Ohi on

Travian-urani alkoi kesäkuussa 2008 ja 13.6.2011 tuli täyteen kolme vuotta ja yksi päivä päivittäistä tai ainakin lähes päivittäistä pelaamista. Nyt server1:n päätyttyä on aika lopettaa. Teen sen yhtä aikaa tyytyväisenä, haikeana ja helpottuneena. Aikaan mahtuu monia muistoja, niin hyviä kuin huonoja. Aloitin kesällä 2008 Travianin Suomen server2:lla muutaman viikon myöhässä, mutta pääsin nopeasti sisään pelin koukeroihin. Ensimmäinen hyökkäys, joka kylääni tupsahti oli merkityksellinen. Otin nimittäin yhteyttä hyökkääjään ja kiitin häntä siitä, että alkoi jotain tapahtua. Alkoi viestinvaihto, joka jatkui serverin loppupuolelle saakka. Alussa peli oli ollut yksinäistä puurtamista, jota Travian huonoimmillaan on. Kyseessä on nimittäin peli, jossa yksin ei voi voittaa (tai edes selvitä välttämättä kovin pitkälle) ja joka vaatii liittopelaamista, jotta sen merkitys kasvaa sellaiseksi, että sitä oikeasti jaksaa jopa sen vuoden kerrallaan, jonka yksi "servu" kestää. En ala selittämään pelin koko mekaniikkaa siihen vihkiytymättömille, vaan keskityn tässä lähinnä muistelemaan liittoumia, liittoja ja pelikavereita sekä tapahtumia kuluneiden vuosien varrelta.

Ensimmäisellä servulla pelasin täysin umpiona alkaen pelin mekaniikasta, mutta varsinkin siitä, miten muiden pelaajien kanssa pelataan. Tein virheitä ja opin niistä. Pelin luonne - joka on ikävä kyllä sama kuin oikeassakin elämässä eli nopeat syövät hitaat ja niin edelleen - tuli pian tutuksi ja tiedot karttuivat sitä mukaa, mitä enemmän peli sitoi mukaansa. Ensimmäinen askel oli oppia puolustautumaan, sitten alkaa luoda yhteyksiä. Päädyin kuitenkin mainostamaan peliä silloisille työkavereilleni, joista sainkin heti alkuun kaksi innokasta pelikaveria. Perustimme kolmestaan liittouman, jota lähdin johtamaan. -YK- oli syntynyt. Jouduimme työkavereiden kanssa jokainen eri puolille karttaa, mikä oli pelin kannalta haastava tilanne. Travianin maailmahan on pallomainen paikka [Travianin kartta ei ole oikeasti pallo vaan torus – joukot kulkevat pohjois-etelä- ja itä-länsisuunnissa pisteestä 400 pisteeseen -400], jossa sijoituspaikka riippuu siitä, mitä pelaaja tiliä perustaessaan valitsee sekä siitä, mihin aikaan hän pelin aloittaa - ensimmäiset ovat lähimpänä origoa eli koordinaatteja 0,0 ja myöhemmin aloittavat kauempana). Liittouman toiminta vaatii lähellä pelaavia liittolaisia, joiden kanssa puolustetaan, hyökätään ja jaetaan resursseja yhdessä. Koska intoa riitti, opettelimme kaiken kantapään kautta, mutta paljon apua oli myös toisen työkaverin aiemmasta kokemuksesta. Hän valaisi minulle esimerkiksi sitä, miten kauan peli (servu) kestää ja millaiseksi se muuttuu loppupuolella.

Ensimmäisen servun pelaaminen oli todella hauskaa. Pidimme töissä kerran jopa kahvipalaverin luentosalissa pelin tiimoilta päättäen miten alamme liittoumaamme kasvattamaan ja teimme muutenkin työnjakoa. Pikku hiljaa porukkaa alkoikin kertyä ja sain lähistöltäni (siis pelissä) yhden todella hauskan tapauksen mukaan. Aletheia (Travian-pelinikki) oli turkulainen, silloinen teologian opiskelija, nuori nainen, nykyinen pappi. Pitkään pidimme yhteyttä ja pelasimme jonkun aikaa myös toisella servulla vuonna 2010. Vaikka en koskaan ole Alea tavannut, niin jossain vaiheessa olimme kuitenkin hyviä kavereita ja muistanpa eräänkin kerran, kun hän irc:ssä (josta pian lisää) kysyi minulta, saako rukoilla onnea pian syntymässä olevalle lapselleni. Annoin luvan, koska se oli minusta osoitus nimenomaan siitä, että hän välittää - ei siitä, että hän haluaisi uskonnollisessa mielessä vaikuttaa (Ale tiesi, että olen ateisti :D). Raimo oli kans messissä, armoton pelimies ja armoton myös vihollisille, mutta oman liiton pelaajille uskollinen, lojaali ja auttavainen. Raimon kanssa peliura jatkui yhdessä syksyyn 2010 saakka, jolloin mies jätti pelikentät, kun pelaaminen alkoi häiritä liikaa perhe-elämää - jota sekin Travian voi pahimmillaan tehdä. Lonzo taasen, yksi harvoja Travianin kautta tulleita kavereitani myös Facebookissa, teki paluun keväällä 2009 päättyneen ekan servun jälkeen viime syksynä alkaneelle viimeiselle servulleni, mutta oli pitkään siinä välilläkin tavoitettavissa ircissä, jossa joristiin joskus niitä näitä, vaikka ei yhdessä pelailtukaan. Lukuisia muitakin pelaajia jäi jo eka servulta mieleen, mutta täytyy vielä mainita Kyösti, joka oli se ensimmäinen kimppuuni hyökännyt pelaaja, jolta ammensin paljon tietoutta, jonka siviilielämän tempauksia naureskelin, ja jonka "tapasin" aikanaan seuraavalla s2:lla syksyllä 2009.

Ensimmäisen servuni -YK- oli paitsi liittouma, myös tietyllä tapaa "lapseni" - foorumini julistaa yhteistyön ja tasa-arvon sekä yhteispelin merkitystä. Toki se tuntuu hieman naurettavalta, että selainpelissä, jossa soditaan, pyrkii luomaan jotain tuommoista, mutta se oli naiivi ja idealistinen lähtökohtani. Ajan myötä ihanteet karisivat, kun pelin realiteetit alkoivat painaa vaakakupissa enemmän kuin vaikkapa kaverisuhteet - varmasti vähän samaan tapaan kuin oikeassa elämässä, kun siirrytään ihanteellisesta pienjärjestötoiminnasta isojen poikien pöytiin mellastamaan. En kuitenkaan myönnä, että valta olisi "korruptoinut", mutta valintoja oli tehtävä, vaikeitakin, ja ne perusteltiin aina liittouman - tai myöhemmin liittoumien kesken muodostettujen liittojen/koalitoiden - edulla. Lisäksi loin -YK-hon järjestelmän, jonka mukaan oli elettävä, vaikka se tarkoitti mm. sitä, että alkuperäisestä kolmikosta karsiutuivat duunikaverit pois siinä vaiheessa, kun jouduimme fuusioitumaan loppupelin ajaksi isompaan liittoon. -YK-ssa päätökset tehtiin mahdollisimman demokraattisesti, mutta sen johtava elin oli Turvallisuusneuvosto, johon nostimme äänestämällä tärkeimmät pelaajat ja jota kasvatimme sen mukaan, mitä pidemmälle ja haastavammaksi servu eteni. -YK- oli pieni liitto, jossa monet opettelivat pelin saloihin ja jossa monet pääsivät loppupeleissä mukaan porukkaan, johon heillä ei olisi ollut mitään asiaa ilman sinnikästä työtä, jota paitsi minä, myös Turvallisuusneuvostomme teki. Ilman aktiivista liittouman johtamista kasvoton Travian (koska kaikki pelaavat pelinikkiensä takana) aiheuttaa sen, että liittouma ei tule pärjäämään. -YK- kaikki pyrittiin tekemään Peruskirjamme mukaan, jolle naureskeltiin servun toiselta puoleltakin, kun pistin liiton profiiliin sen valittuja paloja. Koskaan ei kuitenkaan naureskelua kuulunut omilta ja jälkeenpäinkin monta kertaa muistelimme, kuinka hauskaa sillä servulla olikaan...

Travianissa alkoi ärsyttää jo ensimmäisellä servullani kaikkitietävät, vain "oikeita asioita" tekevät pro-pelaajat, joilla ei tuntunut olevan elämää. Varmasti useat heistä käyttivät erinäisiä apuvälineitä, kuten kiellettyjä botteja, jotka osasivat pelata (ja varastaa, josta lisää myöhemmin) pelaajan puolesta tai sitten kasasivat pelitililleen useita pelaajia, jotta voitiin ylläpitää 24/7 toimintaa - koska Travian ei alettuaan keskeydy missään vaiheessa ennen kuin aikanaan maailmanihme on kasattu tasolle 100 ja siihen mennessä onkin yleensä pelattu vuosi ja risat. 24/7 pelaaminen on tietysti mahdotonta monille, mutta yllättävän no-life -meiningiksi pelaaminen osalla repsahti ja myönnän, että itsekin oli jossain välissä niin, että minulla oli elämässäni paitsi oma perhe ja työ, myös toinen "perhe" eli liittouma, jonka asioita hoidin myös töissä tai yömyöhään.

Suurin osa no-life -porukasta vietti ja viettää aikaansa irc:ssä, jossa keskustellaan liittojen kanavilla eli "kannuilla"; yleisillä kannuilla, suljetuilla kannuilla, johtoportaan kannuilla, liittolaisten kannuilla sekä taisteluryhmien kannuilla yötä päivää. Suuri osa keskustelusta on tavallista höpinää, milloin mistäkin. Se on myös yksi tekijä, mikä pitää monia pelissä mukana ja muistanpa yhdenkin liittouman ajalta tyypin, joka ei enää ollut pelannut Traviania yli puoleen vuoteen, mutta roikkui liiton kannulla ja oli liiton "maskotti" jutellen kaikenlaista "normaalien ihmisten" höpinää. Ircissä on ihan oma maailmansa ja "sääntönsä" sekä säätönsä ja onpa sieltä kuulunut juttua irc-tuttavien ja -kavereiden lisäksi myös irc-rakkauksista ja -suhteista, joita siis ylläpidetään siellä, mutta saatetaan myös tavata livenä, kuten muutkin internetin kautta erinäisten palstojen tai chattien kautta tutustuvat. Ircin huono puoli on sen sitovuus, joten itsellä on ollut Travian-urani aikana on-off -suhtautuminen siihen: Joko olen ircissä (ja tavoitettavissa) tai en ole. Yllättävän monet "tosissaan" pelaavat (ei tarkoita välttämättä pro-pelaamista, jota itse inhoan) suosivat irciä ja kaikki "vakavasti otettavat" liittoumat pitävät neuvottelunsa ircissä. Pelin sisäinen viestityökalu on monille punainen vaate siksi, että pelitileillä saattaa pelata useita henkilöitä, etkä tiedä, kenen kanssa keskustelet, minkä lisäksi tilin salasanaa on saatettu jaella ympäriinsä ja sitten ovat vielä kylävahdit (Travianissa voi jokaisella olla kaksi kylävahtia, joille annetaan tiettyjä oikeuksia tilin käytön suhteen), joten tietovuodon mahdollisuus on suurempi kuin ircissä. Tiedän tosin yhdenkin hauskan hepun ja pitkään kanssani pelanneen irc-ammattilaisen (toinen Facebook-kaverini, btw) Empin eli Emperorin (the one and only - noita emperoreita ja niiden muunnelmia kun tuppaa olemaan joka servulla pilvin pimein, kun pelissä voi pelata roomalaisilla...) harrastaneen ircissä nikkien "lainaamista" ja tunkeutumista toisten liittojen kannuille salakuuntelemaan tai heittämään scheissea. Ircissä olen kokenut monet hauskat hetket, mutta kärsinyt myös siitä, että kaikki muu on jäänyt, kun on pitänyt iltakaudet ja yömyöhät kukkua seuraamassa keskusteluita ja höpisemässä jotain itsekin - joskus melkein pakonomaisesti.

Yksi Travianin omituisimmasta sisällöstä ulkopuolisille selostettuna voi olla ns. farmaus tai raidaus eli suomeksi sanottuna resurssien nyysiminen toisilta. Se on varastamista, mutta kuuluu pelin luonteeseen ja yleensä ottaen resurssit nyysitään epäaktiivisilta pelaajilta, joten resurssit otetaan ns. hyötykäyttöön niiltä, jotka eivät niitä itse käytä (varastojen ja siilojen täyttyessä resurssit katoavat taivaan tuuliin). Pelissä puhutaan kuitenkin tietyllä tapaa halveksuvasti "farmeista" ja pro-pelaajat lisäksi "farmiliitoista", joiden kanssa ei neuvotella saati keskustella; heidän tehtävänsä on tuottaa resursseja pro-pelaajille. Tosipelaajat tietävät niksit, miten farmiksi alistamiselta vältytään, mutta aloittelevammille pelaajille ja erityisesti nuoremmille/kokemattomammille oli Travianissa varsinkin aiemmin porsaanreikiä kaiken maailman kiusaajille ja kiristäjille. Sitä vastaan jouduin omalta osaltani omissa liittoumissani taistelemaan, yrittäen nostaa pelaajien itseluottamusta ja korostamaan sitä, että kiristäjä ei välitä paskaakaan. On ihan turhaa maksaa suojelurahaa, jos jonain päivänä "suojelija" tulee ja valtaa parhaat kyläsi. Ja tietysti muutenkin: Ei kannata alistua, jos meinaa olla vakavasti otettava pelaaja. Myönnän toki, että jo ensimmäiseltä servulta lähtien farmasin itsekin; Jos pelitili jää epäaktiiviseksi, sen kyllä huomaa, eikä silloin ole mitään syytä jättää sen resursseja käyttämättä hyödyksi – koska joku ne varastaa kuitenkin ja se joku saattaa pian hyökätä sinun kylääsi...näin ollen minäkin olen samaan aikaan järjestelmän uhri ja sen hyväksikäyttäjä, samalla tapaa kuin kapitalistisessa yhteiskuntajärjestelmässämme. Viime aikoina tilanne Travianissa on parantunut, kun sääntöihin tuli pykäliä siitä, että kiristää tai uhkailla ei saa, mutta ongelma ei ole poistunut, koska uhri voi edelleen ehdottaa esimerkiksi "suojelurahan" maksua, kunhan aloite ei ole tullut hyökkääjältä...kiristys siis jatkuu ja onnettomat surkimukset saattavat oppia onnettomia läksyjä elämästä myös sinänsä yksinkertaisen selainpelin avustuksella. Viimeistä Travianin versiota en ole kunnolla pelannut ja siinä lukemani mukaan on "farmeillakin" enemmän toimintavaraa, kun kultaa (ja sen avulla esimerkiksi joukkojen väistöominaisuuden) pystyy hankkimaan sankarin tekemien seikkailujen kautta – aiemmin sankari oli vain hyökkäyksen tai puolustuksen boostaaja sekä resurssibonusta tuottavien keitaiden valloittaja.

Varsinkin -YK-:n suuruuden aikoina minulla oli tapana pitää palopuheita, esitellä kaikki uudet pelaajat ja kirjoittaa muutenkin koko ajan, pitäen liittouman henkeä yllä omalla esimerkiklläni. Varmasti voisin koota kirjan (jos tekstit olisivat tallessa) kaikesta siitä, mitä tuli aikanaan kirjoitettua lähtien -YK-n Peruskirjasta, esittelyistä ja liittoneuvotteluihin tekemistäni syväanalyyseistä - puhumattakaan hauskoista ja mieltä kohottavista taistelujen raportoinneista. Se oli hauskaa - melkeinpä hauskempaa kuin itse pelaaminen - mutta kyllä se vei pirusti aikaa ja energiaa, jos siitä sitä sainkin. Katosin Travianin pyörteisiin ensimmäisen pelivuoteni aikana aika lahjakkaasti ja vaikka toinen vuosikin meni vielä aika lailla samassa tahdissa pelaamismäärien suhteen, niin pikku hiljaa kirjoittaminen jäi vähemmäksi. On kuitenkin hauska kaivaa ihan ensimmäisiä pätkiä -YK-n historiasta esiin ja tässä muutamia löytämiäni tekstejä syksyltä 2008:

Perustajakolmikkomme on toisensa livenä tuntevia atk-alan ammattilaisia, jotka yhtenä harrastuksenaan muiden muassa on alkanut "suuren gurunsa", Jmlbohemin, vetämänä travianisteiksi. Siviilissä perhekeskeinen, heviä (ja lastenlauluja...pakosta) kuunteleva ja töihin mustissaan pyöräilevä Jmlbohem tarvitsee vastapainoksi myös säkenöivän vision roomalaisesta valtakunnasta, jossa valkoisiin pukeutunut keisari kulkee kultavaunuissa, katselee ylpeänä ahkeria kansalaisiaan ja käy tiukkoja diplomaattisia neuvotteluja kilpailevien valtakuntien kanssa. Rauhaa ja rakkautta ystävät - tai sitten legioonalaiset liikkeelle...Ave Caesar, morituri te salutant!

Anterius on nettiroolipelaamisen puoliammattilainen, mutta untuvikko Travianissa. Sokeririippuvainen Anterius taistelee berliininmunkin voimalla läpi dokumentoinnin, asennusten ja vianselvitysten, kunnes on jälleen aika wowittaa ja välillä piipahtaa Travianissakin katsastamassa roomalaisen kylänsä tilanne. Vaikka hän on lempinimeltään Armoton, on hänen pelistragiansa olennainen osa sankari, joka syöksyy läpi keitaita kansoittavien villieläinlaumojen luonnon rikkauksien äärelle, jossa hän kumartuu kauniin lammen äärelle juomaan...pullollisen ediä. Tämä siis, kunhan sankarin nyt saisi joskus liikkeelle...

ergi on juniorimme (kuten hänen pelinikkinsä kirjoitusasustakin voi päätellä ;-)), vaikka ei 22v-ihmisiässään mikään poikanen enää olekaan. Kun punaiset silmät ovat aamulla auenneet, sukii ergi mustan harjansa pystyyn ja lähtee seikkailuun, löytyi se sitten pölyisen atk-pöydän alta tai teutonien nuija-armeijojen verisistä yhteenotoista. Vaikka ergin lempinimi on the Kamala, ei siitä ole oikeasti tietoakaan. Tosin ergissä on mystinen puolensa ja vahvuuksia, joita me muutoin ehkä kokeneemmat emme ole vielä havainneet...ergi on myös Travianissa kolmikostamme kokenein ja tietää, mitä tuleman pitää, kun nataarit saapuvat...sitä ennen ergin teutonit pyrkivät herättämään kauhua ja inhoa lähinaapureissaan ;D

Emme syrji pelaajia iän, sukupuolen tai pelikokemuksen/-näkemyksen/-tavan perusteella, olemmehan itsekin riippumattomia pelaajia. Toki liittomme pyrkii toimivaan yhteistyöhön aktiivisella toiminnalla ja peruskirjaa olisi hyvä osata lukea, ennen kuin vaivautuu ottamaan meihin yhteyttä.

-YK-n rekryhakuilmoituksesta syksyllä 2008

Ave Lonzo,

Sain kuulla ystävältäni Aletheialta, että hän oli käynyt luonasi yllätysvierailulla ja hyökkäysraporteista kävin tämän myös toteamassa. Kohteliaasti olit lisäksi viestinyt, että vierailu oli vähän turhankin yllättävä, eikä tarjoilu siksi oikein pelannut ;D

Asenteesi on ihailtava ja haluaisinkin ehdottaa virallisia liittoumaneuvotteluja. Eli pyydän anteeksi Aletheian hyökkäystä ja toivon, että voisit harkita liittoutumista kanssamme, koska huumorintajuinen ja taistelukykyinen lisäporukka ei ole koskaan pahitteeksi.

- rekrykirjeestä Lonzolle syksyllä 2008

Ave foorumistit,

Pitihän sitä itsekin tulla tänne kommentoimaan, kun kar_tza niin kivasti otti esille maanviljelysliittoumamme kuvauksen ;D Otan siitä ja sen naiiviudesta täyden vastuun. Olisihan se varmasti hauskaa kar_tzan kaltaisille pelaajille, että ei tarvitsisi sietää kaikenmaailman hippejä sotapelissä, jossa pro-natsipelaajien saappaiden kannat kopsuu ja käskyjä jaellaan apinoille toteutettavaksi. Jos siis vaihtoehtona on robottimainen pelaaminen ilman minkäänlaista moraalista selkärankaa, niin otan mielelläni vastaan farmiliittouman "arvonimen" -YK-lle, jonka perustamisesta, raamatun mittaisesta kuvauksesta (jota muuten lyhensin aika paljon jo ennen kar_tzan vierailua ) ja pelaajavalinnoista sekä erottamisista olen loppukädessä vastannut. Myyrätkin on ihan kivoja, kuten se Zdenek Milerin piirrosanimaatioissa seikkaileva myyrä, joka joutuu mm. koiran ja leijonan jahtaamaksi, mutta löytää lopulta keinot voittaa näiden luottamuksen. Toivottavasti nämä meidänkin väitetyt "myyrät" ovat tyyppejä, jotka ovat huomanneet, että meillä ei -YK-ssa ole salaisuuksia, joista olisi mitään hyötyä kenellekään. Kaikkihan tietävät muutenkin, että farmiliittoumassa tehdään vain valtavia resuvuoria ilkeiden ryöstäjien vietäväksi, joten myyrille kyllä riittää jyviä syötäväksi ilman, että tarttee lähteä muualle näistä ihanuuksista kertomaan

Kiitän vielä tässä julkisessakin yhteydessä GB/FBI-koalitiota rohkeudesta, jota he osoittivat solmiessaan rauhankumppanuussopimuksen kanssamme huomattuaan, että -YK-liittoumasta voi olla molemminpuolista hyötyä sodassa länttä vastaan. Tämä tapahtui vasta, kun olimme pakittaneet kymmeniä tuhansia sotilaita väljemmille metsästysmaille – joista suurin osa toki omia raskaasti aseistautuneita farmareitamme. Ja ei sijainnistakaan haittaa tietysti ole – ystävät kannattaa pitää lähellä ja viholliset kaukana, vaikka niitä onkin sitten harmittavan pitkä matka lähteä rökittämään

Amat victoria curam - Victory favors those who take pains

Jmlbohem, liittouma -YK-

PS. Ai niin meinas unohtua, että kiitos kar_tza ihanasta palautteestasi näin isänpäivän kunniaksi. Toivottavasti nauroit edes hetken aidosti, jotta sait voimaa ahdituksesi keskelle. Ja onnea kaikille isille! Terveisin neljän lapsen isä (+ 29 liittoumakaverin "isä aurinkoinen" ;D)"

- Travianin roskafoorumille joskus ekan servun loppuvaiheilla 2008-2009 kirjoittamani "isänpäivätervehdys"

Ensimmäisen servuni ollessa vielä kesken päädyimme -YK-n foorumilla keskustelemaan toisen servun aloittamisesta meneillään olevan rinnalla (koska Travianissa jokainen servu elää omaa elämäänsä - ja servuja on meneillään yhtäaikaisesti, mutta eri vaiheissa useita, paitsi Suomessa, myös maailmalla). Järjestimme sille nimiäänestyksen ja sovimme, missä ilmansuunnassa uudella server4:lla aloittaisimme. Syntyi Saksi-liittouma, jossa olin mukana rivimiehenä pitkälle kevääseen 2009 saakka. Ensimmäinen servu päättyi siis -YK-liittouman fuusioitumiseen isomman Busters-koalition kanssa ja voitto oli tosi lähellä jäädessämme toiseksi. Servu muistetaan kuitenkin aktiivipelaajien parissa siitä, että sen loppusota ja kisa maailmanihmeen pystytyksestä sai omituisen käänteen, kun muutama pelitili päätti aivan loppusuoralla keskenään irtisanoutua heitä tukeneista suurista liitoista ja perusti oman porukan, joka vei voiton. Periaatteessa voittajia oli siis enemmänkin, mutta näiden muutamien tilien takinkääntö oli paitsi mielenosoitus myös suuri petos. Oma koalitiomme pelasi reilusti ja toinen sija ei tuntunut tappiolta. Enemmän tappiolta tuntui henkilökohtaisesti se, että pelaajiamme kohdeltiin fuusion aikana huonosti ja sekä kommunikaatio että viestintä liiton johdon tasolta oli täysin ala-arvoista verrattuna siihen, mitä olimme kokeneet -YK-ssa, jossa esimerkkini myötä muutkin Turvallisuusneuvoston jäsenet antoivat oman tärkeän panoksensa. Neuvoston päätöksellä kuitenkin fuusioiduimme ja sen päätöksen mukaan pelasimme katkeraan loppuun saakka.

Toisella servullani ajattelin pärjääväni rivipelaajan roolissa, mutta kun Saksi alkoi hyvän alun jälkeen murentua, ehdotin että alan vetää pientä siipiliittoumaa, johon kokoan pakkipelaajia. Travianissahan puhutaan offeista (hyökkäävät yksiköt / hyökkäävä pelityyli) ja pakeista (puolustavat yksiköt / puolustava pelityyli) sekä niiden suorittamista hyökkäysoperaatioista ja pakituksista. Pakkipuolen kasaaminen on aina vähän enemmän passiivista pelaamista eikä vaadi ehkä niin paljon aktiivisuutta kuin offi-puolella, joten luulin selviäväni vähällä työllä. Kesken servun porukan kasaaminen oli kuitenkin työn ja tuskan takana. Jouduin potkimaan onnettomia farmauksen uhreja persiille yrittäen vakuutella yhdellekin suojelurahaa maksavalle, että se tie vie vain tuhoon – ja että me emme ala liittoumana häntä puolustamaan siinä vaiheessa, kun rosvo päättää, että kylät ovat kiinnostavampia kuin resut. Jossain vaiheessa siipemme kasvoi yhtä isoksi ja vakuuttavaksi kuin alkuperäinen Saksi, joten aloin ehdotella Saksiin jääneille porukoille fuusioitumista takaisin yhdeksi liittoumaksi. Näytti nimittäin siltä, että Saksi on ilman johtoa ja en nähnyt sillä tulevaisuutta. Siinä vaiheessa vanha -YK-kamu Raimo koki, että olen tekemässä vallankaappausta, koska hän itse asiassa johti Saksin raunioita yhdessä uuden johtohahmon Papan kanssa, joka tosin oli toiminut siihen saakka itselleni täysin pimennossa, enkä siksi tilannetta havainnut. Saatuamme sotkut selviteltyä ja vakuutettuani lojaalisuuteni Saksille, yhdistyimme uudestaan yhdeksi Saksiksi, jolloin aloin jälleen aktiiviseksi liittouman johtamisen suhteen. Operoimme vähillä voimillamme, dokumentoimme operaatiot, jonka jälkeen panin kaikki diplomaattiset eväät käyttöön saadakseni aikaan sopimuksen ison liittouman kanssa. Olimme tekemässä lähes samaa kuin aikanaan -YK-ssa paitsi että nyt oli aivan pakko liittyä, koska olisimme pian olleet täyspommituksessa – olimme siinä vaiheessa ainoa ison liittouman haastaja alueellamme ennen loppusotia. Sen sijaan saimme aikaan aivan mainion sopimuksen muodostaa uusi siipi Old & Notorious eli O&N-koalitioon ja meistä tuli O&N New Generation. Koalition riveissä taistelimme loppuun mielettömän hienosti - joskin hetken aikaa diktatuurisen yksinvaltiaan ja natsimeiningin johdolla, joka en ollut minä, eikä minun hyväksymäni tapa - ja otimme voiton. Se tuntui uskomattoman hienolta ja liittoumapeli sai aivan uuden merkityksen, kun olimme kaataneet lukumääräisesti huomattavasti isomman porukan eli suurin piirtein 3/4 muusta servun väestä omalla porukallamme. Liittoumalla oli hyvä ja toimiva foorumi, kriittistä ja asiansaosaavaa väkeä, oikeita ratkaisuja tekevä johto ja parhaat pelaajat.

Arvostamme kokemusta, mutta arvostamme myös uusien pelaajien intoa. Etsimme liittopelaajia, emme sooloilijoita. Emme käskytä, mutta emme myöskään pyydä toista kertaa. Aktiivisuus on tärkeätä, mutta tärkeämpää on kommunikoida ja tiedottaa johdolle menemisistään.

Liittoumaan ei oteta siksi, että antaisimme suojaa farmausta vastaan. Liittoumaan otetaan, jos sinulla on jotain annettavaa liittotyöskentelylle. Pienilläkin resursseilla voi saada aikaan suuria asioita, kun puhaltaa yhteen hiileen. Emme tuijota ikään, sukupuoleen tai kyliesi kokoon, jos kommunikaatio, aktiivisuus ja asenne ovat kohdillaan.

- Liittouman rekryosiosta Saksi-T -siipiliiton aikaan keväällä 2009

Kolmas servuni jäi välityöksi, kun käväisin opettelemassa pelaamista teutoneilla, joilla yleensä pelataan enimmäkseen offi-peliä. Se oli hauskaa, aikansa, kunnes liittouman johto (vanhaa eka servuni Busters-porukkaa) sössi homman niin pilalle, että alkoi tosissaan ahdistaa. Johto tuntui vain riitelevän keskenään ja pelaavan hälläväliä-asenteella, joka ei taas meikäläistä tai monia muitakaan miellyttänyt. Lähdin lätkimään ja jätin tilini perinnöksi yhden pelaajan veljelle, joka nostikin tilini vielä kukoistukseen. Oli sillä servulla myös opettavaista merkitystä; Opin "counttaamaan" eli tekemään vastahyökkäyksiä niin, ettei vastustaja ehdi väistää hyökkäävillä (ja huonosti puolustavilla) joukoillaan sekä taistelin verisesti alueen hallinnasta yhden naapurin kanssa. Välillä räiskittiin kaikella mitä löytyy, välillä oltiin asemasotavaiheessa, välillä sain tulitukea liittolaisilta, kunnes lopulta onnistuin tekemään niin vahingollisen iskun, että naapuri siirtyi pelaamaan toiselle tilille. Rankkaa, mutta pelin hengen mukaista, eikä toinen osapuolikaan ollut siitä pahoillaan, vaan totesi vaan, että oli hyvät matsit niin kauan kuin kesti.

Yhdessä välissä kävin pelaamassa hetken saksalaisella servulla, mutta eihän siitä mitään tullut, kun ei ollut kultaa (josta lisää myöhemmin), enkä ymmärtänyt muiden pelaajien puheista mitään. Minut kutsuttiin johonkin surkeaan liittoumaan, vaikken ymmärtänyt heitä, eivätkä he minua (englanninkielelläkään ei pärjännyt, d'oh). Neljäs servuni oli kuitenkin vielä koettava, jotta sain vielä kerran kokeilla oman liittouman vetämistä. Yhtenä lauantai-iltana syksyllä 2009 päädyimme ircissä perustamaan seuraavalle s4:lle uudestaan Saksin, tällä kertaa Papan, Raimon, Jopen sekä Empin kanssa (joka tosin sai kuulla osallisuudestaan vasta myöhemmin - avattuamme hänelle tilin :D). Meillä oli - tai piti olla - tietyt roolit, mutta käytännössä tein itse alussa niin paljon, että tuntui, kuin olisin yksin liittouman johdossa. Se korjaantui myöhemmässä vaiheessa - onneksi - koska muuten olisimme ennen pitkää kaatuneet. Sen sijaan Saksi kasvoi ja vahvistui sekä otti lopulta suvereenin voiton servusta. Se ei kuitenkaan enää lopulta ollut "minun" liittoumani - vaan kaikkien sen entisten ja loppuun asti pelanneiden liitto, jonka johtokin oli ehtinyt vaihtua ennen päätöstä - vaikka minullekin moni kunniaa halusi servun alkupuolen työstä, foorumitoiminnasta ja Saksin voitostakin antaa. Oli hienoa olla mukana, vaikka en ihan loppuun asti täysillä jaksanutkaan. Jos olisin - tai elämäntilanteeni olisi erilainen - olisin ehkä lähtenyt miittiinkin, jotka ovat live-tapaamisia, joita parhaat liittoumat usein servun päättymisen kunniaksi järjestävät. Ne voivat siis olla saunailtoja tai mökkeilyä tai muuta, mutta tähän mennessä en ole vielä tavannut yhtään jo valmiiksi kaveripiiriini kuuluvaa Travian-tuttavaa, vaikka aika lähellä se viime kesänä olikin, kun Lonzo kävi duunimatkallaan Kajaanissa.

laumasi on valmiina [ally]

S'on moro kaverit,

Nyt on kuulkaas niin, että meidän lauma alkaa kohta kulkea kiltisti jonossa, eikä säntäile ees ja taas. Joukkoomme on nimittäin astunut Paimentaja. Hän on tosin vaatimaton immeinen. Kun kerroin, että lätkäisimme julmasti hänelle kahden viikon koetusajan, vastasi paimenemme, että hän "yrittää viihdyttää" meitä edes sen kaksi viikkoa. Äläs nyt, kyllä sä pärjäät, vaikka tyttöystävä vaanisikin selän takana, kun yrität näpytellä höökejä menemään. Mutta ei sit pakoteta ircciin, kyl se tyttöystävä on tärkeämpi kuin tää peli. Vai onko? ...eiku oikeesti, pidähän huolta siitä tytöstäs, kyllä me pärjätään ja kuunnellaan sit sujuvasti sun koottuja selityksiä siitä, kuinka myöhästyit operaatiosta, kun piti lähteä tyttöystävän kanssa shoppailemaan rättejä :D

Mutta hei, itse asiassa: Pistäkääs nyt kaikki se peli kiinni ja menkää halimaan rakastanne, jos teillä semmonen on. Ja jos ei oo, niin halikaa sitten vaikka itseänne...hyviä öitä ja kädelle muitakin töitä kuin "näpytys" (<- vaimoni sana sille, mitä mä hommaan näköjään nykyisin kaiket illat...)

-Jimbo

- Uuden pelaajan (Travian-nikki Paimentaja) esittelyviesti koko liittouman jakelulla Saksin toisen yrityksen aikaan maaliskuussa 2010

Kulta on ylimääräinen hyödyke, jota Travianissa hankitaan pääasiassa ostamalla sitä ihan oikealla rahalla, joten luottokortti vinkuu ja Saksan Travian-päämajassa ollaan tyytyväisiä. Toki peliservereitä pitää pyörittää ja peliä kehittää, mutta varmasti massia jää myös firman taskuun – sen verran kallista huvia kullan hankkiminen on. Travian ei ole kallein mahdollinen harrastus, mutta jos arvioisin käyttäneeni Travian-urallani keskimäärin 20 euroa kuukaudessa, niin siitä voi laskea, että kolmessa vuodessa paloi noin 720 euroa pelin parissa. Ja siihen ei lasketa sitä lukematonta tuntien määrää, mitä pelin parissa kului ja jonka olisi voinut käyttää rakentavammin – kuten vaikkapa perheestä ja parisuhteesta huolehtimiseen. Harrastus – ja jopa tärkeä sellainen - se silti oli minullekin, vaikka se ei hirveän järkevältä "ulkopuolisista" kuulostaisikaan. Pieni rahallinen satsaus siihen ei tuntunut pahalta, koska sen avulla pelissä sai tiettyjä helpotuksia, eikä tarvinnut alkaa aivan no-lifeksi.

Myyrät on pakko ottaa esiin yhtenä Travianiin erottamattomasti kuuluvana osana. Ja ei, en puhu myyrä-eläimistä vaan "vakoojista", sanansyöjistä, selkäänpuukottajista, pettureista ynnä muista limanuljaskoista, joita tosin käytetään isojen liittoumien pelinappuloinakin ja ihan tietoisesti alusta alkaen kunnon vakoojameiningillä. Välillä liittotoiminta voi mennä naurettavuuksiin, kun kaikkea salaillaan, johto ei uskalla kertoa mitään liittouman pelaajille, pelaajat eivät uskalla kertoa asioita toisilleen ja omaa foorumia sensuroidaan, jotta tietoa ei vaan valuisi vihollisille. Itse en myyräpelkoa ole jaksanut lietsoa, koska usein on käynyt myös niin, että jotain on aiheettomasti epäilty myyräksi ja aiheutettu ikävää kalabaliikkia ja riitoja pelaajien kesken. Siinä vaiheessa, kun isossa asemassa oleva pelaaja kyllästyy tai kokee joutuneensa kaltoin kohdelluksi, on hän huomattavasti vaarallisempi kuin yksikään vakoojaksi asetettu myyrä. Peli on niin paljon anonyymiyteen ja pelinikkien taakse piiloutuva, että kuka tahansa voi olla periaatteessa kuka tahansa. Välillä joutuu vaan luottamaan ja uskomaan siihen, että hyvät ihmiset voittavat.

Parasta kaikilla Travian-servuilla on ollut saada toimia asemassa, jossa kanssapelaajia pääsee motivoimaan, luomaan heille yhteishenkeä ja onnistuu antamaan tunteen siitä, että tämä on enemmänkin kuin vain selainpeli. Kuten Travian onkin. Ja ei ole. Kaikissa asioissa on puolensa. Varmasti voit pelata Traviania ilman, että tutustut keneenkään, toimit konemaisesti, vastaat mahdollisiin viesteihin mahdollisimman lyhyesti, etkä välitä paskaakaan siitä, mitä liittoumasi tekee, mihin se pyrkii, ketä siinä pelaa tai mitä omalle tilillesi tapahtuu. Varmasti mukana on myös huvikseen pelaavia, jotka tulevat paikalle, roikkuvat mukana ajankulukseen ja simssailevat kyläänsä...kunnes ensimmäinen pulttaus iskee päälle ja koko paska romahtaa. Monet lapsipelaajat saavat tarpeekseen siinä vaiheessa, kun katapultit astuvat kuvioihin (pelin alussa kaikilla on rajatusti resursseja ja pikku hiljaa joukot kehitetään iskukykyisemmiksi ja joukkojen valikoima monipuolistuu) – ja siihen ei mene kovin pitkään servun alusta. On myös lähes mahdotonta osallistua liittouman toimintaan, jos iskä ja äiskä päästävät koneelle ainoastaan pari tuntia päivässä. Travian on haastava ja pitkäjänteiseen toimintaan sitova peli, jota voi yrittää pelata "15 minuuttia päivässä" - kuten pelin aloittaessani ajattelin :D – tai siihen voi käyttää valveillaoloajastaan useita tunteja, mielellään monta kertaa päivässä, osallistuen sen lisäksi ircissä, miettien peliä vaikkei pelaisi ja näkemällä välillä siitä jopa unia. Kaikkein hulluinta on, että jotkut heräilevät keskellä yötä kellon kanssa tekemään operaatioita, ajastamaan hyökkäyksiä, seuraamaan pakitusta tai muuten vain klikkailemaan ja tarkistamaan, että rakennusjonot ovat kunnossa, kasarmilla on kouluttautumassa solttuja sekä tuhlaamassa resurssit mahdollisten ryöstäjien varalta. Peli aiheuttaa riippuvuutta – suuressa määrin – perustuen jatkuvaan nakutteluun, jota ei voi keskeyttää pitkäksi aikaa, jos haluaa, että kaikki uurastus, mitä on tehnyt aluksi viikkoja, sitten kuukausia, lopulta ehkä jo vuoden – puhumattakaan kaikesta kullasta, jota on ostanut – ei menisi hukkaan. Koska tahansa voi joutua sellaisen hyökkäyksen kohteeksi, jonka jälkeen kylissä ei voi tehdä mitään (viljantarve kasvaa sitä mukaa, mitä isommiksi kylät kasvavat ja jos hyökkääjä onnistuu tuhoamaan viljapellot, viljasiilot sekä päärakennuksen, on kylä ns. viljalukossa). Elämä Travianissa on joskus hiuskarvan varassa, mutta niinhän se on oikeassakin elämässä - varsinkin jos joudut elämään ympäristössä, jossa soditaan.

Saksin toinen tuleminen ja meidän voitokas server4:semme (toinen voitto siis siltä servulta peräjälkeen, mutta ensimmäinen Saksi-nimellä & täysin "omalle" liittoumalleni, joka toimi samalla nimellä servun alusta alkaen) oli minulle periaatteessa servu, johon olisi voinut lopettaa, mutta pikkuisen siitäkin silti jäi hampaankoloon. Servun aikana opin paljon lisää pelistä ja osallistuin liittouman kaikkeen toimintaan. Liittouman oman foorumin perustaminen sekä sen ylläpito ja sinne aktiivinen kirjoittaminen olivat aikansa hauskaa, mutta lopulta myös pirun työlästä hommaa. Kyseinen foorumi (saksi.foorumi.org) on edelleen olemassa, joten kävin katsomassa, että sinnekin ehdin vuoden aikana 760 viestiä kirjoittaa. Sen lisäksi opin paljon artefakteista, jotka olivat iso uudistus pelissä. Sitä ohjeistettiin meidän johdon toimesta aktiivisesti ja liittouma teki töitä niiden saamiseksi. Artefakteihin panostaminen auttoi meitä suuresti voittoon (ja melkeinpä tiesin seuraavalla, viimeisellä servullani, että koska artefakteja ei saatu, ei myöskään voittoon ole mitään asiaa). Peliä kehitetään koko ajan ja uusimmassa Travian-versiossa on taas niin paljon kaikkea muuttunut, että kun kävin muutaman minuutin sitä vilkaisemassa, totesin, että ei vaan jaksa alkaa opettelemaan, näyttääkin niin oudolta ja totesin esimerkiksi, että "mitä hittoa ovat nuo sankarin seikkailut" - homma alkoi kuulostamaan melkein roolipeliltä. Travian ei minulle ollut koskaan roolipeli, eikä se toki sellainen ole vieläkään, koska yksi sen viehätysvoimista on (tai oli) sen yksinkertainen rakenne ja mekaniikka, jota sitten yhteispelillä väännettiin sellaiseen muotoon, että saatiin luotua jotain isompaa ja jännittävämpää kuin "vain selainpeli, jossa soditaan ja rakennellaan kyliä".

Aloitin viimeisen Travian-servuni vuonna 2010. Suomen server1 ei olisi houkutellut minua muuten, mutta kun pari vanhaa Travian-tuttua jo ensimmäiseltä servultani (aviopari "Jaws" ja "Kurpitsa", joista molemmat pelasivat omilla tileillään, myöhemmin myös heidän lapsensa) kysyivät, olisinko tulossa mukaan, niin olihan se lähdettävä. Päädyin kuitenkin heti pelaamaan erilläni noista vanhoista tutuista ja keskityin omaan lähiympäristöön. Halusin myös tällä kertaa pelata täysin oman mielen mukaan. Perustin pian liitonkin ja sain mukaan porukkaa. Pikku hiljaa jengi alkoi kasvaa ihan mukavannäköiseksi ja -kokoiseksi. Tällöin jonkin sortin väsymys sitten iski. Siihen vaikutti toki muuttunut elämäntilanteenikin syksyllä 2010. Olin onneksi onnistunut haalimaan mukaan fiksuja tyyppejä, jotka nostinkin sitten johtoon kanssani. Karma ja Kaaleppi toimivat aktiivisesti johdossa ja pikku hiljaa yhä enemmän ohjasivat myös sitä, miten liittoumamme toimi. Koko johtokolmikkomme alkoi kuitenkin pikku hiljaa väsyä liittouman pelaajien paimentamiseen. Siinä vaiheessa olikin helppo suostua fuusioehdotukseen isomman liittouman kanssa. Servun aikana sekä Karma että Kaaleppi heittivät pyyhkeen kehään, ainakin jälkimmäinen vaihtelevien työkuvioidensa vuoksi, enkä ihmetellyt yhtään - koska tiedän, miten paljon Travian vaatii, jos siihen uppoutuu. Itse roikuin mukana ja aloin keskittyä BG-toimintaan. Sainkin porukkaa innostettua, mutta samaan aikaan muu liittouma oli huolestuttavan hiljaa. Uusi fuusioidun liittouman johto ei kokemuksestaan huolimatta ollut kovin innokasta vetämään liittoumaa siten, että sen toiminta olisi koko ajan ollut hanskassa ja asiallisesti johdettua, joten liittouma alkoi ottaa osumaa. Isommat veivät ja me vikisimme. Lonzo palasi pelaamaan kanssamme hieman myöhässä servun aloituksesta, mutta nousi jossain vaiheessa tämän uuden liittouman johtoporukkaan. Sekään ei kuitenkaan riittänyt innostamaan minua ja keskityin pitämään naapurin rouvan (pelinikki "Mrs_Virus") kanssa kyliä pystyssä. Naapureista on pidettävä huolta - jos ei oikeassa elämässä, niin sitten pelissä :) Puolustussotamme vihulaista vastaan osoittautui hieman tuskalliseksi käytyäni haastamassa riitaa ison pahan pelaajan kanssa ja saatuani suurimpaan osaan kylistäni kivisateen, jonka seurauksia en kaikkia jaksanut korjata edes servun loppuun mennessä. Loppuvaiheiksi erosinkin omasta tahdostani liittoumasta (koska en voinut mielestäni osallistua mihinkään yhteistoimintaan) ja palasin oman soturimunkki Shiken mukaan nimeämäni liittouman ainoaksi jäseneksi viljellen sekä omassa, että liittouman profiilissa soturimunkin filosofiaa.

s2 2008 - 2009 Busters
s4 2008 - 2009 O&N
s2 2009 - 2010 *
s4 2009 - 2011 Saksi
s1 2010 - 2011

Tiliä pelailee samuraiden ja soturimunkkien ajatuksia viljellen
Jimbo

IRC: Jmlbohem @quakenet

This time with a new twist :)

-- toinen palsta -->

Hagakure - Samurain tie

Samurain tie vie kuolemaan. Kun joutuu valinnan eteen, on vain oitis valittava kuolema. Se ei ole ylen vaikeaa. Tulee vain edetä päättäväisesti.

Samurain tehtävä on vain puolustaa herraansa, uskoa kysymys hyvästä ja pahasta hänen huomaansa ja hylätä oma etunsa. Jos tällaisia miehiä on vain kaksi tai kolmekin, läänitys on turvattu.

Mestari Yagyûn mainitaan kerran sanoneen: "En tunne tapaa voittaa muita vaan tavan voittaa itseni."

- Yamamoto Tsunetomo -"

- peliprofiilini "Hagakure" viimeisellä servullani s1.fi 2010-2011

Travian-servun loppupuoli keskittyy pelin voittamiseen maailmanihmeen rakentamisen kautta. Maailmanihmeen pystytykseen en ole koskaan henkilökohtaisesti osallistunut edes kylävahtina, joten se "hauska" jäikin kokematta, mutta toisaalta en usko, että nauttisin siitä, että saa ympärivuorokautisesti olla klikkailemassa ihmettä ja sen edellyttämiä isoja varastoja/siiloja rakennusjonoon samalla, kun pyrkii pitämään sekä ihmekylän että rakennusohjekylät pystyssä valtavien pulttihyökkäysten alla, haalimalla sinne järjettömät määrät pakkeja liittolaisilta ja muilta tukijoilta, sekä yrittää samalla sompailla jatkuvan viljapulan kanssa. Rivipelaajana loppusota muuttuu helposti konemaiseksi pakkien raksaamiseksi ihmekylän puolustukseen ja viljan lähettelyksi, jota viimeisellä servullanikin riitti kuukausitolkulla. Tuettava ihme taisi vaihtua kerran (en edes muista enää), kisa kävi kuumana ja kärkisijat vaihtelivat sitä mukaa, kun isoja "lanoja" iskeytyi eri pelaajien ihmeisiin, mutta viimeiset kuukaudet tosiaan yhtä ja samaa ihmeen rakennustyömaata tuin ja pidin viestiyhteyttä pääkallopaikalle loppuun saakka, vaikka ihan erakkomeiningillä muuten pelasinkin. Voittoa ei tällä kertaa tullut, vaikka ei se hirveän kaukanakaan ollut. Isot pojat veivät potin todella tiiviillä porukalla, joten ansaitusti ottivat voiton kasaamalla koko servun ajan jättiarmeijoitaan ja rysäyttämällä muiden maailman ihmeet nurin viime hetkillä. "Meidän" ihmeemme nousi parin pudotuksen jälkeen tasolle 94, joten kaukana ei oltu. Itselle oli kuitenkin tärkeätä taistella loppuun asti - periaate, josta en tinkinyt, vaikka erakoksi herkesinkin.

Tärkeimpänä muistona Travianista minulla ovat kanssapelaajat. Viimeisellä Saksi-serverilläni pidin pitkään yhteyttä jankkah-irc-nikillä ja siikli-pelinikillä pelaavaan tyyppiin, jonka kanssa tuli kirjoiteltua monet kerrat niin pelistä kuin elämästä. Samaisella servulla juttelin ircissä eräänkin kerran yömyöhään guine-irc-nikin ja Lady G -pelinikillä pelaavan todella mukavan naisen kanssa ja ruodimme ihmissuhteidemme ylä- ja alamäkiä pohjanmaan kautta. Viimeisellä servulla ei mitään sydänystävyyksiä ehtinyt muodostua, mutta naapurin rouva Viruksen kanssa toki jotain juttua tuli väännettyä, kuten myös Lonzon sekä liittoumapomojen tileiltä Kefbus ja Fossiili. Myös Kaaleppi, Karma ja FinnStone olivat kovastikin isossa roolissa servun alkupuolella. Mukava kokemus oli myös Sohvista, joka oli viimeisellä servulla semmoinen "tosipelaaja", johon saattoi aina luottaa jokaisessa operaatiossa, jota BG-johtajana vedin, ja jollaisen kanssa oli ilo pelata. Tosipelaajien kuninkaana sen sijaan pidän Pappaa, jonka kanssa ircissä on tullut joristua pitkät pätkät, vaikka mies ei mikään kovin avoin persoona koskaan ollutkaan - mutta pirun hieno mies kumminkin. Jope taasen oli pelaaja, jolle olisin voinut panna vaikka pääni pantiksi, jos olisi tarvinnut, vaikka Jopekaan ei itsestään - tai siis siviiliminästään - juuri mitään hiiskunut. Pelimiehiä ja -naisia tuli tavattua monenlaisia, oli junnuja ja vanhuksia, äkäpusseja ja hissuttelijoita, mutta tosi monet persoonat jäivät mieleen hyvinä kavereina, joista parhaat ystävinä. KIITOS, se oli siinä ja nyt se on loppu!

-Jimbo
(lempinimeni, jonka taisin saada Kurpitsalta jo ensimmäisellä Travian-servullani, vaikka Jaws yrittikin vääntää sen muotoon Jambo :D)