"On tosi kivaa ja minäkin olen käynyt uimassa"

Tein sitten alustavan päätöksen lähteä Keuruulle wanhan kamun nelikymppisiin tai sit muuten vaan kyläilemään. Vähän maisemanvaihdosta ainakin. Päädyin myös vittumaiselta kuulostavan neljän junan kotimatkan (oikeasti siis Keuruu-Kajaani välillä sopivaan aikaan lähtevässä junayhteydessä on kolme kertaa junan vaihto) sijaan lähteä matkaan autolla, vaikka tiedän itsekin, että yksin automaattifarmarilla ajelu on jos ei nyt luonnon raiskaamista, niin ainakin turhaa bensan polttamista. Tekosyyni on perinteinen ”enhän minä käy matkoilla kuin kerran-kaksi vuodessa, silloinkin vain kotimaassa ja yleensä aina junalla”. Poikkeus vahvistakoon säännön. Rakas vaemo totesi päätökseeni, että olen ”luonnonvihaaja”. Yritän kuitenkin löytää itsestäni rakkauden ja hyvittää tämän saastaisen tekoni luonnolle jotenkin. Eiks niin, että jos en leikkaa ruohoa bensakäyttöisellä ruohonleikkurilla vaan annan kasvien vapaasti levittää ilosanomaansa, niin se riittää kompensaatioksi?

Keuruulle matka taittuu suurin piirtein näin: http://reittikartta.net/kajaani/keuruu. Tuleehan siinä tietysti matkantekoa, mutta ainakin aikatauluista saan päättää minä, eikä VR. Mahdollisesti muuten eräskin VR on tulossa käymään myös TR:n synttäreillä, saapa nähä. Synttärit osuu keskelle wanhuksen eiku siis wanhan kamun työviikkoa, joten mitään kummempia pippaloita tuskin järkätään, mutta kai sitä vois puoliltaöin jotain juhlapuheen tynkää keksiä tai sitten onnittelulaulua karaokessa, eikös se olisi suomalais-japanilaisittain ihan riittävän juhlava tapa. 

Vanhemmilleni kiitos matkanteon mahdollistavasta kissojen kaitsinnasta ja vaemon vanhempien kasvihuoneen hoidosta matkani aikana. Olen huono pyytämään palveluksia, mutta onneksi on läheisiä, jotka sallivat aina pyytää ja tietävät, että tarpeen tullen minäkin voin auttaa. Vaikka olen minä kyllä aika vähän auttanut viime vuosina, varsinkin jossain mehtähommissa. Oma perhe-elämä vie ihan riittävästi aikaa ja voimia, jonka kai ovat läheisetkin huomanneet. Silti olen kyllä mielestäni lähes aina auttanut, kun on apua pyydetty. Luonto ei osaa apuani pyytää, mutta en minä sitä vihaa – olenhan osa sitä itsekin, vaikka varsinkin länsimaisen kaupunkilaisen arki onkin suht luonnosta vieraantunutta. Tässä nytkin olen lähes koko päivän sisällä möllöttänyt, vaikka ulkona on hieno ilma. Mutta ei sitä aina jaksa. Olihan tässä viikon mittaan kaikennäköistä ulkoilua jo ihan riittämiin tyttären ja kahden nuoremman poikasen kanssa. Mukava viikko siltä osin. Kyselin kans ikävissäni vähän vanhimman pojan kuulumisia, kun jäbä on kaverin mökillä tämän viikon ja sain vastauksen: "On tosi kivaa ja minäkin olen käynyt uimassa". Siten voi summata hyvin omankin viikkoni :)

***

Vihaamisesta ja ihmisen hieman luonnosta vieraantuneena luonnonosana toimimisesta kun oli tuossa puhetta, niin pannaan viel vähän siihen viitaten ensimakua tulevan 40v-vastaanoton tunnelmasta (T40v keltaisissa):