24.1.16

Rasismista ja siitä luopumisesta

Olen kirjoittanut tässäkin blogissa rasismista monet kerrat. Se tuntuu tällä hetkellä olevan taas kuuma peruna niin monessa suussa, että tartunpa taas kerran aiheeseen itsekin.

Rasismi on ennakkoluuloista kumpuavaa syrjintää/vihaa vääränvärisiä/-"rotuisia" ihmisiä kohtaan. Samalla se on hyvä tekosyy paeta omia ongelmiaan syyttämällä niistä muita ja mikä olisi helpompi kohde, kuin tuntemattomat ihmiset, jotka ovat toisesta kulttuurista saapuneita maahanmuuttajia ja pakolaisia. Syy voi toki joskus olla henkilökohtainenkin, mutta väittäisin, että suurin osa rasismista kohdistuu täysin tuntematonta, kasvotonta uhkaa kohtaan.

Rasismi on siis voimakasta tuntemattoman pelkoa tai inhoa (tai molempia), joka synnyttää tunnetusti ihmisessä puolustusreaktion, joka helposti kääntyy esimerkiksi jonkin mediassa esitetyn tarinan myötä vihaksi pelon ja inhon kohdetta vastaan. Kotonakin rasismia opetetaan lapsille niin tietoisesti kuin tiedostamatta; mm. asenteellisuutta ja sanoja, joilla on helppo alentaa rasismin kohde tai epäinhimillistää vaikkapa tietynväristä tai tietystä maasta tulevaa ihmisryhmää erilaisin alatyylisin nimityksin. Rasismi voi olla siis opittua/opetettua, joten aivan yhtä lailla tarvitaan kasvatusta ja opetusta, jotta voisi oppia elämään ihmisten erilaisuutta sietäen niin ulkonäön kuin kulttuurin osalta.

Vaikka maahanmuutosta puhuttaessa korostetaan kulttuuriassimilaation merkitystä, niin onhan se myös rikkaus, että kulttuurien (hyvät) tavat ja monimuotoisuus leviävät paikasta toiseen, koska ei se tarkoita sitä, että lait ja määräykset pitäisi myös jättää huomioimatta. Sitäpaitsi asiat yleensä alkavat järjestyä sen jälkeen, kun löytyy yhteinen kieli ja tulijalla on halu toimia osana yhteiskuntaa. Lait ja järjestys on siis joka tapauksessa omaksuttava ja Itse esimerkiksi vastustan jyrkästi kulttuurien vahingollisia ilmiöitä, kuten uskonnollisista syistä tehtävää lasten sukupuolielimien silpomista, olipa uskonto sitten islam tai juutalaisuus, eikä se kuulu täällä kenenkään oikeuksiin.

Pakolaisuus on tietysti tässä kontekstissa vaikea yhtälö, koska ihmiset eivät välttämättä koskaan ole halunneet edes juuri tähän maahan, vaan lähteneet vaan pakoon väkivaltaa, kuolemaa tai lohdutonta köyhyyttä ja kurjuutta pakolaisleireillä. On vaan ollut pakottava tarve lähteä etsimään parempaa elämää, jolloin kulttuurishokki voi olla melkoinen, jos kaikki tavat, ilmasto, ravinto ja ihmiset ovat erilaisia kuin lähtöpaikassa. Ikävä kyllä kulttuurierot aiheuttavat myös ihmisten kohtaamattomuutta, sitä myöten tuntemattoman pelkoa ja lopulta rasismia.

Rasismille ominaista epäinhimillistämistä kohdistetaan kaikkiin "vihollisiin", joita voivat olla myös ne samannäköiset kanssaeläjämme. Kaikki erilainen ja outo voi pelottaa ja inhottaa, ja kun sitä ei haluta hyväksyä, sitä aletaan syrjiä, joko hiljaa tai äänekkäästi. Ja yhtä lailla, kuten rasisti vihaa, voi rasismin vastustaja pelätä, inhota, halveksua ja alkaa vihata rasisteja/rasismia. Tarkoitan tässäkin yhteydessä nimenomaan sitä kasvotonta massaa, joka raivoaa somessa tai marssii Odinin sotureiden riveissä pikkukaupunkien kaduilla. Onko rasismi siis sisäänrakennettu defenssi, vain hieman vääristynyt sellainen? Missä vaiheessa defenssi muuttuu offensiiviseksi ja suoran toiminnan rasismiksi? Entäs onko anti-rasistien rasismikortin heiluttelu joka paikassa samanlainen defenssi, joka voi sekin mennä överiksi?

Rasismi ei ota kantaa yksilöihin. Kun aletaan puhua yksilöistä, saa rasismi kasvot, jolloin se yleensä menettää tehonsa. Siksi rasistit keskittyvätkin yleistämään kansanryhmiä ja kansallisuuksia, tietyiltä alueilta tulleita tai tietynnäköisiä/-värisiä ihmisiä, eivätkä puhu mielellään yksilöistä. Olen peliharrastukseni myötä muun muassa saanut todistaa rasistisia kannanottoja, linkkejä ja vihjauksia jakelevan tyypin sanovan, että en minä ole rasisti, minullahan on yksi sen-ja-sen-maalainen kaveri ja toinen tuon-ja-tämän-maalainen kaveri. Mutta...

Mielestäni voi olla yhtä aikaa rasisti ja käyttäytyä silti kohteliaasti, jopa kaverustua joidenkin "kohteidensa" kanssa, koska rasismi on mielestäni ennenkaikkea kasvotonta, yleistävää halveksuntaa. Kun rasisti tutustuu yksilöihin, hän saattaa siis sanoa, että "X:t ovat paskasakkia, joka pitäisi panna välittömästi ulos maasta, mutta kaverini Y on poikkeus, koska..." Tämä ei ole ollenkaan tavatonta, olemmehan ihmisiä. Rasismi ei ota huomioon yksilöä, se on mustavalkoista ajattelua.

