Elokuvan Kabuli Kid (kts. ed. kirjoitukseni) jälkimainingeissa mietin tänään miesten ja naisten eroja eri kulttuureissa erityisesti vanhemmuuden näkökulmasta. Nähdäkseni suurin ongelmien lähde vanhemmuudessa - kulttuurista riippumatta - ovat eri uskonnot. Patriarkaalisuus, maskuliinis-autoritaarinen, mieslähtöinen elämäntapa kukoistaa pääuskontojen ja/tai niiden lahkojen toiminnassa niin, että naisten alistaminen (vaikka sitä ei erityisesti itse uskontokunnan piirissä korostettaisikaan) toimii niiden perustana, kantimena, kaiken pohjalla. Ilman naisia ei patriarkaalisuuden nimissä voisi hallita perheitä, sukuja, sukujen yhteisöjä, yhteisöjä, kyliä, kaupunkeja, maakuntia, jopa valtioita. Tuo uskonnon luoma perusta heijastuu siis yksilötasolta koko yhteiskuntaan, kulttuuriin ja politiikkaan, siinä missä se on perheiden, yhteiskunnan tärkeimpien pienyksiköiden, merkittävin hallintakeino, jolla miehet isossa osassa maailmaamme "pitävät kurissa" vaimonsa ja lapsensa, nauttien ja ollen riippuvaisia saamastaan vallasta. Lapset on kasvatettava patriarkaalisen mallin mukaan tai miehet/isät/aviomiehet menettäisivät valtansa.
Toki on muistettava, että ei meidän länsimaalaisten valtakulttuurissakaan ole hirveän kauan ollut "kirkossa kuulutettua" (heh, oli pakko käyttää tuota sanontaa tähän väliin - niin ristiriidassa kirkon ja muun elämänmenon kehitys ovat) se, että naisten asema yhteiskunnassa - lähtien perheistä - on tasa-arvoistunut. Se on ollut kuitenkin väistämätön ja hyvä kehityskulku, josta ovat myöhemmin hyötyneet mm. rotusorrosta kärsineet värilliset valkoisessa lännessä tai vaikkapa seksuaaliset vähemmistöt, joiden olemassaolon kriminalisoinnistakin päästiin eroon vasta muutamia vuosikymmeniä sitten (vaikka uskonnollisia tuomitsijoita tietty riittää hamaan maailman loppuun saakka).
Mielenkiintoista on huomioida myös oman kulttuurimme sisällä kukoistavat vanhanaikaiset (valta)rakenteet. Enkä puhu edes nyt politiikasta vaan ihan uskontokunnista, kuten vanhoillislestadiolaiset, jotka ovat kuitenkin varsin merkittävä uskontokunta pienessä Suomen maassa (Suomessa on eri arvioiden mukaan 80 000–150 000 vanhoillislestadiolaista, lähde: Wikipedia "Vanhoillislestadiolaisuus"). Jostain syystä lessuja on ymmärtääkseni yllättävän paljon mm. opetusalalla (tämä väite perustuu omiin kuulopuheisiini), joten heidän vaikutustaan yhteiskuntaan ei pidä väheksyä.
Enemmän olen silti itse ihmetellyt Suomessa toimivaa Kristillisdemokraattista puoluetta, jonka puheenjohtaja ja nykyinen Suomen hallituksen sisäasiainministeri Päivi Räsänen on raamatulla päähän lyövä kiihkouskovainen, joka etsii raamatusta politiikkansa pääkohtia (tuomiten mm. homouden, avoliiton, abortin, feminismin ja vääränlaisen maahanmuuton - vain kristityt maahanmuuttajat/pakolaiset kelpaisivat Päiville, koska hän sattuu olemaan kyseisen uskontokunnan kiihkoilija). Suurin ihmetykseni koskee sitä, että Päivi Räsänen on nainen, joka ei voi uskontonsa vuoksi - huolimatta saamastaan vaikutusvallasta - hyväksyä muita kuin uskontokuntansa peruskappaleen raamatun opetuksia, joita tietty pitää lukea sanasta sanaan sieltä vanhan testamentin puolelta, missä jumala on kaikkea muuta kuin lempeä ja jeesusteleva ja jossa miessukupuoli hallitsee ja päättää viime kädessä kaikesta. Päivinkin siis ilmeisesti saisi hiljaiseksi hänen miehensä?
Muissakin länsimaisissa kulttuureissa on lestadiolaisten kaltaisia uskontokuntia, kuten mormonit, joiden elämäntapa on hyväksyttyä, vaikka se kulkisi jälkijunassa muun yhteiskunnan kanssa. Miksi siis sallimme uskonnollisille liikkeille tai ryhmille "uskonnonvapauksia", jotka mahdollistavat joissakin tapauksissa ainakin epäsuorasti sen, että naisten asema ei ole lähelläkään ympäröivän yhteiskunnan mukainen?
Jos elää tiukkojen normien ja sääntöjen (sekä miesten) hallitsemassa uskonnollisessa yhteisössä, on (kulttuurista riippumatta) sidottu sen patriarkaalisiin tapoihin ja elämäntapaan perheissä. Se tarkoittaa väistämättä sitä, että mies on pomo ja nainen tekee, mitä pomo käskee - oli se sitten nussimista haluista huolimatta, lasten tekoa ja niiden ympärivuorokautista hoitamista vuodesta toiseen, ehkäisyn unohtamista - koska lapset ovat siunaus - ja lapsikoneena toimimista ilman henkilökohtaista valinnanvapautta tai mahdollisuutta tehdä mitään perheeseen liittyviä päätöksiä. Tai vaikka tekisikin, on miehellä aina veto-oikeus. Miestään, aviopuolisoaan, ja ehkä myös lähimpiä sukulaismiehiä, on toteltava ja palveltava, sekä omistauduttava perheelle, kodinhoidolle ja lapsille. Mielestäni kaikki edellämainittu on olosuhteisisiin liittyvää pakottamista ja alistamista huolimatta siitä, tunteeko nainen olevansa uhri vai ei. Miehellä ei ole mitään hätää, jos hän ei tee uskontokunnan kieltämiä tekoja eli hakkaa vaikkapa vaimoaan muusiksi. Tai jos tekee, se pitää vaan perustella niin, että se oli akan syytä.
Ongelma ovat myös erot tyttö- ja poikalapsien välillä. Poika saa kasvaa mieheksi, mutta tytön pitää kasvaa miehen palvelijaksi. Näin se on myös niissä uskonnollisissa yhteisöissä, jotka muuten elävät "tasa-arvoisissa" länsimaissa. Miehet käyvät töissä, naiset hoitavat kotia. Pojat valmistautuvat työelämään, tytöt valmistautuvat vaimoiksi. Pojat auttavat "miesten töissä", kouluttautuvat, mutta tytöt auttavat äitiä perheen kotitöissä. Ehkä sama kuvio toistuu myös monissa "maallistuneissa" länsimaisissa perheissä, ainakin osittain. Sukupuolten välisiä eroja korostetaan syntymästä alkaen, mutta nykyaikaan kuuluu toisaalta myös tasa-arvon korostaminen ja se, että myös tyttö voi tehdä asioita, joita pojatkin tekevät. Oikeastaan vain uskonnolliset piirit pyrkivät korostamaan sitä, että tytön pitää olla tyttö, kasvaa naiseksi ja vaimoksi. Nämä samat uskonnolliset piirit pyrkivät parhaansa mukaan saamaan ihmisille sellaisen mielikuvan, että koko yhteiskunta rappeutuu ja kaikki menee päin vittua, jos meininki ei jatku samanlaisena kuin ennen - "vanhoina hyvinä aikoina", kun nainen oli kotona ja mies toi leivän pöytään ja nainen ei haikaillut mitään muuta. Ja vaikka se elämäntapa sopiikin joillekin naisille ja miehille, niin itse kannatan yksilön valinnanvapautta ja suosin sitä, että ihmiset elävät elämänsä hyvin, onnellisina ja itseään toteuttaen, jolloin myös jälkikasvu saanee vanhemmiltaan parhaan mahdollisen kuvan elämästä.
Naisissa on voimaa ja minä näen itseni pro-feministinä, joka pyrkii siihen, että naisilla on samat oikeudet, itsemääräämisoikeus elämäänsä, kehoonsa, koulutukseensa, ammattiinsa, perhemuotoonsa ja kaikkiin niihin valintoihin, joita miestenkin sallitaan tekevän. Ennenkaikkea tämä on siis toive maailmanmenon muutoksesta, joka tosin vaatisi erityisesti uskontokuntien avautumisen elämälle, ikivanhojen opusten kuten raamatun ja koraanin opetusten kirjaimellisen ja orjallisen seuraamisen lopettamista, sekä avoimuuden aikakauden aloittamista. Voi olla, että maailma tuhoutuu, ennenkuin maailma vapautuu, mutta toivottavasti edes ihmiset yksilöinä voisivat luottaa omaan harkintakykyynsä, eivätkä kuuntelisi uskonnollisia guruja tai tottelisi niitä (uskonnollisia) määräyksiä, jotka kokee vääräksi oman perheen ja sen yksilöiden kohdalla. Helpoin tapa aloittaa vastarinta on sallia itselleen ja perheelleen, kotona, vapaus olla oma itsensä, koska siitä lähtee pikku hiljaa kasvamaan aalto, joka kaataa vanhoillisen yhteiskuntarakenteen, hylkää patriarkaaliset uskonnot ja luo uutta, parempaa tulevaisuutta koko ihmiskunnalle (ja sitä kautta antaa jatkoaikaa myös planeetallemme ja sen muille lajeille).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti