Tämän päivän soundtrack

Mun harrastus on musiikinkuuntelu, mut siihen tuntuu vaan olevan liian vähän aikaa keskittyä nykyään. Liian usein musiikki jää meikäläiselläkin taustameluksi, josta ei erota sanoja ja sanomaa, mistä syystä täytyykin sit kuunnella enimmäkseen korvia miellyttäviä melodioita, jotka vahvistavat tunnetiloja ja piristävät tai rauhoittavat tilanteen mukaan.

Misery Inc. –yhtyeen Random End –levy on soinut autostereoissa jo pari viikkoa. Vaimo ei vaan siitä tykkää, joten kuuntelu rajoittuu omiin ja poijan kanssa kuljettuihin matkoihin. Musa on melodista heviä tai "rikasta rässiä" (viitaten thrash metal –tyyliseen räimeeseen ja sen rikastamiseen hienoilla laulumelodioilla ja muulla kikkailulla) ja yks pointti kuuntelun aloittamisessa on ollut laulajapoika Nikon liittyminen bändiin. Misery Inc.:ssä on lisäksi toinenkin laulaja, joten tyypit pystyy sekä levyllä että livenä laulamaan ja murisemaan vuorotahtiin tai moniäänisesti mikä on hienoa. Biisit ovat tarttuvia ja toistaiseksi en ole kyllästynyt levyyn oikeastaan ollenkaan.

Tenhi-yhtyeen Maaäet-levy on soinut kotitietokoneessa ja viime viikolla myös työpaikan tietsikan kajareista aamutuimaan. Musa on synkänpuhuvaa, ja kuulostaa kansanmusiikin ja Ismo Alangon rauhallisemman puolen yhdistelmältä (tämä ei siis liity Ismo Alankoon muuten mitenkään) omalaatuista tunnelmointia, joka vaatii mielestäni hiljaisuuden ja keskittyneen olotilan parhaimman nautinnon saavuttamiseksi. Se voi tietyssä tunnetilassa olla jopa synkkää ja ahdistavaa, mutta toisessa taas haikean kaunista. Sitä pitää kuunnella nimenomaan levynä, eikä biisi sieltä biisi täältä –meiningillä esimerkiksi autostereoista. Levy tulee varmasti pysymään pitkään tunnelmointimusiikkina vaikka sitten kirjoitushetkien taustalle, kuten nyt.

Scandinavian Music Group –yhtyeen Hölmö rakkaus, ylpeä sydän –levy on soinut kotistereoissa ja vähän autossakin vasta pari päivää, kun sen rakkaalle vaimolleni Auroran nimipäivälahjaksi hankin. Melodista, raikasta suomipoppia, jossa on kiinnostavia tarinoita ja hyvät laulumelodiat. Tää on sit sitä meidän perheen yhteistä musiikkia.

Paarma-yhtyeen/artistin Pidä liekkis –levy on joka hetkeen sopivaa rytmikästä, riemukasta ja leppoisaa reggae-tyylistä musiikkia, jonka sanoituksissakin on terää. Ollut enemmän ja vähemmän voimasoitossa jo viime kesästä lähtien ja sekä vaimolleni että minulle yksi tärkeimpiä viime vuosien julkaisuja.

Bloc Party –yhtyeen Silent Alarm –levy on jäänyt vähän vähemmälle albumikuuntelulle, mutta muutamat biisit ovat suorastaan syöpyneet tajuntaan. Brittipoppia, funkkia, rokkia, punkkia ja The Cure –tyylistä venkoilua (ainakin laulumelodioissa) sekoittavat makoisan sopan.

Mokoma-yhtyeen Kuoleman laulukunnaat –levy on ollut soittolistallani jonkun aikaa. Autossa se toimii, töissäkin se toimii (jos kehtaa huudattaa tarpeeksi kovalla), mutta kotona se ei toimi, kun ei saa kuunnella tarpeeksi lujalla, jos vaimo on paikalla. Ongelmansa kullakin. Tää ei ehkä taas sitten toimi semmoisessa kuuloke-kuuntelussa ainakaan mulle, koskapa hyökkää pääosin päälle aika lujaa, joten kuuntelu on muutenkin jäänyt alkuinnostuksen jälkeen vähän vähemmälle. Nyt meluaa tossa taustalla, kun vaimo ja poika lähti käymään mummolassa. Livenähän tämä bändi pitäis tietty nähdä ja kokea.

Kuplii alla, mutta siirtyneet jo hyllytavaraksi:
Fall of the Leafe –yhtyeen Vantage-levy on jäänyt hieman viime vuonna kolahtaneen loistavan Volvere-levyn varjoon, enkä ole levyä sisäistänyt tarpeeksi…
Diablo-yhtyeen Mimic47-levy oli Mokoman uutuutta odotellessa tehty heräteostos ja jäi Mokoman saavuttua hyllyyn lojumaan, mutta odottaa parempaa aikaa, koskapa kuitenkin jätti mieleen hyvän yleiskuvan…
I Walk The Line –yhtyeen Desolation Street –levy on loistava melodinen punk/rock-pläjäys, mutta siirtyi levyhyllyyn Diablon kanssa odottamaan uutta esiintuloaan, joka on kuitenkin jossain vaiheessa odotettavissa, sen verran hienosta julkaisusta on kyse…
Coheed and Cambria –yhtyeen sekalainen tuotanto jäi liian sekavaksi, eikä mikään kuulemani albumikokonaisuus ole oikein vakuuttanut…mutta kun saisi koottua biisejä useammilta levyiltä yhteen, niin saattaisi saada aikaiseksi oikein superhyvän kokoelman modernia progea…

Viime aikoina hylätty hyllyyn:
Lapko-yhtyeen Scandal-levyllä on hieno hitti, mutta muuten en muista siitä mitään, eikä se sytyttänyt juuri yhtään, joten voisi sanoa rahan tuhlaukseksi, ken tahtoo...
Combat Rock Sound –kokoelmalevy ei sytyttänyt, liian sekalaista punkin räimettä, eikä sitten kai ihan meikäläisen makuun...mut ei ollu kyllä kallis...
Korn-yhtyeen See You On The Other Side –levyä kuuntelin aikani lähinnä töissä, mutta siitä ei kohonnut esiin oikein muita ajatuksia, kuin "ihan ok" ja siksipä se lojuukin nyt levyhyllyssä ja sinne myös pölyttymään jäänee...

Huvittavana (?) yksittäistapauksena mainittakoon:
Bat & Ryyd -yhtyeen Ehtaa tavaraa -levy vuodelta 1989 löytyi eilen Riekkolasta entisestä huoneestani, kun Miro kaivoi isäni eli ukin kanssa kaappeja. Miro kiinnitti huomion piirrettyihin kansiin ja sitä höpötystä kuunneltiin eilen yksi levynpuolikas. Aika huonoa huumoria, mutta kuitenkin.