Edgar Allan Poe

Olen pimeydestä voimaa ammentava runoilija. Hulluus iskee aina pitkän selväjärkisen jakson välissä. Sellainen runoilija minä olen, jos uskoo nettitestiä. Analyysissä on perää. Ammennan pimeydestä, tosin vain valo saa minut sykkimään. Hulluus, joka iskee, liittyy lähinnä levottomaan tunteeseen, kun pimeys uhkaa ottaa vallan. Tällöin kirjoitan. Joskus toki myös muuten, arkisista asioista joristen. 

Nyt on ensimmäinen päivä vuosilomaa, kesäsellaista. Kuukausi pitäisi lusia, enkä pane pahitteeksi. Töissä on sen verran hurja vuosi menossa työkuorman osalta, että hetken hengähdys siitä tulee tarpeen. Olen varma, että saatuani etäisyyttä työhommiin, jaksan niitä taas uudella innolla. Ei silti, ei tämä loma töistä pelkkää ”lomaa” ole – elämä ja arki lasten kanssa jatkuu. Tällä viikolla jopa poikkeuksellisella vaihteella, kun rakas tyttäreni käy arkisin päivähoidossa. Tänä aamuna olin liikenteessä aiemmin kuin normityö-arkena, jolloin kuskaan Aarnin päiväkotiin ja hilaan itseni lopulta töihin, joskus puoli ysiltä. Tänään olin jo aamuseiskan jälkeen tyttären kotona. Pikkuhitaasti siitä sitten siirryttiin Kopsalaan ja odoteltiin heräilevää talonväkeä.

”Isi, mikä sua riivaa? Sut viedään vankilaan!” Heti aamusta alkaen on leikitty mitä moninaisempia leikkejä, joissa mm. rakennellaan majoja, linnoituksia, muureja, vankiloita ja tietysti sitten riehutaan ja taistellaan. Isinä koitan olla erotuomarina, vaikka olenkin osa leikkiporukkaa, jos jaksan. Ilmatkin onneksi hellii, joten ulkona voi olla – ainakin hetken aikaa, koska äkkiä tuli kuuma ja hiki ja väsy. Sisällä on onneksi vilpoisampaa ja voi välillä ottaa rennomminkin. Iskäkin voi jopa hetken istua koneella rauhassa :)

Mut mistäs se Poe aikanaan kirjoitti? Tietämykseni mukaan se teki kauhupitoista fantasiamatskua. Multa semmoinen ei oikein irtoa. Yritinhän minä kerran kirjoittaa viikinki-aiheista novellia, mutta muistaakseni kaksi sitä lukenutta antoi sen verran murskaavaa palautetta, että päätin pitäytyä Känni-projektissa. Känni-lehteä on kiva muistella wanhuksenakin; Oma DIY-lehti, johon kirjoitin kaiken, mitä halusin maailmanmenosta sanoa. Mukaan tarttui myös kavereita, joilta irtosi pääasiassa huumoripitoista tavaraa. Sitten tuli blogiaika ja Känni jäi. Samalla murtui myös työmoraali, koska työtähän Känni vaati, kirjoittamisen lisäksi. Yksin tehty lehtien kopiointi ja taitto ja postittelu kävi työstä. Se oli aikaa ennen lapsia...

Ehkä sisäinen kirjailijani herää uudelleen, kunhan lapset ovat isompia, ehkä ei. Harrastelijakirjailijanakin toimiminen vaatisi aikaa. Vasta perusarkisista askareista tyhjä kalenteri, hiljaisuus, toimettomuus ja laiskottelu saavat aivot kunnolla raksuttamaan. Luova työ vaatii toki myös fyysistä työtä. Pitäisi olla siis sekä aikaa olla tekemättä mitään ja rakennella asioita aivoissaan sekä aikaa työstää aivomyrsky sanoiksi, lauseiksi ja lopulta tarinoiksi. Edgar Allan Poeta minusta ei varmaan koskaan tule, mutta ehkä vielä joskus julkaisen – vaikka sitten netissä – novellin. Elämäkerran kasaaminen joskus wanhoilla päivillä on tosin todennäköisempää, koska realistisesti katsoen olen aika surkea kirjoittamaan fiktiota. 

Viikon päästä on lomani lomaisin vaihe, kun lapset ja vaemo lähtevät papan ja mummon kanssa Tampereelle, jossa vanhin poika jo onkin sit kaverin perheen luona vajaan viikon viettänyt. Sitten olen ainakin viisi päivää vapaaherra, vaikka kissoja ei voikaan jättää täysin hoivaamatta ja tytärtäkin ainakin jonain päivänä näköstelen eli mahdolliset matkat on pidettävä lyhyinä ja ytimekkäinä visiitteinä. Mielenkiinnolla kuitenkin odotan, iskeekö liikkumisen sijaan mieluummin hiljentyminen ja siitä seuraava luovuuden puuska, Poemainen hetki hulluutta.