valivali

Tervepä terve!

Päätin tällä kertaa tarttua aina ajankohtaiseen aiheeseen, nimittäin valittamiseen! Se me suomalaiset - vai oliko se vain kainuulaisten helmasynti - osataan. Ja mikäs helpompaa, kuin valittaa netissä. Perinteisesti valitukset suoritetaan mm. yleisönosastoissa, kuuloluurissa (aiheesta Koti-Kajaani kohta lisää - valitusta) sekä tietysti kaikkien ihmisten keskinäisissä juoruiluissa, jotka tehdään pääasiassa selän takana. Äänekkäimpiä valittajia nääs katsotaan totta kai kieroon, mikä kärjistyy pahimmilleen palvelutilanteissa, kun suomalainen perusjuntti saa mielestään huonoa palvelua/tuotteen, mutta ei valita siitä - hän vain jättää menemättä liikkeeseen toiste ja haukkuu sen kaikille tutuille ja tuntemattomille. Tuo on toki tuttu ja hyväksi havaittu toimintatapa myös blogistille itselleen :)

Yksi syy jatkaa tämän blogin kirjoittamista oli edellinen kirjoitukseni, joka otsikkoa myöten huusi ilmoille Rakkautta - tuota universumin suurinta asiaa, jota ilman kaikki näyttää synkältä :D Varmaankin 50% blogini lukijoista (tämä oli täysin hatusta revitty arvio) valitti kirjoituksen sisällöstä/aihepiiristä ja toki myönnän, että voi olla ärsyttävää lukea suitsutuksia Rakkaudesta, joka on elämän suurin juttu. Tähän, jos mihinkään, sopii puhkikulunut sanonta: Kel onni on, se onnen kätkeköön. Eli hyi hyi, onni on olla onnekas, mutta Rakkaudesta ei enää sanaakaan.

Sen sijaan rakastamisen vaikeudesta on vielä pakko puhua. Seksuaalinen suuntautuminen oli toki sivujuonteena edellisessäkin kirjoituksessani, mutta Suomen itsenäisyyspäivän juhlallisuuksien yhteydessä pidetyissä Linnan juhlissa koettiin jälleen ahdasmielisten mielestä pohjanoteeraus. Eikä se riittänyt, että valtakunnan julkinen idiootti (ja ilmeisen ylpeä siitä) Timo T.A. Mikkonen oli kirjoittaa päräyttänyt mielestään hauskaa (siis ihan vitun tekohauskaa paskaa) siitä, kuinka kadeteille on alettava opettaa pakenemista tanssitilanteissa homojen varalta jne. Ei ei, jopa minun kotikaupunkini lehti, tuo suuri ja mahtava Koti-Kajaani, päätti lähteä päätoimittajansa suulla samaan huutokuoroon. Mukavitsikkäästi tietenkin, mikä vaan pahentaa asiaa. Päätoimittajan "tuttava" (idiootti ei edes uskalla myöntää keksineensä itse idioottimaisinta vitsiään) oli kuulemma todennut, että Linnassa on nykyään vähemmän niitä juhlittuja sotaveteraaneja kuin näitä SETAveteraaneja. Hahhah...huoh. Vittu, lopettaisin Koti-Kajaanin tilauksen heti, jos sen olisin tilannut. Onneksi voin perua tuon paikallista journalistista laatua edustavan (Kuuloluuri rules ok!) ja sinänsä paikalliskuvioista esimerkiksi musiikkirintamalla mukavan pienimuotoisesti raportoivan lehden helpomminkin: Kirjoittamalla postiluukkuun EI MAINOKSIA.

Samaan syssyyn on todettava, että henkilökohtaisella tasolla on aika myös toimia. Vituttaa suoraan sanoen idioottimaiset "kavereiksi" Facebookissa eksyneet ihmiset. Onhan noita urpoja eksynyt joskus työkavereiksikin ynnä muiksi, joista ei niin helposti eroon pääsekään, mutta miksi siedän esimerkiksi sitä, että yksikin aivokääpiö piti aikanaan jossain Facebookin kysymys-vastaus -listassa homoseksuaalisuutta sairautena. No, pitäköön "kantansa", onhan se tietty myös "syntiä" ja mitä lieneekään. Kuten suurin piirtein kaikki kiva elämässä, mutta tuo ei ollut kiva kommentti, joten valitukset sikseen ja kaverin poisto listoilta, click.

Ja kun valituksen tielle lähdin, niin valitettakoon myös bulkki-tavarana marketeissa myytävien Thinsulate-sormikkaiden suunnitteluvirheestä, jonka myötä pikkusormi on lähes yhtä pitkä kuin nimetön (siis niissä sormikkaissa) ja näin ollen muuten suht istuvissa sormikkaissa jää pikkusormen päähän noin sentin mittainen tyhjä lärpäke. Ja sehän ei tunnu kivalta - sen nyt tietää lapsikin, että sormet on sormikkaissa saatava tunkea pohjaan saakka, perkele!

Joulun alla on pirunmoista hommaa vältellä leipätiskeillä ruisleipää, joka ei olekaan ruisleipää. Minä en halua ruisleivän maistuvan siirapille, saatana! Pullaleivät ja paahtoleivät erikseen - miksi leipien kuningas, suomalaisuuden huipentuma, voimakasmakuinen ja ravitseva ruisleipä pitää pilata makeudella, joka ei siihen kuulu, hyi!

Mikähän mua vielä vituttais niin paljon, että jaksaisin valittaa. Eipä paljon mikään. Monet asiat huolettaa ja harmittaa, mutta kyllä ne siitä ajan kanssa lutviutuvat ihan kaikki. Ja jos eivät lutviudukaan, niin aina on oikeus valittaa, minullekin ;)

Mutta kaikkein suurinta on rakkaus

Tekstiä päivitetty viimeksi 5.11.2010 vastaamaan tilannettamme, joka elää ja muuttuu...tämän jälkeen tekstiä ei ole tarkoitus enää muokata.

VAROITUS! Tämä teksti sisältää juonipaljastuksia allekirjoittaneen elämästä. Jos siis et ole valmis sulattamaan sitä, mitä kulissien takana tapahtuu, vaan haluat elää illuusiossa, joka voi syntyä vaikkapa kotonamme sopivaan aikaan vierailemalla, niin älä vaan vahingossakaan lue pidemmälle. Tämä varoitus on tarkoitettu myös konservatiisivia, uskonnollisia tai muuten vaan suvaitsemattomia arvoja omaaville henkilöille. Ottakaa iisisti vanhukset, vanhemmat, huolehtijat - jos olisin tekemässä rikoksia, väkivaltaa tai muuta tuhoavaa, niin en siitä blogissani (todennäköisesti) kertoisi. Tämä tarina kertoo rakkaudesta...mutta nyt myös erosta.

Ylen Homoillan jälkimainingit senkun jatkuvat - myös meikäläisen blogissa. Toisen osan sain katseltua loppuun vasta eilen illalla ja yksi teema kohosi omassa mielessä ylitse muiden: häpeä/peittely/kaappihomous ja kaapista tulemisen vaikeus. Toinen tunti huipentui homoliittoja vastustavan piispan äänestäessä "kyllä" kysymykseen "onko meissä kaikissa heteroissa vähän homoa ja kaikissa homoissa vähän heteroa?". Sen jälkeen oli kiva katsella kiemurtelevaa kirkonisää, kun häneltä tivattiin, miksi vastasi, miten vastasi. Selvä kaappihomo :)

Aihe on kuitenkin myös laajemmalti ajateltuna - ja minulle henkilökohtaisesti - koskettava. On hirveätä, että ihmisten pitää peitellä heille luonnollisia asioita ja rakkautta, eivätkä he voi puhua asiasta esimerkiksi lähipiirilleen tuomitsemisen pelossa (joka voi olla myös aiheetonta). Yhteiskunta on kumminkin todella rajoittunut asenteissaan ja hyväksyy vain tietynlaista käytöstä, tietynlaisia suhteita, tietynlaisia elämäntapoja. Kulttuurimme on - kuten yksi homoillankin keskustelijoista osuvasti totesi - "heteronormatiivinen", ihan koulua, kotia, urheilupiirejä ja instituutioita myöten.

Se, miksi minua asia koskettaa, on oma erikoinen ihmissuhdetilanteeni. En tiedä, lukeeko tätä blogia läheiset ihmiset, kun en ole tätä päivittänytkään aikoihin, ennen viime päiviä, mutta jotenkin homoillan seuraaminen vahvisti ajatuksiani: Minullakaan ei ole mitään hävettävää omassa elämässäni, omissa ihmissuhteissani, joten voin aivan hyvin avata oman kaappini ovea. Ei, en ole homo. Hahaa, petyittekö :) Ja ei, en ole myöskään bi-seksuaali, transseksuaali tai mitään muutakaan - ihan vaan tylsästi hetero. Sen sijaan parisuhdemielessä elämme vaimoni kanssa erikoisemmin kuin ehkä valtaväestö. Asumme yhdessä, elämme yhdessä, olemme ystäviä ja kasvatuskumppaneita. Parisuhdetta meillä ei kuitenkaan enää ole.

Vaimoni rakkauskäsityksestä saatte kysyä häneltä, mutta osaksi siihen liittyen minä olen menneiden kuukausien aikana saanut ihmissuhteen, joka on minulle se tärkein, kun puhutaan miehen ja naisen välisestä rakkaudesta (ja tämä ei ollut homovastainen kommentti ;D). Sitä ei ole julki tuotu vielä julki edes koko lähipiirille, koska asia on vaikea ja varsinkin vaimollani on ollut ihan riittävästi huolia, murheita ja masennusta omien ihmissuhdeasioidensa vatvomisessa (toki myös minun ja hänen välisensä suhde on pohdituttanut, kovastikin). Vaimollani ei ole tällä hetkellä samanlaista suhdetta, mutta hänelläkin on ollut. Emme siis ole pettäneet toisiamme, koska olemme avoimesti puhuneet asioista ja keskenämme säilyttäneet luottamuksen. Vaimoni oli itse asiassa omalta osaltaan saattamassa minua ja rakastani yhteen, mutta ei ehkä itsekään arvannut, miten syväksi suhteeni rakkaani kanssa etenisi ja millaisen ajatusmaailmankin muutoksen se minussa aiheuttaa...

Tilanne on nyt se, että aikanaan eroamme mitä todennäköisimmin myös avioliitosta (vielä ei ole hakemusta tehty käräjäoikeuteen, jonka jälkeen alkaa vasta harkinta-aika...), koska oma rakkauskäsitykseni ja tärkeä ihmissuhteeni ei ole samanlainen kuin vaimoni käsitykset ja olen lisäksi pohtinut syvällisesti sitä, mitä elämältäni haluan. Olen nähnyt siintävän mahdollisuuden, että parisuhde, perhe-elämä ja elämä ylipäätään, olisi erilaista, toimivampaa, täyteläisempää, tasa-arvoisempaa ja onnellisempaa. Se ei vähennä tai mitätöi vaimoni kanssa vietettyjä vuosia - mutta tulevaisuus on eri asia, se alkaa nyt, ja sen rakennuspalikat olen pyytänyt saada järjestellä uusiksi, vaikkakaan "pyytämiseltä" se ei varmasti vaimostani ole kuulostanut...

Asumuseroa ja muita tulevia asumisjärjestelyjä on suunniteltu, mutta olemme päättäneet vaimoni kanssa elää siihen saakka yhdessä, kunnes hän onnistuu hankkimaan asunnon - ja tämä on asia, jolle emme ole lyöneet eräpäivää. Radikaaleja tai äkkinäisiä muutoksia arkeemme ei ole siis luvassa, koska haluamme myös suojella lapsiamme äkkinäisiltä, repiviltä ratkaisuilta. Elämäämme kuuluvat siis yhä päivittäin koulu, päiväkoti, yliopisto, työ, isovanhemmat, arki. Vaimoni käy lisäksi terapiassa ja viettää paljon aikaa ystäviensä luona. Minä yritän raapia aikaa rakkaani kanssa aina sieltä, mistä sitä on mahdollista raapia, huomioonottaen, että minä olen päävastuullinen pojistani ja rakkaallanikin on lapsia...

Lapsemme ovat tavanneet aikanaan vaimoni rakkaan hänen ollessaan suhteessa, vaimoni läheisiä miespuolisia ystäviä - ja myös oman rakkaani. Lapsille asiat on esitetty luonnollisina, osana elämää, mutta kuitenkin myös vanhimmalle lapselle hieman lyhyesti selittäen aikuisten tykkäämisistä. Arjessamme toiset ihmissuhteet eivät kuitenkaan ole juuri ollenkaan näkyneet. Tapaan rakastani useimmiten, kun lapset ovat nukkumassa. Aikaa ei ole paljon, mutta yhteys on tiivis, lämmin, avoin, syvä, hellä ja täynnä rakkautta. Emme kiirehdi, emme kurkottele mahdottomia, emme puhu konkreettisia yhteiselämästä tai muusta tiiviimmästä. Toki unelmia voi ja pitää olla, mutta ne ovat toistaiseksi olleet pieniä arjen unelmia - kunpa näkisimme useammin, kunpa voisimme nukkua yhdessä useammin. Ehkä joskus kuitenkin voi olla jotain enemmän, jopa yhteinen arki...

Kohtaamme rakkaani kanssa siis arjen reunalla ja sen on toistaiseksi riitettävä. On kuitenkin harmi, ettei asiasta ole voinut puhua avoimesti, koska emme ole olleet siihen valmiita, emme ole sitä ehkä myöskään halunneet tai sitten olemme pelänneet lähipiirimme reaktioita. Tilanne on kesken, koska vieläkin löytyy tärkeitä läheisiä ihmisiä, joille asiasta ei ole kerrottu tai ollaan vasta lähiaikoinan kertomassa. Vaimollani ei ole sinänsä tällä hetkellä mitään "hävettävää" asiassa, koska hän ei tällä hetkellä seurustele ja minä olen se, joka on muuttanut ajatustaan siitä, mitä parisuhteelta haluan. Ulkopuolisille suhteeni rakkaaseen on varmastikin monen mielestä ollut vain joku "sivusuhde" tai hän minun "rakastajattareni". Nuo määrittelyt ovat kuitenkin harhaanjohtavia. Minulla on yksi rakastettu, sydämeni valittu, ihanainen. Elämä soljuu eteenpäin päivä kerrallaan ja nautin jokaisesta, koska saan rakastaa ja olla rakastettu. Siinä ei ole mitään väärää tai hävettävää, eikä minun vastuullani ole tehdä ketään muuta ihmistä onnelliseksi kuin itseni. Se voi kuulostaa itsekkäältä, mutta se on ainoa tapa, jolla kukaan voi rakastaa - ellei rakasta itseään, ei voi rakastaa toisia. Ja minä rakastan. Rakastan lapsiani, rakastan ihanaistani, rakastan vaimoanikin - ystävänä ja kanssavanhempana, mutta en siltikään halua elää enää näin. En halua pahaa kenellekään, joten toivon, että onnellisuuteni ei ole teidän - arvon satunnaiset blogini lukijat ja ehkä jopa lähipiirimme edustajat - mielestä väärin.

Lapsista saa ja pitää olla huolissaan. Heitä yritämme varjella ja kohdella oikein tilanteen muuttuessa. Heitä emme hylkää, missään tapauksessa.

Mietteitä Homoillan jälkimainingeissa

Olen seurannut tätä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kiirastulta Ylen Homoillan jälkeen aika rauhallisin mielin, vaikka toki on ollut ilo huomata, että ihmisten tasa-arvoinen kohtelu on niin tärkeä asia, että se katsotaan tällaisen protestin (kirkosta eronnut ilmeisesti ainakin 20000 ihmistä lähetyksen jälkimainingeissa) arvoiseksi. Tänään sitten viimein tutustuin Homoilta-ohjelmaan Yle Areenalla ja tottakai heti heräsi tarve kommentoida ja ottaa kantaa, olenhan paatunut pakana ja tunnustuksellinen ateisti :)

On järkyttävää, että kristittyinä itseään pitävät, raamattua kirjaimellisesti "tulkitsevat" ihmiset voivat tuomita toiset ihmiset luonnottomiksi - tai siis "heidän tekonsa" - ja homoseksuaalisten ihmisten sukupuolisen identiteetin itsessään "synniksi", pahaksi, jota tulee katua tai pyytää anteeksi (anoa armoa). Synninteon voi antaa anteeksi vain Jumala, koska homot ovat siis tulkinnan mukaan rikkoneet tämän lakia vastaan. Homoseksuaalisten ihmisten pitäisi näiden hihhuleiden mukaan pidättäytyä toimimasta oman identiteettinsä mukaisesti ja yrittää parantua Jumalan avulla. Tulkinnat riippuvat siitä, mistä kohtaa raamattua tyypit sattuvat "Jumalan totuuksia" lukemaan tai miten siellä esitetyt tapahtumat esitetään ja esimerkiksi Homoillassa mainittiin Uuden Testamentin kuvaus siitä, kun Jeesus siunaa miehen ja naisen avioliiton - ja koska Jeesus ei siunaa homoja, niin on mukamas "Jumalan sana, että homoja ei voi siunata avioliittoon".

Ongelma on nimenomaan se "Jumalan sana", raamattu, joka on ikävä kyllä aika paska, ajastaan jälkeenjäänyt ties kenen kirkonisän aikojen saatossa sorkkima kristillinen elämäntapaopas, varsinkin, kun sitä lukee kirjaimellisesti ja yrittää sen jälkeen kunnioittaa Elämää. Sillä nimenomaan siinä on suurin ristiriita: Homoutta pidetään syntinä, luonnottomana - ei luonnollisena, hyväksyttävänä. Homous on siis raamatun tulkintojen mukaan paha. Onko homous siis Saatanan syy? Silti nämä "lähimmäisenrakkaat" uskovaiset sanovat (ainakin lähetyksessä ollut persu vastasi kysyttäessä), että Jumala on luonut myös homot. Hups, tulipa Jumalalla tehtyä kaamea moka! Vai onko ongelma tosiaan vaan avioliittoon siunaaminen...mielestäni järkevin kommentti kirkon kannalta asiaa ajateltuna oli naispapin (ainoa homojen puolella istunut ;D) toteamus, että hän siunatessaan naispareja (ennen kuin kirkon tuomiokapituli oli kieltänyt sen...) oli nimenomaan pyytänyt Jumalalta siunausta ja sitten on Jumalan tehtävä joko siunata tai olla siunaamatta. Ikävä kyllä hihhuliaines samaan aikaan pitää homoja epäihmisinä, pitää jopa eduskuntatasolla puheita, joissa homot rinnastetaan eläimiin (mikä sinänsä jo sotii minun elämän kunnioitustani vastaan, mutta on ihmisillä yleinen asenne - myös ei-kristityillä tai ei-uskovilla - jonka mukaan ihminen on ylempi olento kuin muut eläimet...) ja alkaa homojen avioliitto-oikeudesta puhuttaessa yhtäkkiä puhua siitä, että pian avioliitto halutaan kaikille avoimeksi, isä voisi mennä naimisiin lapsensa kanssa tai sisarukset keskenään, vaikka homojen tapauksessa on kyse vain ja ainoastaan siitä, että henkilöt sattuvat olemaan samaa sukupuolta.

Homoillassakin esitetyt kommentit, joiden mukaan homojen syrjintää kirkon taholta voi nyky-Suomessa verrata apartheidiin, eivät ole kovin kaukaa haettuna. Kirkon lähellä oleva ja sen perinteisiä arvoja puolustava Suomen Kristillisdemokraatit ovat konservatiivinen, keskusta-oikeistolainen - tai mielestäni voisi jopa sanoa äärioikeistolainen poliittinen puolue, joka lukee omaa "Taisteluni" -opusta laput silmillä, koska se on heidän suuren johtajansa sana. Ei natsitkaan varmasti kaikki pahoja olleet, mutta joukossa tyhmyys tiivistyy ja joku päättää toimintatavat, vaikka kaikki eivät niitä hyväksyisikään. Kirkko tarvitsee poliittista tukea pysyäkseen etuoikeutetussa valtiokirkon ja veronkantajan asemassa, joten aivan yhtä lailla kirkon ääni on kristillisten tai muiden uskovaisten poliitikkojen ääni. Ja se ääni on valitettavan fasistinen suhteessaan homoihin.

Protestina kirkosta eroaminen onkin täysin oikein. On ihan turha vedota siihen, että kirkko tekee hyvää työtä ja auttaa lähimmäisiään, koska kirkko samaan aikaan tuomitsee ihmisiä, jopa uskovaisia omia jäseniään - ja vielä julkisesti, kovaan ääneen. Kirkko perustaa oppinsa raamattuun ja niin kauan, kun näin on, eikä tulkintoja tai inhimillistä näkemystä (saati yleensä elämän kunnioittamisen näkemystä) sallita raamatun nimissä, on kirkon valtaa mielestäni entisestäänkin karsittava ja kaikkien kynnelle kykenevien kirkosta erottava. Kirkon sisällä on porukkaa, joka korostaa uskonnon rakkauden sanomaa, mutta ikävä kyllä suurin osa sen sijaan lyö edelleen raamatulla päähän.

Kirje joulupukille

Hyvä joulupukki,

Tänä jouluna, kun taas talvipäivänseisausta juhlistetaan, kristityt muistelevat Jesseä, kun taas pakanat vaan nauttivat perheen kesken ylenmäärin ruokaa ja lahjovat toisiaan krääsällä ilman Jessen muistelua. Ajattelin, että koska olet satuolento, kuten Jesse, niin voin olla sinulle ihan yhtä itsekäs kuin kaikki muutkin ja toivoa kaikenlaista materiaa, vaikka haluaisinkin vaan maailmanrauhaa, terveyttä, onnea ja mikä tärkeintä - rakkautta. Niitä kun ei toivomalla saa, niin pistetään sitten helpompi lahjalista kehiin:

1) Kirjat

Haluaisin Christopher Hitchensin kirjan "Jumala ei ole suuri". Tekisi mieleni lukea se alkuperäiskielellä britti-englanniksi (koska vaikka Hitchens on nykyisin amerikan kansalainen, on hän alkujaan britti) ja hänen sanailunsa ovat ainakin videoita katsellessa olleet mitä hauskinta verbaalista tykitystä. Minusta aika hyvä - ja rehellinen - arvio kirjasta oli yhden nuorukaisen maininta, että vuoroin nauratti ja vuoroin itketti lukea kyseistä opusta.

Haluaisin myös Jared Diamondin kirjan "Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä". Siinä kirjailija pohtii kulttuurien ja ympäristön yhteentörmäyksiä ja sitä, kuinka (ihmis)kulttuureilla on ollut taipumus riistää ja tuhota ympäristöä niin, että lopulta ovat romahtaneet. Kyseinen kirjailija on myös kirjoittanut mielenkiintoisen opuksen "Tykit, taudit ja teräs - 13000 viime vuoden lyhyt historia jokaiselle".

Ongelmallista näiden mahdollisesti upeiden opusten saamisessa on se, että olen a) äärimmäisen laiska lukija, b) äärimmäisen hidas lukija ja c) muutenkaan aika ei näytä riittävän kaikkeen, mitä haluaisin tehdä. Joten ehkäpä näiden lahjojen sijaan voisit toimittaa kaikille kristityille hihhuleille mustan raamatun tai vaihtoehtoisesti Hitchensiä ja saisivatpahan kevyen närästyksen Jeesus-juhlintansa keskelle (anteeksi kristityt, en vaan ymmärrä teitä).

2) Levyt

Haluaisin Melecheshin, alkujaan israelilaisen, mutta uskonnollisen kiihkoilun ja ikävän ilmapiirin (lue: parempien metallimarkkinoiden) vuoksi Hollantiin muuttaneen bändin esikoislevyn Djinn, jossa on todellista mesopotamialaista mystiikkaa, jota bändi on lanseerannut "tyylilajikseen". Mahtavaa, mielestäni täysin tanssimusiikkiin rinnastettavaa, mustaa pakanametallia.

Haluaisin myös Metallican klassikko-albumin (oma henkilökohtainen klassikko, nääs) ...And Justice for All, joka aikanaan aiheutti itselleni metallisen herätyksen, tutustutti speedin/thrashin ja muutenkin rankemman rockin pariin rap- ja disco-vuosien jälkeen. Elettiin aikaa yläasteen ja levy soi täysillä. On aina hienoa palata vetoihin kuten To Live is To Die ja Dyer's eve, mutta levy minulla on alkuperäisenä ainoastaan c-kasettimuodossa eli käytännössä sillä ei enää mitään tee.

Onko CD-levyjenkään ostamisessa sitten mitään järkeä? Muovinen läpyskä yleensä muovisissa kuorissa. Sama paskahan löytyy Spotifystäkin, sanoo moni, ja totta on, että Djinn löytyy, mutta Metallica, tuo vanhojen homojen, eiku siis juoppojen, öö, hevareiden thrash-orkesteri on sen verran itsetietoinen, ettei anna pikkupiraateille mitään armopaloja tai musaa senttikorvauksilla (vaikka Spotify onkin ihan laillinen pulju, huom!), joten Metallican levyt impataan sitten laittomasti. Tai ostetaan se vitun CD. Ja meikäläisen peruste on lopulta yksinkertainen: Autossani on CD-soitin.

Kiitos julegubbe ja nähdäänpä ehkä jouluna tai sit ei. En mä oikeasti noita juttuja tartte, kunhan vaan kirjoittelin talteen, että jos tulee mieleen, että mitä ois kiva saada, niin voi palata tähän kirjoitukseen...ja mitä tulee siihen joulun "kristilliseen hapatukseen", niin tukehtukoon pullaansa saatana jokainen, joka alkaa mulle saarnata sitä, että miten minä, pakana, voin muka juhlia jouluna. No vittu, oletko sinä joulupukki muka kristitty, häh?

J. Pagan

Arkistojen hämäriä: Perkeletto italiano

Kirosasana on voimasana. Kiroilulla vahvistetaan sanomaa. Kiroilu köyhdyttää kieltä. Kiroilu kuulostaa rumalta. Kiroilu on typerää. Kiroilu kuuluu kommunikointiin.

Väitteitä, joista ainakin jonkun voi jokainen varmastikin allekirjoittaa. Kiroilu herättää tunteita – tai sitten ei herätä. Jotkut kiroilevat päivittäin, jotkut tunneittain. Jotkut kiroilevat harvoin ja vaikkapa vain hermostuessaan. Joillekin kirosanat kuuluvat normaaliin kanssakäymiseen.

Olen pohtinut kiroilua tietty paljon siksi, että minulla on pieniä lapsia. Oikeastaan ihan ihmetyttää, että poikani Miro 5v ei kiroile. Hän saattaa joskus äärimmäisen harvoin sanoa jonkun sanan ihan vain kokeillakseen reaktiotani, mutta hän ei kiroile. Miro ei mielestäni edes osaa kiroilla ja se on hyvä juttu. Mielestäni kiroilua ei tarvitse liittää normaaliin kommunikointiin ja tavallaan ajattelen, että lapsen pitää voida myös puheissaan olla viaton. Onko kiroilu sitten jotenkin vaarallista? Se on niin suhteellista. Jos joku kiroilee vihaisena, se kuulostaa rumalta. Jos joku kiroilee tuskastuneena, voi sekin kuulostaa pahalta. Jos joku sen sijaan kiroilee pienessä hermostuneisuuden tilassa, mutta kuitenkin säilyttäen ”hyvän mielen”, voi kiroilu olla yksi lisämauste kommunikointiin.

Mikä sitten menee meikäläisellä kategoriaan ”hyvän mielen kiroilu”? Töissä tapaan erilaisia ihmisiä ja yksi rempseä täti-ihminen, jolla on muutenkin päällekäypä, mutta kuitenkin ystävällismielinen kommunikointityyli, saattaa todeta vaikkapa puhelun alkajaisiksi, että ”Perkele!” Hänellä on siis tuossa tilanteessa joku ongelma, jota hän pyytää ratkaisemaan. Yksi toinen tyyppi taasen korostaa sanomaansa tekemällä aika ajoin ”saa...” päätteen lauseelle, varmaan ihan huomaamattaan. Hän ei siis sano ”saatana”, mutta melkein. Se kuuluu tuon henkilön kommunikointiin niin vahvasti, että sitä ei varmasti saisi kitkettyä pois perkelekään.

Itse kiroilen välillä ihan liikaa ja se ärsyttää, varsinkin lasten kanssa ollessani. Töissäkin tulee välillä kiroiltua, varsinkin jos on vähänkin tutumpaa seuraa. Vieraiden ihmisten seurassa kiroilua vaistomaisesti pyrkii välttämään. Muistan ihan tässä lähiaikoina pari kertaa, kun olen kiroillut ja vähän kavahtanut sanomaani heti perään, koska vastapuoli ei ollutkaan niin kovin tuttu. Yksi tapahtui asentaessani konetta helevetin pölyiseen ja ahtaaseen paikkaan. Kirosin litanian vähemmän kaunista tekstiä ja vanhempi täti-ihminen totesi, että ”hermostuthan sinäkin näköjään joskus”. Vähän hävetti, mutta olinhan minä kuitenkin pöydän alla piilossa ;-) Toinen tapaus tapahtui puhelimessa, kun kiroilin naiskollegalle kylläkin vain todeten asiakkaista, että ”jos alkavat vittuilla”. Ajattelin heti perään, että kuulostinkohan liian karkealta, koskapa en kyseistä henkilöä oikeastaan tunne. Vaistomaisesti sitä miettii, että minkälaisen kuvan itsestään antaa. Tutumpien kollegojen kanssa saatan kiroilla avoimemmin ja tällöin kiroilun karkeuskin jotenkin on paljon laimeampaa.

Onko sitten tilannetta, mihin kiroilu mielestäni kuuluu – ja toisaalta tilannetta, mihin ei? Minusta ainakin on ihan ok, jos pystyy helpottamaan oloaan huutamalla ääneen perkelettä ja saatanaa esimerkiksi kivun tai äärimmäisen turhautumisen hetkellä, eikä se ole köyhää kieltä vaan tuskanhuutoa ja pahan olon purkamsta. Riitelyn ohessa käytettu kiroilu on mielestäni taasen sellaista, että sen voisi jättää väliin ja opetella oikeasti riitelemään asiallisesti. Jos huudatuttaa, niin huutaisi edes asiaa, eikä kiroaisi toista. Lasten seurassa kiroilua kannattaa välttää, jos ei halua, että kuulee kohta ruokapöydässä jotain tyyliin ”hyi saatana, vitun pahaa tämä paskaruoka!”. Lapset imevät aikuisista vaikutteita koko ajan, joten siinä on kasvamisen paikka, jos huomaa, että kiroilu alkaa olla liian arkipäiväistä.

Isäni serkkupoika oli kova kiroilemaan. Hänen tyylinsä oli sellainen, että kirosanoista hävisi kyllä kaikki glooria, jos niissä semmoista koskaan on ollutkaan. Perkelettä ja saatanaa tuli joka lauseessa, aivan kuin vittua saattaa tulla nuoremman polven kiroilijoiden suusta. Jos kiroilu on noin tärkeä osa kommunikointia, vaatii se jo kanssakeskustelijaltakin jonkinlaista sietokykyä. Siinä mielessä on hyvä ymmärtää, että paljon kiroileva ei ole välttämättä yhtään pahansuopa ihminen – hänen kieleensä vaan kuuluvat ne kirosanat.

Olimme Euroopassa laskettelumatkalla joskus 1980-luvulla. Sieltä jäi mieleeni isäni ärsyyntynyt tokaisu italialaisille, jotka urputtivat siitä, että pelasimme liian äänekkäästi tennistä omalla kentällämme: ”Perkeletto italiano!” Voiko sitä kauniimmin sanoakaan :-)

Kirjoitus 17.2.2008, julkaistu aiemmin varmaankin jo edesmenneessä "kakkosblogissani".

Arkistojen hämäristä: Poliittisesta ateismista

Minulle ateismi on aina merkinnyt henkilökohtaista päätöstä olla uskomatta Jumalaan tai – kuten uskovaiset sanovat – kieltää Jumalan olemassaolo. Ateismi on kuitenkin merkinnyt aikojen saatossa myös poliittista valintaa, koska valtaapitävät ovat jo vuosituhansien ajan käyttäneet uskontoa paimentaakseen ihmisiä. Viimeisimpien parin sadan vuoden aikana ateismi on liittynyt vahvasti sosialistiseen ja kommunistiseen ideologiaan. En ole aiemmin asiaa kauheasti pohtinut, mutta huomasin paikallislehdessä (Kainuun sanomat, 15.4.2008) yleisönosastokirjoituksen, jonka olivat allekirjoittaneet ”Eläkeläiset ja ateistit”. Aiheena oli seurakunnan järjestämä siunaustilaisuus Suomen sisällissodan aikaisille punaisille uhreille, koska kirkko ei mitä ilmeisimmin heitä silloin aikanaan siunannut, koska oli valkoisten puolella. Hämmästelin hiukan allekirjoittaneiden vihaista reaktiota siunaustilaisuuden järjestämiseen, jota he kuvasivat kirjoituksessaan mm. ”murhattujen punaisten muiston hävyttömäksi häpäisyksi”. Toisaalta ymmärrän, mistä nuo vihaiset sanat kumpuavat. Vielä näinkin pitkän ajan jälkeen sisällissodan haavat ovat syviä ja ”luokkaviha” ja katkeruus kalvaa ihmisiä yhä tänäkin päivänä. Silti tuntuu jotenkin oudolta, että ateismin voi määritellä myös poliittisen suuntautumisen kautta. Onko uskonto – ja siis myös ateismi – itse asiassa politiikkaa?

Politiikassa pyritään vaikuttamaan yhteiskuntaan omalle poliittiselle liikkeelle tai aatteelle ominaisten ideologioiden, talousteorioiden ja ylipäätään ihmisten ja ihmisjoukkojen mielipiteiden mukaisesti. Uskonnolla pyritään samalla lailla vaikuttamaan siihen, että ihmiset toimisivat tietyllä tavalla, kuten uskoisivat Jumalaan, maksaisivat kirkollisveroja tai muuten lahjoittaisivat omaisuuttaan ja aikaansa uskonnolliselle liikkeelle tai kirkolle ja käyttäisivät kirkon palveluita. Uskonnon/uskontojen suurin ero politiikkaan on kaiketi siinä, että säännöt ovat tavallaan ”kiveen hakatut”, eikä esimerkiksi uutta lakia siitä, onko Jumala olemassa vai ei, voida laatia, vaikka siihen perusteet olisivatkin. Uskonto vaatii siis ehdotonta ”puoluekuria” ja omistautumista ”pysyvälle puolueohjelmalle”, joka on suorastaan diktatuurinen väline, jolla ihmiset saadaan ajamaan yhtä asiaa. Siinä mielessä uskonto on yhden asian aate, kuten vaikkapa kommunismi. Tämä voisi selittää sen, miksi juuri kommunismissa on tuotu esille ateismin aatetta, koska uskonto on tietyllä tavalla sitä vastaava kiihkoaate, jossa pyritään saamaan ihminen aivopestyä tiettyyn muottiin. Uskontojen sitoutuminen hallitsijasukujen kiemuroihin (varsinkin roomalais- ja kreikkalaiskatoliset uskonnot) aiheutti kommunistisissa vallankumouksissa vastareaktion valtaeliittiin kuuluvaa kirkkoa ja sitä myötä koko uskontoa kohtaan, joka korvattiinkin omalla ”uskonnolla” eli kommunismilla. Onko itse asiassa kommunismi siis uskonto?

Itselleni ateismi on maailmankuva, elämäntapa ja ajattelumalli, kun taas joillekin se voi olla poliittinen väline vaikuttaa asioihin. Ymmärrän kuitenkin ehkä nyt asiaa ajateltuani paremmin sen, miksi esimerkiksi USA:ssa on niin vahva kristillinen oikeisto ja miksi vasta viime vuosina sielläkin on herätty julkisesti hyväksyttävään keskusteluun ateismista. Hiukan kärjistäen voisi kai todeta, että kommunismia vastaan taisteltaessa uskonto on ollut osa länsimaista järjestelmää ja ateismi osa ”kommunistista propagandaa”, joten sitä ei ole hyväksytty. Edelleenkin ateismilla on erittäin huono kaiku ja sitä pidetään negatiivisena asiana suuren yleisön silmissä - siis ainakin USA:ssa, jossa tuoreen Gallupin (24.-27.3.2008 Gallup Panel Survey) kyselyn mukaan 45% vastaajista piti ateismia negatiivisena, 41% neutraalina ja 13% positiivisena. Vain scientologia sai negatiivisemman arvion eri uskontokuntia ja niiden mielikuvaa luodanneessa kyselyssä.

Palatakseni kuitenkin vielä kommunismin ja uskonnon yhteyteen, muistin muutaman vuoden takaa keskusteluja, joissa vaimoni isoäiti pohti sitä, kuinka hän aikanaan (jos oikein muistan) hylkäsi uskonnon kommunismin vuoksi. Sitten kun kommunismi Neuvostoliiton myötä romahti ja tietoisuus ”suuren ja mahtavan” korruptoituneisuudesta lisääntyi, vaimoni isoäiti ”menetti uskonsa kommunismiin”. Sen jälkeen oman elämän suruihin oli etsittävä taas voimaa sieltä, mistä muutkin hänen ikäisensä: uskonnosta. Tämäkin lisää pontta sille ajatukselle, että juuri kommunistinen ateismi on yksi syy siihen, miksi ateismilla on yhä tänäkin päivänä huono kaiku – ainakin oikeistolaisissa.

Olenko minä sitten automaattisesti vasemmistolainen, jos tunnustaudun ateistiksi? Kuten alussa totesin, on ateismi itselleni muuta kuin poliittinen katsantokanta. Toisaalta, kun ajattelen omaa poliittista maailmankuvaani, niin oikeistolaiset kovat arvot, etunenässään kapitalismi, ovat juuri niitä arvoja, joita vastustan. Olen siis siinä mielessä vasemmistolainen, vaikken koskaan ole kuulunut mihinkään puolueeseen tai erityisesti kannattanut mitään puoluetta. En koskaan voisi kuvitella äänestäväni kokoomusta tai keskustaa, mutta olen äänestänyt vihreitä, sosiaalidemokraattia presidentiksi ja viimeksi kunnallisvaaleissa vasemmistoliittolaista naista. Ehkä siis kuitenkin sovin ”vasemmistolaisen ateistin” muottiin, vaikken siihen haluaisikaan.

Ajattelin vielä liittää tähän aiheeseen yhden pätkän CMX-yhtyeen keskustelupalstalta, sikäli mikäli herrat sallivat ja en syyllisty tekijänoikeusrikkomukseen. Kyseisen keskustelupalstan löytää kyllä helposti, enkä tästä kopioinnista tunne mitään hyötyväni (muuta kuin, että hätäisesti kai tämä nyt tätä aihetta läheltä liippaa), joten en lupaa kopiointiini aio tässä tapauksessa pyytää. Tässä siis joku Y kysyy (ehkä Yrjänä itse...) ja A.W.Yrjänä vastaa:

24/03/2008
Y: Mitä mieltä olet Erkki Tuomiojan väitteestä, että teologiset tiedekunnat tulisi lakkauttaa? Tai niitä ei ainakaan pitäisi tukea julkisin varoin.
Y: Kysehän ei ole väitteestä, vaan mielipiteestä. Teologinen tiedekunta on yliopistojärjestelmän historiallisesti vanhin osa. Se, pitääkö valtiosta riippumattoman kirkon viranhaltijoiden koulutus hoitaa valtion tuella lienee kysymys, jota Tuomioja pohtii. Hän ei ehkä ole miettinyt kuinka hyvä on, että klerikaalisesti ajattelevien ihmisten energia menee kirkon asioiden hoitamiseen. Tämän mahdollisuuden poistuessahan ne saattaisivat lähteä politiikkaan.

Loppukaneetti:
Ehkä kirkkoa ja valtiota, kuten ei uskontoa (tai ateismia) ja politiikkaa voi sittenkään koskaan erottaa toisistaan. Ne ovat ihmisten keksintöä, kulttuuria ja tärkeitä yhteiskunnan osa-alueita, joita ei pysty mikään tieteellinen tutkimus horjuttamaan. Ei vaikka tiedemaailma on (tai pitäisi olla) ainoa poliittisesti ja uskonnollisesti riippumaton elin, joka voisi antaa meille vastauksen elämämme tarkoitukseen, koska sitähän me asioita määrittelemällä haemme – järjestystä kaaokseen.

Kirjoitus julkaistu alun perin vapaa-ajatteluun keskittyneessä ja jo edesmenneessä blogissani 19.4.2008.

Arkistojen hämäriä: Toiveeni kuoleman varalle

Tämmöinenkin tuli joskus kirjoitettua, allekirjoitettua ja hankittua todistajat omista läheisistä :)

Täysissä ruumiin voimissa – sieluahan minulla ei ole, koska en ole uskovainen – ilmoitan täten, että kun kuolen, minua ei saa haudata kirkkomaalle vaan vapaa-ajattelijoiden hautausmaalle. Hautajaisissani ei saa olla läsnä pappi tai kukaan muukaan kirkon edustaja, ellei vaimoni häntä ole paikalle kutsunut. Hautajaiseni ovat vaimoni vastuulla tai jos hän on estynyt, poikani saavat toimia hänen puolestaan hyväksi näkemällään tavalla edellä mainitut seikat huomioonottaen. Toivon siis kuitenkin maallisia jäähyväisjuhlia, jossa soisin kuultavan joko livenä tai tallenteilta hyvää musiikkia, josta olisin itsekin pitänyt. Ruokatarjoiluna voisi olla vaikkapa ruisleipää ja reilun kaupan kahvia/teetä sekä lakritsia ja suklaata.

Kajaanissa 1.11.2008

allekirjoitukset ja todistajien allekirjoitukset

Arkistojen hämäriä: Naisten uskonto?

Sukupuolierot vaikuttavat kaikkialla ja eriarvoisuus miesten ja naisten välillä on ehkä maailman pahin ihmisoikeusongelma. Erittelemättä tarkemmin sitä, missä ja miten naisia syrjitään, alistetaan, mitätöidään ja kohdellaan ylipäätään huonommin kuin miehiä, keskityn tässä siihen, miten uskonnot edesauttavat edellä mainittua epäkohtaa. Vai pitäisikö sanoa miesten uskonnot.

Jumalhahmot ovat lähes poikkeuksetta ”miehiä” tai sellaisina kuvattuja ja mieleen tulee naisjumalista yleensä vain antiikin kreikan jumalattaret kuten Afrodite tai intian jumalattaret kuten Kali. Nykyisistä valtauskonnoista jumalattaria on kuitenkin turha etsiä. Sen lisäksi lähes kaikki profeetat, papit, piispat ja supersankarit kuten Jeesus ja Mooses ovat miehiä – puhutaanhan muutenkin lähes aina kirkonmiehistä, katolisessa kirkossa ”isästä” ja pyhistä miehistä. Miehisyys hallitsee uskonnollista maailmaa, jossa naisen rooli on lähinnä palvella miestä – onhan nainen luotukin miestä varten?!

Uskonnot ovat kaiken kaikkiaan hyvin patriarkaalisia eli miesten ylivertaisuutta korostavia ja naisen asema on niiden perusteella pahimmillaan olla miehen omaisuutta, jota voi kohdella miten tahtoo. Miehet ovat yhteydessä jumalaan ja naisten paikka on kotona pitää huushollia pystyssä, hoitaa lapset, ruokkia perhe ja palvella miestä tämän kaikissa inhimillisissä tarpeissa huolimatta siitä, haluaako nainen sitä tai ei. Pahimmissa paikoissa maailmaa pienet tytöt naitetaan vanhoille miehille kotiorjiksi, mikä on siis muun muassa laillistettua pedofiliaa, raiskauksia ja pahimman luokan väkivaltaa. Naisen elämä on miehen käsissä, joka kohtelee naista kuten karjaansa – tai huonommin, jos niin haluaa. Kristinuskossakin nainen on luotu miehen kylkiluusta ja muutenkin syypää siihen, että elämme täällä synnin keskellä. Kristinuskon historiassa nainen on ollut ihan yhtä syrjitty kuin vaikkapa islamissa ja naisia on poltettu noitina ja kohdeltu huorina ja alistettu monin eri tavoin. Eikä se naisen hyväksyminen tunnu olevan helppoa nykyäänkään, edes demokratialtaan ja tasa-arvoltaan edistyneissä länsimaissa, joissa esimerkiksi kirkon sisällä kuohutaan yhä naispappeudesta.

Voisi kuvitella, että nykyisin, kun tiedämme jo niin paljon maailmankaikkeudesta, biologiasta ja yleensä elämästä, olisimme viisaampia ja inhimillisempiä – ja edes hieman tasa-arvoisempia miesten ja naisten kesken. Sukupuolten välinen tasa-arvo on kuitenkin varsin uusi käsite ja vaikka muussa yhteiskunnallisessa keskustelussa, lainsäädännössä ja yleisessä ilmapiirissä onkin tapahtunut hidasta kehitystä parempaan, eivät patriarkaaliset uskonnot seuraa perässä. Ongelma on ainakin siinä, että pääuskonnot perustavat oppinsa muinaisiin kirjoituksiin, joille ei ole enää tänä päivänä käyttöä. Silti ne ovat uskovaisten mielestä ”jumalan sanaa”, joten niitä ei voi myöskään kyseenalaistaa tai alkaa muuttamaan muun maailman mukana. Raamattua tai koraania ei voi kirjoittaa uusiksi ja päivittää ajanmukaisemmaksi, suvaitsevaisemmaksi tai tasa-arvoisemmaksi. Ongelma on myös siinä, että useat uskovaiset – varmaankin pääasiassa miehet – eivät sitä myöskään halua. Uskonnot ovat hallintakeino ja miehet haluavat hallita ja pitää valtaa käsissään. Se on helppoa, jos saadaan perhe perheeltä ihmiset mukaan samaan joukkoliikkeeseen, hoetaan yhteisiä mantroja ja etsitään päivittäiset elämänohjeet noista muinaisista kirjoituksista.

Toki esimerkiksi raamattua tulkitaan nykymaailmassa eri tavalla sen mukaan, onko kyseessä vähän fanaattisempi uskontokunta, joka lukee raamaattua sana sanalta totuutena ja ”jumalan sanana” tai vapaamielisempi uskontokunta, joka yrittää elää raamatun ja ”jumalan lakien” lisäksi myös valtioiden ja yhteiskunnan pelisääntöjen mukaan. Varmasti monet naisetkin uskovat siihen, että tulkitsemalla raamatun oppeja ja lisäämällä naisten osuutta esimerkiksi papistossa, saadaan uskonnotkin tasa-arvoisemmiksi kuin nykyisin. Toisaalta monet naiset varmasti uskovat myös siihen, mitä raamatussa sana sanalta sanotaan ja etsivät sen mukaan paikkansa perheen hoitajana, miehen alamaisena.

Löytyykö sitten uskontoa, joka ei olisi niin pahasti naisten oikeuksia polkeva tai itse asiassa olisikin niitä vahvistava – ja sitä kautta tasa-arvoon pyrkivä? Väitän, että ei löydy, jos uskonnoiksi lasketaan vain isot, vaikutusvaltaiset ja teistiset uskonnot, jossa palvotaan jotain tiettyä jumalolentoa. Jos ajatellaan maailman isoista uskonnoista vaikkapa vähiten epäilyttäviä opinkappaleita viljeleviä uskontoja kuten buddhalaisuutta, jossa on oma ”ateistinen” haaransa, on siinäkin silti miehillä, munkeilla, tärkein osa. Toki on sitten pienempiä teistisiä uskontokuntia, kuten vaikkapa pakanallinen luonnonuskonto wiccalaisuus, jossa sukupuolten väliset erot on onnistuttu häivyttämään ja tasa-arvoon pyritään sillä, että uskotaan jumaluuden ilmentymänä feminiiniseen jumalattareen ja maskuliisineen jumalaan, joista kumpikaan ei kumminkaan ole yli toisen vaan ne yhdessä muodostavat jumaluuden. On kuitenkin kyseenalaista, riittääkö ihmiskunnalla ymmärrystä pienemmille ja sovinnollisemmille uskonnoille, koska pääuskontojen ahdasmielisyys on jo niin juurtunut ihmisiin, vaikka he eivät mielestään uskonnollisia olisikaan.

Ehdotankin ratkaisuksi kaikille naisille ateismia. Se on ainoa todellinen keino taistella sen puolesta, että yksi maailman vahvimmista, miehistä valtaa edelleen ylläpitävistä ja edesauttavista voimista - uskonto - saataisiin kitkettyä pois ja sitä kautta tehtyä maailmasta tasa-arvoisempi paikka. Ateismi on jumaluskon ja uskontokuntien iänikuisten opinkappaleiden orjallisen noudattamisen sijaan esimerkiksi humanistista ja naturalistista ajattelua, joka pyrkii siihen, että ymmärtäisimme maailmankaikkeutta, elämää ja itseämme/toisiamme. En väitä, että naisten asema muuttuisi pelkästään uskonnot hävittämällä, mutta ainakin iso askel siihen suuntaan se olisi. Ateismin varjolla naisia ei voi syrjiä, pakottaa tiettyyn muottiin, syyllistää tai alistaa. Uskontojen varjolla voi. Ateistiset äidit voisivat kasvattaa lapsiaan kunnioittamaan kaikkia sukupuolesta, rodusta ja muusta erilaisuudesta huolimatta ja näin maailma pikku hiljaa tasa-arvoistuisi.

Tämä 12.5.2008 kirjoitettu teksti julkaistu alunperin vapaa-ajatteluun keskittyneessä blogissani, jonka poistin aiemmin siksi, että kyllästyin puolustelemaan ateismia humanistisena ja avoimena vaihtoehtona uskonnoille, kun kommentoijien mielestä syyllistyin ajattelumallieni kanssa jopa samanlaiseen vihamieliseen kiihkoon kuin fundamentalistiuskovaiset.

Arkistojen hämäriä: Esittäytyminen Koillisen Puolustusliitolle

Travian, S2.fi, syksy 2008. Liittouma on -YK- ja herra blogisti johdossa. Liittoumien välille luodaan liittoja ja yksi liitto muodostetaan K.P.L:n kanssa, joka tosin ei lopulta koskaan oikein johda mihinkään konkreettiseen yhteistyöhön...mutta tässä kyseisen liittouman porukoille kirjoittamani esittäytyminen, jossa muutamia hauskoja juttuja sekä siviili- että Travian-minäni elämästä, jotka sekoittuivat aika lailla lahjakkaasti toisiinsa tuona aikana, jolloin kolmas poikani oli syntymäisillään ja olin paitsi iskä, myös roomalainen "keisari" :)

Ave ystävät,

Pitänee minunkin avautua, varsinkin noille K.P.L:n häiskille ja häiskättärille. Olen elämän ehtoopuolen sankareita, taistellut jo monta ”sotaa” läpi ja lähestyn uhkaavasti keski-ikää. Neljäs lapsi muhii vaimon masussa ja olen elämäni pisimpään kestäneessä työpaikassa (4,5v) – tosin jo kolmannen työnantajan palveluksessa. Olen ollut siis ulkoistettu ja vuokrattu tekninen asiantuntija, mutta nyt olen sisäistetty ja huonosti palkattu atk-tukihenkilö. Mutta en valita – mulla on sentään töitä, toisin kuin kohta monella muulla täällä hiljaksiin pois kuolevalla korpi-Kainuun paikkakunnalla, jossa pian kaupungin toiseksi suurin työnantaja eli paperitehdas lopettaa pörssikeinottelijoiden ja osakepääomistajien ahneuden vuoksi. Nuo suuryritykset ovat kuin isoja liittoumia Travianissa – jos ei saalista irtoa, niin pultataan paskaksi. Ja nauretaan päälle. Ja syljetään päälle. Ja potkitaan maassa makaavaa ruumista. Ja sanotaan, että kuulepas poika, sinun toiminta siirtyy nyt muille servereille. Anteeksi, piti vaan taas päästä sanomaan, kun olen ottanut tavaksi haukkua pro-pelaajia ja natsiliittoumia, joiden komentoketjut ja kuri ovat suoraan jostain fasistien koulutusleiriltä (tai markkinatalouden oppikirjasta) opittuja. Aina silloin tällöin tosin huomaan, että hei, olenkohan mä samanlainen pissipää – ainakin ajattelemattomuuttani (niin ja olenhan mäkin aikoinaan valmistunut tradenomiksi eli päntännyt markkinataloutta). Mutta minä sentään yritän välittää muiden mielipiteistä ja vastustan kapitalismia, fasismia ja kiusaamista. [Jaa, pitäisköhän vähän panna rahaa haisemaan, että saa kultaa, jotta saan tuon rakennuksen, jotta pääsen rakentamaan pultit, jotta pääsen hyökkäämään tuon tyypin kimppuun, joka rakensi kylänsä tuohon, mihin minä olisin halunnut päästä ja tuhoan sen kivikasaksi ja lähetän sille viestin, että ketuttaako.] Eikun siis, oho, luitte mun ajatukseni, tarkoitin siis sanoa, että olen kiltti ja sydämellinen ihminen :D

Lähdin mukaan Travianiin ummikkona kesäkuussa, joskin olin lukenut varoittavia kertomuksia pelin koukuttavuudesta Hattrickin Wanhat parrat -federaation ketjusta, josta kopsasin profiiliinikin jotain. Kiinnostukseni historiaan ja roomalaisiin pani valitsemaan nuo latinan lätkyttäjät, joten olen sit ”harrastanut” tässä ohessa latinankielisten fraasien käyttöä ”puheideni” lopuksi. Puheita pidän siis -YK-n istunnoissa ja varsinkin uusia pelaajia esitellessäni niin, että minun on mm. väitetty syövän sieniä, kirjoittavan liian pitkästi tai vaihtoehtoisesti mielenkiintoisesti – riippuen lukijasta. En tiedä sitten, onko siitä tämän liittoumatoiminnan (tuo sana liittouma ottaa päähän, mutta lienee syytä erottaa sanasta liitto, joka voidaan solmia liittoumien välille, huoh...) kannalta mitään merkitystä, kirjoitanko vaiko en, mutta toivon, että osaksi sen ansiosta olen saanut ainakin osan porukasta ns. ”sitoutettua” ja voinkin ylpeänä ilmoittaa, että tähän mennessä meiltä -YK-sta ei ole vapaaehtoisesti eronnut kukaan (jos ei yhtä pelitilin deletoinutta lasketa – se lähti jonnekin maailmalle rokkaamaan, eikä maailmalla vissiin ole internettiä...) Muutamia on tosin erotettu ja ne ovat aina liittyneet kommunikaatio-ongelmiin. Se on vähän sama, kuin jos sulla ois tosielämän kavereita ja yrittäisit sopia niiden kanssa jotain, mutta vasta, kun olet lähettänyt viidennen tekstarin, saat tietää kiertotietä, että ei sitä kiinnosta. Sit oli tää yks surullisenkuuluisa p****npuhuja, joka ilmoitti hakemuksessaan suureen ääneen, että ”Minua ei farmata!!!! Minä farmaan muita!!!! Pelaan kaikilla servuilla, pultitan, -YK- on serverin paras liittouma!” yms bullshittiä. Ja jostain syystä meidän yleensä niin fiksu Turvallisuusneuvosto ei huomannut, että kyseessä on kommunikaatiotaidoton älykääpiö. Kun sitä sen häiriköintiä oli kestänyt jonkun viikon (jona aikana sitä farmattiin joka päivä varmaan kymmenen kertaa), kenkäisin sen ulos ihan kohteliaalla kirjeellä. Se vastasi, että ”enhän minä puhu rumia”.

No jaa, mutta tämähän oli siis meikäläisen esittely – unohtui jo tuossa, kun vauhtiin pääsin, sori. Mutta mitäs tässä kummempia, hyvin pyyhkii ja sillai. Ai niin, kesäkuussa vielä väitin, että Traviania voi pelata 15 minuuttia päivässä, mutta ai että osaakin ihminen olla väärässä. Tällä hetkellä Travian on ainoa harrastukseni sen lisäksi, että kalenteriin pitää mahduttaa lastenhoitoa, ruoanlaittoa, kodinhoitoa, työssäkäyntiä ja kyläilyjä, joita tosin vältän viimeiseen asti. Mieluummin istun -YK-n pääkallopaikalla Kopsalassa (joka on siis paitsi kotitaloni ”lempinimi” myös pääkaupunki Travianissa) kirjoittelemassa tämmösiä horinoita päivät pääksytysten.

Jos jotain -YK-n toiminnasta haluatte kysyä, niin kysykää minulta. Olen siis liittouman perustaja ja voisko sanoa ”pääsihteeri”, kun toi johtaja-nimitys on vähän mulle vieras. Siksi perustaessani liittoumaakin halusin, että valta on jakautettu ja siitä syntyi Turvallisuusneuvosto. Mut siitä lisää liittoumamme profiilista, ken lukea jaksaa. Sitä on muuten jopa päivitetty tässä ihan vasta...

Toivon K.P.L -yhteistyön kehittyvän siten, että pääsemme piakkoin jakamaan koalitiotason alueellisia taisteluryhmiä, jotka siis omalla lähialueellaan panevat hommat järjestykseen ja viholliset aisoihin. Palataan asiaan!

Aut viam inveniam aut faciam - I will either find a way or make one
Jmlbohem - Kingdom of Kopsala, Augustania and Antebellum - liittouma -YK-

Arkistojen hämäriä: Arto Rahikainen

Olipa kerran Travianissa (Suomi, S2) liittouma nimeltään -YK-. Liittouman perusti ja sitä veti demokratiaan ja inhimilliseen sydämellisyyteen uskova - mikä sotapelistä puhuttaessa on ehkä pienoinen paradoksi - Jmlbohem aka Jimbo eli blogisti itse. Tässä yksi monista liittoumaviesteistä syksyllä 2008, joita siis liittouman pelaajille lähettelin aina, kun oli asiaa - ja sitähän riitti. Tässä tapauksessa uusi pelaaja oli jälleen liittynyt porukkaan ja juttu harhailee sekä pelissä että elämässä, mutta kertonee jotain myös siitä intensiteetistä, jolla peliä paitsi pelattiin, myös elettiin, kun kaikki oli vielä siinäkin itselleni uutta ja hienoa...

Ave ystävät,

Olemme saaneet uuden jäsenen. Hän on Arthur.

Olipa kerran, kauan kauan sitten muinaisessa Englannissa mies, joka kokosi ritarinsa yhteisen pyöreän pöydän ääreen ja lausui: ”Tulin, näin, voitin”...öh, se olikin yksi toinen herra vielä tuota tarujen aikaa aiemmin, mutta kenties tämä uusimman rekrytointimme tarina Artorahista (eli Rahikaisen Artsista) onkin kiinnostavampi. Elämme nimittäin serverillä, jossa ritari-ihanteet, velhot ja kauniit neidot loistavat poissaolollaan. Täällä kansa on numeroita ja vain sotilailla on kasvot. Ja vaikka ne Travianin saksalaisten kehittäjien mielestä ovat hauskoja sarjisukkoja, ovat ne meidän tosikkojen mielissä myös uljaita sotilaita, joille elämä on seuraavan taistelun odottamista, pitkiä marsseja ja jättimäisiä pakituksia. Tai sit joku surkea raidausyritys tuntien päähän jonkun pelaajan kimppuun, joka lähettää pian viestiä, että olet kusipää.

Haukka on varmaan hyvin pettynyt, kun tässä vaiheessa joudun toteamaan, että tarina-arkustani ei tänä iltana löydy oikein mitään...voisin tietysti kertoa teille vaikka ukistani. Menen nimittäin huomenna hänen hautajaisiinsa. Muistan hänestä naurun ja leppoisan puhetavan. Muistan myös ainaisen nortin kärytyksen. Niin ja joka ikisen Kalle Päätalon opuksen tavaamisen useaan otteeseen. Mutta mitä ihmisestä jää jäljelle, kun Altzheimer tuhoaa aivot. Ehkä ne on sitten ne muistot. Ukille, kovalle kalamiehelle: kippis ja kulaus.

Takaisin peliin...Smeedymaan pakitus ja rauhanturvaoperaatio ovat siis historiaa ja on aika alkaa katsoa tulevaisuuteen. Taistelu jatkuu! Yksi uusista taistelijoistamme on nyt siis Arthur, joka liittyy Eteläiseen taisteluryhmäämme. Siellä sinua ohjastavat Eteläisen porukan tavoille korven keskeltä ponnistava tonihell (ryhmän johtaja) sekä Jope (varajohtaja).

Liittoumassamme on hienoa sakkia. Osan heistä tunnen paremmin, osan huonommin, mutta jotenkin minulla on hyvin luottavainen olo heidän suhteensa – tämä on porukka, johon voi luottaa niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Voin luottaa siihen, että Jopelta saa foorumilla kommentin melkein asiaan ku asiaan ja voin luottaa siihen, että Haukka jaksaa ainakin lukea nämä viestini, vaikka en tarinoita jaksais aina väsätäkään. Voin luottaa myös siihen, että Raimo jatkaa jatkuvaa raidaustaan, vaikka mitä sattuis ja myös siihen, että Assa pelaa hyvää liittopeliä, vaikkei pitäisikään kovaa ääntä itsestään. Olette hieno ja monimuotoinen sakki, kiitos siitä.

Arthur, "arvonimeksesi" tuli Probus (ei sentään anal probus, hehheh) muinaisen Rooman valtakunnan 37. keisarin mukaan (pari tyyppiä on jo välistä tippunut poiskin, ne keisarit on siis jo salamurhattu ja yks valuu parhaillaan kuiviin tehtyään seppukun). Ave caesar! Morituri te salutamus - Hail Caesar! We who are about to die salute you.

Pääset nyt liiton sisäiselle foorumillemme, jossa kaikki kommentit ja uudet ketjuavaukset ovat tervetulleita. Eikä kannata pelätä "tyhmiä" kysymyksiä tai aiheita - kaikki on vielä kelvannut teutonistooreista (saakos niitä lisää :D) viikonloppusuunnitelmiin (vai eikö niitä enää ole, kun kesä meni jo?). Ja niin pitääkin – ihmisiähän tässä ollaan ja tutustua pitää, jotta voi oikeasti alkaa edes vähäsen välittää siitä, mitä kaverille tapahtuu, jotta on valmis rientämään apuun hädän hetkellä ja voi itsekin odottaa apua saavansa, kun sitä tarvitsee.

Nopeiden asioiden liittotason hoitoon ovat lisäksi liittoviestit tärkeä tapa. Tällaista [ally] -viestiä (tuo hakasulkuineen ja pienellä kirjoitettuna vastaanottaja-kenttään) voisit nyt kokeilla, että onnistuu ja kertoa, miltä tuntuu, kun olet nyt osa -YK-ta. Tämä on siis poikkeuksellinen kehotus käyttää liittoviestiä, vaikka yleensä emme sitä viestintämuotona joka risahduksesta suosi. Ja kaikille vielä muistutukseksi, että kun panette liittoviestiä tärkeistä liittotason asioista, niin osoittakaa se liitolle – tai kuten minä ”ystäville”. Koska sitähän te minulle olette :D

De mortuis nil (nihil) nisi bene. Kuolleista ei (pidä puhua) muuta kuin hyvää.
Jmlbohem, Kingdom of Kopsala and Augustania, -YK-

This blog has moved

This blog is now located at http://jmlbohem.blogspot.com/.
You will be automatically redirected in 30 seconds, or you may click here.

For feed subscribers, please update your feed subscriptions to
http://jmlbohem.blogspot.com/rss.xml.

Arkistojen hämäriä: Kopsalan kuninkaan päiväkirjat

Aloitan uuden "sarjan" arkistojutuista, joita ei löydy - tai ei pitäisi löytyä - enää netistä, jos ovat siellä/täällä koskaan ollutkaan. Ensimmäisenä esittelyssä vuoden 2004 syksyllä nykyiseen kotiimme Kopsalaan muuton jälkeen jonkin aikaa kirjoittamani hämärä "blogi" Kopsalan kuninkaasta ja hänen julistuksistaan :D

Osa 1: CV

Kansalaiset, medborgare.

Kun tietokoneongelmat vaivaavat, kääntykää kuninkaanne puoleen. Kuningas tietää vastauksen ongelmiinne. Tai jos ei heti tiedäkään, niin kuningas kysyy sitten neuvonantajiltaan tai etsii tiedon galaksin sisäisestä tietoverkosta. Tehkää työnne hyvin ja maksakaa veronne, niin minä pidän tietokoneistanne huolta.

Kopsalan kuningas

Osa 2: Etusivu

Tervehdys ystävät, tuttavat, kadunmiehet!

Unelma talosta on totta. Tehtaan varjossa, mutta muuten oikein idyllisessä Purolan kaupunginosassa sijaitsee Kopsala, kotimme. Poikani, jota vastedes prinssiksi hänen arvolleen sopivasti tituleeraan, kutsuu sitä viiden ensimmäisen asumispäivän perusteella "uudeksi kodiksi". Niinhän se on tietysti meillekin, kuninkaalle ja kuningattarelle. Rakenne, lämpötila, äänet - kaikki ovat erilaisia kuin ennen asuessamme vaatimattomassa kerrostalolinnassa. Rintamamiestalomme vuodelta 1949 on lattioistaan nariseva puinen kultainen palatsi, jonka ikkunoista levittäytyy vihreä puutarhamme ja näkymä toisiin uljaisiin valtakuntiin. Palatsissamme tulemme toivottavasti viettämään lukuisia ihania vuosia kasvattaen useita prinssejä ja prinsessoita.

27.10.2004 Kajaanissa
Kopsalan kuningas

Osa 3: Caffein

Kahvin orjat, horkan yöstä nouskaa

Kuninkaanne on mennyt sekaisin galaksin kahviplantaasien orjien keräämistä kahvinpavuista ja niistä puristetusta nektariinista, joka suonissa panee veren liikkumaan, mutta joka iltaa kohden alkaa sumentaa pään ja rumentaa mielen. Kahvin orjat, tämä homma pitää saada kuriin! Kuninkaanne julistaa kahvinvähennystalkoot alkavaksi huomisesta alkaen. Palkinnoksi saatte hyvän mielen, tasaisemman olon ja laadukkaamman yöunen.

27.10.2004
Kopsalan kuningas

Osa 4: Look at Opel now

Vankkurien huolto ja valtakunnan rahakirstut

Kuninkaanne vankkurit hevosineen on huollettu Keisari Puusaaren autohuollossa, josta syystä verotuloihin on tullut suuri lovi ja kuninkaanne yrittää toimia paremmin arvon kansalaisten hyväksi, jotta saisi voudilta seuraavassa kuussa muhkeamman potin. Tämä tarkoittaa valitettavasti sitä, että kuningattarelle lankeaa enemmän vastuuta prinssistä, koska kuningas ei jouda palatsiaan vartioimaan arkena yhtä lailla. Tosin iltahämärässä myrskylyhdyt loimuavat ja kuningas on tavattavissa yhdessä prinssin kanssa. Jos kansalaiset ihmettelevät, että miten kuninkaalla ei ole palvelijoita prinssin kaitsemiseen, niin se taas johtuu siitä, että valtakunnan rahakirstut ovat tyhjentyneet uuden palatsin hankinnan myötä ja rahat palatsin hankkimiseen takonut galaksin iso paha Sampo nyhtää valtakunnalta rahaa vielä pitkän pitkän aikaa, ennenkuin verotuloilla on saatu katettua koko kakku. Tottahan palvelijoita päiväsaikaan käytetään, mutta iltapalvelijoihin ei ole varaa - sitäpaitsi kuninkaanne haluaa pitää huolta jälkikasvustaan - onhan prinssistä kasvatettava hyvä ihminen ja suuri kuningas.

27.10.2004
Kopsalan kuningas

Osa 5: Muutto Kopsalaan

13. kerta toden sanokoon

Kuninkaanpalatsi on järjestyksessään 13. asujaimisto, jossa kuninkaanne on virallisesti asustanut, jos ei yhtä väliresidenssiä lasketa. Aloitin elämäni pienen pienessä kerrostalolinnassa, jossa kuningataräitini hoisi minua isäni ollessa etelässä sotaretkellä hankkimassa perheelle aarteita. Lopulta seurasimme kuningataräitini kanssa etelään kaukaiseen Hellsinkiin, jossa Hanurilan kerrostalolinnaa ympäröi metsät ja puistot. Prinssin elämä Kannelmäessä oli jännittävää, kunnes isäni sai yllättäen galaksien välisistä arvonnoista aarteita, joiden innoittamana palasimme pohjoiseen Kajjjaanin valtakuntaan, jossa olen kasvattanut kuninkaallista habitustani. Prinssinä ensimmäinen asujaimistoni oli vaatimaton kerrostalolinna silloisen rakastajattaren kanssa ja sitä seurasi toinen moinen myöhemmin toisaalla, kunnes vietin elämäni ainoan kerran aikaa rivitalolinnakkeessa Huuhkajan huutaessa taustalla. Tavatessani kuningattaren, muutimme jossain välissä väliaikaisesti hänen keisarillisen perheensä puulinnaan, kunnes lähdimme etelään etsimään onnea ja oppimaan elämää. Pyhän Mikaelin valtakunnassa ehdimme asua muutamia vuosia ja harjoittelin jo kuninkaallista ammattiani. Matka jatkui pian etelään ja asuttuamme aikamme syrjäisessä Esbon herttuakunnassa, muutimme sitten lähigalaksimme vaikutusvaltaisimpaan paikkaan eli jo lapsuudessani tutuksi tulleeseen Hellsinkiin. Kuninkaallinen ammattini sai viimein toteutuspaikan ja sain kuninkaan statuksen, kun prinssimme syntyi. Palasimme parin eri kerrostalolinnoitusasujaimiston jälkeen pohjoiseen innokkaina, mutta rahakirstut tyhjinä. Onneksi valtakunnassa oli kaikki hyvin ja prinssin kanssa tiiviisti vietetty aika ei varmasti mene hukkaan. Lopulta kuninkaallinen ammattini sai uuden täyttymyksen, kuningatar alkoi luoda omaa uraa ja saimme Sammon takomaan meille keisariperheen aarrelahjoituksen myötä Kopsalan hankintaan tarvittavat varat.

28.10.2004
Kopsalan kuningas

Osa 6: Makuelämyksistä

Kuninkaallinen kakkahätä

Sehän lienee tunnustettu tosiasia, että kun paskattaa, niin ajatus lentää. Niinpä pohdiskellessani kakin syvintä olemusta mieleeni tuli pahanmakuista royal-purkkaa jauhaessani, että miksi jokin maistuu hyvältä ja miksi joku toinen ihan hirveältä? Uskoisin vastauksen löytyvän biologiasta, koska emmehän me ihmiset koneita sentään ole, emmehän (sanoi kyborgi). Kuninkaanne on siis tullut siihen johtopäätökseen, että koska luonto pitää meistä huolen, vaikka me emme pitäisi luonnosta, niin pystymme syömään vain asioita, jotka ovat meille hyväksi. Tämän hienon luonnon suojelun (ei siis luonnonsuojelun) pilaa se tosiasia, että me ihmiset olemme liian ovelia, jopa itsellemme. Olemme nimittäin keksineet mausteet, joilla peitämme kammottavat maut. Mausteet sinänsä eivät liene haitallisia, mutta kukapa jotain chiliä tai suolaa voisi syödäkään kahmalokaupalla. Mutta siis koska mausteet olemme keksineet, niin saatamme ihan hyvin syödä terveydelle haitallisia aineita, kuten esimerkiksi maustettua kakkaa, koska emme havaitse mausteläjän takaa öklöttävää ödööriä. Voipi myös olla, että koska lapsethan eivät syö moniakaan vahvoja mausteita tai esimerkiksi kasveja, joissa on niille ominaisia suoja-aineita (esim. sipuli), niin lapsen suu on oikeasti ainoa, mihin voimme oikeasti luottaa. Kuninkaanne ei kehota käyttämään lapsia koemaistajina, mutta jos lapsi ei jotain suostu syömään tai juomaan, niin voinee hyvin jättää kyseisen aineen syömättä.

Osa 7: Viisi vuotta

Viisi vuotta ihmiseloa on tietokoneen koko elämä

Ollapa pieni tavu tai vähäsen jo sähkömagneettista staffia ympärilleen kerännyt kilotavu tai jo hieman lihonnut megatavu tai ylensyönyt ja elämässä kovin pirstaloitunut gigatavu. Ei olisi se elämä turhan tehotonta ja liian pitkää, ei olisi aikaa miettiä, ei pysähtyä turhuuksiin. Lentäisi vaan sähkösiivin eteenpäin, kunnes ikuisuus olisi ohi ja universumin sähköpiuha irtoaisi viimeisen kerran. Sitten alkaisi loputon lepo ja vain viiden ihmisvuoden pituinen elo olisi loppu...vai olisiko? Onko kuolemanjälkeistä elämää? Onneksi on verkko, on tallennusmediat, on jopa tiedostonpalautusohjelmat, jos vaikka kuolema olisikin näyttänyt kohdanneen. Olipa tavun elämä kuinka salattua tahansa, niin tuhoon tuomittua sitä ei helpolla saa. Sen sijaan tavujen elinympäristöiksi rakennetut sentraaliprosessointiyksiköt ovat tuhoontuomittuja ja ne hakataan paloiksi ennen multiin nakkaamista...sellaista on elämä ihmisenkin. Ajatuksemme ovat tavuja, joita keräämme elämämme ajan ja tallennamme erinäisiin paikkoihin, kunnes fyysinen olemuksemme kuolee ja vain ajatuksemme jäävät elämään. Kirjoittakaa, kansalaiset, ja elätte fyysisen olemuksenne kuoleman jälkeisen elämän.

29.10.2004
Kopsalan kuningas

Osa 8: Speed dial diarrhea aka diary-markings

30-11-2004 Verta lentää, sydän pampattaa, ääni on paineessa, heisulivei
Kuninkaanne on työn orja. Näin voisi tulkita siitä, että otsikon kaltaisista oireista huolimatta alamaisten hyväksi on tehtävä duunia, vaikka sitten klo 20 asti illalla. Eihän siinä mitään järkeä tietysti ole, mutta king's gotta do what king's gotta do. Mietin vaan, että milloin olisi aika kuninkaallisten kauneusunien, varsinkin kun palatsimme suuret avajaisjuhlat häämöttävät tulevana viikonloppuna. Ehkäpä ne kauneusunet voi siirtää ensi viikkoon, kyllähän tuota kauneutta piisaa muutenkin.

Tänään jäähyväistelin yhden alamaisia kanssani palvelleen kollegan, joka pääsi voudin keräämillä varoilla galaksin eläkejärjestelmän pariin. Eloneuvottareksi on hyvä astua, kun on nelkytävuotta herännyt aamuisin ja lähtenyt duuniin. Kyllähän tuota vähemmälläkin työllä ihminen pärjäisi, kuninkaallinenkin. Kiitokseksi saa sitten kuninkaallisen ruusutarhan antimia sekä kirjoituksia kellarista, mutta suurin kiitos lienee siinä, että on yhteiskunnan silmissä tehnyt tarpeeksi ja voi relata.

25-11-2004 Eikö kuningaskunnassa tapahdu mitään?
Onko kuninkaallinen runosuoli tyhjentynyt? Eikö kuningaskunnassa tapahdu mitään? Miksi kuninkaalliset konekirjoittajat istuvat tyhjänpanttina päivästä toiseen? Ei, kuningas ei ole kuollut, kauan eläköön kuningas, mutta jotenkin vaan on sekä kuninkaallisia arkiaskareita että kuningasperheen touhua riittänyt niin, että ei ole syntynyt alamaisille luettavaa. Jaahans, pitäneekin ruveta sanelemaan vähän kuninkaallisia raportteja, kun olen tehnyt niin paljon hyviä tekoja alamaisten hyväksi, että pino on kasvanut ylettömäksi. Kuninkaallisen kahvitarhan papujakin tosin voisin keitellä, josko sitten irtoaisi suolestakin sitä juttua.

15-11-2004 Levon hetki on ohi
Kuninkaalliseen viikonloppuun kuului riemukasta illanviettoa, hieno elokuvaelämys ja kuninkaallinen isäinpäivä. Riemukas illanvietto, joka sisälsi sekä oman että vieraan galaksin panimotuotteiden nautiskelua, pidettiin viikonlopun alkajaisiksi. Ruhtinas Rautainen, yksi pöydän pyöreistä ritareista, sekä kaukaisen Hellsingin maan Ritari Rimpula, istuivat juhlasalimme arvokkailla soffilla kuunnellen kamariorkesterin sovittamia kappaleita, kuten Kulmale maale ja Viimeinen päivä taivaan? Kuningatarkin innostui juhlimaan ja oli ilomielellä koko illan. Seuraavana päivänä mieli oli vähän väsyneempi, mutta ei se juhlinnan jälkeistä iloa vähentänyt. Kuninkaallisessa elokuvakerhossa näimme loistavan 21 grammaa, josta välittyi inhimillisyyden koko olemus. Viikonloppu päättyi isäinpäivän juhlallisuuksiin, joka sisälsi vankkuriajelua Riekkolan ja Hoikkalan kuninkaallisten vanhempien luona. Prinssi Miro I oli niin innoissaan, ettei nukkunut edes päiväunia, mikä sitten kostautui illalla ja seuraavana yönä - onneksi kuninkaallisessa sängyssä on tilaa. Nyt alkaa uusi aherrus, muuttokuormia suurilla pakettivankkureilla heti tekemään, kunhan kuninkaalliset aamukakit kakittu.

12-11-2004 Väsymyksen syvin olemus
Kun ei nuku tarpeeksi, tulee univelkaa. Kun tulee univelkaa, muuttuu zombiksi. Kun muuttuu zombiksi, alkaa hortoilla. Kun hortoilee, satuttaa itsensä. Kun satuttaa itsensä, pitää panna laastari. Kun panee laastarin, alkaa haava muhia. Kun haava muhii, keskittyy kaikki ajatukset kipeään kohtaan. Kun ajatukset keskittyvät kipeään kohtaan, ei huomaa olevansa väsynyt. Kun ei huomaa olevansa väsynyt, ei nuku tarpeeksi. Jne. Kuninkaallinen viikko jälleen lopuillaan, onneksi.

11-11-2004 Sellaista se on
Aiemmin tällä viikolla kuninkaallinen Kopsalan valtakunta sai vieraan, kun Ruhtinas Rautainen tuli kylään, pitkästä aikaa. Iloinen jälleennäkeminen kesti iltamyöhään ja kuninkaallisen panimon tuotteitakin tuli jonkun verran nautittua, joten loppuviikon kestävä väsymys oli taattu sen jälkeen. Muitakin vieraita on käynyt. Entisessä kotilinnassamme asustava Nalle Puh -prinsessa ja hänen isäntäehdokkaansa kävivät kuningattareni kutsumana. Mukavata, kun käy vieraita, muuten palatsimme käytävät kaikuvat onttouttaan. Paitsi että eilen kuninkaallinen oleskelutila sai ihka uudet sohvat, jotka eivät tietenkään ole mitä tahansa sohvia, vaan punaisia sohvia. Kuninkaallinen aamu meni tänäänkin vähän hötinäksi, kun ensin Prinssin pissa kaatui lattialle ja sitten Prinssin juoma kaatui lattialle ja sitten Prinssin hampaanpesuvesi kaatui sukille. Mutta kuninkaallinen aherrus jatkukoon, vankkurit on jo valjastettu kohti kaukaista puiden keskellä sijaitsevaa työmaata, jonne timanttinen tulostinyksikkö olisi kansalaisten iloksi vietävä.

04-11-2004 Iliman silimiä on paha kattella
Kuninkaanne arkinen aherrus kansalaisten hyväksi jatkuu uudessa paikassa, koska kuninkaanne muutti uuteen työpalatsiin, joka on ydinlaskeumalta suojaava bunkkeri suuren kuninkaallisen hospitaalin alakerrassa. Ydinlaskeumaltahan on hyvä suojautua, kun kaukaisen galaksin ylisotaherraksi valittiin jälleen kerran tyhmän kansan enemmistöllä muuan Puska-soturi. Omituisinta bunkkerissa istuskelussa on se, että täällä ei näe vuorokaudenaikojen vaihteluita - vähän kuin olisi avaruudessa (paitsi en kellu ilmassa). Itse asiassa tämä arvokkaan betoninen tila on kuin avaruusalus, jatkuva koneiden humina vaan kuuluu korvissa ja valot vilkkuvat kuin scifi-elokuvissa ikään. Täällä siis istun arvokkaasti kuluneella mahonkisella jalokivin reunustetulla istuimella ja mietin, miksi mietin, miksi en. Vankkurit tosin olisi pitäny valjastaa kohti kuninkaallisia tienrakentajia ja heidän koneitaan, mutta ei anna aikataulu myöten kuninkaallakaan. Sitä paitsi aina pitää sen verran priorisoida asioita, että ehtii raportoida tapahtumia kuninkaalliseen lokikirjaan.

01-11-2004 Syrtti Marja ja tyhjän paperin kirous
Aivan kuin lumi olisi haudannut ajatukseni. Kuninkaallisia työtehtäviäkin on harvassa ja osa niistä tuntuu kaiken kaikkiaan turhauttavilta. Kuninkaallisen Dinosaurus-jumal-rokkiyhtye Eppu Normaalin levy soi prinsessa Ruususen hengessä sadan vuoden päästäkin, mutta ei siinä mennyt kuin 11 vuotta kärsiessä tyhjän paperin kammosta Martti-jumalaltakaan, joten ei kuninkaanne ajatustyhjiö ole kai vielä kovin paha. AOR, EVVK, etc.

01-11-2004 Hopeinen laskeuma
Kirkkaus, lumenvalkoinen, on laskeutunut keskuuteemme. Valoisuus on hyvää lääkettä pimeyden valtakunnassa, mutta kylmyys ei. Talvi on kuitenkin pitkä ja se on kestettävä. Kuninkaalliset viitat siis niskaan ja kansalaisten ongelmia ratkaisemaan.

31-10-2004 Keisari Leopoldin sunnuntailounas
Rentouttava kuninkaallinen viikonloppu on edennyt sunnuntaihin ja saimme kellankultaiseen palatsiimme vieraiksi keisari Leopoldin ja keisarinna Helenan. Keisarin taiteilema erittäin maukas sunnuntailounas kruunattiin kuninkaallisen viinikellarin antimilla ja keisarinnan upea jälkiruoka täydensi kuninkaallisen pöhötyksen. Takkatulen hulmutessa palatsimme värisi lämpimänä huuruisessa säässä ja galaksin visioverkko teletti digitaalikanavilta salatutkin ohjelmat, joten niitä palatsimme juhlasalissa ihmettelimme. Viikonlopun aikana kävimme myös kansalaisten joukossa tutustumassa Kuninkaallisen elokuvanäytäntöklubin tarjontaan, jossa näimme kyldyrellin elokuvaelämyksen Barbaarien invaasio, joka kertoi tunteisiin vetoavasti elämästä ja kuolemasta kaukaisessa Canada-galaksissa. Prinssin lauantai sujui samanaikaisesti mukavissa merkeissä kuninkaallisten isovanhempien Riekkola-linnassa. Illemmalla palatsimme kuninkaallisessa juhlasalissa viihdyimme vielä kuningattaren kanssa myrskylyhdyn loimutessa, seilaten liikkuvissa kuvissa maailman merillä palatsin elokuvakompleksin näyttäessä meille elokuvan uljaista valtamerilaivoista ja miehisistä seikkailuista.

29-10-2004 Kuninkaallinen aherrus tältä viikolta vaietkoon
Täysikuu tervehti kuninkaallista perhettä ja jos mahdollista, väsymys oli edellisiäkin aamuja väsyneempi (päätellen kuninkaallisten juttujen ala-arvoisuudesta). Kuninkaallinen valjakko oli lämmitellyt hyvin, mutta talvi oli tehnyt jo tuloaan ja huurruttanut vankkurit niin, että kuningas joutui heti aamutuimaan jäänpoistohommiin. Viitta hulmuten huuruisessa säässä vankkurit kolisivat kohti kansalaisten avuntarvetta ja ensimmäinen hyvä työ tuli tehtyä. Sitten kuninkaallinen aamiainen, joka koostui tänä aamuna gruusialaisesta näkkileivästä ja reilun kaupan kahvista höystettynä lapsentappokermalla. Päivä on alkanut, se viimeinen kuninkaallisen työviikon on, päivä-ä.

28-10-2004 Terveiset Gayningelle
Kerrostalolinnan viimeisetkin kellariloukot tuli käytyä koluamassa, irtisanottua tuli vankkurin lämmittäjän sopimus ja vesihiiden kanssa sovittiin loppukorvauksesta. Sitten kuninkaanne avasi vielä punaisen linjan kärähtäneelle sähkölaitokselle ja kertoi, että linnan saapi pimentää. Nyt voi keskittyä palatsista huolehtimiseen. Kuninkaan aamu alkoi jälleen hyvin hyvin (kumoaa toisensa = huonosti) väsyneenä, kun kuningattaren henkilökohtainen aamufanfaari pärähti soimaan. Lopulta kuninkaanne nousi mahtavalta silkkipediltään vasta, kun oma piipitysfanfaari alkoi soida korvan juuressa. Prinssi oli hieman vastahakoinen istumaan jäiselle virtsaamisvaltaistuimelleen, mutta lopulta päiväpalvelijat ottivat prinssin vastaan tarjoten hänelle heti aamutuimaan kunniapaikalta herkullisen ja täyttävän aamiaisen. Yhden alamaisen kone odottaa jo tuossa palauttamistaan - palveluksessanne!

27-10-2004 Jäähyväiset kerrostalolinnalle
Kohta pitäisi käydä jättämässä jäähyväiset puolitoista vuotta kuningasperheen kotina palvelleelle kerrostalolinnalle, jossa haju- ja melusodat naapurivaltakunta Kohosen kanssa ovat siis jatkossa mennyttä elämää. Tosin sodat ovat jääneet sadattelun asteelle, koska kuningaskunnallamme ei ole armeijaa - mehän olemme pasifismia korostava kuningaskunta. Suuren portin avaimet käyn luovuttamassa vahtimestarille ja suuren sähköpylvään vartijalle kaksi muuta avainta. Pesulaitoksemme kytkentäosa on sitä ennen irroitettava ja sammutettava viimeinen myrskylyhty. Hyvästi Kantula!

27-10-2004

Tänä aamuna herätys leppoisampi kuin eilen. Eilen väsymys oli hirveä, tänään vain kauhea. Mutta asenne on oltava pehmeä, kun menee herättämään prinssiä, muuten aamu menee tappeluksi. Kuningatar lähti työharjoitteluun ja minä kärsivällisesti, kuninkaan arvokkuudella, odottelin, että prinssi suostuisi vaatteiden pukemiseen. Päiväkodissa meno oli jo valloillaan ja prinssi istui pöydän päähän puurolautanen nenänsä alla ihmetellen suureen ääneen tiellä liikkuvaa roska-autoa. Töihinkin piti kuninkaan vääntäytyä, valtakunnassa ei koskaan kaikki hyvin. Yhden alamaisen monitori jo vaihdettu, toinen pitäisi käydä vaihtamassa kohta, jotta eivät kapinaan ryhdy.

Osa 9: Guesthouse

Ookko nää hullu? Tekijä: ville 29-10-2004
Niin tuota, ookko nää Jarkko hullu?

se mikään hullu oo! Tekijä: timo 29-10-2004
se o seonnu täysin! mahtavaa! taidanpa tulla kattomaan kunkun tilukset parin viikon päästä.

ahhaa, pitäskö huolestua Tekijä: Kimmo 29-10-2004
Ei, kyllä nyt on sekaisin mennyt jonkun mieli. Vai? Millä perusteella olet ittes "kuninkoinut"?

Onko mahdollisuutta saada ritarin arvoa? Semmoseksi kaukaisen maan puolustajaRitakiksi. Että kun Kuningas haluaa vierailla Etelän-Maalla niin olis turvallisuus taattu.

Kuningas vastaa kansalaisten kysymyksiin Tekijä: Kunkku 29-10-2004
Hyvät ystävät, veljet. Olen seonnut, onnesta. Se, että kirjoitan mielestänne sekoja, johtuu siitä, että te ette ymmärrä olevanne etuoikeutettuja, uljaat ritarini. Pyöreä pöytä odottaa herkkuineen meitä kaikkia, viimeistään ison pomon luona. Sitä ennen, nauttikaamme elämästä, puolisoista, jälkikasvusta, terveydestä, oluesta, musiikista ja kaiken kaikkiaan hyvästä sekä monipuolisesta elämästä. PS. Ei Jeesukselle, Ei Bushille, ei pissipäille ahdasmielisille. Jeesus oli venäläinen kantoraketti. Bush on diktaattori. Pissipäät ahdasmieliset ovat kusipäisiä hulluja. Kuningas on puhunut, kauan puhukoon kuningas.

To be or not to be

Olen tällä viikolla lomalla ja yleensä olen asennoitunut lomiin viime aikoina siten, että ne ovat itse asiassa vain "toisenlaista työtä". Kolmen pojan isänä toimiminen ei ole aina helppoa ja olen hermoherkkä faija menettäen suhteellisuudentajunikin aika usein. Ihan viime aikoina tosin olen alkanut oppia itsestäni asioita. Huomaan, milloin minulla alkaa mennä hermot ja kuinka voin toimia toisin, jos minulla on siinä hetkessä vielä henkisiä ja fyysisiä voimavaroja jäljellä. Voin ohjata tilanteen täysin rauhassa läpi - kuten varmasti kaikki kasvatusoppaat ynnä muu pedagoginen hapatus (ei millään pahalla siis kyseistä tieteenalaa harjoittaville) kertovat - ilman, että räjähdän järjettömään huutoon. Se on kuitenkin edelleen lähes päivittäinen tapahtuma, mutta silloinkin tiedostan tilanteen ja pyrin korjaamaan sen niin, että lasten perusturvallisuus ei järkkyisi. Sitä paitsi - ja tämä on ollut jännä huomata - enemmän noita näyttää järkyttävän, jos joku muu kuin minä räjähtää eli ehkä lapset tietävät jo, millainen olen ja pystyvät paremmin sopeutumaan - tai kapinoimaan - minun kanssani. Tiedän myös kuitenkin, että he luottavat minuun ja rakastavat minua, koska halimme ja nauramme ja leikimme päivittäin.

Tämä ensimmäinen virallinen lomapäivä (viikonloppua ei lasketa) oli siis mukava ja onnistunut. Nyt iltasella pystyn jo vähän analysoimaan miksi ja yksinkertaistettuna se toimi, koska a) joustin tilanteissa, joissa saatoin ottaa hetken omaa aikaa ja rentoutua täysin itseeni sulkeutuen ja b) otin Aarnin Manduca-reppuun lähes aina, kun se hinkui syliin - se rauhoittaa sekä poikaa että antaa minulle mahdollisuuden toimia, tehdä ruokaa, siivota yms ja c) ehdotin korvaavaa tekemistä, kun en jaksanut tehdä jotain, mitä Miro vonkui (ja Kuruhan seuraa nykyään Miroa melkein mihin hommaan vain...) Nyt minusta tuntuu jopa siltä, että voisin vaikka olla pidempiäkin aikoja täysin tyytyväinen koti-isän rooliin, jos tarve niin vaatisi tai se olisi mahdollista. Toistaiseksi ei työn puolesta ole, mutta toki työ joutuisi joustamaan, jos tulisi sellainen tilanne, etten voi olla kotoa pois...

Ai miksikö en voisi olla kotoa pois? No, joskus elämä on kuin tässä pätkässä dokumentista Kansakunnan olohuone: http://www.youtube.com/watch?v=atWpl6pkvs8&feature=player_embedded

Vieläkin mä jaksan pelata...

...nimittäin Traviania.

Tänään tuli päivitettyä peliprofiiliakin (olut-teema, joka näkyy myös kylien nimissä):

Genesis-liittoumassa oppimassa parhailta

Genesis-yhteistyön voima on siinä, että kokeneita ja vahvoja pelaajia löytyy joka puolelta: Liittoumamme operaatioiden kohteiksi ei kannata hankkiutua ;)

---

Hyviä olutmerkkejä:

Duvel (Belgia)
Tässäpä olut, jota ei suomioluen normikuluttaja varmaan "kaljaksi" edes tunnistaisi.
Esterinen, kukkainen, alkoholinen. Puraiseva.
Petollisen kevyesti kaaliin kajahtava Paholainen...kuten nimi suomentuu :)
Ja Alkokin sai äskettäin uuden satsin tätä herkkua:
http://www.viisitahtea.fi/olutkulttuuri/uutiset/4916-hienostunut-duvel-palaa-alkon-valikoimiin

Kuohu Punertava Amber täysmallasolut (Suomi)
Punaisenruskea Amber on loistavaa suomalaisen pienpanimon työtä. Jos kuulet jonkun sanovan: "kaikki Suomi-olut on samaa kusta", kysy häneltä: "Oletko maistanut Kuohu Amberia? Siinäpä vasta hyvä suomalainen perusolut, ei tosin kusenkeltainen, ei kansainvälisten isojen panimoiden bulkkituote, eikä maistu samalle kuin kaikki muut. Siitä on sitten hyvä jatkaa Alkon olutosastolle ja tutustua vieläkin maukkaampiin oluisiin!"

Pilsner Urquell (Tsekki)
Ei mitään "pilsneriä" vaan kunnon perinteistä lageria - joka ei maistu ollenkaan suomi-lagereille - eikä välttämättä suomi-lagereiden ystävillekään, koska oluessa on todella katkera - enkä puhu nyt tunteesta vaan mausta :D - jälkimaku. Siksi se onkin niin erottuva ja hyvä peruslager, jollaisia soisi Suomessakin tehtävän halvemmalla ja lähempänä.

---

Jos korjaa kuolo, pistän soimaan Gojiran Death of Me -veisun:
http://www.youtube.com/watch?v=b4hiBP5BGUA

Genesis-viisu käyköön sitten hautajaismusana: http://www.youtube.com/watch?v=ThKNt-GY1ww

---

Rauha maassa,
teutoneilla hyvä tahto ;)

---

"Se oli oluen synty; kalevalaisten kaljan alku;

siitä sai hyvän nimensä, siitä kuulun kunniansa,

kun oli hyvänoloinen, hyvä juoma hurskahille;

pani naiset naurusuulle, miehet mielelle hyvälle,

hurskahat iloitsemahan, hullut huppeloitsemahan."

(Kalevala, 20:415-424)

---

Grolsch!

Jos joku haluaa päästä keskustelemaan oluen vaahdon ja olutlasin muodon merkityksestä IGM:ää vivahteikkaammin, niin Jimbo idlailee IRCNet:ssä & QuakeNetissä nikillä Jmlbohem.

Jimboksi minut ristivät vuoden 2008 syksyllä arvon liittoumatoverit -YK-ssa (2009 alussa voitettuun hopeaan lopulta Bustereissa päättynyt S2-kiekka). Ne olivat hienoja aikoja muutenkin ja moni jo tämän hölmöyden lopettanut tyyppi on yhä muistoissa - ne olivat aikoja, jolloin taistelimme avoimesti, rehdisti, liittoumana. Ryvimme pohjamudissa yhdessä ja nousimme isojen poikien areenalle tiiviinä porukkana, jolla oli omanarvontuntoa huolimatta siitä, mitä pro-pelaajanatsit sanoivat.

Lopulta tietenkin liityimme yhteen niistä sakeista :D ja Bustereissa kävimme sitten pokkaamassa kunniaa ja mainetta servun päättyessä muutamien pelaajien irtiottoon Triskelionin ja Bustereiden nenän edestä.

Pakkohan se oli siis S4:llä sitten jatkaa taistoa keväällä 2009 ja Saksi oli liittouman nimi, joka lähti liikkeelle vanhojen -YK-kamujen pohjalta. Aina vaan lisää porukkaa lopetti ja haikeita jäähyväisiä vietettiin, kunnes oli aika koota Saksienkin jo levähtäneet rivit ja mahtavan johtoporukan voimin sekä Bustereista lähtöisin olevilla suhteilla sulauduimme O&N-organisaatioon, joka otti lopulta työvoiton syksyllä 2009. Reilussa vuodessa siis n00bista voittajaksi, mutta vieläkään ei tuntunut siltä, että kaikki olisi koettu. Nimittäin teutoneilla servun läpipelaaminen :)

Täällä sitä sitten ollaan oltu jo monta kuukautta Genesis-veljien ja -siskojen kanssa typerehtimässä ja keulilla mennään, josta ei ole kuin yksi suunta! Eiku...no joo, mut rehellistä ja avointa taistoa sekä hyviä pelejä kaikille - niin vihuille kuin kamuille. Pitäkäähän yhteyttä tovereihin, ettei peli käy liian tylsäksi.

Oluthuuruisin terveisin panimomestari Jimbo

---

Profiilia kippistelty viimeksi 6.3.2010

Apina ja gorilla

Stam1na ja Gojira, Gojira, Gojira
Kävelivät torilla ja tapasivat Ville Valon

"Missä on muodikas parturi, parturi, parturi
Japadi japadi jamppadaa, on mulla pitkä parta"

Stam1na ja Gojira, Gojira, Gojira
Neuvoi tietä parturiin kun Ville Valo tollo jatkoi:

"Missä on hienoston hotelli, hotelli, hotelli
Japadi japadi jamppadaa, on mulla hurja nälkä"

Stam1na ja Gojira, Gojira, Gojira
Neuvoi tietä hotelliin kun Ville Valo tollo jatkoi:

"Missä on nuorisokellari, kellari, kellari
Japadi japadi jamppadaa, on mulla tangotauti"

Stam1na ja Gojira, Gojira, Gojira
Osti leivän torilta ja kotiin päin he lähti

Rahat on loppu ja tyhjä pää, tyhjä pää, tyhjä pää
Jäpädi jäpädi jämppädää, on Ville Valo aina Ville Valo

Kuorellinen

Tapasin tänään töissä myyntiedustajan, joka oli hyväkäytöksinen, sympaattinen ja hauska tyyppi. Hänellä oli yllään (enkä tarkoita tyypillistä myyntiedustajan vaatetusta) kuori, jota hän piti yllä paria tilannetta lukuunottamatta. Luulen myös, että hänen juttunsa värittyivät sen mukaan, millainen hän luuli minun olevan. Kuoren rikkoivat mm. hiljainen kiroilu asennusten mentyä mönkään ja kestettyä noin tunnin ajateltua pidempään sekä tupakalla käyminen – vaikka hän ei omien sanojensa mukaan polta. Jutut oli suunnattu ”mieheltä miehelle” ja käsittelivät mm. hänen autoaan.

Jos tarkkaan katsoo, näkee kaikilla ihmisillä – tai ainakin aikuisilla - jonkinlaisen kuoren useimmissa tilanteissa ja se on toisaalta myös usein tarpeen, jotta pystymme sietämään toisiamme ja käyttäytymään sivistyneesti. Emme ehkä pyri jättämään toisille ”lämmintä fiilistä”, mutta useimmiten riittää se, että vaikutelma on joko positiivinen tai neutraali. Harva haluaa tahallaan ärsyttää, olla inhottava tai käyttäytyä typerästi.

Kuori murtuu viimeistään kotona, läheisien seurassa. On tavallaan paradoksaalista, että juuri niille ihmisille, joita rakastamme ja joista eniten välitämme, käyttäydymme välillä kaikista huonoiten. Vai onko se huonoa käytöstä? Eikö se ole juuri sitä, että uskallamme näyttää todelliset karvamme. Kuoremme saattaa olla siloiteltu ja pehmeä, vaikka sisällä myllertävät piikit ja räiskivät liekit. Vielä kun jaksaisi muuntaa ne liekit energiaksi ja piikittää kaikkea pahaa, niin jäisi monet turhat porut käymättä rakkaimpiensa kanssa.

Lapsiperheen isänä olen usein tilanteessa, jossa tuli räiskyy ja piikit viuhuvat – ilman järjen hiventä. Lapset herättävät primitiiviset vaistot ja energian mennessä siihen, ettei vahingoita lapsiaan, joutuu tyytymään sitten usein siihen, että tulee sanottua pahasti tai muuten möhlittyä. Anteeksipyyntö on kans joskus liian vaikeaa, kun ei tajua raivonsa keskellä omaa tyhmyyttään, mutta onneksi lapset yleensä sen hyväksyvät, kun sen aika on. Anteeksipyytäminen ei ole koskaan tärkeämpää kuin tehtäessä se omille lapsille. Heihin voi vielä vaikuttaa positiivisesti.

Aikuisten maailmassa tulenkatkun ja piikkien viuhunnan seurauksena menetetään usein ihmissuhteita, synnytetään vihaa ja katkeruutta sekä poltetaan siltoja, joita ei koskaan olisi uskonut poltettavan. On sääli, että me aikuiset emme ymmärrä toisiamme, vaikka pohjimmiltaan mekin olemme niitä pieniä lapsia. Kuoremme vaan sattumoisin ovat aina vaan paksumpia ja paksumpia, mitä enemmän tulta ja piikkejä sisäämme keräämme, jolloin tuhotkin ovat sen mukaiset. Aina pitäisi kuitenkin muistaa katsoa syvemmälle. Useimmiten sieltä löytyy se hyvä ja rakas, jopa viaton ihminen, joka lapsena vielä jaksoi uskoa siihen, etteivät vanhemmat ärjy siksi, että he olisivat ilkeitä tai tekisivät pahoja. Älkäämme siis kasvattako tieten tahtoen lastemme kuoria, jotka kyllä ilmestyvät heille ennen pitkää. Luottamuksen jos menettää, on sen takaisin saaminen raskas taival.

Tapaamani myyntiedustaja oli oikeasti hyvä ihminen. Muutama lause ja se, miten hän ne sanoi, saivat minut tästä vakuuttuneeksi, vaikka reipas ulkokuori pysyikin muuten päällä. Hän vetäytyi nopeasti takaisin kuoreensa mainittuaan jatkuvan yksinpuhelunsa aikana vaimonsa, joka oli sairauden vuoksi toistaiseksi pois työelämästä ja lapsensa, joita ei ehdi hakea hoidosta johtuen pitkistä työkeikoista. Niinä hetkinä hän vaikutti hetkeksi vajoavan omaan maailmaansa, jossa hänellä oli ikävä perhettään. Tunsin myötätuntoa matkamiestä kohtaan, vaikka en tiedä, näkikö hän sitä oman kuoreni lävitse.

”Koska minulla on ase”

Katsoin tänään elokuvan 'Ei kenenkään maa' (älä lue pidemmälle, jos aiot/haluat katsoa elokuvan myöhemmin, juonipaljastuksia luvassa!). Bosnialainen kaverini vihjasi minua katsomaan sen, koska se on saanut ulkomaisen elokuvan Oscarin eli ”Bosnialla on Oscar, mutta Suomella ei”. Yritin epätoivoisesti puolustautua :) - suomalainenhan on saanut Oscar-pystin, mutta ehkäpä Jörn Donnerin tuottajan ominaisuudessa (Fanny och Alexander, Ruotsi 1982) noutama Oscar onkin ohjaaja Ingmar Bergmanin jäämistössä. Mutta enhän minä tietysti mistään oscareista välitä – hommasinpa vaan leffan DVD:nä, jotta saisin nähdä edes yhden bosnialaisen elokuvan.

Elokuva alkaa sumussa, jossa bosnialaiset sotilaat ovat matkalla oman armeijansa etulinjaan. Sumussa opaskin kuitenkin eksyy ja auringon noustessa joukot joutuvat serbi-armeijan teuraaksi keskellä ”ei kenenkään maata”. Serbit lähettävät pian paikalle kahden miehen partion – kokeneen sotilaan ja juuri aloittaneen keltanokan. Heidän tehtävänään on selvittää, onko ketään selvinnyt hengissä. Kokeneempi sotilas kohtelee nuorempaa kollegaansa väheksyvästi, eikä tee edes sinunkauppoja. Pian he ovat juoksuhaudassa ja löytävät ”ruumiin”. Samaan aikaan yksi ammuskelussa eloonjäänyt bosnialainen sotilas menee piiloon bunkkeriin. Pian seuraa tulitaistelu, jossa bosnialainen ampuu kokeneemman serbin ja haavoittaa keltanokkaa. Yhtäkkiä selviää, että ”ruumis” eli kuolleeksi luultu toinen bosnialainen sotilas ei olekaaan kuollut. Ikävä kyllä kokenut serbisotilas, joka sai juuri surmansa, ehtii tehdä ennen tulitaistelua oman kieron temppunsa ja virittää ”ruumiin” alle miinan, joka räjähtäisi, kun ”ruumista” aikanaan nostettaisiin. Kun ”ruumis” yhtäkkiä alkaakin vaikertaa, ovat eloonjääneet bosnialainen ja keltanokkaserbisotilas tilanteessa, jossa heidän vieressään makaa kolmas elossa oleva, mutta jo kerran ruumiina pidetty bosnialainen sotilas hyppymiinan päällä.

Elokuvan alku on tyypillistä sotakuvastoa. Tottakai se ahdistaa, koska koko ajan on pelko kuolemisesta ja auringon noustua kuolema on useille väistämätön. Sitten elokuva alkaa henkilöityä ja eloonjääneiden kamppailu hengissä pysymiseksi korostuu. Pelkkää synkkyyttä elokuva ei kuitenkaan missään nimessä ole; Ensimmäiset naurut irtoavat, kun alun perin ainoaksi eloonjääneeksi luultu haavoittunut bosnialaissotilas hyppää juoksuhaudasta ulos, riskeeraten paljastumisensa ja ammutuksi joutumisen vain saadakseen sytkärin kuolleelta kaveriltaan ja päästäkseen sytyttämään löytämänsä tupakan; Milloinkaan ei ole tupakka varmasti maistunut paremmalta :)

Yksi elokuvan mieleenjäävimpiä kohtauksia on, kun eloonjäänyt bosnialainen ja keltanokkaserbi menevät suojaan bunkkeriin serbi-tykistön alkaessa tulittaa paikkaa, koska ”ei tiedetä, ketä siellä on hengissä” ja tällöin puhkeaa miesten välille väittely/syyttely: ”Kumpi aloitti sodan?” Väittely päättyy siihen, että bosnialainen osoittaa aseella serbiä ja vaatii vastausta kysymykseen ”Kummat aloittivat sodan? Vastaa!”. ”Miksi?” ”Siksi, että minulla on ase!” Pakon edessä serbi lopulta vastaa ”Me”. Myöhemmin bosnialainen sotilas joutuu kuitenkin vastaamaan samoin ”Me”, kun serbisotilas saa haltuunsa aseen bosnialaisen mentyä hoitamaan kuolleeksi luultua kaveriaan ja serbi kysyy tällöin vastavuoroisesti vastausta sodan aloittajaan ”koska hänellä on ase”.

Naurun lisäksi (joka johtuu siis vain useista absurdeista tilanteista – ei siitä, että olisi hubaa, hauskaa tai harmitonta) herkistyin mm. kohtauksessa, jossa keltanokkaserbi järjestelee miinan päällä makaavalle alun perin ruumiiksi luullulle bosnialaiselle tyynyn kassistaan - huolenpitoa vihollisesta järjettömyyden keskellä. Nuo pienet inhimilliset teot ovat niitä, jotka koskettavat – ja joita ihmiset onneksi myös tosielämässä tekevät. Sodassa vihollinen pitää demonisoida, mutta kun toimitaan ns. yksilötasolla, on tärkeämpää, että kohdataan toinen ihminen ihmisenä eikä vihollisena. Ihmistä on vaikeampi ampua kuin vihollista.

Elokuva muuttuu pian tyystin erilaiseksi YK:n ja median astuessa kuvaan. YK:n rooli kuvataan karrikoidusti, mutta syystäkin puolueettomana osallistujana, joka ei saa oikeasti osallistua mihinkään. Tai halua. Eli tarkoituksena on estää osapuolia tappamasta toisiaan, mutta tappamiseen ei saa mennä missään nimessä väliin. Farssi kulkeekin omia polkujaan ja media tulee sotkemaan soppaa. Kaiken tohinan keskellä yksi mies makaa viritetyn miinan päällä ja kaksi muuta pitää keskinäistä vihanpitoa. Kun YK ja sen sotilaat eli sinikypäräiset ”smurffit” ensin tulevat yhden ryhmänjohtajan päätöksellä hätiin ja sitten vetäytyvät pelastusoperaatiosta johdon pitäytyessä erillään konfliktista, jatkuu konflikti paikalla olevien sotilaiden kesken. Median edustajien sekoittaessa soppaa YK joutuu kuitenkin palaamaan paikalle ja haavoittuneet saavat mahdollisuuden pelastua, mutta ikävä kyllä lopulta keskinäinen vihanpito vie vallan. Lopulta kaikki - tai melkein kaikki - häipyvät paikalta, kun ”hyvä” kompromissi on saavutettu.

Elokuva antaa perustietoja siitä, miksi konflikti serbien ja bosnialaisten välillä käytiin sekä nostaa esiin inhimillisiä näkökulmia. Syyllisyydestä puhutaan, mutta jokaiselle osapuolelle annetaan mahdollisuus ”puolustautua”. Elokuva alkaa todella vahvasti, mutta YK:n ja median roolia alleviivataan aika rankasti. Silti kaikki tapahtuva sekä huvittaa, viihdyttää että järkyttää yhtä aikaa, joten ehkäpä tavoite kuitenkin täyttyy. On selvää, että elokuvassa ei tulla näkemään onnellista loppua tai Hollywood-draamaa, vaan tavoitteena on ollut nostaa esiin sodan järjettömyys jälleen yhdestä näkökulmasta. Emme näe pelkkää kuolemaa, kärsimystä, alistusta ja väkivaltaa, vaan pääosan näyttelijät jäävät mieleen yksilöllisinä ihmisinä, jotka sattuvat olemaan osa jotain isompaa kokonaisuutta. Ja ihan tavallisia ihmisiä hullussa ympäristössä.

Väkisinkin näen ja koen elokuvan bosnialaisen kaverini silmin. Tai enhän minä oikeastaan edes tiedä, miten hän näkee elokuvan. Luulisin kuitenkin, ettei hän katso sitä bosnialaisena vaan ihmisenä, joka on surullinen siitä, että hän on itse yksi niistä ihmisistä, jotka joutuivat perheineen tuota sotaa aikanaan pakenemaan. Varmasti hän on myös vähän vihainen kansainväliselle yhteisölle (lue: YK:lle) siitä, ettei se toiminut, ennen kuin oli monille jo liian myöhäistä...näen myös hänet bosnialaisen sotilaan hahmossa: Ehkä hänkin olisi osallistunut, jos olisi ollut tietyn ikäinen sodan alkaessa ja hänellä olisi ollut motivaatiota/kostomentaliteettia osallistua (kuten elokuvan sotilailla kotikyliensä tuhotyöt) tai hänet olisi ”pakkovärvätty” mukaan, koska kaikki muutkin joutu(i)vat mukaan. Väkisinkin näitä asioita miettii varusmiespalveluksen käyneenä, vaikka olenkin siis sivariksi ”täydennyskoulutettu”, mutta kuitenkin olisin periaatteessa joutumassa rintamalle 2. nostoluokassa vanhojen ukkojen kanssa. Eipä silti, en usko sotaan tämän elämän aikana joutuvani, mutta eivät varmasti uskoneet bosnialaiset, kroatialaiset, serbialaiset tai muutkaan Balkanin alueen ihmiset Jugoslavian hajotessa 1990-luvun alussa.

Toivottavasti minun ei koskaan tarvitse pakottaa ketään mihinkään siksi, että ”minulla on ase”. Sen sijaan aseeni olkoon sanani ja ammukseni rauha.

Amerikkalaisia ei ole olemassa

Waltz with Bashir on synkkä, mutta upea animaatioelokuva, jonka realistinen tuntu on animaation tarjoamista vapauksista huolimatta vahva. Se tuntuu dokumentilta ja se ahdistaa siinä missä oikeatkin kuvat sodista ja väkivallasta. Leffan ohjaaja Ari Folmanin omiin kokemuksiin pohjautuva elokuva on sekoitus Arin ja elokuvaa varten haastateltujen kokemuksista vuonna 1982 tapahtuneesta Israelin armeijan sotaretkestä PLO:ta vastaan Etelä-Libanonissa (osa Libanonin pitkää sisällissotaa).

Haastattelutkin on osin animoitu mukaan elokuvaan eli elokuva etenee tavallaan koko ajan "animoituna dokumenttina", vaikka tietysti animaatiossa voidaankin mennä enemmän fantasian puolelle. Yksi keskustelu elokuvassa onkin hyvä puoltaja tälle: Ei ole mitään ehdottoman selviä muistoja tai dokumentteja kaikista tapahtumista, on vain sotaan osallistuneiden sotilaiden muistoja ja unia - ja niiden tulkintoja. Elokuva päättyy ahdistaviin tunnelmiin ja lopulta oikeaan dokumenttipätkään Sabran ja Shatilan pakolaisleirien verilöylyistä.

Kyseessä on niin ääni-, väri- kuin kuvamaailmaltaan rikas elokuva, joka pureutuu koskettavasti kuvaamaan sodan mielettömyyttä ja tehtyjen rikosten painolastia.

Katsoimme elokuvan DVD-version (jonka hommasin jo tutuksi tulleella "koska en päässyt sitä katsomaan Kajaanin elokuvakerhossa, niin tilaan sen" -metodilla), jossa on mukana todella kiinnostava Making of -dokumentti elokuvan teosta. Sitä voin suositella tämän ja yleensäkin animaatioelokuvan ystäville, koska tekoprosessia käydään läpi mielenkiintoisesti ja hauskasti. Myös synkän elokuvan teko voi siis olla hauskaa :)

Mainittakoon Making of:sta yksi hupaisa kohtaus; Joukot ovat perustaneet "päämajan" sodan vuoksi tyhjäksi jääneeseen taloon. Israelilaisarmeijan upseeri istuu kalsareissaan nojatuolissa ja katsoo saksalaista pornoa. Arin esittämä sotilas katsoo upseeria, joka komentaa adjutantilleen vähän väliä: "Eteenpäin, eteenpäin". Pornofilmi kelautuu televeisiossa eteenpäin. Jo kohtaus itsessään on hauska (kuten kai saksalaiset pornofilmitkin?), mutta Making of paljastaa kohtauksen teosta ja varsinkin sen saamasta vastaanotosta paljon ihmisten kieroutuneesta seksuaalisen ja varsinkin pornon pelosta. Väkivaltaa kyllä voidaan esittää, näytellä, äännellä ja animoida, mutta kun tullaan kohtaukseen, joka kuvaa karrikoidusti saksalaista pornoa (jonka dubbaa elokuvan yksi tuottajista), alkavat hälytyskellot soida. Suurimman osan elokuvan kuvista piirtänyt graafikko ei suostunut piirtämään mulkkua ja joutui vakuuttelemaan äidilleen, ettei ole sitä piirtänyt. Kaiken huippu oli kuitenkin amerikkalainen elokuvan levittäjä; Kohtauksesta oli tehtävä amerikkalaisille oma sensuroitu versio, jossa animoituja sukuelimiä ei näy ja niiden tilalle on piirretty alushousut. Elokuvantekijöiden vitsi on se, että alkkarit ovat sekä miehellä että naisella täynnä amerikanlippuja. Kaiken kruunaa ohjaaja Ari Folmanin huvittunut toteamus: "Amerikkalaisia ei ole olemassa, koska amerikkalaiset eivät hyväksy penetraariota."

Virallinen sivu: http://waltzwithbashir.com/
Wikipedia: http://fi.wikipedia.org/wiki/Waltz_with_Bashir

Tykkää, ei tykkää, tykkää, ei tykkää...

Kirjasin Facebook-profiiliini asioita, joista tykkään. Näin monta kirjainta sain sopimaan alkuhöpinän perään:

tykkään:
- perhe
- rauha
- terveys
- yhteistyö & avunanto
- rakkaus
- ystävyys

Muitakin pieniä ja isoja ilonaiheita tietysti löytyy, joista ehkä tärkeimpänä musiikki, joka rytmittää elämää ja antaa voimaa. Musiikin kautta on helppoa kanavoida tunteitaan, purkaa vihaisuus terveellä tavalla tai nostaa tunnelmaa ja hyviä tunteita pintaan. Musiikki on minulle tärkeä osa elämää.

Oma koti on hyvä asia ja rakas paikka, vaikka se onkin riippuvainen siitä, että siellä asuu perheeni. Eli siinä mielessä minulla ei ole tunnesiteitä kotitalooni, vaikka siitä tykkäänkin; Kotini vaan on aina siellä, missä perheenikin.

Työ on minulle tärkeä asia. Eikä mikä tahansa työ, vaan nykyinen. Koen olevani hyödyksi ja koen antavani paljon, jolloin myös itse paljon saan.

Pelaan päivittäin Traviania ja se on varmasti monien mielestä aikuiselle miehelle sopimatonta lasten hömppää. Siinäkin kuitenkin tärkein sitova syy on liittoumapelaaminen eli toiset ihmiset, joiden kanssa sitten jutustellaan ircissä ja ollaan pelin kautta sidoksissa, kavereita ja jopa ystävystytään siinä sivussa. Joten vaikka kyseessä onkin selainpohjainen kylänrakennus- ja sotapeli, niin se ei ole pelkkää peliä. Toki se on paljon myös sitä pelaamista (lähinnä kylien rakentelua ja joukkojen koulutusta), jolloin se käy vaihteluna arkeen ja ajanvietteenä elämään, jossa välillä ei jaksa ajatella kaikkia asioita niin vakavasti...

Hyvistä asioista on hyvä iloita päivittäin ja niin teenkin. Ikävä kyllä ne pahat asiat pyörivät mielessä monesti paljon vahvempina. Niiden käsittely on haastavampaa ja siksi ne kummittelevat mielessä. Ilon tunteet on helppo ottaa vastaan, mutta pahuus, inho ja viha säikäyttävät. Silti pahuutta on ja tulee olemaan, joten pitäisi oppia käsittelemään negatiiviset asiat ja tunteet niin, etteivät ne syö mielestä positiivisia.

Ensiksi lyhyt listaus asioista, jotka pännivät:
- rasismi ja yleensä muukalaisviha
- ahdasmielisyys ja siihen liittyvä ihmisten arvottaminen perinteisten/konservatiivisten normien mukaisesti
- väkivalta, jota on niin monenlaista, ettei jaksa luetella, mutta pääasiassa siis kaikki fyysinen ja henkinen toisten ihmisten ja eläinten tahallinen vahingoittaminen
- ahneus, joka on usein se syy kaiken väkivallan ja riiston taustalla, johon globaali markkinatalouskin nojaa ja joka on yksi syy myös planeettamme koko ajan kurjistuvaan tilaan

Osa noista maailman epäkohdista nousi taas mielen päälle vuoden vaihtuessa. Aamulla siitä ei vielä ollut tietoakaan suunnitellessani tarjottavia iltapäiväksi. Viime vuoden viimeinen työpäivä oli uuden vuoden aattona ja päivä oli sekä haikea, juhlava että surullinen. Haikea se oli siksi, että vietimme mukavan työtoverin läksiäisiä. Pienimuotoinen juhlamme iltapäivällä oli mukavaa yhdessäoloa, jonka lopuksi veljellinen halaus päätti yhden työtoveruuden. Toivottavasti kaveruus - ja uskaltaisin sanoa jopa ystävyys - jatkuvat, vaikka monesti ihmiset tarvitsevat jotain heitä toissijaisesti yhdistävää, että kaveruus ja ystävyys voivat siinä sivussa kehittyä ja pysyä aktiivisena. Jätimme työtoverin kanssa toisillemme muistoksi musiikkikokoelman, joka muistuttaa meitä varmasti toisistamme aina, vaikka emme yhteyttä tiiviisti pitäisikään. Oma kokoelmani oli nimeltään "Suomimetallia Bosnian poijalle" ja työtoverin antama kokoelma "Rocking Bosnia". Niiden tiimoilta jatkamme ainakin vielä keskustelua sähköpostissa ja tapaamme varmasti muutenkin.

Samana päivänä Suomea ravisteli jälleen ampumavälikohtaus, jossa ilmeisen häiriintynyt ja rikollistaustainen mies ampui neljä ihmistä ja lopuksi itsensä. Ikävä kyllä mies oli maahanmuuttaja, joten rasistit saivat taas vettä myllyynsä. Se on kyllä kumma, miten ihmismieli toimii. Kun suomalaiset miehet ovat tehneet vastaavia tai pahempia tekoja (esimerkiksi nämä kuuluisimmat, kuten Myyrmannin pommiräjäytys sekä Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat), ovat rasistit olleet hiljaa, mutta heti, kun mamu tekee rikoksen, alkaa rasistien huuto. Ymmärrän vaatimuksia, joissa rikoksista (joista pitää erotella vielä väkivaltarikollisuus) tuomituista maahanmuuttajista halutaan päästä eroon. Tosin eikö pahoinpitelijöiden, raiskaajien ja tappajien kuuluisi olla vankilassa muutenkin? No, Suomen laki on mitä on, mutta niin kauan kuin vankiloissa ei pyritä hoitoon ja tulevan ongelmakäyttäytymisen ennaltaehkäisyyn, en ymmärrä lieviä rangaistuksia em. pahantekijöille.

Se, että rasistit alkavat tällaisen maahanmuuttajan tekemän veriteon jälkeen kuitenkin yleistämään KAIKKI maahanmuuttajat rikollisiksi, joita ei saisi päästää maahan tai jotka pitäisi karkottaa, menee yli ymmärrykseni. Nationalismi on jotain, mitä en hyväksy, kun se muuttuu muukalaisvihaksi, joka on yleensä passiivista, mutta joskus myös aktiivista rasismia. Tällöin eri värisiä ihmisiä halveksutaan, syrjitään, haukutaan, moititaan ja syyllistetään teoista, joihin joku "ulkomaalainen" on syyllistynyt. Ei kai se tietenkään pitäisi ihmetyttää, kun seuraa maailman uutisia: Samanlainen syrjintä on vallalla joka puolella. Aina löytyy joku toinen ihmisryhmä, joka on "vääränlainen": väärä väri, väärä kieli, väärä heimo, väärä uskonto. Ja ikävä kyllä syrjinnän syynä on usein myös väärä sukupuoli (tai sukupuolinen suuntautuneisuus...), mikä on vielä paljon syvällisempi ongelma, josta ei varmaan päästäkään eroon, mutta syytä on siitäkin ääntä pitää ja yrittää muuttaa asenteita siihen suuntaan, että ihmiset hyväksyisivät toisensa ilman ennakkoasenteita.

Palatakseni kuitenkin tähän joukkomurhaan: Kun tällaisia hirmutekoja sitten tapahtuu omassa lintukodossamme ja tekijä on maahanmuuttaja, niin rasisti huutaa "saatanan maahanmuuttajat!". Silti sama tyyppi käy ehkä hakemassa ruokaa itselleen ja perheelleen ruokapaikasta, jossa on edullista ja hyvää ruokaa, vaikka sitä ruokaa tekisivätkin "saatanan maahanmuuttajat". Ja jos tyyppi tai hänen perheenjäsenensä joutuu sairaalaan, on siellä mahdollisesti vastassa lääkäri, joka aika monesti jo nykyään on "saatanan maahanmuuttaja". Tuskinpa tämä rasisti sanoo siellä ruokapaikassa tai sairaalan vastaanotolla, että "saatanan maahanmuuttaja" vaan odottaa sen sijaan erityisen hyvää palvelua, koska vain se kelpaa. Ehkä tuo tyyppi joutuu jopa joskus työskentelemään "saatanan maahanmuuttajan" kanssa samassa työpaikassa, jos/kun sattuu olemaan atk-alalla, kuten meillä juuri lopettanut hauska, kohtelias, hyväkäytöksinen ja fiksu bosnialaisemme. Kaikki eivät toki samanlaisia ole, mutta heitäkin tulisi kohdella aivan samalla tavalla kuin suomalaissyntyisiä ihmisiä.

Jos jotakin pitää sanoa vihaavansa, niin sanon mielelläni vihaavani mustavalkoista ajattelua, jossa joku on hyvä tai joku on paha, ja kun joku yksi on paha, niin kaikki ovat pahoja, mutta jos joku yksi on hyvä, niin vain se yksi on hyvä ja sekin on pieni ihme. Eikä tällä ole mitään tekemistä sen kanssa, että pitäisi yrittää ymmärtää hulluja, kuten se ampuja. Vieraan suvaitseminen on pirun vaikeata, myös itselleni, koska pelko ylittää ihmisessä järjen. Pelko synnyttää aggressioita ja vihaa. Hengissäpysyminen on kaiketi vaatinut ihmislajin historiassa sitä, että pelko ja viha ovat vahvempia kuin positiivisemmat tunteet, mutta luulisi perusturvallisuudesta nauttivan, näennäisesti fiksun ihmisen, pystyvän järkeä käyttämällä hallitsemaan noita perustunteitaan, joilla ei ainakaan parempaa elämää rakenneta.