Jos joku kitisi ennen joulua siitä, kun ”kunnon talvi” ei ottanut tullakseen, niin nyt hänen täytyy olla tyytyväinen. Olen kahtena peräkkäisenä aamuna kävellyt -27 asteen pakkasessa töihin ja se on mielenkiintoinen, virkistävä kokemus. On pakko liikkua, jotta ei jäätyisi. Räkä jäätyy nokan alle ja parta on huurussa. Päässä on pipon lisäksi huppu tai kaksi. Sen lisäksi kotonamme on takan kärytyksestä huolimatta iltaisin ihan luonnollista pitää vaikka villapipoa ja kaulaliinaa – hanskatkaan ei ois pahitteeksi. Onneksi rakas vaimoni teki mulle kämmekkäät, jotka on tosi kätevät tässä tietsikan kanssa – sormet ovat käytettävissä, mutta kuitenkin kädet pysyy siedettävän lämpiminä.
No juu, talvi siis tuli ja lunta on maassa. Siitä hohtava valo on mukava juttu. Vielä kun sais autot ja tehtaan pois saastuttamasta ilmaa, niin ah ku ois raikasta. Minähän olen harrastanut nyt kuukauden verran työmatkakävelyä. Läheskään aina ei tule mentyä kuin yhteen suuntaan, kun olen pois lähtiessä saanut kyydin tai mennyt Lauran ja poikien perässä Hoikkalaan. Jos tulee käveltyä molempiin suuntiin, niin se tekee tunnin reipasta kävelyä päivittäin. Aiemmin melkein ihmettelin yhtä kaveriani, joka käveli joka päivä töihin ja sanoi, että se on tosi mukavaa ja että hän ei haluaisi kyytiä vaikka saisi. Yksi aamu minunkin viereen pysähtyi tuttavaperheen auto ja kysyivät ikkunasta, että haluanko kävellä. ”Joo, haluan, mulla on tämmönen kuntokampanja meneillään!” No, olihan siinä totuuden siemen mukana, vaikka varsinaisesti en (ainakaan enää) kävele kuntoilun vuoksi. Olen huomannut, että kävely on älyttömän terapeuttista – ajatukset saavat juosta vapaana tai olla juoksematta. Lisäksi saan kuunnella rauhassa musiikkia. Ostin sitä varten korviini sopivat kuulokkeet (ei mitään nappihärdellejä) ja töistä saatu halpis-korruptiolahja-mp3 –soitin on ollut ihan kelpo vehje soittamaan musaa.
Tämänkertaisen jorinan otsikko viittaa osaltaan siihen, että jutut ovat olleet vähissä tämän blogin osalta. Kirjoitin tänne edellisen kerran puolitoista kuukautta sitten. Mihin aika on kadonnut? Minä, joka nimeän kirjoittamisen harrastukseni, en ole oikeastaan ”julkaissut” siis mitään puoleentoista kuukauteen. Olen kuitenkin kirjoittanut - joskin tosi vähän - ja ajatellut kirjoittamista. Siitä lisää kohta, mutta ensin täytyy kerrata sitä, mihin aika on karannut.
Ensinnäkin täytynee todeta, että koskapa tammikuun alkupuolella pidin pois jo viime vuonna kertyneitä ylityövapaita, niin työpäivät jäi tosi torsoiksi. Eli töissä ei ollut aikaa kirjoittaa ;-) Sittenhän töistä tullessa ei kirjoittamisesta voi perheellinen oikein haaveillakaan ennen iltakymmentä, jolloin Mirokin yleensä viimeistään simahtaa. Senkin jälkeen on aina välillä muita mielenkiintoisia aktiviteetteja tarjolla. Innostuinpa esimerkiksi tuossa vuoden vaihteessa panemaan myyntiin läjän levyjä sekä muutaman pelin ja musiikkivideon. Useimpien kommenttien perusteella levyjen myynti on joko a) typerää tai b) outoa. Itse ajattelin myyntipuuhaan ryhtyessäni, että levyt ovat vain materiaa, jota en tarvitse, koska se lojuu hyllyssä. Toki sinne piti jättääkin paljon, mutta olen nyt kuukauden aikana myynyt 33kpl musiikki-cd:eitä, 3kpl pc-pelejä ja 2kpl musiikkivideoita, eikä harmita yhtään. Onhan siellä varmaan mennyt joukossa joku klassikkokin tai levy, jota joskus vielä saattaisi kaivata kuunneltavaksi, mutta en usko, että näitä myyntejä koskaan kadun. Nuorempana vitutti myydä kaljan tuskissaan levyt, jotka kaverille kelpasi – tosin itsekin ostin samalla tyylillä levyjä toiselta kaveriltani. Tais käydä niin, että tämänkertaisessa myyntirytäkässä ainoastaan yhden levyn kohdalla vaimoni teki väliintulon – Nirvanan ”Nevermind” sai jäädä hyllyyn, koska se on klassikko – ainakin vaimolleni. Se oli minusta ihan hyvä peruste ja kun levyä kuuntelimme, niin huomasin, että se on yllättävän hyvä - ellei parempi – verrattuna fiiliksiin levyn ilmestymisaikoina.
Syy, miksi levyjä ja muuta matskua möin, oli sama kuin aina jotain myytäessä eli rahan saaminen. Olemme vaimon kanssa pyrkineet panemaan kaiken ylimääräisen kulutusluoton maksuun, joten koska halusin saada uusia levyjä piratismin sijaan, minun täytyi jostain saada normaalitulojen päälle ylimääräistä hilloa, jolla ostaa levyjä. Myyntikanavaksi valitsin Huuto.netin ja totesin, että se on ihan toimiva systeemi, joskin onhan siinä heikkoutensakin. Yritin kuitenkin tehdä tarpeeksi vetävät myynti-ilmoitukset ja vetää hinnat tarpeeksi alas, jotta paska kävisi kaupaksi. Ja ihmeen hyvinhän se kävikin – vain huonoimmat jäivät myymättä. Kai nekin menisi, jos eurolla myisi, mutta onhan siinä myyntihommassa oma vaivansa, jos sen kunnolla haluaa tehdä. Olen panostanut siihen, että huutokauppojen päätyttyä sähköpostiviesteissä on kaikki olennainen selkeästi esitettynä, jonka jälkeen pakkaan levyt niin, etteivät varmasti mene rikki ja teinpä töissä osoite- ja lähettäjä-tarrojakin. Sit on vielä se kauppojen jälkeinen viestittely ja tilin seuraaminen ja lähettely ja jälkipuinti. Ei sitä minkään euron takia viitsi tehdä. Ehkä saamieni 272,16 euron vuoksi. Ehkä ei moni niidenkään. Ja kaikkihan on tietysti jo tuhlattu ;-) Jotta ei ois mennyt ihan humpuukiin, piilotin pari kymppiä tyttäreni äiskän kassiin ja ostin pari anatomista pottaa.
Levyjäkin sain ja tässä on kuiva lista, josta vaimoni sanoisi (ja sanoikin), että siinä ei ole yhtään hyvää levyä ;-) Ei varmaan olekaan, monen muunkaan mielestä, mutta itselleni siinä on ollut paljonkin hyvää musaa – tosin pari vähemmän hyvääkin, mutta ne olenkin jo pannut kiertoon (niitä ei siis enää tartte mainitakaan):
Hero Dishonest – When The Shit Hits The Man
Iron Maiden – Powerslave
Iron Maiden – Somewhere In Time
Iron Maiden – Seventh Son Of A Seventh Son
Isis – Panopticon
Lamb of God – New American Gospel
Lamb of God – As The Palaces Burn
Lamb of God – Ashes Of The Wake
Lamb of God – Sacrament (special edition)
Mastodon – Call Of The Mastodon
Mastodon – Remission
Mastodon – Leviathan
Mastodon –
Jippu – Salaisuuksia, joita yksinäiset huutaa unissaan
Lupasin kuitenkin vielä palata aiheeseen kirjoittaminen tai sen ajattelu. Päätin nimittäin yrittää saada aikaiseksi jälleen yhden Känni-lehden, joka olisi järjestyksessään 14. Innostukseen saattoi vaikuttaa se, että lainasin Känni-lehtiä ystävällemme Mierolaiselle, jolloin tuli mieleen kaikki hetket rakkaan ”lapseni” parissa. Eihän ne niin rakkaita tietysti ole kuin hetket rakkaiden lapsieni parissa, mutta kuitenkin ;-) Känni14 alkoi pikku hiljaa elää ajatuksissa ja valitsin siihen jo ensimmäisen jutunkin. Se on kyllä aika huono, koska en viitsinyt sitä panna edes blogiini, kun aikanaan sen väsäsin. Sit yks ilta tekaisin toisen jutun, joka oli mielessä pyörinyt jonkin aikaa. Siitähän se lähtee. Juttuideoitakin olisi muutama, mutta ei vielä läheskään lehdeksi asti. Ehkäpä joku lukee tämän ja nakkaa mulle ideoita tai innostuu jopa itse kirjoittamaan *vinkkivinkki*.
Mistä Känni14 sitten kertoo – meikäläisen kännäys-urahan näyttää pahasti olevan mennyttä aikaa. Eihän esimerkiksi tämä kulunut kuukausikaan tipaton ollut, mutta ei kaksi ykkösolutta ja desi siideriä isäni 60v-juhlan kunniaksi ole minusta kovin hirveätä kännäystäkään. Niin, ehkä joku Känniin perehtynyt hokasi jo: Eihän Känni ole koskaan, alkuperäiseltä idealtaankaan ollut lehti kännäyksestä, vaikka se yksi osa elämääni on esimerkiksi Böhémin kautta pitkään ollutkin. Enemmänkin näkisin Kännin teeman riippuvuuksissa ja niiden vaikutuksessa elämään ja ajatteluun(i). Känni on ollut pitkälti oma juttuni, vaikka olenkin ilokseni saanut aikojen kuluessa myös muita innostumaan kirjoittamisesta tai muusta mukana luomisesta. Ehkä voisinkin alkaa tekemään teemanumeroita muista riippuvuuksista kuin alkoholista, vaikka myönnettävä on, että Se on riippuvuus, joka varmaan aina jossain nurkan takana kolkuttelee ja omaa aikaansa taas odottelee. Tai sitten ei. Jää nähtäväksi – ja ehkä luettavaksikin.
