hunttia.
Tyttären vuotuinen synttärikeräys?
Unicef-kuukausilahjoitus?
Travian-kulta?
Spotify-tilistä luopuminen?
Kaikista matkoista luopuminen?
Lämmöt pienemmälle?
Pöydällä odotti kuitenkin odottamani vastaus.
Kirje Danske Bankilta kertoi,
että auto on viimein maksettu ja minun.
Kahden huntin kuukausierät ovat päättyneet.
Tein korvaavan maksusuorituksen tyttäreni hyväksi.

Mikkeli. Tuolla jossain Saksala.
Liekkö vielä se pubikin, olohuone.
Sellaisen kodinomaisen lähiöpubin
vois kyl vielä joskus perustaa.
Jos en enää kuusikymppisenä jaksa
könytä pölyisten pöytien alla piuhojen kimpussa.

Matkalla hetkessä eläminen korostuu.
Jos ei nauti nyt,
tästä hetkestä,
niin miksi lähteä matkalle?
Halusin lähteä.
Mitä vanhemmaksi tulen,
sitä vähemmän haluan tehdä sellaista,
mitä täytyy tehdä.
Pakko ei ole edelleenkään kuin kuolla.

Junan rafla on kuin pahin lähiöräkälä.
Hanassa sopimus-Karjalaa,
tölkissä poron kusta.
Ja vessan kun löytää,
niin siellä lainehtii,
kädenkuivaaja ei toimi,
vessapaperi on märkää
ja päässä on koko ajan omituinen heiluva tunne :)

Kulttuuri-ilta pääkaupungin sykkeessä.
Monikielistä puheensorinaa.
Israelilainen falafel-ravintola.
Suomalainen Public House.
Itsepalveluhotellin telkkarissa Vain Elämää.
Lasissa amerikkalaista olutta.

Uskonnonvapaus.
Ajattelun vapaus.
Toiminnan vapaus.
Yhteiskunnan on määriteltävä säännöt
- ei hihhuliorganisaatioiden.
Jos perustan nyt uskonnon,
niin onko minulla uskonnonvapaus
opettaa lainvastaisia asioita,
kehottaa rikoksiin
ja tehdä rikoksia?
Ei ole.
Siksi sitä ei pidä sallia myöskään vanhoille valtauskonnoille.
Kaikki misogynistinen, rasistinen ja lainvastainen toiminta
on pantava suurennuslasin alle, arvostelun ja arvioinnin kohteeksi.
Vapaasti.

Kotimatkalla haikea,
mutta tyytyväinen olo.
Oli ihana nähdä siskoa ja sen perhettä
- Onnellinen perhe!
Niin paljon rakkautta,
huumoria, iloa ja välittämistä.
Myös viisautta.
Olisin halunnut viettää matkalla aikaa
myös rakkaan ystäväni seurassa,
mutta force majeure esti suunnitellun.
Matkalla olo ei kyllä sovi minulle.
Join liikaa hyviä oluita,
muutaman huononkin.
Söin kaikenlaista sekalaista höttöä
ja maha sanoi viimein tööt.
Lähtöaamun pelastivat hotellin lähi-Siwan
uunituoreet piirakat ja hotellin pikakahvi
- mikään muu ei olisi maistunutkaan.
Unet ja ajatuksetkin jo sekaisin.
Olen loman tarpeessa.
Mutta en enää matkan.

Pikkukaupungin poika
Suomalainen mielenmaisema
"Piilotajunnasta sylkee myrkkyy"
Liskot, demonit, pahat ajatukset
Käsittelen, suljen pois, siirryn tulevaan
Jos sanon, etten pelkää, valehtelen
Mutta olen rohkeasti positiivinen
Odotan näkeväni ja kokevani
Ihania asioita
Hymyni ei ole valahtanut perseeseen
Aina on mahdollisuus onneen
Kaikista vaikeuksista voi selvitä.

Ridgemäinen elämä

On meillä asiat hyvin [täällä meillä länsimaissa, ainakin useimmilla]
Se täytyy tunnustaa
Osa voi kuitenkin pahoin
Mutta jokaisella on mahdollisuus
Ihmisarvoiseen elämään
Paitsi jos sattuu syntymään perheeseen
Jossa voidaan pahoin
Ja kulisseista huolimatta asiat eivät ole hyvin.

Olen miettinyt asiaa niin,
että jos olen itse onnellinen,
voin jakaa onnea myös lapsilleni.
Olen pyrkinyt tekemään ratkaisuja,
jotka ovat hyväksi itselleni ja lapsilleni.
Vaikka välillä olenkin tehnyt tyhmiä valintoja,
niin nekin ovat osa minun ja lasteni elämää nyt.

Silti olen myös yksilö,
ja aina uudestaan,
huomaan myös olevani se sama kaukainen isä,
se huutava hullu,
pelottava mörkö.

Rutiinit pelastavat kuitenkin paljon.
On ne hetket, kun saa sanoa "olet rakas"
ja saa halata ja kuulla olevansa itsekin "ihana".
Jos niitä rutiineita ei olisi,
vaan jotain itsensäetsimispaskaa tai hedonismia,
niin mitä jäisi jäljelle: Ihmisraunioita.

En tiiä, mitä pojistamme tulee,
ja tyttäreni toivon pärjäävän, tukea hänelle parhaani mukaan annan, minkä etäisän ominaisuudessa pystyn,
mutta poikani ovat lähellä ja jokainen omalla tavallaan niin haavoittuvainen, että pelottaa.

Toisaalta välillä ihailen lapsieni rohkeutta ja päättäväisyyttä sekä arjenhallintaa.
Asiat ovat kuten ovat, näillä mennään - vaikka välillä onkin kiva venyttää aikuisten pinnaa ja vetkutella, venytellä, riidellä, pakoilla, lusmuilla, luimuilla.

Kauheinta on kuulla viisivuotiaan sanovan, että toivoisi maailman loppuvan ja ihmisten lentävän tähtien joukossa, koska "kaikki on tyhmää" ja koska "minulla ei ole ystäviä".
Mitä siihen voi sanoa...että saat ystäviä? Että kaikki ei ole tyhmää?
Vaikka onkin. Ja ihmiset ovat tyhmimpiä. Ja todellinen ystävyys on harvempaa kuin lottovoitot.

Äitini katsoi tänään Kauniita ja Rohkeita ja siinä Brooke oli jälleen kerran menossa naimisiin "ihanimman miehen kanssa". Ystäväni sanoi jokin aika sitten, että on aika harvinaista, että menee kihloihin naisen kanssa, josta on aiemmin eronnut. Ai jaa, ei minusta. Kai minulla on sitten vähän Ridgemäinen olo :D

Kolmiulotteinen

Rytminvaihdos, rytmihäiriö, migreenin kaltainen useamman tunnin päänsärkykohtaus, hikeä ja vitunmoista kiirettä sekä aamuisin pienehköä tappelunpoikasta lapsukaisen kanssa. Siinä eka työviikko loman jälkeen. Ei oo helppoo, mutta kyl se siitä. Paljon positiivistakin viikossa riitti. Työkavereista oli vain toinen paikalla, ystäväni A, jota oli mahtava nähdä taas loman jälkeen. Tervehenkinen kuittailu alkoi heti, kun ovesta sisään pääsi ja hommat sujui. Kunhan vielä (uni)rytmiin pääsee ja helteet vähän helpottaa, niin eiköhän duunauskin taas tunnu enemmän mukavalta elämänsisällöltä kuin terveysriskiltä. 

