Tiistai
Party, party
Kuuntelinpa tänään tallustaessani kotiin vesisateessa yhtä mahtavaa kappaletta, joka sai aikaan mielleyhtymän hautajaisiini, joissa soitettaisiin tuo biisi, ja monta muuta hyvää. Musiikillahan olen aina tunteitani peilannut ja eikös kuolemanodotus (tai -pelko, kutsu sitä miksi haluat) aiheuta aikamoisia tunteita sekin - ainakin silloin, kun olo on yhtä paska kuin minulla tässä taannoin, aika vähän aikaa sitten. Eli siis silloin, kun sydäntä kivistää - tai kuten Martikainen jo vuonna 1987 asian osuvasti Euthanasian biisissä totesi: "Oksetti ja huimasi ja päässä soi." Kenpä ei tuolloin, heikkona hetkenään, ainakin hetkisen miettisi myös kuolemaansa, joka tulee joko kohta tai sitten vasta viidenkymmenen vuoden päästä kasvina laitoksessa, mutta tulee silti. Jos se kuitenkin tulisi kohta, olisi syytä jälkeenjäävien ystävien ja läheisten pitää hyvät pirskeet, koska eiväthän hekään ole vielä aivan kasveja, vaikka keskiluokkainen, keskinkertainen ja keskipalkkainen eivät kuulostakaan enää kirosanoilta, vaan arjelta.
Niinpä tässä olisi biisejä, joita alan koota tänään, tiistaina 4.10.2011, 38-vuotiaana, eli vuosien verran kappaleitakin olisi varmaan syytä kerätä yksien kalmankalpeiden bileiden järjestämiseksi muistokseni, jos aika pian jättää, ja jää vain nyt.
CMX - "Vainajala"
Komea kappale, jonka tunnelmasta olen pitänyt aina, mutta ennenkaikkea tänään. Ollapa vesisade ja matka, taas, niin tämän soittaisin. Ja matka se on viimeinenkin matka.
Paarma - "Pidä liekkis"
Mä olen sanomanlevittäjämiehiä ja mun sanoma on rakkaus (vaikka aina ei uskois, kun olen vanhemmiten muuttunut myös vihaiseksi). Pidä siis mies/nainen/ystävä/lähimmäinen/kuokkavieras liekkis, älä anna sitä pois! Tehkää jokainen elämällänne mitä haluatte, älkääkä sitä, mitä joku toinen haluaa. Rakastakaa, mutta muistakaa, että rakkaus ei ole suuri vankila, vaan ainoa todellinen vapaus - tunne, joka tulee, kun tekee hyvin ja oikein, sitä mitä tahtoo.
Pelle Miljoona - ”Mä vaan pogoon”
Tanssi, musiikki, punk-asenne. Mä vaan pogoon, vaan pogoon, vaan pogoon, vaan pogoon - kunnes kuolen!
Bad Religion - ”Sorrow”
There will be sorrow, there will be sorrow, there will be sorrow – no more. Eli minun – tai kenenkään – puolesta ei enää kannata surra, kun aika on jättänyt. Jälkeenjäävien puolesta voi toki huolta pitää – lapsista eritoten.
...to be continued
--
Keskiviikko
Höpöpuhetta
Suomessa puhutaan "vihapuheesta",
jota kuulemma kuulee joka suunnasta.
Eniten tietysti motkotetaan Halla-Ahon fasistivitseistä,
joista äijälle seurasi hurja kahden viikon karanteeni
oman puolueensa toiminnasta – ja jonkun mielestä se on vielä rangaistus.
Mutta muualla Euroopassa ne vasta motkottaakin.
Lars von Trier joutui jopa poliisikuulusteluihin,
kun lehdistötilaisuudessa jutteli niitä näitä siitä,
kuinka ajatteli joskus, että olisi halunnut olla juutalainen,
ja miettineensä millaista vanhalla, kaiken menettäneellä Hitlerillä
oli ennen kuolemaansa bunkkerissaan.
Siinä missä Lars von Trier sai elinikäisen tahran uralleen,
kun media demonisoi miestä oikein olan takaa,
langetti ties kuinka pahan maineen elokuvateollisuudessa
sekä aiheutti lopulta jotain naurettavia poliisikuulusteluja,
kulkee, kirjoittaa ja politikoi Suomessa vapaana mies,
joka on tärkeässä valtiollisessa asemassa,
ihannoi fasistidiktatuureja,
ja on oikeasti natsi...paska,
jonka sanomisia ei mukamas kuitenkaan pitäisi ottaa todesta,
koska hänhän sanoo niitä vain ”kärjistäen” ja ”leikillään”.
En sympatiseeraa aikoja,
jolloin napin sai otsaan vähemmästäkin,
mutta kyllä kunnon sakinhivutus ois välillä tarpeen
itse kullekin tyhjänpuhujalle,
joka ei ota edes vastuuta puheistaan.
Joku roti olisi syytä saada tähän hommaan.
Kertaan vielä, mitä tapahtui ja yritän ymmärtää:
Taiteilija pohtii pikkuhiprakassa elokuvan lehdistötilaisuudessa elämänarvojaan
peilaten itseään ja ehkä omaa ristiriitaisuuttaan maailmanhistorian kammottavimpiin aikoihin, jonka vuoksi hänet teilataan pahimman luokan natsiksi
ja alistetaan poliisikuulusteluihin.
Rasistinen, pitkään muukalaisvihaa kirjoittaen kylvänyt valtakunnan tason poliitikko
ehdottaa oman ”huumorintajunsa” keinoin julkisesti verkossa
fasistista sotilasvallankaappausta toiseen EU-maahan,
jolloin häntä hetki paheksutaan, ja nuhdellaan oman puolueensa toimesta,
mutta homma jatkuu kuten ennenkin, kunhan pöly on laskeutunut.
Oikeutta ja kohtuutta ei ole enää siis olemassa.
Ne ovat ääripäitä, joiden välillä poukkoillaan järjettömästi,
kun kuka tahansa voi sanoa mitä tahansa missä tahansa,
jonka jälkeen media saa antaa tuomionsa
ja muut ihmiset päivittävät näkemyksiään
kaiken valheellisenkin paskan avulla.
Millään ei ole kuitenkaan mitään merkitystä,
koska jokainen voi tämän jälkeen jälleen sanoa mitä tahansa, missä tahansa.
Rasisti jatkaa puuhiaan ilman kunnon seuraamuksia
ja taiteilija jatkaa anteeksipyytelyään, kun ei muutakaan voi.
Torstai
Hyvän illan ainekset
Rauhallinen, lämmin, hyvä fiilis.
Lapset rauhallisia, eivät tappele.
Mieli on valpas, hetkessä.
Lapset saattelen unten maille.
Suukkojen ja hyvän yön toivotusten kera.
Nautin hyvää ruokaa.
Lasin punaviiniä.
Pari pienen pientä siivua viskiä.
Sons of Anarchyn parissa tunnelma tiivistyy.
Aivan helvetin intensiivistä draamaa.
Justifiedin parissa jatkan, kun SOA päästää otteestaan.
Hyvää on tämäkin paska.
Samaistun päähenkilöön, joka hymyilee,
mutta pitää sisällään voimakkaita tunteita,
jotka purkautuvat vain tilanteen salliessa
– tai kun uskaltaa tarttua hetkeen.
Illan päättää linkki, jonka aukaisen naamakirjassa.
Upea esitys, ”hiphopin kuningattarelta”, jonka ura on jo pitkällä,
mutta jonka olen sivuuttanut P. Diddyn ”suojattina”,
jolla on diivan elkeet, mutta ei sielua.
But she is gorgeous! Ja löytyy netistä muutakin hyvää,
tuoreen, kymmenennen levyn sinkkukin kolahtaa.
