Ilta oli kaunis,
se haisi hyvälle,
oli lämmintä
ja raikasta.
Päiväkin sujui hyvin,
luonto oli komea
ja lasten energia tarttui.
Silti iltaa kohden väsyin,
olin ärtynyt,
riehuin ja huusin lapsille
- halusin vain oman hetken.
Sen toivat omat eväät,
ruoka, juoma, sikari
sekä hieno futismatsi.
Huomenna on lepopäivä,
jos lapset sallivat
ja hermo kestää.
Kyllä se siitä!
Elämä on ihanaa,
kun sen oikein oivaltaa.
Eikä se ole klisee
vaan sen tajuamista,
että onni lähtee itsestä.
29.5.11
25.5.11
Hei itse
Yksinäinen on yksin
niin hyvässä kuin pahassa
niin voiton kuin häviön hetkellä
olipa rikas tai köyhä
huippukunnossa tai kuolemansairas.
Yksinäinen ei pääse jakamaan
ja on sitä paitsi
- mutta onnellinen
hän kai silti olla voi.
Elämä on yhtä ristiriitaa.
Niin tai näin,
asioilla on puolensa.
Yhdessä joutuu joustamaan,
tekemään kompromisseja,
huomioimaan, tekemään töitä.
Yksin ihan sama juttu,
paitsi että joutuu taistelemaan
vain oman mielensä ja ruumiinsa kanssa.
Ja se se vasta on veristä hommaa!
Minä olen muokkautunut tällaiseksi.
En äitini kohdussa,
en vain geeneistä.
Elämä on koulinut,
ja opettanut,
miten minä selviydyn.
Minulle ovat ominaista
myötätunto ja empatia,
läheisyys ja jakaminen,
mieluummin kuin itsekkyys,
oma tahto
ja yksin oleminen.
Nyt kun ei ole enää ketään,
joka kanssani kaiken jakaisi,
koitan opetella selviämään
pahimman ja parhaimman ystävän
- itseni - kanssa.
niin hyvässä kuin pahassa
niin voiton kuin häviön hetkellä
olipa rikas tai köyhä
huippukunnossa tai kuolemansairas.
Yksinäinen ei pääse jakamaan
ja on sitä paitsi
- mutta onnellinen
hän kai silti olla voi.
Elämä on yhtä ristiriitaa.
Niin tai näin,
asioilla on puolensa.
Yhdessä joutuu joustamaan,
tekemään kompromisseja,
huomioimaan, tekemään töitä.
Yksin ihan sama juttu,
paitsi että joutuu taistelemaan
vain oman mielensä ja ruumiinsa kanssa.
Ja se se vasta on veristä hommaa!
Minä olen muokkautunut tällaiseksi.
En äitini kohdussa,
en vain geeneistä.
Elämä on koulinut,
ja opettanut,
miten minä selviydyn.
Minulle ovat ominaista
myötätunto ja empatia,
läheisyys ja jakaminen,
mieluummin kuin itsekkyys,
oma tahto
ja yksin oleminen.
Nyt kun ei ole enää ketään,
joka kanssani kaiken jakaisi,
koitan opetella selviämään
pahimman ja parhaimman ystävän
- itseni - kanssa.
21.5.11
Rotan lailla
Hyvää syömistä,
hyvää juomista,
hyvä elokuva.
Mitä muuta tarvitsee - illaksi.
Mutta tulee yö,
tulee aamu,
tulee päivä - ja uusia iltoja.
Yksinäisyys syö miestä,
pieni pala kerrallaan.
En ole enää yhdessä.
Minusta ei ollut moneksi.
Meitä oli liikaa,
ja minulla ei siihen voimia.
Mutta onko yksinkään?
Lapset, oi lapset.
Kiitos teille,
kiitos ajasta.
Kiitos kaikesta.
Minä jaksan,
minä huollan.
Tunteeni kiteytyivät tänään sanoiksi:
Tyhjä. Yksin. Väsynyt.
Vanha. Huono. Pöljä.
Tyhmä. Saamaton. Laiska.
Löysä. Vetelä. Vittumainen.
Musta. Paska.
Pahoja sanoja, mutta tosia.
Totta toinen puoli.
Lohduttomaksi en rupea,
loputonta ei ole.
hyvää juomista,
hyvä elokuva.
Mitä muuta tarvitsee - illaksi.
Mutta tulee yö,
tulee aamu,
tulee päivä - ja uusia iltoja.
Yksinäisyys syö miestä,
pieni pala kerrallaan.
En ole enää yhdessä.
Minusta ei ollut moneksi.
Meitä oli liikaa,
ja minulla ei siihen voimia.
Mutta onko yksinkään?
Lapset, oi lapset.
Kiitos teille,
kiitos ajasta.
Kiitos kaikesta.
Minä jaksan,
minä huollan.
Tunteeni kiteytyivät tänään sanoiksi:
Tyhjä. Yksin. Väsynyt.
Vanha. Huono. Pöljä.
Tyhmä. Saamaton. Laiska.
Löysä. Vetelä. Vittumainen.
Musta. Paska.
Pahoja sanoja, mutta tosia.
Totta toinen puoli.
Lohduttomaksi en rupea,
loputonta ei ole.
Viikon uutiskatsaus
"Päivällä paistaa, illalla pisuttaa" runoili uutiskatsauksessaan ystäväni Raimo joskus vuonna 1 tai 2 kun leffoja vielä mökillä väännettiin. Paremmin ei vois tämän päivän säätä kuvailla - on taas perskännintai. Uhosin kylläkin tupakoinnin (taas kerran) lopettaneelle Karolle, että meikä ajatteli lopettaa dokaamisen. "Ethän sinä dokaa", vastasi herra R, missä on totuuden siemen, mutta myös suuri valhe. Tottahan nimittäin on, että olen riippuvainen ajoittaisesta humalatilasta ja olutfani, mutta kuten yksi viikon informatiivisimmista uutisista kertoo "Kaikkialla, minne ihminen on matkannut, on aina ollut pakko huolehtia veden, ruuan, suojan ja vaatteiden hankinnasta. Yleensä olut on ollut seuraavana listalla". Eli peruselintarvikkeesta puhutaan ja kyllähän jo muinaiset egyptiläiset tunsivat tuon hurmaavan mallasjuoman vaikutuksen.
Faniudesta puheen ollen, viikon kuuminta hottia eli tylsintä vitun louhintaa mediassa on ollut leijonien kultajuhlinnan jälkimaininkien retostelu. Kaiken maailman tekopyhät jeesustelijat on päästetty ääneen paheksumaan sitä, kun sedät tulee voitetun matsin ja öisten juhlien jälkeen Suomeen. Kai siinä nyt helevetti vähän voi jo horjuttaa, jos on ensin monta viikkoa rytistellyt kaukalossa, käyttänyt loputkin voimansa kumilimpun jahtaamiseen - jonka jälkeen on jo varmasti valmiiksi ihan finaalissa - ja sit vielä päälle vähän skumppaa. Mä oisin sammunut jo ajatuksesta. Mutta että piti tulla vielä kaiken kansan eteen pällisteltäväksi. No oisivat helevetti pitäneet ne juhlat sitten jonain toisena iltana, jos nyt niin kaameata sekoilua tuli harrastettua, pöh. Itse myönnän katsoneeni kultajuhlintaa telkusta ja ei mulla kyllä jäänyt sieltä oikein mitään mieleen. Ihan juhlinnalta se näytti. Ainoa, josta huomasi, että on tullut vähän maisteltua, oli valmentaja Jukka Jalonen, jota haastateltiin. Mitä sitten, jos kapitan Koivu vähän halasi Tarja Halosta - minäkin oisin Mikkona halannut :) Sitäpaitsi: Ns. törttöilijöitähän olivat juuri nimenomaan joukkueenjohtoon kuuluvat Pasi Nurminen (no kun matto oli rullalla), Timo Jutila (mulla on niveltulehdus) ja edellä mainittu Jalonen, jolta tuli kuiteskin suusta ihan suomenkieltä, eikä sössössöötä.
Jeesustelijoiden lisäksi yksi anti-kristuskin oli onneksi päässyt ääneen, kun Venäjällä kauden menestyksekkäästi valmennushommissa kiroillut Raimo Summanen kertoi elämän totuuksia Ilta-Sanomissa: "Summanen kehottaa märän juhlinnan säikäyttämiä vetämään happea.
- Pian pojat taas addiktoituvat asioihin, jotka normiyhteiskunta hyväksyy, mutta sama helvetin tuli heitä ajaa ja samat demonit heitä jahtaavat!"
Mainittakoon vielä, että itse asia - lätkän maailmanmestaruus - oli hieno saavutus tämän pienen maan suosituimman lajin edustajilta. Tyylikästä peliä, kerta kaikkiaan. Penkkiurheilija minussa heräsi hetkeksi fiiliksiin seuratessani lähes koko tämänkertaiset kisat Suomen matsien osalta yllättävän tiiviisti jopa. Ja se välierän kuuluisa ilmaveivikin oli hienointa juuri siksi, että sen tekijä on niin helevetin suloinen jätkä :) Enkä sano tätä homoseksuaalisessa mielessä vaan vanhempana setänä, joka osaa arvostaa nöyryyttä ja yhdessä joukkuetovereiden kanssa toimimista - yhteisen hyvän puolesta. Se oli siinä matsissa "vain yksi maali", kuten Mikke haastattelussa sanoi, mutta se sytytti joukkueen pelaamaan hurmoksessa ja johti Suomen lopulta koko turnauksen voittoon asti. Siinä kaikille nuorille mallia, eikä niissä humalaisissa äijissä, jotka joukkueen voittoon valmensivat.
Voittoon ei sen sijaan yllä tällä viikolla Cannesin filmifestivaaleilla natseista ja Hitleristä jutustellut Lars von Trier (ainakaan uskoakseni, kaksinaismoralistisessa maailmassa kun elämme). Siellä sitä vasta osataan jeesustella, herran jestas! "Von Trier on nyt "persona non grata" Cannesissa, kilpailun järjestäjät ilmoittivat tiedotteessaan." Ei voi muuta sanoa, kuin että tervetuloa Iron Sky :) Toivottavasti suomalaisten natsi-huumoripläjäys päästelee ensi vuonna aiheesta kunnolla, jotta Cannesissa voidaan taas kauhistella. En yhtään vähättele sitä, että voi tuottaa joillekin tuskaa muistella toista maailmansotaa tai sen kuolemanleirejä, mutta mitä helvettiä, eikö elokuvaohjaaja saa kertoa mielipiteitään, joissa ei kertaakaan mainitse mitään rasistista, joka ei sisällä pätkääkään vihapuhetta tai muuta vastaavaa, jonka lisäksi herra von Trier vielä muisti mainita jopa Hitleriä henkilökohtaisesti hieman sympatiseerattuaan (kuolevana miehenä bunkkerissa sodan lopussa), että ei puolusta toista maailmansotaa tai vastusta juutalaisia. Silti herkkänahkat saivat syyn taas alkaa jorista keskitysleireistä ja tuomita siinä sivussa elokuvaohjaajan, jolla on henkilökohtainen kiinnostus aiheeseen. Toki Lars von Trierin oli sitten myös vastattava syytöksiin ja hän teki sen mielestäni oikein ja tyylillä sanoessaan: "Rakastan provokaatioita, mutta tällä provokaatiolla ei ollut tarkoitusta. Minä en ole Mel Gibson. Olen hänen vastakohtansa. Olen käynyt keskitysleireillä. Pidän juutalaisten kansanmurhaa pahimpana rikoksena ihmisyyttä kohtaan". Onneksi von Trierillä riitti huumoria myös tuon "ei-toivotuksi henkilöksi" julistamiseksi joutumisen jälkeen ja hän muisteli lämmöllä Groucho Marxin sanoja: "I don't want to be a member of any club, that would have me as a member".
Ei pidä myöskään unohtaa tämän viikon uutisoinnista lempiaihettani eli omasta mielestäni yhtä pahimmista rikoksista ihmisyyttä vastaan: uskontoa. Kiva rippipappi Torniosta opetti nimittäin hesarin uutisen mukaan mm. että "rippikouluoppilaat, naispapit, homot ja lestadiolaiset joutuvat helvettiin. Seurakunnan rippikoululaisten mukaan pappi kertoi, että homoseksuaalisuus on eläimellistä sekä perverssiä ja naispappeus johtaa homoseksuaalisuuteen." Hehheh. Mutta oikeasti ei naurata yhtään. Jalkapuuhun tuommoiset, munistaan!
Jotta viikon uutiskatsaus ei menisi ihan off-line rantiksi, palataan hetkeksi ihan vaan meikäläiseen ja omiin mielenkiinnon kohteisiini, jotka ovat heränneet just ihan tässä viikon sisään...ja musiikin puolelta löytyykin ei-niin-yllättäen heti fiilisteltävää (soinut tämänkin kirjoituksen taustalla illan mittaan):
Finntroll oli minulle pitkään "huumoribändi", josta en tiennyt mitään. Sitten koitti päivä, jolloin huomasin, että perkele, siinäpä hieno yhtye. Musiikillisesti ihan yhtä kunnianhimoinen kuin mikä tahansa metallibändi - ellei toisaalta kunnianhimoisempi kuin useimmat. Konsepti on ovela ja peikkometalli tarttuvaa, polveilevaa, soljuvaa, tyylikästä, ammattitaitoista - ja mikä tärkeintä: aidosti hauskaa. Enkä tarkoita tosiaankaan, että tässä olisi missään nimessä tai ollenkaan huumoribändi - mutta huumorintajua pitää olla, metallissakin! Naurettavimpia metallivirityksiä kautta aikain ovat omasta mielestäni urpoyhtyeet, joissa uhotaan joka välissä ja tehdään metallista jotain "suurempaa" kuin se onkaan - eli siis vaikkapa joku fucking saatanallinen voima, juupa juu. Naurettavuus syntyy usein vakavuudesta ja hauskuus taas siitä, kun tuntee, että tyypit vääntää metallia biisistä toiseen omalla asenteellaan, oli sitten vaihteena apinanraivo, humppa tai hissuttelu. Jeah, jag älskar Finntroll!
Yhtymäkohtia Turisas-yhtyeeseen ei voi välttää - kun puhutaan suomalaisesta melodisesta metallista, jossa ei kiljuta, vaan enemmänkin öristään. Soitannassa kuulee paljon samankaltaisia melodioita siellä täällä. Vanha Amorphis totta kai muistuu myös mieleen. Ja onhan noita - varmaan joku metallientusiasti voisi nimetä suoralta kädeltä kymmenen tai kaksikymmentä bändiä, joiden soitannassa on jotain samaa ja vaikutteita on imetty sieltä täältä. Finntrollissa on suomalaiseksi metallibändiksi tietty se "erikoisuus" eli laulu/örinä on toisella kotimaisella eli finlands-svenskalla, mikä toisaalta antaa musalle vielä enemmän sitä "metsänhenkeä" vai miksi minä sitä nimittäisin. Semmoista tunnelmaa, joka vie tuonne jonnekin korpimetsiin, peikkojen tykö :) Kaupunkilaispoikakin siis osaa nauttia metsäläisyydestä, kun se esitetään sähköisen metallisessa muodossa suomenruotsiksi, hehehee...
Joku saattaisi osata kertoa Finntrollista jotain asiaakin, mutta minulle riittää tunne. Ja kiitos Spotifyn, ovat levyt kivasti kuunneltavissa. Mutta onko uusi Finntroll parempaa kuin vanha? Ei, se on vain erilaista. Ehkä hieman synkempää, mutta samapa tuo - sitähän se on elämäkin, ylä- ja alamäkeä, eikä aina jaksa humppaa, jos vituttaa oikein kovasti.
"Sanotaan, että ihminen ei koskaan kyllästy katsomaan nukkuvaa lasta, tulen liekkiä ja pyörivää kasettia." Tuo hieno ajatus esiintyi artikkelissa, jossa sosiologi-keräilijä valotti c-kasetti-innostustaan. Musiikin "kulutus" (joka sinänsä on vähän järkyttävä ajatus - eihän musiikki, varsinkaan hyvä, koskaan kulu vaan patinoituu!) on muuttunut hirveästi 1980-luvusta, jolloin itse aloin kuuntelemaan musaa. Alkuperäisten kasettien ostaminen muuttui tosin jo 1990-luvun alussa järjettömäksi, koska vanhoissa kunnon vinyylilevyissä - joita onneksi yhä julkaistaan (vaikken niitä itse kuuntelekaan, kun poika rikkoi ainoan levysoittimen, nyyh) - oli kerta kaikkiaan vaan parempi soundi, ja samaan aikaan CD:t valtasivat alan, CD-R:ien muuttuessa pikku hiljaa uusiksi kassuiksi, joihin tallennettiin kavereiden ja kirjastojen musaosastojen helmiä. Silti c-kassuissa oli ja on ajan henkeä. Omia c-kassuja en kyllä raski poiskaan heittää, koska vielä tulee aika, jolloin niitä aarteita - kuten vaikkapa punkkari-Hilun juontamia Ilmestyskirjan biisikimaroita tai vielä vanhempia Ripatin Ocsideita - jollain laitteilla kuunnellaan, ihan varmasti.
Faniudesta puheen ollen, viikon kuuminta hottia eli tylsintä vitun louhintaa mediassa on ollut leijonien kultajuhlinnan jälkimaininkien retostelu. Kaiken maailman tekopyhät jeesustelijat on päästetty ääneen paheksumaan sitä, kun sedät tulee voitetun matsin ja öisten juhlien jälkeen Suomeen. Kai siinä nyt helevetti vähän voi jo horjuttaa, jos on ensin monta viikkoa rytistellyt kaukalossa, käyttänyt loputkin voimansa kumilimpun jahtaamiseen - jonka jälkeen on jo varmasti valmiiksi ihan finaalissa - ja sit vielä päälle vähän skumppaa. Mä oisin sammunut jo ajatuksesta. Mutta että piti tulla vielä kaiken kansan eteen pällisteltäväksi. No oisivat helevetti pitäneet ne juhlat sitten jonain toisena iltana, jos nyt niin kaameata sekoilua tuli harrastettua, pöh. Itse myönnän katsoneeni kultajuhlintaa telkusta ja ei mulla kyllä jäänyt sieltä oikein mitään mieleen. Ihan juhlinnalta se näytti. Ainoa, josta huomasi, että on tullut vähän maisteltua, oli valmentaja Jukka Jalonen, jota haastateltiin. Mitä sitten, jos kapitan Koivu vähän halasi Tarja Halosta - minäkin oisin Mikkona halannut :) Sitäpaitsi: Ns. törttöilijöitähän olivat juuri nimenomaan joukkueenjohtoon kuuluvat Pasi Nurminen (no kun matto oli rullalla), Timo Jutila (mulla on niveltulehdus) ja edellä mainittu Jalonen, jolta tuli kuiteskin suusta ihan suomenkieltä, eikä sössössöötä.
Jeesustelijoiden lisäksi yksi anti-kristuskin oli onneksi päässyt ääneen, kun Venäjällä kauden menestyksekkäästi valmennushommissa kiroillut Raimo Summanen kertoi elämän totuuksia Ilta-Sanomissa: "Summanen kehottaa märän juhlinnan säikäyttämiä vetämään happea.
- Pian pojat taas addiktoituvat asioihin, jotka normiyhteiskunta hyväksyy, mutta sama helvetin tuli heitä ajaa ja samat demonit heitä jahtaavat!"
Mainittakoon vielä, että itse asia - lätkän maailmanmestaruus - oli hieno saavutus tämän pienen maan suosituimman lajin edustajilta. Tyylikästä peliä, kerta kaikkiaan. Penkkiurheilija minussa heräsi hetkeksi fiiliksiin seuratessani lähes koko tämänkertaiset kisat Suomen matsien osalta yllättävän tiiviisti jopa. Ja se välierän kuuluisa ilmaveivikin oli hienointa juuri siksi, että sen tekijä on niin helevetin suloinen jätkä :) Enkä sano tätä homoseksuaalisessa mielessä vaan vanhempana setänä, joka osaa arvostaa nöyryyttä ja yhdessä joukkuetovereiden kanssa toimimista - yhteisen hyvän puolesta. Se oli siinä matsissa "vain yksi maali", kuten Mikke haastattelussa sanoi, mutta se sytytti joukkueen pelaamaan hurmoksessa ja johti Suomen lopulta koko turnauksen voittoon asti. Siinä kaikille nuorille mallia, eikä niissä humalaisissa äijissä, jotka joukkueen voittoon valmensivat.
Voittoon ei sen sijaan yllä tällä viikolla Cannesin filmifestivaaleilla natseista ja Hitleristä jutustellut Lars von Trier (ainakaan uskoakseni, kaksinaismoralistisessa maailmassa kun elämme). Siellä sitä vasta osataan jeesustella, herran jestas! "Von Trier on nyt "persona non grata" Cannesissa, kilpailun järjestäjät ilmoittivat tiedotteessaan." Ei voi muuta sanoa, kuin että tervetuloa Iron Sky :) Toivottavasti suomalaisten natsi-huumoripläjäys päästelee ensi vuonna aiheesta kunnolla, jotta Cannesissa voidaan taas kauhistella. En yhtään vähättele sitä, että voi tuottaa joillekin tuskaa muistella toista maailmansotaa tai sen kuolemanleirejä, mutta mitä helvettiä, eikö elokuvaohjaaja saa kertoa mielipiteitään, joissa ei kertaakaan mainitse mitään rasistista, joka ei sisällä pätkääkään vihapuhetta tai muuta vastaavaa, jonka lisäksi herra von Trier vielä muisti mainita jopa Hitleriä henkilökohtaisesti hieman sympatiseerattuaan (kuolevana miehenä bunkkerissa sodan lopussa), että ei puolusta toista maailmansotaa tai vastusta juutalaisia. Silti herkkänahkat saivat syyn taas alkaa jorista keskitysleireistä ja tuomita siinä sivussa elokuvaohjaajan, jolla on henkilökohtainen kiinnostus aiheeseen. Toki Lars von Trierin oli sitten myös vastattava syytöksiin ja hän teki sen mielestäni oikein ja tyylillä sanoessaan: "Rakastan provokaatioita, mutta tällä provokaatiolla ei ollut tarkoitusta. Minä en ole Mel Gibson. Olen hänen vastakohtansa. Olen käynyt keskitysleireillä. Pidän juutalaisten kansanmurhaa pahimpana rikoksena ihmisyyttä kohtaan". Onneksi von Trierillä riitti huumoria myös tuon "ei-toivotuksi henkilöksi" julistamiseksi joutumisen jälkeen ja hän muisteli lämmöllä Groucho Marxin sanoja: "I don't want to be a member of any club, that would have me as a member".
Ei pidä myöskään unohtaa tämän viikon uutisoinnista lempiaihettani eli omasta mielestäni yhtä pahimmista rikoksista ihmisyyttä vastaan: uskontoa. Kiva rippipappi Torniosta opetti nimittäin hesarin uutisen mukaan mm. että "rippikouluoppilaat, naispapit, homot ja lestadiolaiset joutuvat helvettiin. Seurakunnan rippikoululaisten mukaan pappi kertoi, että homoseksuaalisuus on eläimellistä sekä perverssiä ja naispappeus johtaa homoseksuaalisuuteen." Hehheh. Mutta oikeasti ei naurata yhtään. Jalkapuuhun tuommoiset, munistaan!
Jotta viikon uutiskatsaus ei menisi ihan off-line rantiksi, palataan hetkeksi ihan vaan meikäläiseen ja omiin mielenkiinnon kohteisiini, jotka ovat heränneet just ihan tässä viikon sisään...ja musiikin puolelta löytyykin ei-niin-yllättäen heti fiilisteltävää (soinut tämänkin kirjoituksen taustalla illan mittaan):
Finntroll oli minulle pitkään "huumoribändi", josta en tiennyt mitään. Sitten koitti päivä, jolloin huomasin, että perkele, siinäpä hieno yhtye. Musiikillisesti ihan yhtä kunnianhimoinen kuin mikä tahansa metallibändi - ellei toisaalta kunnianhimoisempi kuin useimmat. Konsepti on ovela ja peikkometalli tarttuvaa, polveilevaa, soljuvaa, tyylikästä, ammattitaitoista - ja mikä tärkeintä: aidosti hauskaa. Enkä tarkoita tosiaankaan, että tässä olisi missään nimessä tai ollenkaan huumoribändi - mutta huumorintajua pitää olla, metallissakin! Naurettavimpia metallivirityksiä kautta aikain ovat omasta mielestäni urpoyhtyeet, joissa uhotaan joka välissä ja tehdään metallista jotain "suurempaa" kuin se onkaan - eli siis vaikkapa joku fucking saatanallinen voima, juupa juu. Naurettavuus syntyy usein vakavuudesta ja hauskuus taas siitä, kun tuntee, että tyypit vääntää metallia biisistä toiseen omalla asenteellaan, oli sitten vaihteena apinanraivo, humppa tai hissuttelu. Jeah, jag älskar Finntroll!
Yhtymäkohtia Turisas-yhtyeeseen ei voi välttää - kun puhutaan suomalaisesta melodisesta metallista, jossa ei kiljuta, vaan enemmänkin öristään. Soitannassa kuulee paljon samankaltaisia melodioita siellä täällä. Vanha Amorphis totta kai muistuu myös mieleen. Ja onhan noita - varmaan joku metallientusiasti voisi nimetä suoralta kädeltä kymmenen tai kaksikymmentä bändiä, joiden soitannassa on jotain samaa ja vaikutteita on imetty sieltä täältä. Finntrollissa on suomalaiseksi metallibändiksi tietty se "erikoisuus" eli laulu/örinä on toisella kotimaisella eli finlands-svenskalla, mikä toisaalta antaa musalle vielä enemmän sitä "metsänhenkeä" vai miksi minä sitä nimittäisin. Semmoista tunnelmaa, joka vie tuonne jonnekin korpimetsiin, peikkojen tykö :) Kaupunkilaispoikakin siis osaa nauttia metsäläisyydestä, kun se esitetään sähköisen metallisessa muodossa suomenruotsiksi, hehehee...
Joku saattaisi osata kertoa Finntrollista jotain asiaakin, mutta minulle riittää tunne. Ja kiitos Spotifyn, ovat levyt kivasti kuunneltavissa. Mutta onko uusi Finntroll parempaa kuin vanha? Ei, se on vain erilaista. Ehkä hieman synkempää, mutta samapa tuo - sitähän se on elämäkin, ylä- ja alamäkeä, eikä aina jaksa humppaa, jos vituttaa oikein kovasti.
"Sanotaan, että ihminen ei koskaan kyllästy katsomaan nukkuvaa lasta, tulen liekkiä ja pyörivää kasettia." Tuo hieno ajatus esiintyi artikkelissa, jossa sosiologi-keräilijä valotti c-kasetti-innostustaan. Musiikin "kulutus" (joka sinänsä on vähän järkyttävä ajatus - eihän musiikki, varsinkaan hyvä, koskaan kulu vaan patinoituu!) on muuttunut hirveästi 1980-luvusta, jolloin itse aloin kuuntelemaan musaa. Alkuperäisten kasettien ostaminen muuttui tosin jo 1990-luvun alussa järjettömäksi, koska vanhoissa kunnon vinyylilevyissä - joita onneksi yhä julkaistaan (vaikken niitä itse kuuntelekaan, kun poika rikkoi ainoan levysoittimen, nyyh) - oli kerta kaikkiaan vaan parempi soundi, ja samaan aikaan CD:t valtasivat alan, CD-R:ien muuttuessa pikku hiljaa uusiksi kassuiksi, joihin tallennettiin kavereiden ja kirjastojen musaosastojen helmiä. Silti c-kassuissa oli ja on ajan henkeä. Omia c-kassuja en kyllä raski poiskaan heittää, koska vielä tulee aika, jolloin niitä aarteita - kuten vaikkapa punkkari-Hilun juontamia Ilmestyskirjan biisikimaroita tai vielä vanhempia Ripatin Ocsideita - jollain laitteilla kuunnellaan, ihan varmasti.
11.5.11
Arjen keskenmeno
Surullinen kettu
katsoo tyhjyyteen.
Kaksi tautia
kaksi pesua.
Liian kuumaa vettä
liian huonot karvat.
"Mitä vielä?"
se tuntuu kysyvän,
"Poltatko seuraavaksi?"
Mut ei,
elämä jatkuu myös unilelulla
yrjötaudin jälkeen.
Kaunis nainen kuvassa.
Pyytää olemaan hiljaa.
Levyllä hän vaikenee laulaen.
Hiljennyn, kuuntelen, syvennyn.
Ja löydän itseni kaipaamasta...
Hiljaa sinua kaivaten,
pistin soimaan albumin.
Tajusin heti,
että tämä laulu kertoo myös minusta.
Liian aikaisin,
sinut kohtasin.
Liian aikaisin,
jotta meillä olisi ollut
todellinen mahdollisuus.
Rakentaminen sortuvaan maaperään
ei ole helppoa.
Ja vanhakin rakennus
seisoo yhä tontilla.
Puhtaalta pöydältä on nyt vaikea aloittaa,
mutta pistän levyn uudelleen soimaan.
Toivoen katson tulevaisuuteen,
entistä parempaan,
niin sinulle kuin minulle,
meillekin.
katsoo tyhjyyteen.
Kaksi tautia
kaksi pesua.
Liian kuumaa vettä
liian huonot karvat.
"Mitä vielä?"
se tuntuu kysyvän,
"Poltatko seuraavaksi?"
Mut ei,
elämä jatkuu myös unilelulla
yrjötaudin jälkeen.
Kaunis nainen kuvassa.
Pyytää olemaan hiljaa.
Levyllä hän vaikenee laulaen.
Hiljennyn, kuuntelen, syvennyn.
Ja löydän itseni kaipaamasta...
Hiljaa sinua kaivaten,
pistin soimaan albumin.
Tajusin heti,
että tämä laulu kertoo myös minusta.
Liian aikaisin,
sinut kohtasin.
Liian aikaisin,
jotta meillä olisi ollut
todellinen mahdollisuus.
Rakentaminen sortuvaan maaperään
ei ole helppoa.
Ja vanhakin rakennus
seisoo yhä tontilla.
Puhtaalta pöydältä on nyt vaikea aloittaa,
mutta pistän levyn uudelleen soimaan.
Toivoen katson tulevaisuuteen,
entistä parempaan,
niin sinulle kuin minulle,
meillekin.
Elon kuvia
Mitä tekee yksin lasten kanssa asuva mies "omalla ajallaan"? Itse olen täyttänyt tuota rakoa mm. pelaamalla, kuuntelemalla musiikkia, dokaamalla, lueskelemalla kaikenlaista sieltä täältä...ja aina välillä on audiovisuaalisen taiteen vuoro. Päädyin katsomaan muutaman päivän sisällä kaksi erilaista, mutta jollain tavoin itseäni syvältä koskettavaa elokuvaa.
Skavabölen pojat on kertomus veljeksistä, heidän lapsuudestaan, perheen rikkoutumisesta, alkoholismista ja ylipäätään mielestäni myös ajan murroksesta Suomessa 1970-luvulta 1980-luvulle. Oma varhaislapsuuteni ajoittuu 1970-luvulle, joten jotain pirun kiehtovaa jo siinä ajankuvauksessa on, vaikka en muistakaan niistä ajoista kuin pätkiä ja yksityiskohtia sieltä täältä - tai juuri siksi. Millainen lapsuus minulla oli? Sitä täytyy pohtia ja kaivella syvällisemmin vaikka sitten kirjoittamalla ennen kuin elon kuvia en enää itse ole katselemassa...
Skavabölen pojat ei ole kaiketi mitään elokuvataiteen juhlaa, mutta sen teemat koskettivat. Koin elokuvan niin, että siinä oli koko ajan lasten - tai ainakin vanhemman veljen - näkökulma, lapsuusmuistojen näkökulma. Elokuvassa näin ja kuulin, koin, mitä veljekset kokivat. Se ei ollut koko kuva, eikä elokuvassa myöskään selitetty kaikkea, päin vastoin. Vihjailtiin poikien isän oman isän sota-ajan vaikuttaneen siihen, millainen isä tämä oli ollut. Se näkyi siinä, miten poikien isä osasi olla aviomies ja isä omille lapsilleen. Kaikki oli hyvin niin kauan, kuin kulissit olivat pystyssä, auto kiilsi ja vaimo sekä lapset kiltisti. Avioliiton rikkoutuminen, äidin mielenterveyden järkkyminen ja itsetuhoisuus sekä isän alkoholismi ja avuttomuus vanhempana tulivat esille ja ahdistivat. Kannanko minäkin suomalaisena samaa taakkaa, jossa puhumattomuus, kyvyttömyys vanhemmuuteen, heikkous päihteiden käyttöön ja ihmissuhteiden repaleisuus kiertävät kehää, joka tuottaa aina vaan uusia lapsia, joista kasvaa tulevaisuudessa aikuisia, jotka toistavat taas samat virheet. Jukka Poika lauloi hienosti kappaleessaan 'Huonot hylkää': "Huonot hylkään, hyvät mä kylvän, elämään eteenpäin, aika parantaa haavat, sukupolvet kun vyöryy eteenpäin". En tahdo toistaa samoja virheitä, en halua aiheuttaa traumoja omille lapsilleni, viinan ja puhumattomuuden ja perheriitojen taakkaa - vaikka niitä on minunkin elämässäni riittänyt. Tahdon, toivon, teen valintoja - ja minun on pakko uskoa, että tästä noustaan ja että lapsillani on eväät kohdata oman aikuiselämänsä haasteet sitten aikanaan.
Sofia Coppolan elokuva Somewhere kuvaa toisenlaista elämää - vai onko se sittenkään yhtään erilaista? Hollywood-tähden elämä on tyhjää, sisältö on pintaa: alkoholi ja lääkkeet ja seksi ja ihmiset, jotka vain haluavat palasen sinusta, mutta eivät välitä siitä, mitä sisimmässäsi olet. Lapsen tupsahdettua elämään ja jäädessä kuvioihin pysyvämmin muutenkin kuin hetken tapaamisiin (jolloin iskä näplää kännykkäänsä), herättää elokuvan päähenkilön henkiin, elämään, näkemään oman elämänsä sisällöttömyys. Se on lohdullinen näkymä ja kertoo sekin siitä, minkä minä jo tiesinkin: On pidettävä huolta läheisistään, koska vain heidän kanssaan elämän merkityksellisyys korostuu. Pitäkää siis ihmiset huolta ystävistänne, vanhemmistanne, lapsistanne - ja siinä sivussa itsestänne. Yksinäisyys tappaa, hitaasti mutta varmasti.
Skavabölen pojat on kertomus veljeksistä, heidän lapsuudestaan, perheen rikkoutumisesta, alkoholismista ja ylipäätään mielestäni myös ajan murroksesta Suomessa 1970-luvulta 1980-luvulle. Oma varhaislapsuuteni ajoittuu 1970-luvulle, joten jotain pirun kiehtovaa jo siinä ajankuvauksessa on, vaikka en muistakaan niistä ajoista kuin pätkiä ja yksityiskohtia sieltä täältä - tai juuri siksi. Millainen lapsuus minulla oli? Sitä täytyy pohtia ja kaivella syvällisemmin vaikka sitten kirjoittamalla ennen kuin elon kuvia en enää itse ole katselemassa...
Skavabölen pojat ei ole kaiketi mitään elokuvataiteen juhlaa, mutta sen teemat koskettivat. Koin elokuvan niin, että siinä oli koko ajan lasten - tai ainakin vanhemman veljen - näkökulma, lapsuusmuistojen näkökulma. Elokuvassa näin ja kuulin, koin, mitä veljekset kokivat. Se ei ollut koko kuva, eikä elokuvassa myöskään selitetty kaikkea, päin vastoin. Vihjailtiin poikien isän oman isän sota-ajan vaikuttaneen siihen, millainen isä tämä oli ollut. Se näkyi siinä, miten poikien isä osasi olla aviomies ja isä omille lapsilleen. Kaikki oli hyvin niin kauan, kuin kulissit olivat pystyssä, auto kiilsi ja vaimo sekä lapset kiltisti. Avioliiton rikkoutuminen, äidin mielenterveyden järkkyminen ja itsetuhoisuus sekä isän alkoholismi ja avuttomuus vanhempana tulivat esille ja ahdistivat. Kannanko minäkin suomalaisena samaa taakkaa, jossa puhumattomuus, kyvyttömyys vanhemmuuteen, heikkous päihteiden käyttöön ja ihmissuhteiden repaleisuus kiertävät kehää, joka tuottaa aina vaan uusia lapsia, joista kasvaa tulevaisuudessa aikuisia, jotka toistavat taas samat virheet. Jukka Poika lauloi hienosti kappaleessaan 'Huonot hylkää': "Huonot hylkään, hyvät mä kylvän, elämään eteenpäin, aika parantaa haavat, sukupolvet kun vyöryy eteenpäin". En tahdo toistaa samoja virheitä, en halua aiheuttaa traumoja omille lapsilleni, viinan ja puhumattomuuden ja perheriitojen taakkaa - vaikka niitä on minunkin elämässäni riittänyt. Tahdon, toivon, teen valintoja - ja minun on pakko uskoa, että tästä noustaan ja että lapsillani on eväät kohdata oman aikuiselämänsä haasteet sitten aikanaan.
Sofia Coppolan elokuva Somewhere kuvaa toisenlaista elämää - vai onko se sittenkään yhtään erilaista? Hollywood-tähden elämä on tyhjää, sisältö on pintaa: alkoholi ja lääkkeet ja seksi ja ihmiset, jotka vain haluavat palasen sinusta, mutta eivät välitä siitä, mitä sisimmässäsi olet. Lapsen tupsahdettua elämään ja jäädessä kuvioihin pysyvämmin muutenkin kuin hetken tapaamisiin (jolloin iskä näplää kännykkäänsä), herättää elokuvan päähenkilön henkiin, elämään, näkemään oman elämänsä sisällöttömyys. Se on lohdullinen näkymä ja kertoo sekin siitä, minkä minä jo tiesinkin: On pidettävä huolta läheisistään, koska vain heidän kanssaan elämän merkityksellisyys korostuu. Pitäkää siis ihmiset huolta ystävistänne, vanhemmistanne, lapsistanne - ja siinä sivussa itsestänne. Yksinäisyys tappaa, hitaasti mutta varmasti.
8.5.11
7.5.11
Aara aara, gondee gondee
Jos voisin olla matkalla,
matkustamatta.
Jos voisin juoda paljon,
humaltumatta liikaa.
Jos voisin rakastaa rajoitta,
loukkaamatta silti ketään.
Jos voisin olla onnellinen,
menettämättä mielen muita sävyjä.
Jos voisin olla tyytyväinen,
tyytymättä vain kompromisseihin.
***
Rock, rauha ja rakkaus.
Tarvitseeko ihminen paljon muuta :)
Tuo "pyhä kolmiyhteys"
- uskonto minun makuuni.
***
Rushin keikan innoittamana lainaan tähän vielä Neil Peartin kirjoittamaa lyriikkaa (poimittu yhden tekemäni Rush-kokoelman biiseistä):
I can learn to resist
Anything but temptation
I can learn to coexist
With anything but pain
If the future's looking dark
We're the ones who have to shine
If there's no one in control
We're the ones who draw the line
Though we live in trying times
We're the ones who have to try
Though we know that time has wings
We're the ones who have to fly...
It's understood
By every single person
Who'd be elsewhere if they could
So far so good
And life's not unpleasant
In their little neighborhood
A tired mind become a shape shifter,
Everybody need a mood lifter,
Everybody need reverse polarity.
Everybody got mixed feelings
About the function and the form.
Everybody got to elevate from the norm.
All of us get lost in the darkness
Dreamers learn to steer by the stars
All of us do time in the gutter
Dreamers turn to look at the stars
Just between us,
I think it's time for us to recognize
The differences we sometimes fear to show.
Just between us,
I think it's time for us to realize
The spaces in between
Leave room for you and I to grow.
All the same, we take our chances,
Laughed at by Time,
Tricked by Circumstances.
Plus ca change,
Plus c'est la meme chose,
The more that things change,
The more they stay the same.
And if the music stops
There's only the sound of the rain
All the hope and glory,
All the sacrifice in vain
And if love remains
Though everything is lost
We will pay the price,
But we will not count the cost
Believe in what we’re told
Blind men in the market
Buying what we’re sold
Believe in what we’re told
Until our final breath
While our loving Watchmaker
Loves us all to death
- Neil Peart
matkustamatta.
Jos voisin juoda paljon,
humaltumatta liikaa.
Jos voisin rakastaa rajoitta,
loukkaamatta silti ketään.
Jos voisin olla onnellinen,
menettämättä mielen muita sävyjä.
Jos voisin olla tyytyväinen,
tyytymättä vain kompromisseihin.
***
Rock, rauha ja rakkaus.
Tarvitseeko ihminen paljon muuta :)
Tuo "pyhä kolmiyhteys"
- uskonto minun makuuni.
***
Rushin keikan innoittamana lainaan tähän vielä Neil Peartin kirjoittamaa lyriikkaa (poimittu yhden tekemäni Rush-kokoelman biiseistä):
I can learn to resist
Anything but temptation
I can learn to coexist
With anything but pain
If the future's looking dark
We're the ones who have to shine
If there's no one in control
We're the ones who draw the line
Though we live in trying times
We're the ones who have to try
Though we know that time has wings
We're the ones who have to fly...
It's understood
By every single person
Who'd be elsewhere if they could
So far so good
And life's not unpleasant
In their little neighborhood
A tired mind become a shape shifter,
Everybody need a mood lifter,
Everybody need reverse polarity.
Everybody got mixed feelings
About the function and the form.
Everybody got to elevate from the norm.
All of us get lost in the darkness
Dreamers learn to steer by the stars
All of us do time in the gutter
Dreamers turn to look at the stars
Just between us,
I think it's time for us to recognize
The differences we sometimes fear to show.
Just between us,
I think it's time for us to realize
The spaces in between
Leave room for you and I to grow.
All the same, we take our chances,
Laughed at by Time,
Tricked by Circumstances.
Plus ca change,
Plus c'est la meme chose,
The more that things change,
The more they stay the same.
And if the music stops
There's only the sound of the rain
All the hope and glory,
All the sacrifice in vain
And if love remains
Though everything is lost
We will pay the price,
But we will not count the cost
Believe in what we’re told
Blind men in the market
Buying what we’re sold
Believe in what we’re told
Until our final breath
While our loving Watchmaker
Loves us all to death
- Neil Peart
1.5.11
Mustan kirjan merkintöjä menneiltä ajoilta
Rakastan, rakastan.
Yhtä liikaa, jotta voisin pitää toisen.
--
Ihmissuhteet ovat kuin elämä;
Lapsena on viatonta ja ihanaa.
Murrosiässä alkaa eriytyminen.
Jos selviää suhteen keski-ikään,
joutuu tekemään töitä
sen kunnon puolesta.
Vanhuksena ihmissuhde harmaantuu,
tasoittuu - ja lopulta päättyy.
Joskus elämä - ja ihmissuhde
päättyy yllättäen, kuin salamaniskusta,
tai hitaasti kituen kohti kuolemaa.
Kuolemassa vapaudumme
- elämän - ja ihmissuhteen kahleista.
Mitä elämän - ja ihmissuhteen
päättymisen jälkeen seuraa?
Uusi elämä? Kadotus? Taivas? Helvetti?
Se lienee ainakin varmaa,
ettei ihmissuhde - kuten elämäkään,
voi alkaa alusta.
Vai voiko?
--
Hetkeksi unohtuu kaikki:
Huolet, harmit, itkut,
ristiriidat, pelot - toiveetkin.
Eikä siihen paljon tarvita.
Vain pehmeä pallo
- ja lauma ympäri taloa
juoksentelevia jannuja,
isä etunenässä,
kalsarisillaan.
Ilo elämään syntyy leikistä.
--
Naapurin setä ajoi ohi.
Nostimme kättä.
Sillä oli alla Harrikka,
joka möyri komeasti.
Muistin sen sanat,
kun puhuttiin niiden
uuden talon maalaamisesta.
"Vuoden päästä, ehkä..."
"Jos on rahaa - tai edes hengissä..."
Niinhän se on,
ja naapurin setäkin sen ties:
Elämä on tässä ja nyt.
--
Näin lammen reunalla
joukon tutun tuttuja.
Pysähdyttiin, tervehdittiin.
Naiset jutustelivat neuvoloista
- toinen odotti vauvaa,
toinen oli vähän aikaa sit synnyttänyt.
Toinen pariskunnista oli ostanut vanhan puutalon,
toinen etsi itselleen omaa.
Elämänvaiheeni on eri,
ja itsellä nuo samat ajat tuntuvat tapahtuneen
ikuisuuksia sitten.
Silloin, kun Kopsalassa oli
vielä kuningatar kuninkaan vierellä
ja vain yksi prinssi.
En päivääkään vaihtaisi pois,
koska sitä olemme, mistä tulemme.
Enkä osaa nähdä sellaistakaan,
mitä olisi voinut olla,
jos tuolloin olisi tehnyt toisin.
Toivoin äänettä hyvää noille,
tutun tutuille, nuorille ihmisille,
joilla oman elämänsä
vaikeimmat vuodet
ovat vasta edessä.
--
Vappuperinteet:
Juopottelua puistossa,
pussikaljaa pientareella.
Kontiomäen retki
Böhémien kanssa.
Joskus joku hassu marssikin,
Helsingissä.
Sit ilmapalloja ja serpentiiniä,
lasten vappu.
En perusta perinteistä.
Vappukin on aina erilainen,
kuten jokainen päivä elämässä.
Yhtä liikaa, jotta voisin pitää toisen.
--
Ihmissuhteet ovat kuin elämä;
Lapsena on viatonta ja ihanaa.
Murrosiässä alkaa eriytyminen.
Jos selviää suhteen keski-ikään,
joutuu tekemään töitä
sen kunnon puolesta.
Vanhuksena ihmissuhde harmaantuu,
tasoittuu - ja lopulta päättyy.
Joskus elämä - ja ihmissuhde
päättyy yllättäen, kuin salamaniskusta,
tai hitaasti kituen kohti kuolemaa.
Kuolemassa vapaudumme
- elämän - ja ihmissuhteen kahleista.
Mitä elämän - ja ihmissuhteen
päättymisen jälkeen seuraa?
Uusi elämä? Kadotus? Taivas? Helvetti?
Se lienee ainakin varmaa,
ettei ihmissuhde - kuten elämäkään,
voi alkaa alusta.
Vai voiko?
--
Hetkeksi unohtuu kaikki:
Huolet, harmit, itkut,
ristiriidat, pelot - toiveetkin.
Eikä siihen paljon tarvita.
Vain pehmeä pallo
- ja lauma ympäri taloa
juoksentelevia jannuja,
isä etunenässä,
kalsarisillaan.
Ilo elämään syntyy leikistä.
--
Naapurin setä ajoi ohi.
Nostimme kättä.
Sillä oli alla Harrikka,
joka möyri komeasti.
Muistin sen sanat,
kun puhuttiin niiden
uuden talon maalaamisesta.
"Vuoden päästä, ehkä..."
"Jos on rahaa - tai edes hengissä..."
Niinhän se on,
ja naapurin setäkin sen ties:
Elämä on tässä ja nyt.
--
Näin lammen reunalla
joukon tutun tuttuja.
Pysähdyttiin, tervehdittiin.
Naiset jutustelivat neuvoloista
- toinen odotti vauvaa,
toinen oli vähän aikaa sit synnyttänyt.
Toinen pariskunnista oli ostanut vanhan puutalon,
toinen etsi itselleen omaa.
Elämänvaiheeni on eri,
ja itsellä nuo samat ajat tuntuvat tapahtuneen
ikuisuuksia sitten.
Silloin, kun Kopsalassa oli
vielä kuningatar kuninkaan vierellä
ja vain yksi prinssi.
En päivääkään vaihtaisi pois,
koska sitä olemme, mistä tulemme.
Enkä osaa nähdä sellaistakaan,
mitä olisi voinut olla,
jos tuolloin olisi tehnyt toisin.
Toivoin äänettä hyvää noille,
tutun tutuille, nuorille ihmisille,
joilla oman elämänsä
vaikeimmat vuodet
ovat vasta edessä.
--
Vappuperinteet:
Juopottelua puistossa,
pussikaljaa pientareella.
Kontiomäen retki
Böhémien kanssa.
Joskus joku hassu marssikin,
Helsingissä.
Sit ilmapalloja ja serpentiiniä,
lasten vappu.
En perusta perinteistä.
Vappukin on aina erilainen,
kuten jokainen päivä elämässä.
Kanada!
Rush tulee, Rush elävöittää. Nimittäin Suomen ja Helsingin, sekä suomalaiset Rush-fanit toistamiseen tällä vuosituhannella, mikä on sinänsä hunajaa, että bändi, jonka levyjä on näillä mainkin - tai no en mene takuuseen, että 1973 kovin moni Suomessa vielä tiesi Rushista - kuunneltu jo meikäläisen syntymävuodesta lähtien, on taas tulossa Suomeenkin. Faneja täällä on kuitenkin tiettävästi ollut ainakin sen 30+ vuotta, joten on ihan asiallista tulla piipahtamaan täällä rautaesiripun vieressä, vaikka eikai ne kanukit tuommoisista ole niin välittäneet, eihän. Onhan se tietty pitkä matka tulla Juoroopan kiertueelle toiselta mantereelta ja vielä jonnekin jääkarhujen maahan, jossa tietkin on päällystämättä ja tyypit kuuntelee vaan kansantanhuja. No, Hartwallilla kuitenkin tavataan jo toistamiseen vuoden 2007 "debyyttikeikan" jälkeen.
Meillä on myös fanien oma foorumi. Se on joidenkin anglo-saksisten pystyynpykäämä, mutta meillä suomalaisilla on oma, moneen kertaan vithuralleen kurattu osio (tekstit päin prinkkalaa ja sitä rataa), jonne äsken kävin piiiiiitkän tauon jälkeen kirjoittamassa seuraavasti:
Tervehdys ystävät, Rush-fanit!
Pitkä on aika, joka on vierähtänyt siitä, kun tälle foorumille kirjoitin, mutta aika on tullut - kuten Rushin kiertueen teemaankin kuuluu - ilmoitella itsestään. Eli Time Machine pysähtyy keskiviikkona 4.5. ja jokainen meistä Hartwallille mars. Itsehän saavun toisen Rush-fanin, minut vuonna 1991 Rushin syliin sysänneen, vanhimman ystäväni Juhan kanssa Kajaanista, mukavan about 6-7 tunnin junassaistumisen jälkeen Helsingin rautatieasemalle klo 12:48. Sen jälkeen ohjelmassa lienee elpymistä matkasta sekä voimien keruuta iltaa varten ennen Hartwallille siirtymistä.
Siirtymisajankohtaa olen yrittänyt pohdiskella muiden paikalle tulevien tuttujen Rush-entusiastien kanssa eli että milloin sinne pitää sitä kentälleryntäystä varten tulla jonottamaan, mutta jospa sitä nyt ei ainakaan ihan kentän takaosaan joutuisi. Mahtavaa kyllä keikalle tulla, vaikka Juha olikin todennut tulevalle ex-vaimolleni pääsiäisenä baarissa, että "hävettää lähteä niitä vanhoja ukkoja kattomaan". Veikkaanpa, että Juha, kuten minäkin, olemme keskiviikkona aika lailla tunnelmissa, eikä tuosta hävetyksestä ole Juhalla tietoakaan. Jos jumalauta jotkut fakin Rollarit kiertää maailmaa toinen jalka haudassa, niin kai nyt Rush-fanit voi täysillä intoilla idoleistaan, jotka ovat sentään vasta "tyylikkäästi ikääntyneitä" vai miten se meni.
Vappuaaton iltana tuli kuunneltua yksin kotona (tai no, lapsukaiset nukkuu yläkerrassa) yksi tietty levy, jota en ole vähään aikaan kuunnellutkaan. Tiedätte varmaan, rakkaat Rush-faniystäväni, mikä levy se on. Sen pitäisi soida ennakkoasetelmien mukaan kokonaisuudessaan keikan väliajan jälkeen. En malta odottaa :)
Keikan jälkeen siirryn todennäköisesti kiltisti yöpaikan perässä minne nyt Juhan pikkuveli Janne - mukana keikalla, veri velvoittaa ja kai se on vähän käännynnäinenkin - meitä kuljettaa. Harmi, ettei taida nyt siis mitään miitinpoikasta olla, kun viimeksi se oli kiva jännä lisä keikkaan, mutta toivottavasti jonkun tutun kasvon näkisi, ainakin Eeva ja JuseR vissiin kenttäpaikoilla kummiskin viilettää.
Mahtavaa keikkaa kaikille! Vois yrittää jotain tänne keikan jälkeen runoilla samaan tapaan kuin viimeksi - seuraavan linkin takaa löytyy vissiin samat höpinät, mitä kirjoitin 2007 tänne, jonnekin -> http://jmlbohem.com/rushfani/helsinki07.html (kohdassa 31.10.2007 ja sen yläpuolellakin)
Jarkko
Meillä on myös fanien oma foorumi. Se on joidenkin anglo-saksisten pystyynpykäämä, mutta meillä suomalaisilla on oma, moneen kertaan vithuralleen kurattu osio (tekstit päin prinkkalaa ja sitä rataa), jonne äsken kävin piiiiiitkän tauon jälkeen kirjoittamassa seuraavasti:
Tervehdys ystävät, Rush-fanit!
Pitkä on aika, joka on vierähtänyt siitä, kun tälle foorumille kirjoitin, mutta aika on tullut - kuten Rushin kiertueen teemaankin kuuluu - ilmoitella itsestään. Eli Time Machine pysähtyy keskiviikkona 4.5. ja jokainen meistä Hartwallille mars. Itsehän saavun toisen Rush-fanin, minut vuonna 1991 Rushin syliin sysänneen, vanhimman ystäväni Juhan kanssa Kajaanista, mukavan about 6-7 tunnin junassaistumisen jälkeen Helsingin rautatieasemalle klo 12:48. Sen jälkeen ohjelmassa lienee elpymistä matkasta sekä voimien keruuta iltaa varten ennen Hartwallille siirtymistä.
Siirtymisajankohtaa olen yrittänyt pohdiskella muiden paikalle tulevien tuttujen Rush-entusiastien kanssa eli että milloin sinne pitää sitä kentälleryntäystä varten tulla jonottamaan, mutta jospa sitä nyt ei ainakaan ihan kentän takaosaan joutuisi. Mahtavaa kyllä keikalle tulla, vaikka Juha olikin todennut tulevalle ex-vaimolleni pääsiäisenä baarissa, että "hävettää lähteä niitä vanhoja ukkoja kattomaan". Veikkaanpa, että Juha, kuten minäkin, olemme keskiviikkona aika lailla tunnelmissa, eikä tuosta hävetyksestä ole Juhalla tietoakaan. Jos jumalauta jotkut fakin Rollarit kiertää maailmaa toinen jalka haudassa, niin kai nyt Rush-fanit voi täysillä intoilla idoleistaan, jotka ovat sentään vasta "tyylikkäästi ikääntyneitä" vai miten se meni.
Vappuaaton iltana tuli kuunneltua yksin kotona (tai no, lapsukaiset nukkuu yläkerrassa) yksi tietty levy, jota en ole vähään aikaan kuunnellutkaan. Tiedätte varmaan, rakkaat Rush-faniystäväni, mikä levy se on. Sen pitäisi soida ennakkoasetelmien mukaan kokonaisuudessaan keikan väliajan jälkeen. En malta odottaa :)
Keikan jälkeen siirryn todennäköisesti kiltisti yöpaikan perässä minne nyt Juhan pikkuveli Janne - mukana keikalla, veri velvoittaa ja kai se on vähän käännynnäinenkin - meitä kuljettaa. Harmi, ettei taida nyt siis mitään miitinpoikasta olla, kun viimeksi se oli kiva jännä lisä keikkaan, mutta toivottavasti jonkun tutun kasvon näkisi, ainakin Eeva ja JuseR vissiin kenttäpaikoilla kummiskin viilettää.
Mahtavaa keikkaa kaikille! Vois yrittää jotain tänne keikan jälkeen runoilla samaan tapaan kuin viimeksi - seuraavan linkin takaa löytyy vissiin samat höpinät, mitä kirjoitin 2007 tänne, jonnekin -> http://jmlbohem.com/rushfani/helsinki07.html (kohdassa 31.10.2007 ja sen yläpuolellakin)
Jarkko