Mikähän se on, että vaikka tiedostaa, että joku sanonta, joka tarttuu jostain mainoksesta on sellainen, että sitä ei ns. fiksu ihminen toistelisi, niin silti sitä toistelee (vähintäänkin mielessään)?
Tarkoitan esimerkiksi lausahduksia kuten "Elämä on" ja "Nälkä, se ihana tekosyy". Onhan niitä muitakin. Kirotut markkinamiehet. Noita kun sitten erehtyy joskus ääneen sanomaan, niin tuntee itsensä tosi epä-fiksuksi. Huomaatteko, käytin epä-liitettä, koska en myönnä olevani tyhmä. Vaikka olenkin, ainakin välillä, kun karjun pojalleni.
Tuossa joku päivä tuli vastaan tyyppi autolla ja sillä oli "Elämä on"-pipo. Sit näin samanlaisia pipoja kaupassa. Taitaa olla kohta samanlainen junttimuoti tuokin, kun oli aiemmin Kajaanissa semmoiset Suomi-leijona -paidat. Huhhuh, tämmöstä täällä korven keskellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti