Kapitalismi - kaiken pahan alku?

Monet asiat ovat maailmassa päin helvettiä ja syitä sekä seurauksia voi pohtia monelta kannalta. On sotia, konflikteja, väkivaltaa, keinottelua, riistämistä…kaiken takana on aina lopulta raha ja ihmisten ahneus, mutta koska raha on kuitenkin vaihdon väline ja ahneus ei pelkästään riitä syyksi kaikkiin vaikeuksiin, niin mikä on sitten kaikista suurin syy niihin? Väitän, että ongelmien ytimessä on talousjärjestelmä tai oikeastaan tuotannon tapa nimeltään kapitalismi.

Kapitalismille on tunnusomaista, että jokainen täysivaltainen on itse vastuussa toimeentulostaan. Ongelmana on se, miten yksilön "täysivaltaisuus" määritellään. Kuka määrittelee, onko vaikkapa lievistä mielenterveysongelmista, unettomuudesta ja vaikkapa paniikkihäiriöstä tai muista sosiaalisista ongelmista kärsivä ihminen yhtä täysivaltainen kuin joku toinen, jolla edellä mainitun kaltaisia ongelmia ei ole? Samaten voi pohtia sitä, onko vaikkapa kotonansa pahoinpidelty tai muuten alistettu ihminen yhtä täysivaltainen kuin joku, joka saa elää rakastettuna ja vapaana? Entäs jos ihminen on näennäisesti hyvinvoiva, mutta kärsii vaikkapa peli-, päihde- tai muista riippuvuuksista, jotka häiritsevät hänen kykyään olla täysivaltainen ja vastuussa toimeentulostaan? Näitä sosiaalisia näkökulmia kapitalismi ei tunne. Kapitalismin periaate siitä, että kansalaisilla on oikeus vapaasti päättää ammatistaan, työpaikastaan ja taloudellisesta toiminnastaan on toki muuten yksilönvapauden ihanteiden mukainen eli kuten asioissa yleensä, ei tässäkään tapauksessa voida yksiselitteisesti sanoa, että kapitalismi olisi pelkästään paha asia, vaikka se onkin erittäin kyseenalainen ja huono tapa toimia.

Kapitalismin perusajatuksiin kuuluu yksityisomistus. Yksityinen omistus merkitsee sitä, että yksityishenkilöt tai heidän vapaaehtoisesti muodostamansa yksityiset yritykset, yhdistykset tai muut yhteisöt omistavat tuotannon tekijät ja palkkaavat työvoimaa. Yksityisomistukseen kuuluu oikeus päättää omaisuudestaan eli esimerkiksi käyttää, myydä ja lahjoittaa sitä. Nämä ovat periaatteessa hyväksyttäviä ajatuksia, kunnes palataan sosiaalisiin näkökulmiin. Kapitalismin periaatteet eivät ota huomioon työvoiman oikeuksia, asiakaskunnan rajoittunutta maksukykyä tai mahdollisuuksia arvioida tarvettaan ostaa palveluita tai hyödykkeitä. Kun yksityisomistukseen ajautuu esimerkiksi palveluita, joita kaikki tarvitsevat, kuten terveydenhuolto, ollaan vaarassa ajautua tilanteeseen, jossa kapitalismi muuttuu riistoksi. Yhdysvallat on malliesimerkki siitä, miten ei pitäisi toimia. Lähes jokainen Yhdysvalloissa (lukuun ottamatta valtion hallintoa) on käytännössä pakotettu ottamaan kallis vakuutus, jotta hän joutuessaan käyttämään terveydenhuollon palveluita, on oikeutettu "ilmaiseen" tai kohtuullisen hintaiseen sairaanhoitoon. Jos henkilöllä ei ole varaa vakuutukseen, häntä kyllä hätätapauksessa hoidetaan, mutta samalla hän joutuu maksamaan siitä kovan hinnan, vaikka ei edes pystyisi valitsemaan haluaako hoitoa vai ei, jos on vaikkapa vakavasti loukkaantunut ja tajuton hoitoon tullessaan tai hoidosta päättävät hänen omaisensa.

Kapitalismi korostaa yksityisomistusta, mutta ei ota huomioon sitä, että suurin osa ihmisistä työskentelee jonkun toisen leivissä. Jos siis omistajalla on mahdollisuus vapaasti määritellä se, miten paljon työntekijälle työstä maksetaan, voi hän riistää työntekijää teettämällä tällä töitä yhteiskunnan hyväksymällä minimipalkalla ja kääriä itse yritystoiminnasta syntyvät voitot. Toki omistajalla on myös riskit yritystoiminnan kannattavuudesta, mutta työntekijöiden oikeudet ovat mielestäni omistajan riskeihin nähden mitättömät. Omassa työssänikin olen kapitalismin pelinappula. Saan saman palkkasumman joka kuukausi teinpä sata tai vaikka vain yhden asiakastoimeksiannon, vaikka niistä kaikista joudun tekemään kirjaukset järjestelmään ja raha liikkuu tehtyjen töiden mukaan. Jos ahkeroin ja aherran niska limassa tehden kaiken mahdollisen ja mahdottoman, saan saman summan kuin surffaamalla netissä. Toki työnantaja velvoittaa minua tekemään tulevat toimeksiannot, mutta käytännössä joustovara on melkoinen sen suhteen, mitä teen ja milloin. Ylitöitä ei korvata, jolloin jää oman työmoraalini varaan teenkö vaikkapa hieman normaalista työajasta ylitse menevän työn loppuun vai jätänkö kesken ja lähden kotiin. Mikäli jään ylitöihin, on se omalla vastuullani ja tällöin jää omaksi tehtäväkseni "liukua" sopivassa ylityötä korvaavassa määrin joskus toisena aikana, vaikka tätä ei saakaan virallisesti mihinkään papereihin merkitä. Luulenpa, että suurimmassa osassa työpaikkoja kyseinen toiminto ei onnistu yhtä kätevästi kuin meillä, mistä olen toki kiitollinen. Tämä järjestelmä ei kuitenkaan kannusta minua tekemään yhtään enempää kuin mikä kulloinkin sattuu itseäni kiinnostamaan.

Työnantajani on malliesimerkki kapitalistisesta ajattelusta. Teen asiakastoimeksiantoja yhden yrityksen nimissä, joka ostaa palvelua toiselta yritykseltä, joka ostaa alihankintaa kolmannelta yritykseltä, jossa itse työskentelen. Oma työnantajayritykseni ei tiedä juuri mitään siitä, mitä työkseni teen, enkä ole koskaan tavannut yhtään kyseisen yrityksen esimiestä tai ole muutenkaan yhteyksissä yritykseen juuri koskaan. Tämä henkilöstönvuokrausyritys käärii rahaa siitä, että se myy minua alihankintana toiselle yritykselle, joka taasen laskuttaa tekemieni toimeksiantojen perusteella yritystä, jonka nimissä työskentelen asiakkaalle, joka joutuu maksamaan sekä könttäsummaa että lisämaksua joistakin tekemistäni töistä, jos ne eivät kuulu perustoimenkuvaani. Loppupeleissä touhuni maksaa jokainen veronmaksaja, koska asiakas on kunnallinen/maakunnallinen toimija, mutta kolme välistävetäjäfirmaa ovat kansainvälisiä yrityksiä, jotka vastaavat ainoastaan kansainvälisille osakkeenomistajilleen ja pyrkivät tuottamaan jokainen tahollaan rahaa siitä, mitä minä teen.

Vaikka kuinka tuo kuvio ärsyttää yhteiskunnalliselta näkökannaltaan, niin omalta osaltani en voi väittää olevani katkera. Saan mielestäni aivan hyvän korvauksen tekemästäni työstä. Silti tuntuu hölmöltä, että tekemästäni työstä hyötyvät myös tahot, jotka eivät sitä mielestäni ansaitsisi. En ole katkera myöskään siksi, että koen olevani etuoikeutettu saadessani tehdä töitä maassa, jossa työntekijän perusturva on kuitenkin kohtalaisen hyvällä mallilla. Palkallani pystyy elämään toisin kuin joissakin ns. sivistysvaltioissa. Yhdysvalloissa, tuossa kapitalismin pesäkkeessä, on järjestelmä, joka pakottaa sosiaaliturvan varaan pudonneet ihmiset töihin huonolla palkalla kauas kotoaan. Käytännössä ihmiset saattavat joutua tekemään montaa eri työtä ja käyttävät siis suurimman osan ajastaan töissä, eivätkä ehdi huolehtia jälkikasvustaan tai muusta elämisestä. Työn ei pitäisi mielestäni olla elämän ainoa sisältö, varsinkaan riistotyö. Toki maailmassa on paljon pahempiakin paikkoja kuin Yhdysvallat. Orjuuteen verrattavia töitä teetetään lapsilla ympäri maailmaa ja aina silloin tällöin tiedotusvälineistä saa lukea myös ihmisistä, jotka ovat oikeasti orjia vailla oikeuksia, eivätkä siis saa työstään minkäänlaista korvausta, jos ei ruoka-annosta ja kattoa pään päällä palkaksi lasketa – eikä mielestäni lasketa.

Kapitalismista puhuttaessa sekoitetaan se usein markkinatalouteen. Markkinatalous on talousjärjestelmä, jossa hinnanmuodostus eli hyödykkeiden hintojen määräytyminen on vapaan kysynnän ja tarjonnan säätelemä. Markkinatalous voi kuitenkin toimia ilman kapitalismin periaatetta siten, että yhteiskunta, valtiot ja valtioliitot valvovat sen toimintaa. Näin onkin, mutta valvonta on koko ajan globalisoituvassa maailmassa aina vaan vaikeampaa. Kun yritykset voivat toimia kaikkialla maailmassa, ulottuvat niiden lonkerot aina lopulta paikkoihin, joissa ei tällaista valvontaa ole. Tämä mahdollistaa yrityksille halvan työvoiman käytön sekä raaka-aineiden ja materiaalien halpatuonnin ja sitä kautta kehitysmaiden riiston, joka johtaa entistä syvempään maailman epätasa-arvoistumiseen.

Mielestäni Suomen Vihreän puolueen Osmo Soininvaara on esittänyt hienosti ajatuksensa siitä, millaista markkinatalouden tulisi olla. Sitä tulisi ohjata yhteiskunnan taholta, koska siitä ei voida enää luopuakaan. Suunnitelmatalous, jota kommunistit hyödynsivät, ei toiminut, joten markkinataloudessa on elettävä mukana sitä ohjaillen. Kapitalismiksi Soininvaara erottelee markkinataloudesta toiminnan, jossa kapitalistit hallitsevat yhteiskuntaa ja rikkovat markkinatalouden sääntöjä pääoman hyväksi. Se voi olla joko väkivaltakoneiston tukemista kuten kehitysmaissa vielä nykyään tapahtuu tai lauhkeampaa länsimaista kapitalismia, jossa pyritään erilaisin keinoin kilpailun rajoittamiseen ja viime kädessä monopoleihin. Soininvaara pitää myös täysin vapaata kilpailua turhana varsinkin kuntataloudessa. Hyöty siitä, että hinnat laskevat, on pieni siihen verrattuna, että työpaikoilla olot kiristyvät ja työntekijät siis tavallaan maksavat kilpailun kustannukset. Samalla syntyy päällekkäisiä palveluja ja tuotteita, joiden valmistamiseen käytetään suuria summia. Toisaalta jos tyydytään vain yhteen hyväksi havaittuun tuotteeseen tai palveluun, saattaa siitä muodostua monopoli, joka johtaa siihen, että pääoma kasautuu jonnekin, kuten vaikkapa atk-ohjelmistopuolella Yhdysvaltoihin Microsoftille ja Bill Gatesille. Soininvaara muistuttaa myös, että vaikka joku liiketoiminto ei olisi kannattava osa kokonaisuutta, se voi silti olla yhteiskunnallisesti tärkeä osa vaikkapa joukkoliikennettä tai sairaanhoitoa, eikä kapitalistinen ajattelu tällöin sovi siihen, koska kapitalismin periaatteiden mukaisesti kannattamattomasta toiminnasta pitää luopua.

Kapitalismi hyödyntää markkinatalouden porsaanreikiä. Tuote voidaan tehdä halvemmalla kuin kilpailijan tuote, jos se tuotetaan halvemmalla energialla, joka yleensä saastuttaa enemmän ympäristöä, kuin kalliimpi, yleensä uusiutumiseen perustuva energiamuoto. Tuote voidaan tehdä halvemmalla, kun se tuotetaan maassa, jossa työlainsäädäntö ei ole samalla lailla kohdillaan kuin kilpailijalla. Tuote voidaan tehdä halvemmalla myös käyttämällä halvempia materiaaleja välittämättä siitä, että voitaisiin käyttää esimerkiksi ympäristöystävällisiä tai kierrätysmateriaaleja. Kuluttajan varaan jää siis paljon, mikä on ehkä liikaa vaadittu. Kapitalismi hyödyntää ihmisten tietämättömyyttä. Kuluttajat voivat toki vaikuttaa kapitalismin toimintatapoihin suosimalla esimerkiksi luomuruokaa tai ympäristöystävällisiä tuotteita sekä järjestämällä ostoboikotteja haitallisille tuotteille, mutta suuret massat eivät välitä loppupeleissä muusta kuin tuotteiden hinnasta. Lisäksi tiedostavien kuluttajien ostoboikotit ovat yleensä hyvin mustavalkoisia. Joku tuote jätetään ostamatta ympäristöystävällisyydestään huolimatta, koska sen on tuottanut yritys, joka on tiettävästi toiminut joskus epäeettisellä tavalla kehitysmaissa, kun taas toinen tuote ostetaan, vaikka sen tuotannossa ei käytettäisi ympäristöystävällisyyttä, kun yritys ei juuri nyt satu löytymään boikotoitavien ”mustalta listalta”.

Kapitalismissa tavara- ja palvelumarkkinoiden lisäksi toimii tyypillisesti arvopaperimarkkinat ja pääomasijoittamista, koska yritystoimintaan on kerättävä suuria määriä pääomaa. Tämä on jälleen ongelmallista sosiaalisista lähtökohdista, kun yrityksissä aletaan toimia arvopaperimarkkinoiden ja pääomasijoittamisen ehdoilla. Millään muulla kuin sijoittajien voitoilla ja yrityksen pörssikurssilla ei ole merkitystä, jolloin yritysten vähäinenkin inhimillisyys, työoloista huolehtiminen tai yritystoiminnan eettinen ja moraalinen vastuu häviävät ja tilalle astuu ainoastaan rahan saaminen ja voiton kasvun turvaaminen.

Nykyisten sosialistien mukaan kapitalismille luonteenomainen piirre on riskien ulkoistaminen, jossa yritystoiminnan toteutuneet riskit (esim. ympäristöriskit, työttömyys) siirretään yhteiskunnan maksettavaksi, mutta voitto jaetaan omistajien kesken. Tämä on arkipäivää jo Suomessakin. Kaikki ulkoistetaan, jotta voitaisiin toimia ”tehokkaammin”, mutta käytännössä tuottamattomat yksilöt vain joutuvat yhteiskunnan eläteiksi ja firmat käärivät voitot. Jopa palkansaajat alkavat ahneuksissaan kannattaa kapitalismia. Rahankiilto silmissään ihmiset metsästävät aina vain suurempaa palkkaa ja parempia etuja vaihtamalla työpaikkaa sen mukaan, missä eniten tarjotaan välittämättä siitä, onko työ mielekästä, asuinympäristö kohdillaan tai vapaa-aika laadukasta. En sano, että pitäisi olla lojaali yrityksille, koska nekään eivät ole lojaaleja työntekijöilleen, mutta tuskin yritysmaailma ainakaan pehmentää asenteitaan, kun työntekijöihinkään ei voi enää yhtään luottaa. Jossain yksityisten ihmistenkin rahanhimon raja on mentävä, mutta kun menestymisen tarvetta joka tuutista toitotetaan, niin ihmisten järki asian suhteen vaikuttaa kadonneen. Ihmiset ovat siis tavallaan oman elämänsä kapitalisteja ja pyrkivät saamaan oman elämänsä ”tuottamaan” tavoitellen yltäkylläistä elämäntapaa. Minusta tuntuu, että ihmisten pitäisi lopettaa tilipussiin katsominen, jos työ on muuten mielekästä – tai sitä ylipäätään on. Varsinkin täällä syrjäseudulla elävänä miettii välillä, että eikö sitä voisi olla välillä tyytyväinen työstään, eikä vaan haikailla isompia palkkoja, joita muualla tai muilla aloilla saadaan. Toki itsekin kannatan palkankorotuksia aloilla, jotka ovat selvästi palkkakuopassa muihin aloihin nähden, mutta ainainen rahasta puhuminen vie huomion olennaisilta asioilta sekä työpaikoilla että muussa elämässä.

