Olen innostunut taas vaihteeksi tosi paljon tv-scifistä. Positiivinen syy siihen on Battlestar Galactican uusiosovitus, joka on mielestäni loistavasti toteutettua, mielenkiintoista, jännittävää ja hauskaa tv-draamaa. Toki myös scifiä, ehkä jonkin verran nostalgian värinöitä aiheuttavaa ja muutenkin mieleen tulee kaikki parhaat puolet tv-scifin saralla. Vaikeitakin teemoja ja ajankohtaisia yhteiskunnallisia asioita voidaan käsitellä tavallaan täysin ulkopuolisesti "maailmassa, jota ei ole". Ollaan siis vapaita rajoista, ainakin jossain määrin. Toki yhtymäkohtia löytyy ja niitä pitää ollakin, jotta saadaan suuri yleisö kiinnostumaan ja eläytymään ohjelman tapahtumiin.
BSG on selvästi ottanut myös oppia parhaista tv-scifi -klassikoista kuten Babylon 5 ja Star Trek: Deep Space Nine. Henkilöhahmoissa on tarttumapintaa ja heidät "tunnistaa" eläviksi olennoiksi, joiden kohtalo oikeasti koskettaa ja kiinnostaa. Kaiken voi tietysti lytätä myös turhanpäiväiseksi hömpäksi, mutta jos ei osaa eläytyä, niin sitten on ihan turha muutenkaan yrittää viihtyä fiktiivisten televisio-ohjelmien parissa.
Täytyy myöntää, että olen nähnyt vasta viisi jaksoa, mutta silti jo olen aikamoisen koukussa sarjaan. Muita sarjoja, joita olen viime vuosina ahkerasti seurannut, ovat olleet muuta kuin tv-scifiä, joten oli ilo huomata, että vielä tässäkin genressä on elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti