Kuuntelen juuri ruman kuuloista musiikkia. Mokoman Kuoleman laulukunnaat on nyt soinut pari päivää autossa ja töissä. Kotona sitä ei tohdi kuunnella ämyreistä ja kuulokkeilla ei ole kerinnyt. Miron kanssa ollaan heilutettu päätä sen tahdissa autoajeluilla. Rakas vaimoni Laura kuuli levyä eilen ja sanoi minuutin jälkeen "ruman kuuloista musiikkia" ja naureskeli Tulkki-nimisen kappaleen lyriikkaa "ylös, alas, eteen, taakse" saatuaan ylipäätään selvää laulusta murinan seasta, hahmottaen silloin, että kyseessä oli suomalainen orkesteri. Ja ilmeisesti Laura myös ajatteli, että onpa tosi fiksua (siis ei)...
Olin aiemmissa pohdiskeluissani oikeassa siinä, että levyn sanoitukset on tehty sydänverellä - näissä on sitä parisuhdeongelmien tematiikkaa aika vahvasti läsnä. Eka biisi Valapatto esimerkiksi voisi kertoa vaikka avioeron kohtaamisesta...
Carcosa se vasta onkin ruman kuuloista musiikkia. Se on nimittäin hienoa, kun laulajatar Gaysha vetäisee ääniskaalan normaalihkosta naislaulannasta helvetilliseen murinaan. Kyseinen laulajahan vieraili Stam1nan esikoisalbumilla lukemassa raamatun säkeitä ja ärjymässä perään niin, että siinä hämääntyi eräskin kuulija luulemaan, että lausuja/laulaja olisi siinä murinavaiheessa vaihtunut Stam1nan miessolisti Hyrdeen...
Kaunis musiikkikin muuten voi olla ruman kuuloista - varsinkin jos laulaja on joku vitin rääkyvä sopraano.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti