hevinörtti

Ennakkotilasin jotain yli kuukausi sitten Mokoman uuden levyn Kuoleman laulukunnaat. Se ilmestyi kaksi päivää sitten. En ole vielä saanut sitä, koska tilasin sen ruotsalaisesta Cdon.com:sta. Olen koko viikon lueskellut Mokoman nettisivuja keräten sieltä tunnelmia levyjä odottavilta, levyn ensipuraisun kokeneilta ja vähän jo sulatelleiltakin faneilta sekä tietty bändin jäsenten teräviä (?) kommentteja. No, perjantai kun on, niin aattelin, että kun ei perkele levyä tullut, niin lähden ostamaan sen, jos löytyisi kauppareissulla Prismasta - oispahan sit omat levynsä kotiin ja töihin/autoon. Sitä paitsi Mokoman jätkät omistaa oman levy-yhtiönsä ja tekee sen eteen töitä, joten jätkät saavat myös isosta työstään pienillä Suomen markkinoilla kohtuullisen korvauksen, kun ihmiset ostavat heidän levynsä, eivätkä hanki sitä netin ihmemaasta lataillen. No, helppohan se on tietty sanoa, kun yhden levyn ostaminen ei tällä hetkellä kovinkaan kummoista lommoa tee meikäläisen lompakkoon, mutta vaikka olisi köyhä opiskelija, niin silloin tällöin voi mielestäni jo ihan kannatussyistä myös ostaa levyjä, varsinkin suomalaisia.

Itse olen ostanut vuoden sisällä aika paljon levyjä, joista suurin osa on ollut metallipitoista kamaa. Olen mm. innostunut turkulaisesta melodisesta metallista, joka on lähtenyt jostain black- ja goottimetallin juurilta ja on nykyään jotain paljon enemmän. Kyseessä on siis bändi nimeltään Fall of the Leafe, jonka Volvere oli viime vuoden parhaita levyjä kaiken kaikkiaan (ilmestynyt jo aiemmin) ja uusi Vantage oli myös hyvä, joskaan ei ole Volveren voittanutta. Se liittyy myös elämässäni vaikeaan ajanjaksoon, mutta antoi silloin jotain kummallista elämän rytmiä ja voimaa, aivan kuin myöhemmin keväällä löytämäni System of a Down.

Samaan syssyyn pitää tietysti mainita Stam1na, jonka uraa aloin seurata ensisinkun ilmestymisen alla ja siitä tuli alkukevään soundtrack Volveren ohella. Kadonneet kolme sanaa olivat ainakin vertauskuvallisesti huulilla, kun ei tiennyt itkeäkö vaiko nauraa, vihatako vaiko rakastaa. Vaikka kadonneet kolme sanaa olivat ehkä biisin kertsin "vihaan sinua ihminen", kun parisuhde kariutui, niin yhtä lailla kadonneet kolme sanaa olivat tietysti myös "minä rakastan sinua"...

Mokomasta kiinnostuin ensin junior-Böhémin mainittua aikanaan, että Mokoma on vielä kovempi kuin Stam1na, kun jälkimmäistä hehkutin. Tiesin, että Stam1na oli Mokoman kiinnitys omaan Sakara-levy-yhtiöönsä ja karjalasta kajahti Mokoman ollessa lappeenrantalaislähtöinen ja Stam1nan lemiläinen yhtye. Siinä missä Stam1nan jätkistä paistoi vielä huima into ja itseironia suhteessa minkäänlaisiin menestymismahdollisuuksiin tai -odotuksiin, niin Mokomasta paistoi jo läpi se, että he ovat kokeneita ja oppirahansa maksanut yhtye, ehkä jopa hieman kyynistynyt. Mokomahan aloitti enemmän rock-musiikin saralla jo vuonna 1996 laulaja Marko Annalan sooloprojektina ja julkaisi kaksi levyä ylikansalliselle EMI:lle ehkä jossain uuden CMX:n etsinnän huumassa.. Kun levyt eivät myyneet sitten juuri mitään - ainakaan EMI:n odotuksiin nähden - niin bändi sai kahden vuoden odottelun jälkeen luvan lähestyä muita levy-yhtiöitä demolla, jossa oli mm. klassikoksi kohonnut Takatalvi. Biisi levisi netissä ja kun levy-yhtiöiden kanssa ei saatu sopimusta, niin jätkät pisti oman puljun pystyyn ja julkaisivat Kurimuksen, josta tuli suomenkielisen thrashin uuden tulemisen klassikkolevy. Tämän maailman ruhtinaan hovi on sitten levy, jonka ilmestyttyä meikäläinen herää Mokoma-maailmaan. Itse asiassa se junior-Böhémin maininta korvissani soiden näen telkusta jonkun kesäisen keikkataltioinnin, varmaankin Tuskasta ja totean, että bändi on saatanan kova livenä, vaikka videonkin välityksellä. Netistä löydän Haudan takaa -biisin videon ja se iskee kybällä. Levy ei kuitenkaan iske ihan yhtä lujaa, syystä tai toisesta. Toki minä levyä kuuntelen, mutta en tiedä, jotain vielä puuttuu siitä, että olisin täysin vakuuttunut. Sitten näen Mokoman livenä ja se pesee Stam1nankin vappukonsertissa Helsingissä. Sairaan kova livebändi. Tilailen Mokoma-paitoja ja hupparin ja ne ovat yhä kovassa käytössä. Tilaan myös vihdoin Kurimuksen ja Punaisen kukon, mutta jälleen voiton vie audiovisuaalinen nautinto eli Mäntit tien päällä -alaotsikolla kulkeva Mokoma-DVD. Nyt sitten odottelen uutta levyä kuin kuuta nousevaa, vaikka en ole aiemmista levyistä vielä ihan älyttömästi seonnutkaan.

Jaa mutta niin, lähdin sitten Prismaan tänään ja perjantain kunniaksi aattelin, että ostan pari oluttakin ja sen Mokoman levyn, mutta eihän sitä siellä tietenkään ollut. Stam1nan debyytti muuten oli siellä, vaikka Anttilassa eikä CityMarketissa ollut levyn ilmestymispäivänä, siis joskus vuosi sitten. Sillä aattelin, että ehkä Prismassa. Kaipa ne pari sinne hankittua Mokomaa oli jo ostettu...mietin sitten minuutin, että no harmi, oispa ollut kiva ostaa levy. Ostin sitten Diablon uutukaisen Mimic47:n vaikka en ollut aikeissa. Aattelin, että jos sekä Rumban arvostelija tykkää levystä edes osittain, ja Mokoman & Stam1nan tyypit kehuu levyä vaikka ohimennenkin nettisivuillaan, niin eihän se voi olla ihan tyhmä ostos. Sitä paitsi, mähän olisin ostanut sit Mokomaa kaksi kappaletta, jos siel ois se ollut, kun se tulee kuitenkin sieltä ruottistakin. Joten oon täs sit kuunnellut metallityöväen presidenttiä (vaiko eikö) ja kumppaneita ja onhan tässä hienoja kitaramelodioita ja tarttuvuuttakin, ehkä välillä jotain '80-lukulaista tunnelmaa ja muuta, mutta en tiedä, ei tämä ihan minuun kolahda kuitenkaan. Ei silti, on sitä paskempiakin bändejä. Ostin esimerkiksi viime vuonna Sentencecin jäähyväisalbumi Funeral Albumin ja se oli ihan paska, enkä jaksanut kuunnella sitä kertaakaan kokonaan. Siihen verrattuna Diablo on ihan viti hyvä. Sitäpaitsi nyt kun kuuntelen tätä toistamiseen, niin huomaan joitain pieniä yhtymäkohtia yhteen bändiin, josta oon aina jossain määrin digannut, vaikka en paljon olekaan kuunnellut...eli tarkoitan tässä nyt Amerikan virallista katkeran hevimiehen messiasta Dave Mustainea ja hänen orkkaansa Megadethiä.

Vihdoin 10.2. klo 20:34 cdon.com lähettää sähköpostia, että levy on lähetetty ja se tulee kolmen arkipäivän sisällä eli ehkä ensi keskiviikkona. Joo, ehkä mä kestän. Mut toivon kyllä, että levy ois kova. Ainakin sen tiiän, että nyt keskityn sanoituksiin, koska tiedän Markon tehneen niitä sananmukaisesti sydänverellä.

Vaimo oli kuvaillut minua Vauva-lehden keskustelupalstalla hevinörtiksi. Kaipa mää sit oon.