Kapitalismi ”voitti” kommunismin 1900-luvulla. Voittaisiko valvottu ja sosiaalisista puolista huolta pitävä markkinatalous kapitalismin 2000-luvulla? Uskon kuten Osmo Soininvaara, että ihmiset tulevat rahasta ja taloudellisesta turvasta onnelliseksi vain tiettyyn rajaan saakka. Sen jälkeen lisärahalla ei ole mitään tekemistä onnen tai hyvän olon tunteen kanssa. Ikävä kyllä yrityksillä ei ole tunteita. Silti toivon, että ihmiskunta kehittyy tulevaisuudessa siihen suuntaan, että yritystenkään ei tarvitsisi riistää ihmisiä ja silti jokaiselle voitaisiin lähtökohdistaan huolimatta taata sellainen elintaso, ettei tarvitsisi raataa nälkäpalkalla tuottaen rahaa jollekin kapitalistiporholle, joka ei edes huomaa, jos hänen tililleen napsahtaa miljoona dollaria lisää. Tämä tarkoittaisi ikävä kyllä vapauksien rajoittamista ja ehkä jollain tasolla heikompaa demokratiaa, mutta mielestäni valtioiden ja valtioliittojen on ajateltava enemmän kansalaistensa kuin yritysten hyvinvointia. Jos elintaso saataisiin kapitalisteja suitsimalla kasvamaan ympäristöystävällisesti ja vähävaraisimmatkin voisivat elää ns. normaalia elämää, vähentäisi se varmasti syrjäytymistä, väkivaltaa, sotia ja ylipäänsä pahuutta maailmassa. Tämä on tietysti täyttä toiveajattelua, eikä se koskaan tule toteutumaan, jos jatkamme elämistä kapitalistisessa maailmassa. Onko se edes mahdollista? Unelmointi ei liene kiellettyä, vaikka naiiviudesta minua voikin syyttää. Kapitalismin juuret – ahneus ja rikkauksien tavoittelu – voivat olla meissä kaikissa, mutta ne on tietoisesti kitkettävä pois, jotta voimme elää hyvää elämää.

Lähteet:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kapitalismi
http://www.soininvaara.fi/

Känni14 ja teemablogi

Viimeisin Känni-lehti näki päivänvalon kesä-heinäkuun vaihteessa. Olen omien laskelmieni mukaan jakanut tähän mennessä 24 kpl lehtiä ja vielä muutama on jakamatta, mutta se oli sitten tällä kertaa siinä. Onneksi olen saanut palautettakin, jotta uskon lehteä myös jonkin verran luetun, muutenhan se kaikki vaiva olisi mennyt tavallaan hukkaan. Vaikka siis vakuuttelenkin usein, ettei sillä palautteella niin ole väliä, niin onhan sillä kuitenkin tämmöisessä tapauksessa - enhän minä lehden antamisesta mitään hyödy esimerkiksi rahallisesti. Se ei olisi kuitenkaan minulle riittävä palkkio työstäni, vaikka joku hullu siitä maksaisikin. Ainoa ja kaikista paras palkkio Kännistä on, että joku lukee sen ja ajattelee asioita. Minun kanssani ei tarvitse olla samaa mieltä - ei tietenkään - tai pitää lukemastaan, mutta välillä, kun jotain sanomalehtiä lukee, tulee mieleen, että miksi siellä julkaistaan juttuja, jotka eivät ota millään lailla mihinkään kantaa. Sitä kaipaan. Toivottavasti Känni on ottanut kantaa. Toivottavasti Känni on ärsyttänyt, viihdyttänyt, naurattanut ja jopa pistänyt jonkun ajattelemaan jotain.

Muutamat saamani kommentit ovat osoittaneet, että Känni on mm. hyvää vessalukemista ja että olen käsitellyt mukavan kattavasti aiheita, joita lukijatkin ovat joskus miettineet. Kiitos kommentoineille. Toki voi miettiä, onko hyvän journalismin merkki, että Känniä on ollut hyvä lukea vessassa, mutta toisaalta, eivätkö kaikki parhaat ideat synny joko kakkaa ängätessä tai nukahtamista odotellessa.

Yhdestä kommentista olin erityisen kiitollinen, koska se koski lehdessä viimeisenä ollutta juttuani "En usko uskoon - ja vielä vähemmän kirkkoihin". Kyseistä juttuahan pidän lehteni teemajuttuna. Aihepiiri on jostain syystä kiinnostanut minua koko kuluneen vuoden ajan, joten päätin julkaista sen myös netissä. En kuitenkaan tässä blogissa, vaan omassa teemablogissaan, jonka löydät täältä. Pieni varoituksen sana, ennen kuin klikkaat - siellä on näköjään jotain outoja kommentteja joltain ihmehiippareilta, minkä lisäksi juttuni käsittelevät vain uskontoa tai siis sen kriittistä katsantokantaa.

Kännin taru jatkunee vielä yhden numeron verran, minkä jälkeen seuraa suuri pamahdus ja pölystä nousee joko Jeesus tai uusi uljas pienlehti...