Oi aikoja, oi tapoja. Tätä kirjoittaessani maailmassa on 7 774 157 193 ihmistä (lähde: World Population Clock). Näistä koronavirukseen on sairastunut testien mukaan 683 502 (lähde: Coronavirus Update), joka on siis alle promille maailman väestöstä. Vaikka sairastuneita olisi 10x enemmän, niin silti puhutaan ainakin vielä todella marginaalisesta taudista ihmisten kellistäjänä. Sen vaikutus on kuitenkin ollut länsimaissa historiallinen. Viimeisimpänä se on alkanut pysäyttää kokonaisia valtioita ja eristänyt ihmisiä koteihinsa. Toki voi olla, että korona vielä pyyhkäisee esimerkiksi Afrikan yli ja tappaa roimasti lisää porukkaa, mutta se jää nähtäväksi. Sen vaikutukset ovat kuitenkin herättäneet myös meidät länsimaiset kermaperseet. Talous sakkaa. Terveydenhuoltojärjestelmät ylikuormittuvat. Palvelut menevät kiinni. Lapset käyvät koulua kotona etäyhteyksillä opettajiin. Olemme siirtyneet lopultakin todelliseen digiaikaan. Ihmiset tilaavat ruokaa netistä, käyttävät etälääkärien palveluita ja keikatkin katsotaan netistä. Kavereiden kesken ryypätään nettipuheluissa, eikä mennä baareihin (itse en ole tätä päässyt harrastamaan, kun ei ole oikein ryyppyaikaa tai -paikkaa, mutta ehkä tässä selviää ilman baarilointia hetken aikaa). Isovanhemmille viedään ruokaa ja vilkutellaan ikkunan takana. Jos joku olisi sanonut aiemmin, että tällaista tulee olemaan keväällä 2020, en olisi uskonut. Elämme scifi-elokuvaa, jossa pandemia on pakottanut valtioita ryhtymään toimiin kansalaistensa suojaamiseksi taudilta, johon ei ole mitään lääkettä ja joka on tuntematon uhka. Toistaiseksi tilanne on ainakin Suomessa ja varsinkin täällä Kainuun korvessa muistuttanut enemmän hätävarjelun liioittelua, mutta ei vara venettä kaada. Sitäpaitsi, jos ei mitään varokeinoja olisi tehty, olisivatko vanhuksemme jo tukkineet sairaalat ja olisiko terveydenhoitojärjestelmämme kuilun partaalla. Pahintahan ei ole pelkästään tämä outo ja pelottava sairaus vaan se, miten muuten sairaat ja vanhat ihmiset tulevat selviämään, jos heille ei enää kohta ole hoitopaikkoja myöskään "tavanomaisten" sairauksiensa hoitoon, saati sitten hätätapauksiin.
Tämä kaikki on tässä ajassa aiheuttanut informaatioähkyn. Toisaalta tiedämme odottaa joka tuutista koronauutisia, mutta vituttaahan se niitä lukea. Itse kun en uutisia katso, niin en onneksi joudu katsomaan pelkkiä koronauutisia, selaan vaan tärkeimmät Yle Uutisten nettisivujen kautta. Sen sijaan olen löytänyt nämä digiajan ihmeellisyydet, kuten striimatut keikat. Viimeinen oikea keikka, jolla ehdin käydä oli Dai Kahtin - noiden Kajaanin Zeuhl-lähettiläiden - toisen levyn julkistuskeikka. Se pidettiin täyteen ahtautuneessa Kulmassa muiden samanmielisten progehörhöjen keskellä, tosin Dai Kahtilla semmoisella hienoisella party-naisfanilaumalla kuorrutettuna. Kaupungin omia poikia oli siis katsomassa paljon heidänikäistään porukkaa ja tupa oli täynnä, hiki tuli ja rokki raikasi. Toisella levyllä on kyllä hyviä biisejä, mutta oli kiva kuulla ekalta levyltäkin tuttuja viisuja. Sen sijaan kaipasin kyllä toista kitaraa kehiin - nythän bändissä on loistava kosketinsoittaja, joka sitten muuttaa väistämättä ulosantia. Hieno keikka kuitenkin, mukavan päivän päätteeksi. Samana päivänä oli nimittäin myös viimeiset juhlat, joihin olen osallistunut. Luolan avajaiset vietettiin isännän asiaan vihkiytymisen vuoksi pääosin korona-aiheisten tietokilpailujen parissa aikana ennen "lockdownia". Mukavaa oli, kerta kaikkiaan. Juhlaelokuva 2001 Avaruusseikkailu ei onnistunut aivan nukahduttamaan ja aiheutti mielenkiintoista keskustelua juhlijoissa, niin klassikkoaseman puolesta kuin sitä vastaan. Juomapuolella tyhjennettiin puteleita ja löytyi sekä hyviä että vähän huonompia aineita, joita kurkkuun kaataa, joku hedelmäinen rommi oli ehkä päivän paras juoma. Suht selväpäisenä kuitenkin selvisin keikan kautta kotio.
Vain viikko tuosta ja mietin jo, että ei tunnu siltä, että kehtaisi lähteä baariin, kun pikku hiljaa alkoi kuulostaa siltä, että korona-aalto lähenee. Vähän reilu viikko tuosta ja koulut pantiin kiinni. Nyt ollaan panemassa kiinni kaikki, Uusimaakin on jo eristetty muusta maasta. Eipä siinä, onhan mulla mun digielämä ja toistaiseksi mua on tarvittu töissäkin, koska etäkannettavia on pyydetty joka suuntaan, on pystytetty varasairaalaa tulevaan epidemiaan varautuen jne. Nyt tosin olen sairaslomalla, koska joku pirun vatsapöpö iski. Huomiseksi ilmoittauduin etätöihin. Kaipa sitä jotain pystyy tekemään.
Sulkeutumisen vastapainona olen avautunut kirjoittelemalla yhdelle ihanalle naiselle, jonka kanssa elämme rinnakkaisissa maailmoissa, jotka eivät varsinaisesti kohtaa kuin ajoittain. Kirjoittaessamme kohtaamme kuitenkin jatkuvasti eri käänteissä ja se tuntuu hyvältä vastavoimalta sille, että kaikki muu ympärillä suljetaan. En ehkä näe ketään, en ole lähellä muita ihmisiä kuin nämä tärkeimmät perheenjäsenet, mutta voin kuitenkin seurustella kirjoittelemalla. Onneksi ei olla perinteisten kirjeiden varassa, vaikka voishan sekin olla hauskaa.
Toinen sulkeutumisen hauska puoli ovat olleet striimatut keikat, joista varsinkin Anssi Kelan ja bändinsä "treenikämpällä"-keikka oli aivan mahtavaa settiä. Upeita muusikoita, jotka komppasivat toisiaan, tarttuivat kiinni Anssin uusiin biiseihin ja loivat silmieni edessä uutta musiikkia. Aivan upea kokemus - enkä edes ole varsinaisesti Anssi-fani (tosin tuon jälkeen ehkä kyllä). Musiikin voima on ääretön. Ja tuommoinen ammattitaitoisten soittajien synergia, luova hulluus ja toisaalta luotto toisiin ja uskallus antaa mennä vaan. Huumorintaju, se on tärkeätä myös. En ole onneksi musiikin suhteen perfektionisti, päin vastoin. Silti oli kyllä kaunista kattoo, kun taitavat muusikot otti haltuun ennestään heille tuntemattomia kappaleita pelkkien käsin tehtyjen sointulappujen ja kuulon perusteella. Siitä olen kateellinen, mutta toisaalta onnellinen, että saan nauttia musiikista vapaasti ilman sen "ymmärtämistä" teoreettisessa tai soitannollisessa mielessä.
Maailmaan syntyy joka päivä 150 000 ihmistä enemmän kuin kuolee, siis viikossa yli miljoona uutta ihmistä. Koronaan on tähän mennessä kuollut maailmanlaajuisesti 32 000 ihmistä, joten se ei taida tätä lajia paljon harventaa. Maapallon kantokyky on koetuksella. Ehkä koronakriisin laannuttua siirrymme taas syvällisemmin murehtimaan ilmastonmuutosta, joka on se isompi huoli. Samaan aikaan populaa tulee koko ajan lisää. Toki syntyvyys ennen pitkää kääntyy laskuun ja vanhempi väestö pysyy hengissä entistä pidempään - ellei joku tällainen korona-tyylinen tauti taas heiluta viikatetta. Luonnon tasapainosta kai voinee puhua, koska ovathan ne viruksetkin osa tätä ekosysteemiämme. Jumalia emme ole, vaikka niin haluaisimme. Ennen pitkää meidän on ehkä myös myönnettävä, että tämä planeetta ei kaikkea kestä, mutta silloin voi olla jo muita suunnitelmia valmiina, sen verran kekseliäskin tämä lajimme on. Toisaalta en elättelisi sen suhteen suuria toiveita: On paljon helpompaa sulkeutua neljän seinän sisälle katsomaan ja kuuntelemaan digiviihdettä kuin tehdä uusia hienoja keksintöjä ja pelastaa maailma. On paljon helpompaa todeta kyynisesti "tulispa tauti ja tappais" tai olkia kohauttaen "oispa kaljaa" kuin "tehdään tästä yhdessä parempi maailma" tai "selviämme tästä, koska panostamme tieteen voimin kehitykseen".
Pitäisi varmaan panna taas viestejä menemään. Erakollehan tämä ei ole uutta, täällä kotonahan mä istuisin, olipa korona tai mikä tahansa. Koitan päättää positiiviseen äitini sanoja lainaten: Selviän tästäkin ja jos en selviä, niin olen elänyt ihan hyvän elämän.