Kävin tällä viikolla myös elämäni ensimmäistä kertaa 3D-elokuvissa ja pelasin Scrabblea. Ensinmainittu oli perseestä, kuten otaksuinkin. Vastarannankiiskenä aloitin odottamani Dawn of The Planet of The Apes –filkan kattelun pienen teatterin takarivissä ja kyllästyttyäni siihen, että tarkka kuva häipyi, kun vähän päätä käänteli leppoisampaan asentoon, siirryin useita rivejä eteenpäin, joka oli lähes tyhjässä teatterisalissa helppoa. Paljonpa se kuva ei siitä parantunut, vaikka tarkkuudenheittely jäi vähemmäksi. Lasit painoi, kuva oli pimeä (leffassa paljon hämärää, yötä ja vesisadetta dystopioiden malliin) ja teksti häiritsevän näköinen. Itse leffa oli hyvä jatko-osa, vaikka ei Rise of The Planet of The Apesin tasolle yltänytkään, mutta täydensi varsin hyvin uutta Apinoiden planeetan tulemista, vaikka hieman alkoi myös juonenkäänteet tökkiä loppupuolella. Entä se Scrabble? No sehän on mahtava peli, jota pelailin sekä vaemon kanssa kahdestaan että vanhimman poikamme kanssa kolmestaan. Hienoa yhdessäoloa ja hauskoja hetkiä sekä aivojen hyvänlaatuista rasitusta viikon työkiireiden vastapainoksi. 

Viime yönä nukuin kymmenen tuntia. Tuli tarpeeseen. Tästä on hyvä jatkaa. Ensi viikosta tuleekin taas melkoisen tapahtumarikas. Töiden lisäksi perhekeskuksessa käyntiä, lastenpsykiatrisilla käyntiä ja tytärkin tulee yhdeksi tai kahdeksi yöksi. Melekosta. Ehkä ensi viikonloppunakin voi vähän nukuttaa.

Takaisin sorvin ääreen

Lomaluovuus ei sitten koskaan päässyt valloilleen – olen ehkä liian levoton pysähtymään. Nukuin kyllä kesällä riittävästi, varmasti reilut kahdeksan tuntia joka yö. Unia tuli nähtyä ja niiden kautta prosessoitua jo tulevaa syksyäkin, lähinnä työpuolella. Sehän se tässä lomanpäättymisessä onkin jännittävintä: Miten pääsen taas työrytmiin? Onko minulla odottamassa siellä läjä ikäviä – minulle jätettyjä – hommia? Muistanko enää salasanojakaan? Huolet ovat yleensä turhia. Mukavaan työhön on kiva palata. Työkaverini ovat parhaita. Meillä on hyvä ilmastointi. Sitä tullaan tarvitsemaan tulevallakin helleviikolla. Ainoa mikä lievästi töihin menossa ahistaa on rytminvaihdos; Olen noin 2-3 tuntia työrytmistä myöhäisemmässä. Varmaan eka viikko menee sumussa, toisella toivottavasti jo helpottaa. Vähän skidien puolestakin jänskättää: Kutosluokka, toka luokka ja eskari alkavat. Enemmän tosin rytmiin pääseminen heilläkin, mutta eiköhän se siitä.

Loman aiemmista hetkistä olen vähän kertonutkin aiemmissa jutuissani, mutta summaisinkohan vielä loppulomankin. Sen aikana pääsin irti ainakin työminästä. Taisin nähdä yhtenä ainoana yönä unta ystävästäni, joka on työkaverini (ja jota en muuten lomani aikana tavannut), mutta muuten en oikeastaan töihin liittyviä asioita miettinyt. Vähän toki hätkähdin lehdissä huomaamaani kirjoittelua siitä, jääkö tänne erikoissairaanhoitoa tulevassa Sote-uudistuksessa, koska sen loppuminen voisi johtaa aikanaan myös oman työni loppumiseen. Toisaalta en ajatellut siihen liittyen niinkään omaa persettäni, vaan yleensä ottaen syrjäseutujen palvelujen karsimista. Olemme jo riittävän korvessa, mutta jos täältä pitää lähteä vaikkapa synnyttämään Ouluun, niin alkaa kyllä kuulostaa siltä, että täältä halutaan häätää loputkin nuoret veks (erikoissairaanhoidon loppumisella olisi kuitenkin sekä palveluiden että moninaisten työpaikkojen häviämisen puolesta kurjistava vaikutus). 

Viimeisten lomaviikkojen parhaita juttuja olivat ihan tavalliset leppoisat päivät, mutta myös esimerkiksi pojan synttärit, jolloin perhettä ja lähisukua kokoontui saman katon alle. Samaten wanhan kamun mökillä käynti poikaporukalla oli nastaa, paljon nastempaa kuin olin etukäteen ajatellut, ja kun lapsien kanssa siel mökkeiltiin, niin vietettiin sitten vielä mökiltä palattuamme aikuisten kesken oma wanhojen veljien ilta kaupungilla. Jorattiin niin maan perkeleesti ja oli tosi hauskaa, vaikka juteltiin myös vakavampia asioita, kuten wanhoille ystävyksille sopii. Edes lievä asfaltti-ihottuma otsalohkossa ei masentanut, kun oli ollut niin kiva ilta KAAn kaa. Meidän omalla mökilläkin oli mukava loman aikana muutamia kertoja käydä ja uitua tuli sielläkin tänä kesänä varmaan enemmän kuin monena aikaisempana yhteensä. Lasten kanssa on sit kotosalla oltu pollaa ja rollaa ja muita leikkejä, juostu hikipäissään niin, että välillä on jalat olleet kipeinä niin, että on tuntenut kuntoilleensa lähes puolivahingossa. Lomaillat taasen ovat menneet katsellessa kullan kanssa hyviä sarjoja kuten Weeds. Mukavata on siis ollut, noin niin kuin päällimmäisin puolin ainakin ja mitään negatiivista en jaksa menneestä kuukaudesta muistella. 

Sen sijaan maailmalla on rytmihäiriö. Toisaalta viralliset tilastot kertovat, että elämme rauhan aikaa verrattuna menneisiin vuosisatoihin. Toisaalta Gazassa on kuollut viimeisten viikkojen aikana jo 1600 ihmistä ja loukkaantunut 9000, mukana satoja ja taas satoja lapsia. Ukrainassa paukuttavat separatistit Venäjän tuella ja suuremmankin itä-invaasion uhka on olemassa. Keski-Afrikassa paukkuu monellakin taholla. Koitan olla ottamatta puolia missään konfliktissa, mutta ensimmäistä kertaa pariinkymmeneen vuoteen on mieleen hiipinyt ajatus jopa siitä, että mitäs jos joutuisimme itse sodan keskelle. Siksi on syytä ottaa kantaa, mutta kuten olen kirjoittanut aiemminkin, epäilen, että barrikaadeille lähtö minkään asian puolesta – tai mitään vastaan – ei ole enää oma vaikutuskeinoni. Voin kuitenkin isänä kuvitella, millainen hätä ja huoli sodan keskellä joutuneilla perheillä on – eritoten lapsien puolesta. Katsoin tässä yhtenä iltana sinänsä typerän ja turhan elokuvan World War Z, jossa mentiin toiminta edellä, himmeän ajatuksen seuratessa perässä. Mieleen jäi kuitenkin vain se, että leffan päähenkilö toimi vain ja ainoastaan perheensä hyväksi (tai no, siinä sivussa auttoi myös yhtä, joka lähti maailmanpelastusmessiin), vaikka vieressä tippui muita ihmisiä kuin kärpäsiä. Ymmärsin sen täysin, isänä. Siksi otan aina heikoimpien, siviilien ja eritoten lasten kannan, kun aletaan etsiä syyllisiä ja tuomitsemaan konfliktien osapuolia. 

