Vapaus, velvollisuudet, vastuu

Joulun lähestyessä on ainakin itselleni tullut perinteeksi toivottaa "rauhallista joulua" lähes kaikille, joille nyt jotain toivotan. Hössötys ja hässäkkä kuuluvat jollain tasolla aina jouluun, mutta toistaiseksi on ollut rauhallinen jouluun lähestyminen. Tänään, aatonaattona, kävin ensimmäistä lahjaa katselemassa, enkä ottanut siitäkään hirveästi stressiä. Joulusiivouksiin en ole panostanut, peruskodinhoito on riittänyt. Kuusen kannoin sisälle, kun käskettiin, mutta sekin tuotiin pihalle kuin tarjottimelle. On tämä helppoa. Toistaiseksi ei ole paineita ja paniikkia mistään, ei edes uudesta vuodesta, vaikka velkoja on joka suuntaan (remontti, auto, talo, luottokortti). Vähänhän se tietysti rajoittaa, ettei ole varaa suunnitella yhtään mitään ylimääräistä tulevaisuuden varalle, mutta niinhän minä elänkin, päivä kerrallaan. Jotain ensi viikon tai sitä seuraavan juttuja joutuu välillä miettimään, mutta sen jälkeiset ajat ovat sen jälkeisiä. Minulla on vapaus toimia näin ja se riittää.

Velvollisuuksia koen perhettäni kohtaan: Minun pitää hoitaa oma osani. Käyn töissä ja maksan noita isompia laskuja palkallani. Olen läsnä lasteni arjessa, siivoan ja teen ruokaa. Koitan huolehtia, että lapset menisivät nukkumaan, heräisivät, saisivat aamupalansa ja lähtisivät kouluun. Työpaikka on hyvä ja suht turvattu - 14 vuotta KAKS:lla tulee täyteen ensi keväänä.  Velvollisuuksia on myös töissä: Tuo 14 vuotta on tuonut kokemusta, jota ei ole muilla toimipaikastani ja sitä pitäisi nyt hyödyntää osaltaan myös Uuden sairaalan suunnittelussa. Lisäksi olen koittanut perehdyttää uusia tekijöitä, koska kollegojen osalta tilanne elää. 10 vuotta kanssani samassa paikassa ollut kollega siirtyi toiseen toimipisteeseen ja hieman on syksyn mittaan tuntunut, että velvollisuudet ovat alkaneet kasautua. Tähän väliin olisi tarjolla myös isompaa pestiä, jos rahkeet riittäisi. Ja varmaan osaltaan riittäisi helpostikin, mutta olen miettinyt sitä, onko isompi palkka riittävä korvaus siitä, että työkenttä laajenee arvaamattomalla volyymillä, vaikeuttaa ehkä nykyisen toimenkuvan vapautta ja ajankäyttöä sekä työaikoja, tai aiheuttaa muuten stressiä, joka ei tee minulle hyvää. Toisaalta siis tarvitsisin ehkä pidemmällä tähtäimellä enemmän palkkaa päästäkseni joskus tällä vuosisadalla veloistani, mutta...jos hintana on esimerkiksi terveys, niin siihen en ole valmis. Kerran jo jätin päivystysvastuut, kun keho sanoi sydämen temppuilun kautta, että toi homma ei ole sulle, lopeta hyvän sään aikana.

Vastuu kaikesta on itselläni. Minun pitää kuunnella itseäni ja päättää mikä on minulle parasta. Sama koskee kaikkea mitä teen: Perhe-elämää, työtä, vapaa-aikaa, ihmissuhteita. Olen vastuussa niistä itselleni, minun on tehtävä päätöksiä, jotka tuntuvat minusta hyvältä. En voi kuunnella muita tai miettiä sitä, pitääkö minun rehkiä perseeni ruvelle jonkun muutaman sadan euron lisätienestien takia tai jättää kiinnostavien ihmissuhteiden tavoittelu siksi, ettei se ole ulkopuolisen maailman mielestä järkevää. En aio myydä vapauttani töissä tai siviilielämässä sen takia, mitä muut sanovat tai ajattelevat, vaikka se tarkoittaisi vapaaehtoista köyhyyttä tai ajoittaista paheksuntaa. Ne, jotka minut tuntevat, tietävät, etten ketään vahingoita tahallaan, joten pyrin aina harmoniaan ja selviämiseen. Se saattaa joskus vaatia uhrauksia niin työ- kuin siviilipuolella, mutta oikea ratkaisu asiaan kuin asiaan on yleensä se, joka tuntuu oikealta eikä väärältä.