Hattu pois päästä

Päivä alkoi liian varhain siinä viitekehyksessä, että katsoin eilen hyvän elokuvan (tanskalaisen huippuohjaaja Thomas Vinterbergin Jahti – Mads Mikkelsen rules ok!), surffasin netissä leffan jälkeen liian pitkään, siivosin puoli kahdelta yöllä kissanpaskaa ja koitin nukahtaa hikisen kuumassa yläkerrassa. Herätys koitti nimittäin klo 06:15, kun poikani päätti, että nythän on aamu, eikös niin, onhan valoisaakin. Ei auttaneet selitykset, että elämme napapiirin likellä ja kesällä täällä aurinko tuskin laskee. Pakotettuna hän vieressäni makoili ja ajoittain höpisi, kunnes joskus klo 08:00 maissa kuulin alakerrasta kauheata huutoa. ”Isi! ISIIIIIIII! ISIIIIIIIIIII!!!!!!” Tätä jatkui noin viisi minuuttia, kunnes huusin: ”Olen nukkumassa!” Tämän jälkeen poika palasi viereeni, jossa pulina jatkui, kunnes joskus klo 08:15 paikkeilla erehdyin sanomaan, että nousen 60 sekunnin kuluttua. Poika laski. Nousin. Väsytti. Mutta sain nukuttua ihan siedettävät 6 tuntia, joten en valita :)

Tivolin maailmanpyörä: Parhautta ennen kaikkea

 Aamukin meni ihan ok, joten ei kauhistattunut edes Tivoli Sariolaan lähtö. Hieman jäi vissiin tankkaus kuitenkin puolitiehen, kun meinasi hihat palaa heti paikalle saavuttuamme. Keksin nimittäin, että olisipa hauska kiivetä Vimpelissä mäen päälle, josta talvella aina ollaan käyty lapsukaisten kanssa mäkeä laskemassa, siinä tennishallin ja jäähallin välissä. No, Aarnin kans kiivettiin mäelle polkua pitkin ja nähtiin frisbee-golf –maali sekä vähän porukkaa, jotka kävelivät poispäin. Sanoin Aarnille, että lähetäänkö sittenkin Tennishallin suuntaan, mutta poika halus mäen päälle kattomaan kesämaisemaa. No, sinne mentiin ja nopeasti poispäin kyseisestä frisbeegolf-maalista, mutta eiköhän joku urpo sieltä alkanut pian huutaa, että olemme ”keskellä kilpailua” ja heidän reitillään ja voisitteko mennä pois. No, sinänsä ok, mutta ois tehnyt siinä vaiheessa mieli huutaa, että ok, mutta olette myös oman haulikkoammuntareittini varrella, joten viitsitittekö väistää vai haluatteko hauleja rintaan? No, en sanonut, vaan otin tiukasti Aarnia kädestä ja lähdimme tiukkaan alamäkisuuntaan keskelle ryteikköä. En tiedä, mistä sitä aina noita väkivaltaisia aatoksia tulee, mutta ehkä on parempi, etten omista asetta.

Tivolin pomppulinna: Parhautta, loputtomiin

Tivolissa oli yllättävän kivaa. Aarni oli fiiliksissä lähes kaikesta. Oli maailmanpyörää, autorataa (josta tykkään itsekin, kunhan sain vähän ohjata, ettei menty ihan päin kaikkia) ja monen sortin karuselleja. Suurin into oli kuitenkin pomppulinnaan. Siinä ei ole sähköjä, ei valoja, ei mitään erikseen heilutettavia osia. Se vain on ja joustaa ja heiluu. Aarni oli siellä oikeasti varmaan 45 minuuttia. Ainoa asia, millä sain hänet sieltä houkuteltua pois oli liukumäki, joka oli tarkoitettu alle 130-senttisille. Eli täydellinen Aarnille. Oli huvittavaa seurata, kun lapsia tuli ja meni, mutta Aarni vaan jaksoi ja jaksoi ja nousi aina uudestaan ja uudestaan portaat ja laski mäkeä. Muutama lapsi ei uskaltanut edes laskea koko mäkeä ja palasi portaita pitkin alas, mutta Aarni vaan varioi alasmenotyylejä ja hikipäissään nousi aina vaan uudestaan ja uudestaan. Kohteen valvojanainenkin oli fiiliksissä siitä, kuinka poika selvästi nautti tilanteesta ja aina karkasi uudestaan ylämäkeen kiipeämään, kun pyysin, että lähdetäänkö nyt jo, pliis. 

Tivolin liukumäki alle 130-senttisille: Parhautta kunnes hyytyy

Hauskin laite oli kummitusjuna, vaikka sekin oli aika kämänen. Hauskuus johtui yllätyksestä, joka odotti kummitusjunan pimeydessä. Yhtäkkiä hattu katosi päästä ja mietin jo, että tippuiko vittu nyt tämäkin hattu, kuten on hävinneet edellisetkin kaupunkireissuilla. No ei sentään, ehkä pari sekuntia myöhemmin hattu ilmestyi takaisin päähän, mutta väärinpäin. Sama oli käynyt Aarnilla. Pilkkopimeässä tilassa. Aarnille tämä aiheutti koko päivän kestävän päivittelyn siitä, kuinka ”haamu” kävi ottamassa hänen hattunsa ja pani väärinpäin takaisin päähän. Kieltämättä helvetin hauska efekti, joka jäi itselläkin päällimmäisenä positiivisena elämyksenä Tivolivälineistä mieleen! 

Tivolin autorata: Parhautta isä&poika-yhdistelmälle

Kotona oli hyvä olla ja ramaisi, joten päivä oli onnistunut. Loppuillasta vein Aarnin mummun ja ukin hoitoon ja sain vapaaherran illan. Loistavaa. Elämä on hienoa!