Silti juon hiilihapotettua vettä, jonka on tuottanut Israelin miehitetyillä alueilla toimiva firma. Oma mukavuudenhaluni on siis ylittänyt boikotoimisen halun. En tiiä sitten, olisiko kaupasta ostettava Coca-Cola Companyn vissy (ja limut) sen parempi vaihtoehto – USA:han ne kaikki Israelin vastaiset painostustoimenpiteet aina loppupeleissä YK:ssa torppaa. Ja tämä boikotoimisasia on kuitenkin enemmän symbolinen asia yksilön kannalta, vaikka toki myös erittäin tarpeellinen isossa mittakaavassa. Suomen valtio voisi esimerkiksi viimeinkin lopettaa sen perkeleen asekaupan Israeliin, ei meidän niin rahanahneita ja välinpitämättömiä pitäisi kuitenkaan olla.

Vesi vanhin voitehista

Kannattiko tätä viikkoa sitten odottaa ”puoli vuotta”, kuten taisin jollekin todeta? No, enpä tiiä. Autolla ajaminen on perseestä, matkoihin menee aikaa ja rahaa, enkä pysy rytmissä. Arki on parasta, vaikka vaemo sanois mitä :) Kyllähän mie tiiän, että (meidän) arjessa on haasteensa, mutta siinä on myös voimaa. Rutiinit helpottavat elämää ja siihen suhtautumista. Oon varmaan siteerannut tätä Neljän Ruusua lyriikkaa jo monesti, mutta vielä kerran pojat:  ”Matka on syvä, mut sä hukut siihen, jos otat sen ja purematta nielet”.  Samaten olen hokenut kulunutta sanontaa, mutta kerta kiellon päälle: ”Oma koti kullan kallis”. Näissä tunnelmissa palasin hiljaiseen himaan, jossa uneliaat kissat oli syöneet kaksi päivää pelkkiä kuivia raksuja. 

Kävin siis Keuruulla ja wanhaa kamua oli hienoa nähdä. Samalla kohtasin siellä myös toisen wanhan kamun perheineen. Juttua riitti. NHL:ääkin pelattiin – vanhojen hyvien aikojen malliin :) Toisena päivänä jäimme kahden ja juttua riitti vielä enemmän. Juttua riitti niin paljon, että näin sitä seuraavana yönä jo painajaisia töistä, kun oli (sekin) aihe kaluttu puhki edellisillan pitkän saunasession ohessa. Ajatukset jäsentyivät joristessa ja sitten otettiin kaljaa ja kaikki ajatukset menivät taas hujan hajan. Kotiin tullessa luotin tekniikkaan ja siinä vaiheessa, kun puhelimen navigaattoriohjelma ohjasi minut 20 kilometrin soratiepätkälle, jossa tuli vastaan kunnon rallimutkia ja –mäkiä, oli tuskanhien määrä aikamoinen. Sitten akku loppui. Perillä piti nollata matkan ja sen teon uuvuttamat aivot annoksella loistavaa tv-viihdettä Weedsin malliin ja ottaa vielä vähän lisää kaljaa. 

Mulla siis oli viisi päivää ihanata omaa aikaa, mutta nyt mie oon fyysinen raato ja ootan vain huomista, kun vaemo ja poijat tulee kotiin. Että semmosta. Tällä hetkellä kaipaisin lähinnä urheiluharrastusta, kunnonkohotusta, turvotuksenpoistoa ja tasaista oloa. Mut kyllä se siitä. Kalja pois ja turha mässytys pois. Arki kohilleen ja touhuamista skidien kanssa. Pari viikkoa vielä lomaa töistäkin jäljellä, joten niistä on otettava se ilo irti, mitä saadaan, ja sitten vissiin ryynäämään loppuvuosi töissä hirveän kiireen keskellä. Nyt menen kuitenkin saunaan ja rentoudun, enkä mieti syksyä tai palkkatöitä. Vesi vanhin voitehista hoitakoon miehen kuntoon – niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

"On tosi kivaa ja minäkin olen käynyt uimassa"

Tein sitten alustavan päätöksen lähteä Keuruulle wanhan kamun nelikymppisiin tai sit muuten vaan kyläilemään. Vähän maisemanvaihdosta ainakin. Päädyin myös vittumaiselta kuulostavan neljän junan kotimatkan (oikeasti siis Keuruu-Kajaani välillä sopivaan aikaan lähtevässä junayhteydessä on kolme kertaa junan vaihto) sijaan lähteä matkaan autolla, vaikka tiedän itsekin, että yksin automaattifarmarilla ajelu on jos ei nyt luonnon raiskaamista, niin ainakin turhaa bensan polttamista. Tekosyyni on perinteinen ”enhän minä käy matkoilla kuin kerran-kaksi vuodessa, silloinkin vain kotimaassa ja yleensä aina junalla”. Poikkeus vahvistakoon säännön. Rakas vaemo totesi päätökseeni, että olen ”luonnonvihaaja”. Yritän kuitenkin löytää itsestäni rakkauden ja hyvittää tämän saastaisen tekoni luonnolle jotenkin. Eiks niin, että jos en leikkaa ruohoa bensakäyttöisellä ruohonleikkurilla vaan annan kasvien vapaasti levittää ilosanomaansa, niin se riittää kompensaatioksi?

Keuruulle matka taittuu suurin piirtein näin: http://reittikartta.net/kajaani/keuruu. Tuleehan siinä tietysti matkantekoa, mutta ainakin aikatauluista saan päättää minä, eikä VR. Mahdollisesti muuten eräskin VR on tulossa käymään myös TR:n synttäreillä, saapa nähä. Synttärit osuu keskelle wanhuksen eiku siis wanhan kamun työviikkoa, joten mitään kummempia pippaloita tuskin järkätään, mutta kai sitä vois puoliltaöin jotain juhlapuheen tynkää keksiä tai sitten onnittelulaulua karaokessa, eikös se olisi suomalais-japanilaisittain ihan riittävän juhlava tapa. 

Vanhemmilleni kiitos matkanteon mahdollistavasta kissojen kaitsinnasta ja vaemon vanhempien kasvihuoneen hoidosta matkani aikana. Olen huono pyytämään palveluksia, mutta onneksi on läheisiä, jotka sallivat aina pyytää ja tietävät, että tarpeen tullen minäkin voin auttaa. Vaikka olen minä kyllä aika vähän auttanut viime vuosina, varsinkin jossain mehtähommissa. Oma perhe-elämä vie ihan riittävästi aikaa ja voimia, jonka kai ovat läheisetkin huomanneet. Silti olen kyllä mielestäni lähes aina auttanut, kun on apua pyydetty. Luonto ei osaa apuani pyytää, mutta en minä sitä vihaa – olenhan osa sitä itsekin, vaikka varsinkin länsimaisen kaupunkilaisen arki onkin suht luonnosta vieraantunutta. Tässä nytkin olen lähes koko päivän sisällä möllöttänyt, vaikka ulkona on hieno ilma. Mutta ei sitä aina jaksa. Olihan tässä viikon mittaan kaikennäköistä ulkoilua jo ihan riittämiin tyttären ja kahden nuoremman poikasen kanssa. Mukava viikko siltä osin. Kyselin kans ikävissäni vähän vanhimman pojan kuulumisia, kun jäbä on kaverin mökillä tämän viikon ja sain vastauksen: "On tosi kivaa ja minäkin olen käynyt uimassa". Siten voi summata hyvin omankin viikkoni :)

***

Vihaamisesta ja ihmisen hieman luonnosta vieraantuneena luonnonosana toimimisesta kun oli tuossa puhetta, niin pannaan viel vähän siihen viitaten ensimakua tulevan 40v-vastaanoton tunnelmasta (T40v keltaisissa):