Yhtenä iltana
Kyyneleet silmissä
Koska on vain niin yksin
Toisena iltana
Kyyneleet silmissä
Koska on niin hyvä olla
ja elää ihanien lasten kanssa
En ota vieläkään kantaa siihen
Pitäisikö ihmisten oppia elämään yksin
En ainakaan itse osaa, enkä tahdo
--
Kiintoisa kokemus
Katsoa "historiallista toimintaelokuvaa"
Jossa ei tapahdu paljon mitään
On hiljaista ja hidasta
Välillä raa'asti purkautuvaa väkivaltaa
Typerän taikauskon sekoittamia ihmisiä
Mykkä, mutta muuten paljon puhuva päähenkilö
Tarina, joka välillä häviää Kuvan ja Äänen ja mielipuolisuuden taa
Lopun päätös, joka minulle isänä on osoitus siiitä,
että lapsen vuoksi uhrautuminen on kauneinta epäitsekkyyttä
--
Yksinäinen perjantai-ilta vaihtui netissä höpöttelyn jälkeen sosiaaliseksi keikkatapahtumaksi, kun päätin sitten kuitenkin lähteä Ville Leinosen keikalle. Ja mikä keikka se olikin! Yllättävä, hämmentävä, naurattava, nautittava. Taisinpa luonnehtia keikan hurjimmissa käänteissä sitä "Osasto 12" -meiningiksi, millä viittasin paikalliseen psykiatriseen osastoon. Kieltämättä kokemus oli maaninen, tai oikeastaan vaihdellen rauhallisista ja hiljaisista rakkauslauluista armottomaan repimiseen ja psykedeliaan. Hienoa, siis!
Ville ja Janne Lastumäki astuivat mustiin pukeutuneina lavalle ja aloittivat ambient-sävyisten äänten myötä matkan Ville Leinosen musiikin moniin puoliin. Mitä ilmeisimmin äänimies Teemu Markkula pisteli myös omaa osuuttaan peliin samalla, kun väänteli nappeja kauempana lavasta. Osaa katsojista tuntui hämmentävän äkkiä vaihtelevat tunnelmat liikaa ja päitä pyöriteltiin. Osa ei tiennyt, pitäisikö nauraa siksi, että oli hauskaa vai siksi, että tunsi myötähäpeää - jota Ville ei näyttänyt kaipaavan kyllä pätkääkään :)
Keikkapaikka Ballsilla ei ollut hirveästi porukkaa, mutta näytti siltä, että artisti silti kiinnosti ja varmasti yleisökin sai muistorikkaan kokemuksen, vaikka jokainen ei ehkä saanutkaan sitä, mitä läksi hakemaan. Jos on kuitenkin kuunnellut tai edes kuullut Ville Leinosen paria viimeistä levyä, on ehkä huomannut, että koko ajan mennään enemmän ja enemmän psykedeelisempään suuntaan, josta pop tai pop-rock tai muu vastaava kategorisointi ei onnistu antamaan oikeata kuvaa. Todellista alternative-meininkiä - vai pitäisikö sanoa paremminkin avant garde -meininkiä, jollaista on kiva kuulla pitkän linjan artistin esittämänä, jolloin vanha (tai vanhat) ja uusi tyyli vuorottelevat ja show on sen mukainen - todella monipuolinen ja koko ajan kiinnostava.
Keikka oli myös vuorovaikutusta yleisön kanssa, vaikka yleisöä ei juurikaan kosiskeltu. Yhdessä vaiheessa Ville mainitsi, että lavan edessä on tilaa, vaikka tanssijoillekin, jolloin pari naista liikahtikin lavan eteen. Tämän jälkeen esitetty biisi kliimaksoitui siihen, että Ville hinkkasi kitaraansa kuin villisti masturboiden ja tilanne oli huvittava, kun tanssijoilta meni yhtäkkiä rytmi alta ja "tanssibiisi" muuttui lopun räminäksi loppuen vielä muistaakseni äkkiä.
Toinen tanssikohtaus koettiin myöhemmin, jolloin Ville hiipi lavalta lähekkäin tanssivien ystävysten viereen polvilleen ja lauloi serenadia, jonka huomattuaan tanssijat hämmentyivät ja taas yleisöä nauratti. Välillä kuultiin kaunista ja herkkää Villen sooloilua, hyviä tuttuja biisejä ja sitten taas yhtäkkiä jotain rajumpaa, tempovaihteluita kesken biisin jopa laulun osalta, teatraalista mölinää, huudahduksia, kaiutusta ja vaikka mitä. Hieno kohtaus keikassa oli duetto nuken kanssa, joka alkoi tämän "laulajan" etsinnällä ja paljastamisella lavan reunalta mustan liinan alta, jossa led-valot silminä vilkkuen tyttönukke mukamas mikkiin lauleli (nauhalta kuului naisen laulua).
Loppuvaiheissa keikkaa revittely ja sekoilu yltyivät. Mahtava punk-asenteella vedetty keikka, joilla sanoin kiitin Villeä myös henkilökohtaisesti samalla, kun pyysin ex-vaimolle nimmaria/viestiä, kun tämä ei päässyt paikalle, vaikka olisi varmasti ollut keikasta todella innoissaan. Nimmari/viesti oli kaunis/komea muisto ja kyllähän se L sitä arvosti, suuresti, kun tänään sen hänelle ojensin. Hieno mies tuo Ville ja keikka jäi kyllä mieleen yhtenä mielenkiintoisimmista koskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti