8.8.2026 Kestilä.
Rakas poikani meni naimisiin, tässä hääpuheeni kirjoitetussa muodossa:
Ystävät, rakkaat, juhlaväki.
Aloitan esittämällä kysymyksen: Onko mitään järkeä mennä
naimisiin?
Sallinette, että sanon aluksi muutaman sanan omalta
kantiltani, ennenkuin käännän katseeni hääpariin. Olen
itse mennyt naimisiin Miron äidin Lauran kanssa. Sitten
kävi niin, että erosimme, jaoimme kimpsut ja kampsut ja
elimme uudenlaista eroperheen arkea...Kunnes menimme
uudestaan naimisiin - siis tosiaankin keskenämme, toisen
kerran. Siinä vaiheessa kuvioissa oli jo lapsia ja
elettyä elämää. Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että
lähitulevaisuudessa eroamme toistamiseen ja jaamme taas
kimpsut ja kampsut. Ja silti minä uskon avioliittoon ja
aion mennä vielä uudestaan naimisiin - en tosin tällä
kertaa Lauran kanssa. Kolmas kerta toden sanoo, vaikka on
nämä aiemmatkin hyviä olleet. Perusteet ovat samat kuin
aiemminkin eli rakkaus, kumppanuus, molemminpuolinen
huolehtiminen ja turva, yhteinen elämä.
Kun kysyin aluksi, onko järkeä mennä naimisiin, niin
haluaisin seuraavaksi kohdistaa huomionne näihin kahteen
nuoreen, kauniiseen ihmiseen, jotka ovat läsnäollessamme
halunneet sitoutua toisiinsa yhteiskunnan ja ennen
kaikkea heille tärkeän yhteisön - meidän - edessä. Tunnen
paremmin poikani Miron, joten voin kertoa, että hän jos
kuka on ihminen, joka järkeilee. Hän järjestää, tekee
asioita, joihin hän uskoo ja joiden tietää tuottavan iloa
ja onnenhetkiä elämään. Järki ja tunne kulkevat hänessä
käsi kädessä. Yhdessä Ellan kanssa Miro tietää olevansa
tasavertaisessa suhteessa, johon hän tuo omat mausteensa
ja Ella omansa – ja yhdessä siitä kehkeytyy herkullinen
soppa.
Varmasti Miro on ajatellut avioliittoa
myös näin: Avioliitosta on juridista ja taloudellista
hyötyä eli puolisot saavat avio-oikeuden toistensa
omaisuuteen, mikä suojaa heikompaa osapuolta eron tai
kuoleman sattuessa. Lain mukaan puolison elatuksesta ja
yhteisestä taloudesta on huolehdittava. Ja jos tulee kriisitilanne,
niin aviopuolisot ovat automaattisesti
toistensa lähiomaisia, jotka saavat tietoa toisen
terveydentilasta ja voivat tehdä hoitopäätöksiä, jos
toisen tila on kriittinen. Avioliitossa syntyvä lapsi on
automaattisesti ilman erillistä isyyden tunnustamista
aviopuolison lapsi.
Miro on nähnyt lähipiirissä onnistuneita pitkäaikaisia
avioliittoja isovanhempiensa eli Lauran vanhempien
Helenan ja Leon, sekä omien vanhempieni Pertin ja
edesmenneen äitini Pirjon välillä. Onhan minulla ja
Laurallakin pitkä yhteinen taival kuljettuna ja olemme
toivottavasti antaneet esimerkin siitä, että avioliitto
on perheyksikkö, jossa pidetään huolta toisista,
rakastetaan ja eletään yhdessä, niin tunteella kuin
pitkälti myös järkeviä ratkaisuja tehden.
Mirosta Ella saa huumorintajuisen, herkän, ajattelevan,
järkevän puolison, joka miettii ratkaisujaan, eikä tyydy
siihen, että asiat tehdään puolivillaisesti. Ellasta Miro
saa vastinkappaleen elämäänsä, jonka kanssa yhdessä
luovia kohti elämän tyyniä, aallokoita ja myrskyjä, koska
heillä on aina toisensa tukenaan. Mirolla ja Ellalla on
myös omat mielenkiinnon kohteensa elämässä, mikä on hyvä,
sillä puolisot täydentävät toisiaan yhteisellä matkalla.
Elämä pakottaa puolisot välillä kompromisseihin, mutta ne
eivät tunnu pahalta, kun niitä tekee rakkaansa ja
yhteisen edun hyväksi. Kun jälkikasvua ilmestyy
kuvioihin, alkaa uudenlainen luoviminen perheenä, joka
tuo kokonaan uusia ominaisuuksia esiin aivan jokaisesta
ihmisestä - sellaisia mitkä ovat olleet piilossa
odottamassa sitä hetkeä, kun saa - ja joutuu -
huolehtimaan lapsestaan. Sitä varten on hyvä valita
puoliso, kuten Miro on valinnut Ellan ja Ella Miron:
Puolison, johon voi luottaa ja jonka kanssa elämä
perheenä tuntuu paitsi ihanalta, myös järkevältä.
Muutama kuva juhlista, kuvaaja: Niina
