Vietinpä tuossa viime perjantaina saunailtaa Böhém-veli Idean kanssa. Känni-katastrofin ainekset olivat käsissä:
- en ollut ollut kännissä viime vuoden lokakuun jälkeen
- en ollut nauttinut sixpackia enempää olutta tänä vuonna
- en ollut nauttinut oluen olutta yli kuukauteen
- en ollut viettänyt saunailtaa Böhém-veljen kanssa aikoihin
- poikani oli mummulassa yökylässä
Olihan meillä hauskaa ja fiksuina miehinä juotiin saunassa jopa ykkösoluet kolmen keppanan kyytipojaksi. Syötiinkin, ainakin vähän, mutta pääasiassa juotiin. Olutta tosin vaan, mutta ei sitä näköjään vanha jaksa. Hauska oli jutella ja hauska oli nauraa - vanhat Känni-lehdet olivat huippuja. Levyjä kuunneltiin ja jauhettiin kakkia. Neljän aikaan mie jo nukuin säkkituolissa. Yhdeksän aikaan seuraavana iltana sain syötyä lämmintä ruokaa. Mahakipu vaivasi sunnuntaina. Maanantaiyönä kakkasin ilmaa ja nestettä. Tiistai on nyt ja elämä voittaa, vaikka väsyttääkin. Ei kyllä jostain syystä tee mieli kaljaa, enkä taida humalaan erehtyäkään vähään aikaan.
2 kommenttia:
Viime lauantaina oli hyvin samanlaista meininkiä Keuruulla, kun olin Tilannekomiikan luona kylässä. Baarikaapista löytyi monenlaista tököttiä ja mm. useaa lajia väkeviä tuli maisteltua. Sittenpä sunnuntaina käytiinkin vuorotellen puhumassa norjaa suureen valkoiseen megafoniin. Joskus se reippaampi ottaminen voi olla ihan paikallaan, mutta ei sitä näin vanha mies kyllä enää jaksa kovin usein tehdä.
Ai niin, kun ehdotit joskus, että pääsiäisenä vois saunoa Kopsalassa, niin voikai sitä joo, mutta onneksi minulla on hyvä tekosyy olla korkkaamatta yhtään kaljaa, koska olen töissä tai siis päivystän.
Tuo suuri valkoinen megafoni oli mainio ilmaisu - taitaa jäädä meikäläiselle käsitteeksi tästä lähtien.
Lähetä kommentti