Travian addiktoi. Se naksuttelu. Se vahtaaminen. Se raksailu. Se hyökkäily. Se puolustusten järkkääminen. Se liittoumatoiminta. Se liittoumatoiminta - sepä se, kun piti se perustaa. Ja irc liittyy mulla vain siihen. Nyt kun vielä on kännykässäkin netti, niin hitto - mä olen aina Travianissa. Mutta oikeasti sen vetovoima on niissä ihmisissä, koska ihmiset sitä pelaa. Ne ihmiset, ystävät, tuttavat, kaverit, vihut. Se on oma maailmansa, joka on lähellä, vaikkakin anonyymi.
Vanha heila, tyttäreni äiti. Nyt taas vuosien tauon jälkeen Facebook-kaverini. Se tuntuu suurelta askeleelta, outoa kyllä. Me olemme taas väleissä, joissa ei tarvitse puhua menneistä. Me olemme kavereita. Ja meillä on yhteinen tytär, joka meitä sitoo ikuisesti, koko elämän ajan. On hienoa, että olemme ylittäneet molemmat omat katkeruutemme. Minulla on hyvä fiilis hänestä ja uskon, että hänellä myös minusta.
Vanhat ystävät. Ja "ystävät". Kun kohtaa ystävän, on helppo olla. Kun kohtaa "ystävän", tuntuu, että on kohdannut jonkun tutun, mutta ei tunne mitään. Ystävyys on harvinaista ja arvokasta - vaalikaa sitä, jos sen kohtaatte! Good ol' friend kävi kylässä ja se tuntui hyvältä. On aina mukavaa vastaanottaa tyyppi, joka on ystävä, jonka kanssa ei tarvitse esittää mitään, koska se tietää, kuka sä olet.
Wat wat in da butt. Bruno oli voimakas, etten sanoisi jopa jäykkä, kokemus :)
Sacha Baron Cohenin leffat ne jaksaa mua riemastuttaa. Ja samalla masentaa, koska ne näyttävät, millaisia ihmiset suurimmaksi osaksi ovat. Emme suvaitse erilaisuutta; pelkäämme sitä. Homoseksuaalisuus on suuri peikko, jota on Suomenkin presidentinvaaleissa käsitelty, mutta aina se tulee esiin, kun joku uskaltaa sanoa ääneen, miltä tuntuu katsoa homostelua. Minua se ei haittaa. Miksi haittaisi. En ymmärrä, miten ihmisen seksuaalisuus liittyy mihinkään, mitä hän edustaa. En ymmärrä, miksi ihmiset kokevat homoseksuaalisuuden uhkaksi itselleen tai miksi he kokevat sen ällöttävänä. That's not my cup of tea, but if I'm not drinking it, so - So what!
Bruno-leffan hauskin pätkä oli, kun tyyppi meni metsästäjien messiin ja sai niiden "luottamuksen" puhumalla siitä, kuinka mahtava on naisen "vagina". Nuotiolla metsästyksen jälkeen Bruno sitten "vitsaili", kuinka hän ei halua, että hänen "arschenholen" olisi aamulla revenneenä, kun on näin paljon miehiä paikalla.
Sen jälkeen Bruno kävi yöllä yhden metsästäjäporukan jäsenen luona juttelemassa, kuinka hänen telttakaverinsa on varmaan homo. Ja kun ei päässyt, niin toisella kertaa härskimmin: "Karhu söi vaatteeni ja mulla on vaan kondomit, saanko tulla." No, homma tietty repesi käsistä. Kuten koko elokuvan ajan. Ihmiset vaan ovat homofobisia, valitettavasti.
Loppuun vielä olutarvostelu, tavallaan:
Lammin sahti Juhlaolut
No head, fruity. Weird. Not bad.
** Drinkable
PS. Lisäyksenä homokeskusteluun: Pietari ei varmasti ole yhtään sen homokammoisempi kaupunki kuin vaikka tämä oma syrjäkylänikään, mutta onpahan tuossa linkin jutussa yksi lisäsyy olla käymättä tuollakaan koskaan...
25.2.12
9.2.12
Stam1na - Nocebo
Ostin pitkästä aikaa levyn. Vuonna 2005, oltuamme erossa ja eroamassa ensimmäistä kertaa, innostuin kovasti monista heviakteista. Raivo piti purkaa positiivisiin asioihin ja metalli tarjosi siihen oivan kanavan. Soittolistalla oli sekä ameriikan ihmeitä että esimerkiksi Fall of The Leafe, edesmennyt turkulainen poppoo, jonka levyt ovat soineet syystä tai toisesta viime aikoina taas aivan helvetisti...Siinä missä FoTL hiipui bändien hautuumaalle, on toinen tuolloin tehty tuttavuus, Stam1na, nyt uransa huipulla. Vuonna 2005 tulevan debyyttilevyn sinkku "Kadonneet kolme sanaa" - jotka olivat sekä biisissä hoetut "Vihaan sinua ihminen" että oikeasti kadonneet "Minä rakastan sinua" - kolahti lujaa silloiseen elämäntilanteeseen.
Stam1naa on siis tullut seurattua ja bändistä on kasvanut mielenkiintoinen, omia polkujaan kulkeva metalliyhtye, jolta on aina vara (tai vaara) odottaa jotain hämmentävää, kun levy ilmestyy. Nyt ilmestyi "Nocebo", jonka ymmärrän - yhtään ennakkohaastattelua tai muuta bändiin liittyvää juttua lukemattomana - siten, että se on vastaisku placebolle, lumelääkkeelle (Stam1nallahan on muuten ennestään myös biisi "Lääke"), ja että tämä rieska on lopultakin sitä aitoa oikeaa lääkettä tuskaan - ja samaan aikaan Stam1nan veijareiden tyyliin rohkean rennosti nykäistyä, mutta täyteläistä paskaa (housuun).
Ensikuuntelussa - hyvin pinnallisesti, mutta ensifiilikseen luottaen - siis nyt Nocebo (ainoastaan sinkkubiisin "Valtiaan uudet vaatteet" olen kerran kuullut - ja nähnyt):
Heti eka biisissä "Pirunpaskaa" Stam1na iloittelee siihen malliin, että nyt on ollut vapaamielisyys valloillaan, liekkö sitten ulkopuolisen tuottajan syytä tai ansiota, mutta tunnistettavan Stam1na-paahdon lisäksi kuullaan hauskoja musikaalisia vokalisointeja ja niin, heti päästään siihen lumelääke-teemaankin, jota tuossa jo ennakoinkin: "Apteekin hyllyltä löytyi uus' ystävä, Vaik' ruumiin saa vaihtamaan väriä, lumelääkkeillä". Pirteä veto, jossa oli tavallaan pieniä YUP-vivahteita, joita aina vaistomaisesti poimii, kun isoveli-Hyyrynenhän maalaili YUP:n kitarakuviot ja isoveljeä idolittanut pikkuveli (ja varmasti myös Pexi) keulii Stam1nan riveissä.
"Valtiaan uudet vaatteet" kuulostaa ensi alkuun perinteisemmältä Stam1nalta, kunnes syntsa/kosketinmatot pääsevät valloilleen ja jälleen hauskat melodiakoukut rikkovat rytkettä.
"Tavastia palamaan!" saa varmasti Tavastian palamaan. Punk-kaahausta ja vaikka mitä, kunnes välillä komeaa ja hillittyä progeilua väliin ja sitten taas vauhdilla loppuun. Hyvä!
"Puolikas ihminen" alkaa ja jatkuu Hyrden komeilla puhtailla vokaaleilla. Soitanto perinteistä nopsaa Stam1naa, mutta kertsissä Hyrde pistää kyllä laulupuolella parastaan: "Eheydy tai yksin kuole".
"Aivohalvaus" huudetaan käyntiin ja se myös etenee aika Stam1namaisesti, tutulla paahdolla, eteenpäin. Tässä varmaan kaikista vähiten uusia elementtejä. Sanoihinkin alkaa kiinnittää huomiota, vaikka en ehdi niihin nyt syventyä (eikä minulla ole tapanani lukea lyriikoita ennakkoon kuulematta musiikkia). "Jos et tottele olet päissäsi tai on päässäsi - aivohalvaus."
"Rabies" lähtee hienosti käyntiin. Kitaroinnissa on jotain hienoa ja koukuttavaa tässä biisissä. Möreät vokalisoinnit muun tekstin välissä kuulostavat mureilta. Sitten yllättää Hyrden herkempi vokalisointi. Ja perinteinen Pexin tilutussoolo. Biisi alkaa sinkoilla Stam1namaisesti taas ihan minne sattuu, eikä alun tunnelmasta ole tietoakaan...kunnes jynkkä alkaa taas ja palataan kertsiin, joka on kosketinsoitinmattoineen kyllä aika lepsunkuuloista biisin alun jälkeen. Onneksi biisi loppuu siihen hienoon alkupuolen riffiin.
"Lepositeet" alkaa tyylikkäästi hiljaisella ja selkeällä laululla. Koskettimet tukevat tunnelmointia upeasti. "Toivoisin näkeväni edes painajaista". Biisi jatkuu hiljaisella tunnelmoinnilla laulun puolesta. Onkohan tuo edes Hyrde? No, tulihan se Hyrdekin sieltä esiin. Hienon kuuloinen kertsi. Sitten jopa imelän kuuloista meininkiä, hui. Kunnes siirrytäänkin melodisen hokeman jälkeen hienoon murinaan...ja alkaa hämmentävin Stam1na-soolo koskaan. Jatsia? ;) Hyvä jätkät! Kovin veto tähän mennessä.
"Nomad" on levyn ainoa englanniksi vetäisty viisu. Sekin sopii Stam1nan "teemme mitä haluamme, miten haluamme" -mentaliteettiin. Hyrde tosin kuulostaa aluksi hieman oudolta englanniksi, mutta kyl se siitä: "I am Atheist I am None". Heh, huomasin, että välissä on myös suomenkielisiä laineja ;) Biisi hieman junnaa menemään ja jossain vaiheessa tuntuu jo, että nyt alkoi mennä liikaa taas harhailun puolelle. Mielenkiintoistahan tätä ois livenä todistaa, kun biiseissä on vaikka mitä soiteltavaa :)
"Ei encorea" kaahaa jälleen tuttuun Stamp1o-tyyliin. Kitaroinnissa on kevyttä räyhää, kunnes edetään pidemmälle ja tulee, öö, kosketinsoitinsoolo? Tämä on just hienoa näissä. Oikeasti et voi tietää etukäteen, mitä biisissä pian tapahtuu (ennenkuin tietty oppii tuntemaan biisit), mutta aina saa yllättyä iloisesti. Täytyy myöntää, että ihan pikkusen minua häiritsee Pexin tilutussoolot, joita en vaan kerta kaikkiaan jaksa hirveästi kuunnella. En ole siis tilutushevin ystävä :) Ja ylinopea stam1nointikaan ei aina sytytä. Se on liian täyteenahdettua. Ymmärrän kuitenkin Stam1nan sielunelämää. Se ei ole mitään normi-ihmisen rauhallista arkea. Se on hyperventiloimista arjen kourissa. Biisi loppuu aivan vitun hienosti: "Hiljaa!"
"Arveton on arvoton" kaahaa jälleen, mutta jälleen yksityiskohdat ja monipuolisuus ja riffit ja laulumelodiat ja kaikki antaa semmoisen fiiliksen, että perkele. En tiedä, tuleeko tästä (taaskaan) mitään ikikuunteluklassikkoa (koska sellainen ei ole minulle yksikään Stam1nan levyistä - vaikka biiseistä ja bändistä pidänkin, tavattoman paljon), mutta on aina ilo löytää heidät: "Uudelleen!"
Summa summarum: Pika-arvio eka kuuntelulla on ohi. Käteen jäi hyvä fiilis. Kaikenlaista kivaa pitää lähteä kokemaan ja kaivamaan esiin uudelleen ja uudelleen...Kosketinsoittimet hienosti messissä, minä pidän! Hyrde laulaa hienosti! Pexillä tilutuksista huolimatta ote hallussa! Kake rumpaloi kaiken kuten vain Kake pystyy! Kaikka on mun idoli! Stam1naaaa!
Stam1naa on siis tullut seurattua ja bändistä on kasvanut mielenkiintoinen, omia polkujaan kulkeva metalliyhtye, jolta on aina vara (tai vaara) odottaa jotain hämmentävää, kun levy ilmestyy. Nyt ilmestyi "Nocebo", jonka ymmärrän - yhtään ennakkohaastattelua tai muuta bändiin liittyvää juttua lukemattomana - siten, että se on vastaisku placebolle, lumelääkkeelle (Stam1nallahan on muuten ennestään myös biisi "Lääke"), ja että tämä rieska on lopultakin sitä aitoa oikeaa lääkettä tuskaan - ja samaan aikaan Stam1nan veijareiden tyyliin rohkean rennosti nykäistyä, mutta täyteläistä paskaa (housuun).
Ensikuuntelussa - hyvin pinnallisesti, mutta ensifiilikseen luottaen - siis nyt Nocebo (ainoastaan sinkkubiisin "Valtiaan uudet vaatteet" olen kerran kuullut - ja nähnyt):
Heti eka biisissä "Pirunpaskaa" Stam1na iloittelee siihen malliin, että nyt on ollut vapaamielisyys valloillaan, liekkö sitten ulkopuolisen tuottajan syytä tai ansiota, mutta tunnistettavan Stam1na-paahdon lisäksi kuullaan hauskoja musikaalisia vokalisointeja ja niin, heti päästään siihen lumelääke-teemaankin, jota tuossa jo ennakoinkin: "Apteekin hyllyltä löytyi uus' ystävä, Vaik' ruumiin saa vaihtamaan väriä, lumelääkkeillä". Pirteä veto, jossa oli tavallaan pieniä YUP-vivahteita, joita aina vaistomaisesti poimii, kun isoveli-Hyyrynenhän maalaili YUP:n kitarakuviot ja isoveljeä idolittanut pikkuveli (ja varmasti myös Pexi) keulii Stam1nan riveissä.
"Valtiaan uudet vaatteet" kuulostaa ensi alkuun perinteisemmältä Stam1nalta, kunnes syntsa/kosketinmatot pääsevät valloilleen ja jälleen hauskat melodiakoukut rikkovat rytkettä.
"Tavastia palamaan!" saa varmasti Tavastian palamaan. Punk-kaahausta ja vaikka mitä, kunnes välillä komeaa ja hillittyä progeilua väliin ja sitten taas vauhdilla loppuun. Hyvä!
"Puolikas ihminen" alkaa ja jatkuu Hyrden komeilla puhtailla vokaaleilla. Soitanto perinteistä nopsaa Stam1naa, mutta kertsissä Hyrde pistää kyllä laulupuolella parastaan: "Eheydy tai yksin kuole".
"Aivohalvaus" huudetaan käyntiin ja se myös etenee aika Stam1namaisesti, tutulla paahdolla, eteenpäin. Tässä varmaan kaikista vähiten uusia elementtejä. Sanoihinkin alkaa kiinnittää huomiota, vaikka en ehdi niihin nyt syventyä (eikä minulla ole tapanani lukea lyriikoita ennakkoon kuulematta musiikkia). "Jos et tottele olet päissäsi tai on päässäsi - aivohalvaus."
"Rabies" lähtee hienosti käyntiin. Kitaroinnissa on jotain hienoa ja koukuttavaa tässä biisissä. Möreät vokalisoinnit muun tekstin välissä kuulostavat mureilta. Sitten yllättää Hyrden herkempi vokalisointi. Ja perinteinen Pexin tilutussoolo. Biisi alkaa sinkoilla Stam1namaisesti taas ihan minne sattuu, eikä alun tunnelmasta ole tietoakaan...kunnes jynkkä alkaa taas ja palataan kertsiin, joka on kosketinsoitinmattoineen kyllä aika lepsunkuuloista biisin alun jälkeen. Onneksi biisi loppuu siihen hienoon alkupuolen riffiin.
"Lepositeet" alkaa tyylikkäästi hiljaisella ja selkeällä laululla. Koskettimet tukevat tunnelmointia upeasti. "Toivoisin näkeväni edes painajaista". Biisi jatkuu hiljaisella tunnelmoinnilla laulun puolesta. Onkohan tuo edes Hyrde? No, tulihan se Hyrdekin sieltä esiin. Hienon kuuloinen kertsi. Sitten jopa imelän kuuloista meininkiä, hui. Kunnes siirrytäänkin melodisen hokeman jälkeen hienoon murinaan...ja alkaa hämmentävin Stam1na-soolo koskaan. Jatsia? ;) Hyvä jätkät! Kovin veto tähän mennessä.
"Nomad" on levyn ainoa englanniksi vetäisty viisu. Sekin sopii Stam1nan "teemme mitä haluamme, miten haluamme" -mentaliteettiin. Hyrde tosin kuulostaa aluksi hieman oudolta englanniksi, mutta kyl se siitä: "I am Atheist I am None". Heh, huomasin, että välissä on myös suomenkielisiä laineja ;) Biisi hieman junnaa menemään ja jossain vaiheessa tuntuu jo, että nyt alkoi mennä liikaa taas harhailun puolelle. Mielenkiintoistahan tätä ois livenä todistaa, kun biiseissä on vaikka mitä soiteltavaa :)
"Ei encorea" kaahaa jälleen tuttuun Stamp1o-tyyliin. Kitaroinnissa on kevyttä räyhää, kunnes edetään pidemmälle ja tulee, öö, kosketinsoitinsoolo? Tämä on just hienoa näissä. Oikeasti et voi tietää etukäteen, mitä biisissä pian tapahtuu (ennenkuin tietty oppii tuntemaan biisit), mutta aina saa yllättyä iloisesti. Täytyy myöntää, että ihan pikkusen minua häiritsee Pexin tilutussoolot, joita en vaan kerta kaikkiaan jaksa hirveästi kuunnella. En ole siis tilutushevin ystävä :) Ja ylinopea stam1nointikaan ei aina sytytä. Se on liian täyteenahdettua. Ymmärrän kuitenkin Stam1nan sielunelämää. Se ei ole mitään normi-ihmisen rauhallista arkea. Se on hyperventiloimista arjen kourissa. Biisi loppuu aivan vitun hienosti: "Hiljaa!"
"Arveton on arvoton" kaahaa jälleen, mutta jälleen yksityiskohdat ja monipuolisuus ja riffit ja laulumelodiat ja kaikki antaa semmoisen fiiliksen, että perkele. En tiedä, tuleeko tästä (taaskaan) mitään ikikuunteluklassikkoa (koska sellainen ei ole minulle yksikään Stam1nan levyistä - vaikka biiseistä ja bändistä pidänkin, tavattoman paljon), mutta on aina ilo löytää heidät: "Uudelleen!"
Summa summarum: Pika-arvio eka kuuntelulla on ohi. Käteen jäi hyvä fiilis. Kaikenlaista kivaa pitää lähteä kokemaan ja kaivamaan esiin uudelleen ja uudelleen...Kosketinsoittimet hienosti messissä, minä pidän! Hyrde laulaa hienosti! Pexillä tilutuksista huolimatta ote hallussa! Kake rumpaloi kaiken kuten vain Kake pystyy! Kaikka on mun idoli! Stam1naaaa!
5.2.12
Juoppo julkaisee
Viime aikoina ei ole oikein "kynästä" irronnut mitään kovin ylevää. No, kirjoitin minä yhdelle naiselle pienen elämäkerran itsestäni, mutta muuten on vähän semmoinen fiilis, että tulee kirjoitettua ainoastaan päissään - ja huonosti. Olen välillä joutunut blogistanikin poistamaan seuraavana aamuna kirjoituksia, joita en muistanut sinne laittaneeni. Aika huolestuttavaa, tiedän...
Eli juoppous pitäis saada ensin kuriin. Se ei onnistu ainakaan varastoimalla kaappiin viskiä - jota sitäkin sitten käyttää väärin ja lantraa, kuten tässä eilisiltaisessa pätkässä:
Otin just Red Bullin ja kaadoin siihen Johnny Walker Black Labelia.
Kaikki on The Voice of Finlandin syytä.
Noi laulajat on niin ihania!
Ja tuomaritkin. Mä en tiiä, miks mä niin tykkään tosta.
Tavoittelevat jotain...unelmaa?
Vetävät kuin viimeistä päivää - tai ääni väristen.
Laulavat suoraan sydämestä - tai kuvitellen, että heidän äänensä on kultaa.
Suurta draamaa on ilmassa.
Tämä on minulle tosi-tv:n huipentuma.
Musiikki tulee sydämestä.
Joskus viikko sitten vissiin kirjoittelin kans The Voice of Finlandista, jota katson siis netistä, koska en säännöllisesti katso telkkarista mitään. Tuossa "laulu ratkaisee" -tyyppisessä kisailussa on hauska tuomarinelikko (Mike Monroe, Paula Koivuniemi, Lauri Tähkä ja Elastinen) ja on hienoa kattoa sekä tietty ennen kaikkea kuunnella noita laulajia. Tämmöinen pätkä ajatuksenvirtaa jäi talteen edellisestä kattelukerrasta:
musiikin hienous, kauneus, vaikuttavuus ovat onneksi edelleen jokaisen meidän päätettävissämme, eivätkä mitään ammattilaisten "arvoja", joita pitäisi seurata...
Niin, olutta ostin muutaman eilen illalla ja pääsin ne nauttimaan, kun tytär oli palautettu ja poijatkin nukkumassa. Saatanan keksintö, viski, sen sijaan pisti sitten äijän ihan sekaisin. Tässä vaiheessa en vissiin ollut vielä kauhean sekaisin, mutta en kyllä muista, mistä tämä ajatuksenjuoksu lähti liikkeelle:
Verot ovat hyvästä.
Meidän pitää antaa osamme, ennen kuin saamme.
On järjetöntä, että jotkut rikkaat vaan rikastuvat lisää.
Ja köyhät köyhtyvät.
Tai ettei työnteolla koskaan saavuta elintasoa,
joka turvaisi oman - tai lasten - elämän
sairauden tai kuoleman varalta,
varsinkaan jos ei saa henkivakuutusta,
jos on jo valmiiksi sairas.
Rikkaat sen sijaan saavat osinkonsa,
kunhan vaan sijoittavat rahansa oikein.
Kai sekin on työtä, jonka rahatalous sallii
mutta on se vaan vitun väärin.
Känni alkoi sitten kohota ja laulut oli tsiigattu. Facebookiin kävin jorisemassa ja linkittämässä Basement Jaxxia ja Lisa Kekaulaa, mutta tässä horinassa ei ole enää kyllä kaikki palikat kohdillaan:
Kun on tarve kuunnella vain se yksi biisi
niin on hienoa, että se löytyy internetin ihmemaasta
eikä sitä tarvitse etsiä 100+ cd-levyn tai muun äänimaiseman seasta
ja että pääset rakkaan viisusi pariin, oli se sitten mieltä nostattava
tai kaiken lokaan lakoava kappale.
Pääasia, että se on sun kappale,
sellainen jonka puolesta sanot "vittu joo!" tänä iltana
vaikka paremmin perusteltuna (tai 10 vuoden päästä) sanoisit,
että "se OLI hyvä biisi!"
Lopulta oli vissiin jo aika sekava olo. Aivoissa selvästikin alkoi liikenne vähetä ja palattiin perusasioiden äärelle ajatustenkin osalta:
Miksköhän vitussa kännisen tekee mieli alkoholia?
Vaikka tietää, että ei se oloa paremmaksi tee...
Tai hurmosta miksikään nosta.
Ehkä se ongelma on silti aina sen kokijan päässä.
Että jos ottaa sitä viskiä vielä lisää,
vaikka tietää olevansa jo kännissä,
niin onko tuo nyt niin suuri kumma,
että sitä känniä seuraa krapula.
Oisko nyt viimein ja oikeasti aika pistää se korkki kiinni. Tässä vielä teemaan liittyen aiempi kirjoitukseni "Ystäväni alkoholi" viime vuoden keväältä, kun kävin kattomassa upean ja ajatuksia herättäneen näytelmän Kajaanin kaupunginteatterissa.
Ja jotta typeryys olisi huipussaan, aloitin pelaamaan Traviania, jotta voisin mukamas mahdollisesti korvata yhden addiktion toisella...
Eli juoppous pitäis saada ensin kuriin. Se ei onnistu ainakaan varastoimalla kaappiin viskiä - jota sitäkin sitten käyttää väärin ja lantraa, kuten tässä eilisiltaisessa pätkässä:
Otin just Red Bullin ja kaadoin siihen Johnny Walker Black Labelia.
Kaikki on The Voice of Finlandin syytä.
Noi laulajat on niin ihania!
Ja tuomaritkin. Mä en tiiä, miks mä niin tykkään tosta.
Tavoittelevat jotain...unelmaa?
Vetävät kuin viimeistä päivää - tai ääni väristen.
Laulavat suoraan sydämestä - tai kuvitellen, että heidän äänensä on kultaa.
Suurta draamaa on ilmassa.
Tämä on minulle tosi-tv:n huipentuma.
Musiikki tulee sydämestä.
Joskus viikko sitten vissiin kirjoittelin kans The Voice of Finlandista, jota katson siis netistä, koska en säännöllisesti katso telkkarista mitään. Tuossa "laulu ratkaisee" -tyyppisessä kisailussa on hauska tuomarinelikko (Mike Monroe, Paula Koivuniemi, Lauri Tähkä ja Elastinen) ja on hienoa kattoa sekä tietty ennen kaikkea kuunnella noita laulajia. Tämmöinen pätkä ajatuksenvirtaa jäi talteen edellisestä kattelukerrasta:
musiikin hienous, kauneus, vaikuttavuus ovat onneksi edelleen jokaisen meidän päätettävissämme, eivätkä mitään ammattilaisten "arvoja", joita pitäisi seurata...
Niin, olutta ostin muutaman eilen illalla ja pääsin ne nauttimaan, kun tytär oli palautettu ja poijatkin nukkumassa. Saatanan keksintö, viski, sen sijaan pisti sitten äijän ihan sekaisin. Tässä vaiheessa en vissiin ollut vielä kauhean sekaisin, mutta en kyllä muista, mistä tämä ajatuksenjuoksu lähti liikkeelle:
Verot ovat hyvästä.
Meidän pitää antaa osamme, ennen kuin saamme.
On järjetöntä, että jotkut rikkaat vaan rikastuvat lisää.
Ja köyhät köyhtyvät.
Tai ettei työnteolla koskaan saavuta elintasoa,
joka turvaisi oman - tai lasten - elämän
sairauden tai kuoleman varalta,
varsinkaan jos ei saa henkivakuutusta,
jos on jo valmiiksi sairas.
Rikkaat sen sijaan saavat osinkonsa,
kunhan vaan sijoittavat rahansa oikein.
Kai sekin on työtä, jonka rahatalous sallii
mutta on se vaan vitun väärin.
Känni alkoi sitten kohota ja laulut oli tsiigattu. Facebookiin kävin jorisemassa ja linkittämässä Basement Jaxxia ja Lisa Kekaulaa, mutta tässä horinassa ei ole enää kyllä kaikki palikat kohdillaan:
Kun on tarve kuunnella vain se yksi biisi
niin on hienoa, että se löytyy internetin ihmemaasta
eikä sitä tarvitse etsiä 100+ cd-levyn tai muun äänimaiseman seasta
ja että pääset rakkaan viisusi pariin, oli se sitten mieltä nostattava
tai kaiken lokaan lakoava kappale.
Pääasia, että se on sun kappale,
sellainen jonka puolesta sanot "vittu joo!" tänä iltana
vaikka paremmin perusteltuna (tai 10 vuoden päästä) sanoisit,
että "se OLI hyvä biisi!"
Lopulta oli vissiin jo aika sekava olo. Aivoissa selvästikin alkoi liikenne vähetä ja palattiin perusasioiden äärelle ajatustenkin osalta:
Miksköhän vitussa kännisen tekee mieli alkoholia?
Vaikka tietää, että ei se oloa paremmaksi tee...
Tai hurmosta miksikään nosta.
Ehkä se ongelma on silti aina sen kokijan päässä.
Että jos ottaa sitä viskiä vielä lisää,
vaikka tietää olevansa jo kännissä,
niin onko tuo nyt niin suuri kumma,
että sitä känniä seuraa krapula.
Oisko nyt viimein ja oikeasti aika pistää se korkki kiinni. Tässä vielä teemaan liittyen aiempi kirjoitukseni "Ystäväni alkoholi" viime vuoden keväältä, kun kävin kattomassa upean ja ajatuksia herättäneen näytelmän Kajaanin kaupunginteatterissa.
Ja jotta typeryys olisi huipussaan, aloitin pelaamaan Traviania, jotta voisin mukamas mahdollisesti korvata yhden addiktion toisella...