Sisältö

Lapset tv:n ääressä.
Isänä minä fyysisesti läsnä,
mutta henkisesti jossain ihan muualla.
Annanko lapsille tunteen siitä,
että he ovat minulle rakkaita?
Pakenen nettiin ja omiin ajatuksiini,
enkä jaksa huomata lapsiani,
vaikka kuulen aina välillä heidän kutsuvan.
Mikä minussa on vikana?

Lapsuudessani koin jääväni yksin,
kun sisko vei vanhempieni huomion.
Tai ehkä vaan halusin olla yksin.
Pelit ja tv-ohjelmat kiinnostivat,
elokuvat kiehtoivat.
En koskaan erityisesti "harrastanut" mitään.
Kaverieni kanssa pelasimme.
Musiikki oli ainoa tunteideni tulkki.
Se on välillä ainoa tunteideni tulkki nykyäänkin.
Itken kuullessani koskettavan kappaleen.
Siinä lauletaan kaiken katoavaisuudesta.
Olenko itse jo kadonnut, kadotettu?

Elämän merkityksettömyys vaivaa,
kun jään yksin.
Rakkaus minut aikanaan herätti.
Huomasin, että maailmassa on muita ihmisiä,
jotka välittävät ja joita kohtaan voin tuntea suuria tunteita.
Siksi olen kaiketi suhteissani läheisriippuvainen.
On vaikeata olla yksin,
vaikka en yksin olekaan - enkä haluaisikaan.
Rakkaani on sydämessäni, aina.
Mutta fyysisesti hän ei voi olla läsnä, monestikaan.
Silloin etsin tunteilleni vastakaikua musiikista,
peleistä ja elokuvista - sekä alkoholista.
Vahingoitan itseäni valvomalla ja dokaamalla,
vaikka vain vähänkin, mutta sekin on usein liikaa.
Lepo häiriintyy, mieli mustuu, hormonit menevät sekaisin.
Silti alkoholikin on joskus kuin ystäväni, kolmas tunteideni tulkki.
Vaihtaisin sen läheisyyteen, jos vaan voisin,
eivätkä elämän realiteetit veisi minua ja sinua,
pitäisi erillään.

Suuren osan ajastani vietän jossain muualla
kuin läheisteni seurassa.
Olen orjana palkkatyössä, vapaaehtoisesti,
mutta systeemin pakottamana.
Mitään muuta en osaa tehdä,
mistä rahaa saisin,
millä perheeni ruokkisin,
vaatettaisin tai asunnon kustantaisin.
Ja nautin siitäkin, työstäni,
koska tunnen sen kautta itseni tarpeelliseksi.

Ehkä se on tärkeintä elämässä.
Että edes joku sanoo kiitos.
Ottaa syliin ja rutistaa.
Sanoo rakastavansa.
Tai antaa hetkeksi tunteen,
jota ilman tunnen itseni tyhjäksi kuoreksi.

Ei pelkkää kakkaa

Musiikki pauhaa, en kuule ajatuksiani.
En haluakaan.
Mutta entäs jos tukahdutan musiikilla myös lasteni ajatukset.
En usko.
Taaperokin laulaa Jukka poikaa.
Ja örisee Nilen tahtiin.

---

Ystäväni sai hyviä uutisia.
Sitten hän sai melkein samaan saumaan huonoja uutisia.
Ja vähän lisää huonoja uutisia.
Pohdimme asiaa ääneen:
Onko elämässä aina tasapaino onnen ja epäonnen välillä?
Ehkäpä.
Mutta onnettoman ja onnellisen välillä on suuri kuilu.
On onni saada elää rauhassa, ilman jatkuvaa uhkaa väkivallasta,
nälästä, veden ja hygienian puutteesta.
On epäonnea joutua elämään ympäristössä,
jossa voi milloin tahansa joutua hakatuksi,
raiskatuksi, tapetuksi.
Vaikka niin voi käydä myös lintukodossa ja onnekkaankin elämä päätyä turmioon.
Eikä sillä edes ole mitään tekemistä onnen tai epäonnen kanssa.
Elämä vain kulkee omia polkujaan.

---

4th Arra of Dagon (hieno outro)
Saksalaista vaaleata olutta (hieno pullo)
Travian (hieno servun lopetus)
Elämä (hienoja hetkiä)

Kerran viikossa minä shoppailen

Kävin yksin hehtaarihallin kokoisessa kaupassa.

Ihmisiä tosin oli joka puolella.

Rennosti astelin, mutta kuin susi laumaansa etsien.

Hauskannäköinen pipopää löntysti pelaamaan.

Ovetkin väistivät saapuvaa ja lööpit huusivat uutta onnea.

Puolituttu pläräsi kirjoja, ajelin tyynesti ohi.

Kohti ruokatiskejä - ja kauemmas!

Sielläpä vasta olikin vilskettä, kasvisosastolla;

Miehet sompailivat kärryillään,

naiset hyörivät paikasta toiseen.

Ukot lappoi pottua kassiin,

akat valkkasi parhaat hedelmät.

Nappasin yhden valmiiksi pakatun kurkun ja lähdin pois.

Maitotiski, muu-uu: Luomua, hylaa ja kahvikermaa - jokaiselle jotain.

Pitkä käytävän sivu täynnä kasvisöljyä, sitä itsellekin.

Sitä ennen ruuhka ja pysähdys:

Nuoret rakastavaiset yllätetty sukulaistädin toimesta,

eikä siitä niin vain matkaa jatketakaan.

Kärryarmeijat kasaantuvat molemmin puolin kapeaa käytävää.

Kaikki odottavat kärsivällisesti, kun juttu etenee.

Halia ja hymyä, sekä toivomus tulla kylään - edes joskus.

Toinen kapea käytävä.

Näen tutun tädin töistä miehensä kanssa;

Yhdessä valitsevat eväitään, on se kaunista.

Nyt leipätiskille, kuitu olkoon!

Sitä ennen poikkean juustomaahan: Ruskaa ja kermaa, nam.

Leipätiskillä santsausta ja päivämäärien tuijottelua.

Tuliaisleipiä kaksi - molemmat mukaan mars.

Kilisevä osasto, here I come!

Mmm, bier. Ukot kantaa packejaan,

kun minä suuntaan oluiden luo.

Onpas hieno korkki, siitä mukaan.

Kappas, luomua, no kokeillaan.

Organic, samma på engelska.

Ja yks Amber miehen tiellä pitää.

Vissyntankkauspiste.

Yks, kaks, kol, nel karpalo-greippiä.

Sit vielä pari: Sitruuna-limeä, josta yks pojista pitää.

Karkkitiski.

Ihmisten katseita skannailen, ajatuksia mukamas aavistelen:

"Jaahans, Leinosen pojalla korissa vaan kaljaa ja karkkia, melekonen perheenisä."

Puolituttu tulee naamatusten vastaan, nyt ei pääse enää ohi.

"No terve! Kylläpäs tänne eksyy...", sanoo hän. Tai eksyy ainakin vaimosta. Tahallaanko lie.

Viimenen etappi: Pakastemaailma. Eineksien valtakunta. Laiskojen paskojen ruoka-aitta.

Matkalla sinne vastaan tulee jo kolmatta kertaa pieni nainen.

Suloiset kasvot sillä on; Hymyilen, ja katson, kun hän keinuu ohitseni kuin keiju.

Pian pizzatiskillä, mutta en ota, koska ajan.

Toinen puolituttu, edellisen puolitutun vaimo - se kadonnut - tulee vastaan.

Hymyilee leveästi, esittelee tuoreinta aikaansaannostaan.

Kopassa kaksi kuukautta suloisuutta: pieni Kia, keiju siis hänkin.

Pariskunta lapsineen löytää toisensa ja toivotan heille vilpittömästi hyvää jatkoa.

Oikea pakasteovikin löytyy: Soijatuotteita ja kasvispihvejä puolen metrin pino - viikon satsi.

Kassalla valitsen kerrankin oikein - tämähän vetää kuin ikkunat kotona!

130 rahaa köyhempänä siirryn pakkaamaan, mutta onpahan ainakin evästä.

Yksinäisen miehen perjantaiodysseia on ohi.

Tai vasta alussa.

Miun vuoro

Huusin taaperon kanssa kilpaa.
Tähänkö on tultu?
Taannun taaperoksi itsekin.
Syytän väsymystä, nälkää, ties mitä.
Vitutus ihmisiin, itsekkyyteen, kusipäisyyteen kasvaa.
Vitutus ennenkaikkea itseeni.
Sitten räyhään lapsilleni.
He ovat läsnä ja lähellä.
Kenelle muille isä purkaisi pahaa oloaan,
kun on pakko olla läsnä,
kun ei ole muitakaan.
Ja kuka muu sitä paskaa sietäisi.
Onneksi he myös hyväksyvät anteeksipyyntöni...
Aina uudestaan.

* * *

Katsoin Miesten Vuoron.
Ja itkin.
Päätin etten kidu kuolemassa.
Enkä elämässä.
Päätin myös,
että yksin en taakkaani kanna,
yksin en ilojani jaa.
Enkä hylkää lapsiani,
vaikka lapset hylkäisivät minut,
tai olosuhteet pakottaisivat minut sivuun.
Sillä mitä on isä ilman lapsiaan.

* * *

Kiitos.
Rakastettuni, rakkaani.
Vanhempani, rakkaani.
Exäni, rakkaani.
Appi ja anoppi, rakkaani.
Lapset, rakkaani.
Rakkaani, te jotka minut hyväksytte.

Jorinaboksi

"Vaan miksi join?
Kun tahdoin lievittää
poltetta päästä paratiisiin.
Sammuin, vaan saanut en sammuksiin."
- Jarkko Martikainen


* * *

Hikka perkele!
Juomalla se lähtee?
Ei ole kyllä juomalla tullutkaan.
Eikö ole suurempia huolia ihmisellä??

* * *

Ihmisellä pitää olla halu ymmärtää,
jotta voisi sivistyä.
Vaikka ei siltikään ymmärtäisi,
on sivistymätöntä luovuttaa.


* * *

Niin, en minä tiedä mitään viineistä.
Ja kulinarismi on lähinnä sivistyssana,
ilman mitään vastakaikua kopassani.
Silti nautin kanssasi hyvää shirazia
ja maistelen maukasta sushia – koska arvostan sinua.
Näkkileipää joudan jyystämään arkenakin.

Pysähdyin kirjoittamaan aforismeja elämästä

Fysiikkani ilmoitti juuri, että liika on liikaa.
Veri roiskahti nenäliinalle, tuosta vaan.
Liikaa valvomista, liikaa alkoholia, liikaa huonoa ravintoa.
Yhtä asiaa ei kuitenkaan voi saada liikaa.
Se, mitä kutsumme taivaaksi, uskonnollisessa mielessä.
Se, mitä tunnemme, kun meillä on kaikkivoipa olo.
Se, mikä tekee meidät onnelliseksi.
Se on rakkaus.
Rakkaus on kaikki.
Rakkaus tekee meistä ihmisistä jumalia maan päällä.

* * *

Olen luonut oman sääntökirjani elämään.
Se ei ole raamattu.
En käännä toista poskeani.
En surmaa ketään.
En luota yliluonnollisiin voimiin.
Opus on mieleni.
Sen luvut ajan myötä muodostuvat.
Luotan rakkauteen.
Uskon hyvyyteen.
Pelkään pahuutta.
Tiedän kuolevani.

* * *

Ymmärrän hyvin uskovia.
Minäkin ihmettelen päivästä toiseen.
Elämä on käsittämätöntä.
Analysoimalla sen saa vastauksia.
Kokemalla sen vain lisää kysymyksiä.
Vastaukset eivät tyydytä - kysymykset ovat liian vaikeita.
On vain elettävä.
Ja valittava.

* * *

Alan kallistua zen-buddhalaisuuteen.
Samurain tie tuntuu suoruudessaan oikealta.
Elämä on nyt, mutta kuolema on läsnä - joka hetki.
On vain elettävä.
Ja jos on kuollakseen, pitää kuolla miettimättä.

* * *

Mikä on ihmisen arvo?
Se ei ole paljon.
Eloonjäämistaistelussa me lähinnä tuhoamme.
On itsekästä väittää olevansa epäitsekäs.
Kukaan ei pysty pelastamaan kaikkia.
Pelasta itsesi - ja lepää rauhassa.

* * *

Mitä pelkään?
Mitä jätän sanomatta?
Mitä sen on väliä?
Mitä voin olla pelkäämättä?
Mitä voin jättää sanomatta?
Mitä voin sillä välittää?

* * *

Kunnioitus ja halveksunta.
Kumpikin täysin turhia.
Arvostan.
Inhoan.
Rakkaus ja viha pehmeässä paketissa.

* * *

Jos nyt kuolisin,
jäisi moni asia sanomatta.
Se on syy elää.
Ei se, että moni asia on vielä tekemättä.

Kuvailevat sanat

Rakkaani heitti haasteen tehtyään itse näin puolen vuoden välein jo kolme kertaa: "Mietipä kuusi kuvailevaa myönteistä sanaa siitä, miltä sinusta tuntuu nyt ja kuusi kielteistä. Tee sama puolen vuoden, vuoden kuluttua."

Myönteiset sanat itsestäni 9.1.2010
Rakastava
Tunteva
Hellivä
Voimakas
Sinnikäs
Luotettava

Kielteiset sanat itsestäni 9.1.2010
Kärsimätön
Levoton
Aggressiivinen
Ärtyisä
Vihamielinen
Tyhmä

Luonnon valinta tai luonnonvalinta

Viime aikoina on mediassa - ainakin vaihtoehtoisessa mukaanlukien blogit - otettu jälleen esille eläinten kärsimys liittyen ihmisen tarpeeseen syödä tai muuten tappaa (toisia) eläimiä. Viimeksi olen lukenut keskustelunavauksen sekä kommentointia eläinten tehotuotannosta. Samaten on ollut esillä luomutuotanto ja sen "muodikkuus", jolla on mielestäni yritetty vähätellä sen merkitystä. Lähestyn edellä mainittuja aiheita nyt omasta näkökulmastani lakto-ovo-vegetaristina sekä luomutuotteita käyttävänä, mutta periaatteessa ihan tavallisena länsimaisena kuluttajana, joka ostaa myös sitä, mitä kaupasta saa, jos ei luomua ole tarjolla.

Tehotuotanto on viimeisin ihmisen luoma tapa kustannustehokkaampaan karjatalouteen. On monissa eri lähteissä todettu tosiasia, että koko ihmiskunta voitaisiin ruokkia siirtymällä käyttämään kasvikunnan tuotteita sen sijaan, että tuotetaan suuret määrät eläinrehua sekä muutetaan peltoja laidunmaiksi. Tehotuotanto on vienyt itse eläimet kuitenkin niin ahtaalle, että voidaan verrata sitä keskitysleiriolosuhteisiin. Eläimet ovat tehdastuotteita, joita kohdellaan huonosti niiden syntymästä ennenaikaiseen kuolemaan. Eläimet - kuten me ihmiset yhtenä eläinlajina tiedämme - ovat tuntevia, ajattelevia olentoja. Sian tiedetään olevan viisaampi kuin lemmikiksi jalostamamme koira. Lähes kaikkien isompien eläinlajien - mukaan lukien kalat ja poislukien ehkä hyönteiset yms - tiedetään tuntevan kipua. On hirveätä ajatella elämää, joka alkaa vankeudessa, on yhtä kärsimystä ja päättyy tuskalliseen kuolemaan. Tosin ehkä paremminkin se elämä on tuskallinen ja kuolema helpotus...

Minulle tuntemattomat ihmiset saattavat aloittaa ruokakeskustelun kanssani kuultuaan, että en syö lihaa enkä kalaa. He kysyvät, miksi en syö lihaa tai kalaa tai kommentoivat, että onhan se terveellistä olla välillä syömättä lihaa tai että punaista lihaa voi korvata "valkoisella" tai kalaa syömällä. Oma syyni olla syömättä toisia eläimiä on kuitenkin eettinen. En ymmärrä, miksi minun takiani pitäisi tappaa mitään eläimiä, aiheuttaa heille koko elämän pituisen kärsimyksen, kidutuksen ja kuoleman, vain siksi, että saisin syödä heidän jalkojaan, käsiään, rintojaan, selkiään tai vaikka ihan makkarameiningillä kaikkea mitä jauhetuksi eläimestä saa. Minä voin valita näin, koska minulla on mahdollisuus hankkia elintarvikkeita, joista saan tarvittavan ravinnon ja energian. Toki olen itsekin osa ihmisten luomaa koneistoa täysin itsekkäistä syistä: Käytän maitotuotteita ja kananmunia sekä varmasti vaikka mitä eläimistä revittyjä maku- tai väriaineita, mutta pyrin niitäkin käyttäessäni aina huomioimaan, että aiheutettu kärsimys olisi mahdollisimman vähäinen. Luomu astuu tässä vaiheessa kuvaan.

Useimmat ihmiset taitavat suosia luomutuotantoa siksi, että ruoka olisi mahdollisimman puhdasta, eikä sen tuotannossa olisi rasitettu luontoa tai itse ruokaa erinäisillä kasvua parantavilla tai tuholaisia estävillä ainesosilla, jopa myrkyillä. Aivan varmasti syömme lähes päivittäin jotain myrkkyjä elintarvikkeidemme mukana, mutta luomua suosimalla on mahdollisuus vähentää tuota kuormaa sekä omassa kehossa että luonnossa. Itse kuitenkin käytän luomua ensisijaisesti siksi, että toivon sen vähentävän (tuotanto)eläinten kärsimystä. Luomumaito tuotetaan paitsi luomurehulla myös siten, että eläimiä kohdellaan luonnonmukaisemmin. Niille annetaan tuotantolaitoksiin suljettujen eläinten sijaan mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen, johon kuuluu monipuolisen liikkumisen mahdollistaminen ja jälkeläisten hoito. Samaten toimii luomukananmunien tuotanto tarjoten kanoille paremmat elinolosuhteet kuin täyteen ahdetuissa broilerikanaloissa, joissa liikkumatila on kanojen kasvaessa "syömäkuntoon" olematon.

Onko meidän ihmisten sitten luonnonmukaista syödä toisia eläimiä? Ehkäpä, mutta tapa, millä ravintomme hankimme, on muuttunut. Riistämme ihmiskuntana luontoa, luonnonvaroja ja eläimiä häikäilemättä. Sen lisäksi riistämme vielä toisia ihmisiäkin. On vaikeata yksilötasolla "pelastaa" ketään tai toimia todella suurten asioiden, kuten vaikkapa maailman merien pelastamiseksi myrkyiltä, saasteilta, muovijätteeltä sekä enenevässä määrin kalojen ja muiden vedessä elävien sukupuuttoon tappamiselta. Lihaa syömällä koko ihmiskunnalle ei riitä ravintoa nyt eikä varsinkaan tulevaisuudessa, kun ihmiskunta kasvaa koko ajan eksponentiaalisesti. Vaikka ilmastonmuutoksen ja ympäristökatastrofit sivuuttaisi olankohautuksella pitäen niitä viherpiipertäjien keksinnöiltä, niin luonto kyllä "kostaa" lopulta ihmisten ahneuden. Itse en ymmärrä moniakaan ihmisen oikkuja tai viettejä tai esimerkiksi halua tappaa toisia olentoja olivat ne sitten eläimiä (tai ihmisiä) kiväärin piipun edessä tai tehdashallissa jossain katseilta piilossa. Siksi minun on pakko kuunnella omaatuntoani edes niissä asioissa, joihin katson voivani vaikuttaa. Voisin tehdä enemmänkin, mutta itsekkäästi joudun kuitenkin ajattelemaan pääasiassa omaa persettäni, jotta jaksaisin huolehtia jälkikasvustani (joka sekin on tietysti yksi pieni ympäristökatastrofi :) ja myös käsittämätöntä "luonnonmukaista käytöstä" sekä viettien varassa toimimisen seuraus) ja itsestäni sinänsä välillä järjettömässä arkisessa elämässä.

On vaikeata elää aiheuttamatta kärsimystä toisille eläville olennoille. Teemme sitä niin ihmisille, eläimille kuin muille luontokappaleille käyttäytymisellämme ja kulutustottumuksillamme. On "järkevää" hankkia esimerkiksi kunnon nahkasaappaat, jos haluaa kestävät koko vuoden käytettävissä olevat kengät tai on "kätevämpää" ajaa autolla, joka kuluttaa maankuoresta pumpattua polttoainetta, josta aiheutuu vuosittain valtavia ympäristökatastrofeja (ihan ilman niitä suuria onnettomuuksiakin kuten Meksikonlahden öljynporauslautan tuhoutuminen ja mereen tulvinut jättimäinen öljylautta) sekä päästöjä niin pumpatessa, kuljetettaessa, jalostettaessa kuin käytettäessä. Itsekkyydelle on luotava omat rajansa ja koitettava pärjätä omantuntonsa kanssa. Aina on syytä kuitenkin kyseenalaistaa myös omat valintansa sekä pyrkiä kohti parempia, kestävämpiä ratkaisuja - niin yksilötasolla kuin ihmiskuntana.