Aina on kiva löytää uusia artisteja, uusia itselle,
sellaisia, joiden musiikki voi koskettaa, ainakin hetkessä,
tänä hyvänä iltana.
--
Perjantai
Tarantinon tytöt
Viikko lopuillaan.
Yllättävä tarjous ex-vaimolta,
kun kaksi poikaa on jo menossa mummolaan,
joten hän ottaa sitten kolmannen yökylään.
Vapaa-ilta minulle – kunhan en kuulemma ryyppäisi, vaan lepäisin.
Sitäkin voi tehdä monella tapaa :)
Parasta ruokaa, sauna, olutta – tosin vähäalkoholista, etten ryyppäisi, tietty.
Elokuvien parissa lopullinen rentoutuminen.
Inglourious Basterds jäi kesken aiemmin viikolla,
ja nyt senkin ehdin päättää.
Yhtä hyvä kuin ensimmäiselläkin katsomiskerralla vuosia sitten.
Christoph Waltzin roolisuoritus korostuu jälleen.
Hans Landa on elokuvan ensimmäisessä ja viimeisessä kohtauksessa
ja leffan päätähti, vaikka Brad Pitt ”pääosaa” esittääkin,
mutta kuten Tarantinolla yleensä, on osansa jokaisella, joka pääsee puhumaan.
Siinä missä Pittille on kirjoitettu pari hauskaa repliikkiä,
vetää Waltz varsinaisen wiener-valssin ja ottaa elokuvan – ja katsojan – otteeseensa.
Illan toisessa elokuvassa, alelaarista 4 eurolla ostamassani Death Proofissa
Tarantino nostaa hattuaan 1970-luvun amerikkalaisille ja 1980-luvun australialaisille kaahailuelokuville,
kikkailee kuvalla, väreillä, naatiskelee naiskauneudella ja seksikkyydellä,
soittaa tapansa mukaan vinyyliltä asiaankuuluvaa musiikkia
ja tarjoilee väkivaltaisia kohtaamisia – autoilun merkeissä.
Kurt Russell on täydellinen elokuvan miespahiksena,
kun taas naisten osana on paitsi kuolla (ja olla seksikkäitä), myös toimia koston enkeleinä.
Täydellistä perjantaiviihdettä tuutin täydeltä - ja pöhöttynyt ukko nukkumaan.
--
Lauantai
Ulkoiluaamu
A2V:n (12 päivän päästä A3V...) palattua kotiin,
alkaa leikki – ja isän arki.
Kun äiskä lähtee, pistetään hevi soimaan ja jorataan.
A2V:n tanssityylinä on nostella kyynärpäitä ilmaan, iskä pogoaa.
Ruoka valmistetaan lapsen ohjeiden mukaan: Munaa, kastiketta ja pastaa.
Pitkä pyöräilylenkki virkistää mielen ja ruumiin.
A2V paahtaa menemään, paitsi ylämäessä, jolloin iskän pitää työntää pyörää.
Vastaan tulee ilman käsiä ajava isompi poika – A2V nauraa ja yrittää matkia häntä.
Iskän matka kuluu komentaessa poikaa olemaan kiemurtelematta, mutta sujuu muuten hyvin.
Kotipihalla onkin aika vaihtaa kulkupeli – rattaat kehiin ja lampea kiertämään.
Ajatukset pyörivät naisissa ja seksissä, kunnes housuissa värähtää,
julkinen paikka muistuu mieleen vastaantulevien ihmisten myötä
- ja ajatusten aihe vaihtuu, vaikka pakolla.
Musiikki, kirjoittaminen, arkikin pyörivät mielessä, kunnes ei enää mitään.
On mielenrauha, ainakin hetken.
Kotona odottaa hetkinen omaa aikaa, kun A2V nyt nukkuu.
Kirjoittamaan on päästävä, suoltamaan ajatuksia näppikselle.
Sepultura tarjoaa tahdit, sokeriton Red Bull energian.
Lopulta pää tyhjenee ja on aika olla hetki vaan tekemättä yhtään mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti