Lomaviikon hetket

Stam1nan levy ilmestyi - löysin sen johdosta Skálmöldin, jota olen kuunnellut sen jälkeen jo paljon enemmän kuin Stam1nan uutta.

Nukkuminen aamulla pitkään on ollut ihanaa, paitsi tänään torstaina, kun heti herätessä jomotti päähän ja oli huono olo, eikä pääjomo ole lähtenyt koko päivänä - eikä tähän liittynyt edes esimerkiksi alkoholi tai kofeiini, pelkästään liiallinen sängyssä pyöriminen. 

Jämähdin katsomaan Billions-sarjaa, jota vierastin pitkään siksi, että ajattelin sen olevan tarinaa itsekkäiden, pinnallisten ökyrikkaiden keinottelijoiden maailmasta - tokihan se sitäkin on, mutta myös inhimillistä pirun tiukkaa draamaa ja jännitystä jopa ajoittaisin trillerifiiliksin ilman fyysistä väkivaltaa, jota tuntuu muuten olevan lähes sarjassa kuin sarjassa (no, yhtä miestä lyötiin baarissa kerran nopeasti nokkaan kahden eka kauden aikana).

Väkivaltaisista sarjoista puheen ollen; aiemmin "hehkuttamani" Barry löysi teemallisen voittajansa mustan huumorin, inhorealistisen väkivallan ja kaikin puolin elämänmakuisemman (vrt. muovinen ja amerikkalainen Barry) aussi-sarja Mr Inbetweenin muodossa - välillä on sitäpaitsi hauska katsella sarjaa, joka koostuu kuudesta 25 minuutin jaksosta, jossa silti voi olla hetkiä, jolloin istutaan vaan sohvalla ja jutustellaan, mutta missään vaiheessa ei tule tylsää hetkeä (vrt. vaikkapa Kurt Sutterin SOA-spinoff Mayans, jota katsoessa välillä tuntuu, että yksittäisen jakson aikana saattaisi nukahtaa, jos vähän väsyneempänä katsoisi). 

Lasten lomaviikon yökyläkavereita oli kiva kattoa ja paapoakin, kunnes kahden yön jälkeen tuntui siltä, että kaikkea oli liikaa kuten ihmisiä, melua, konflikteja ja likaisia tiskejä - mutta tila loppui, niin henkinen kuin fyysinen. Jonkinlainen outo tyhjyys kuitenkin valtasi mielen, kun tänään katsoin toimintaa, joka oli palannut siihen, että jokainen asukki istuu yksin kuulokkeet korvillaan.

Kävimme L:n kanssa keskimmäisen pojan musaterapian tiimoilta aikuisten kohtaamisessa. Väsytti ja jomotti sekä haukotutti, mutta pitkähkön alustuksen jälkeen fiilis vapautui ja kävimme hauskojakin keskusteluja musiikin merkityksestä. Muistot tulvahtivat mieleen - vaikka elänkin mieluummin tätä hetkeä ehkä hitusen verran tulevaa jo miettien...

90v-reissu Tampereella vol.2

Juttua ei oikein matkamme vaiheista tunnu irtoavan ja eksyin jotenkin Facebookissakin (jonne muuten jo kuvia ja jutunpätkiä reissun asiallisista kohteista lisäsinkin matkan aikana) Perttu Häkkisen muistosivulle. RIP Perttu, äänenä vain tunsin ja kolumnistina, mutta olipa koskettavia muisteloita. Sieltä nyt sitten mukaan tarttunut lainauskin, joka ajatuksineen kertokoon paitsi elämän itsensä myös sen tärkeiden kohtaamisten - jollaiseksi toivon Tampereen retkenkin muistoissamme jäävän - ohitsekiitävyydestä:

”Tämä olemassaolomme on yhtä ohikiitävä kuin syyspilvet.
Kun katsoo olentojen syntymistä ja kuolemista on kuin katsoisi tanssin liikettä.
Elinaika on kuin salaman välähdys taivaalla,
kiiruhtaa ohi niin kuin vesi syöksyy alas vuoren jyrkännettä”
- Buddha

Tähän väliin suht kompakti soittolistamme joltain reissun päivältä, ollos hyvät: K&A Tampere

Tämän lisäksi soitimme pitkän viikonloppumme ajan lähinnä suomi-räppiä, koska no, se on doupeinta shittiä ;D

Ja sitten niitä kuvia, joista valkkasin myös vähemmän virkeitä otoksia, mutta kunhan tunnelma ja hetket välittyy, niin silmäpussitkin on ok:

Ehkä näistä välittyi olennainen: Meillä oli mukavaa. Syötiin, juotiin, käytiin keikoilla ja näyttelyissä ja baareissa ja mestoilla. Toki meille tapahtui vielä kaikkea muutakin, mutta kuten hyviin reissuihin kuuluu, ei kaikkea tarvitse märehtiä julkisesti - What happens in Tampere, stays in Tampere & We'll be back!