Rasistisuus koskettaa kuitenkin yksilöitä ja kun noita yksilöitä kuuntelee tarpeeksi, voi jopa rasisti löytää sisimmästään rauhan peloilleen, (itse)inholleen, halveksunnalleen ja vihalle. Näitä esimerkkejä on viime aikoina tullut julkisesti kaapista ja yksi hienoimmista ja rohkeimmista oli mielestäni arvostamani bloggari/luonto-opas/vuorikiipeilijä Teemu Suomisen kirjoitus, jossa hän kertoi, kuinka ollessaan vuosikausia masennuksen ja alkoholisminsa kourissa, hän suolsi vähän väliä rasistista propagandaa ja tarttui somessa mielellään uutisiin, joissa kerrottiin maahanmuuttajien tekemistä rikoksista. Kirjoituksen lopussa oli hauska viittaus ajankohtaiseen aiheeseen eli Odinin sotureihin:

"Odin tunnettiin norjalaisessa mytologiassa jumalana, joka  oli valtavan tiedonjanoinen. Hänellä oli sutensa Geri ja  Freki sekä korppinsa Hugin ja Munin, jotka joka aamu  lähtivät ympäri maailmaa etsimään isännälleen uutta tietoa  maailmasta ja sen menosta. Odin kääntyisi Valhallassaan,  jos kuulisi, että hänen nimellään ratsastavat ”soturit”  hakevat tietonsa jostain MV-Lehdestä.
-Teemu Suominen"

Uusnatsit ovat siis täällä taas tai koko ajanhan niitä on ollut, mutta tämä uusi liike on tuonut heidät taas koko kansan puheenaiheeksi. On naurettava ajatus, että joku kansallis-sosialistinen katupartio olisi Suomessa turvaamassa ihmisiä. Kaiken lisäksi saadakseen suojelua pitäisi olla valkoinen suomalainen, että voisi saada sotureilta suojelua. Ei helvetti, ei taas tätä, '90-luvun skiniongelma on palannut uudessa muodossa ja se jos mikä lisää pelkoa, ei mikään maahanmuuttajien lisääntyminen. Kun maahanmuuttajat pelkäävät, niin heille käy kuten kantaväestöllekin: Pelätään, defenssit nousevat, aletaan katsoa jokaista eriväristä uhkaavana, rasismi saa kasvualustan...se täytyy siis muistaa, että kaikenvärisissä on rasisteja, mutta valtaväestö on se, jonka parissa se on ongelma, koska se halvaannuttaa yhteiskunnan turvallisuudentunteen ja saa suuren enemmistön kääntymään rasismiin taipuvaiseksi massaksi, joka on äärioikeiston kasvulle hyvä kasvualusta.

Sen sijaan, että missään kukaan antaisi yhtään pienintäkään respektiä joillekin Odin-pelleille, on heidät asetettava naurunalaisiksi Kasper Strömmanin "uudelleenbrändäyksen tapaan.

Lisäksi on aina, joka käänteessä syytä muistaa yksilöt, kun aletaan puhua massoista. Esimerkkinä käyköön hyvä ystäväni Aldin, joka vähän aikaa sitten kutsuttiin Ylen haastatteluun.

Minulla ei ole muuta lääkettä rasismiin kuin yhteiskunnan ja kaikkien sen jäsenten tuki sille, että täällä saa - kuten Aldinkin sanoo -  tehdä omasta elämästä juuri sellaisen kuin haluaa. Meillä on vapaus ja sen vapauden mukana on tultava vastuu siitä, että emme anna valtaa ennakkoluuloille, pelolle, inholle, vihalle - rasismille. Maahanmuuttajista osa tulee jäädäkseen, kuten myös osa heidän kulttuuriaan. Antamalla yksilöille kasvot ja äänen sen sijaan, että lokeroisimme ihmisiä ihonvärin tai alkuperämaan mukaan - saati, että syyttäisimme heitä kasvottomana massana ongelmistamme tai osan tekemistä rikoksista, voimme rikastuttaa omaakin kulttuuriamme, puhumattakaan taloudesta, geeniperimästä jne. Ihmiset ovat aina vaeltaneet maapallolla paikasta toiseen, eikä se vaellus lopu, vaikka jotkut ovat viisaudessaan alkaneet luoda kansallisvaltioita ja niille rajoja. Ihmisten väliset raja-aidat on purettava, eikä rakennettava pelon bunkkereita. Toivon, että omien lasteni kautta voin vähentää ennakkoluuloja ja kannustaa heitä siihen, että he näkevät ihmiset ihmisinä kansallisuuksista ja ihonväristä välittämättä.

Tekstissä linkatut artikkelit:
1. http://soberismia.fi/blogi/lauantai-16-tammikuuta-2016
2. http://kasperstromman.com/2016/01/20/soldiers-of-odin-uudelleenbrandays/
3. http://yle.fi/uutiset/bosnian_pakolainen_fanittaa_muumeja_ja_ihmettelee_karaokea__suomi_on_antanut_minulle_kaiken/8591435

Pari vanhaa rasismia käsitellyttä blogaustani:
4. http://jmlbohem.blogspot.fi/2013/07/yksinkertaista-tai-sitten-ei.html
5. http://jmlbohem.blogspot.fi/2010/01/tykkaa-ei-tykkaa-tykkaa-ei-tykkaa.html