Viikon uutiskatsaus

"Päivällä paistaa, illalla pisuttaa" runoili uutiskatsauksessaan ystäväni Raimo joskus vuonna 1 tai 2 kun leffoja vielä mökillä väännettiin. Paremmin ei vois tämän päivän säätä kuvailla - on taas perskännintai. Uhosin kylläkin tupakoinnin (taas kerran) lopettaneelle Karolle, että meikä ajatteli lopettaa dokaamisen. "Ethän sinä dokaa", vastasi herra R, missä on totuuden siemen, mutta myös suuri valhe. Tottahan nimittäin on, että olen riippuvainen ajoittaisesta humalatilasta ja olutfani, mutta kuten yksi viikon informatiivisimmista uutisista kertoo "Kaikkialla, minne ihminen on matkannut, on aina ollut pakko huolehtia veden, ruuan, suojan ja vaatteiden hankinnasta. Yleensä olut on ollut seuraavana listalla". Eli peruselintarvikkeesta puhutaan ja kyllähän jo muinaiset egyptiläiset tunsivat tuon hurmaavan mallasjuoman vaikutuksen.

Faniudesta puheen ollen, viikon kuuminta hottia eli tylsintä vitun louhintaa mediassa on ollut leijonien kultajuhlinnan jälkimaininkien retostelu. Kaiken maailman tekopyhät jeesustelijat on päästetty ääneen paheksumaan sitä, kun sedät tulee voitetun matsin ja öisten juhlien jälkeen Suomeen. Kai siinä nyt helevetti vähän voi jo horjuttaa, jos on ensin monta viikkoa rytistellyt kaukalossa, käyttänyt loputkin voimansa kumilimpun jahtaamiseen - jonka jälkeen on jo varmasti valmiiksi ihan finaalissa - ja sit vielä päälle vähän skumppaa. Mä oisin sammunut jo ajatuksesta. Mutta että piti tulla vielä kaiken kansan eteen pällisteltäväksi. No oisivat helevetti pitäneet ne juhlat sitten jonain toisena iltana, jos nyt niin kaameata sekoilua tuli harrastettua, pöh. Itse myönnän katsoneeni kultajuhlintaa telkusta ja ei mulla kyllä jäänyt sieltä oikein mitään mieleen. Ihan juhlinnalta se näytti. Ainoa, josta huomasi, että on tullut vähän maisteltua, oli valmentaja Jukka Jalonen, jota haastateltiin. Mitä sitten, jos kapitan Koivu vähän halasi Tarja Halosta - minäkin oisin Mikkona halannut :) Sitäpaitsi: Ns. törttöilijöitähän olivat juuri nimenomaan joukkueenjohtoon kuuluvat Pasi Nurminen (no kun matto oli rullalla), Timo Jutila (mulla on niveltulehdus) ja edellä mainittu Jalonen, jolta tuli kuiteskin suusta ihan suomenkieltä, eikä sössössöötä.

Jeesustelijoiden lisäksi yksi anti-kristuskin oli onneksi päässyt ääneen, kun Venäjällä kauden menestyksekkäästi valmennushommissa kiroillut Raimo Summanen kertoi elämän totuuksia Ilta-Sanomissa: "Summanen kehottaa märän juhlinnan säikäyttämiä vetämään happea.
- Pian pojat taas addiktoituvat asioihin, jotka normiyhteiskunta hyväksyy, mutta sama helvetin tuli heitä ajaa ja samat demonit heitä jahtaavat!"

Mainittakoon vielä, että itse asia - lätkän maailmanmestaruus - oli hieno saavutus tämän pienen maan suosituimman lajin edustajilta. Tyylikästä peliä, kerta kaikkiaan. Penkkiurheilija minussa heräsi hetkeksi fiiliksiin seuratessani lähes koko tämänkertaiset kisat Suomen matsien osalta yllättävän tiiviisti jopa. Ja se välierän kuuluisa ilmaveivikin oli hienointa juuri siksi, että sen tekijä on niin helevetin suloinen jätkä :) Enkä sano tätä homoseksuaalisessa mielessä vaan vanhempana setänä, joka osaa arvostaa nöyryyttä ja yhdessä joukkuetovereiden kanssa toimimista - yhteisen hyvän puolesta. Se oli siinä matsissa "vain yksi maali", kuten Mikke haastattelussa sanoi, mutta se sytytti joukkueen pelaamaan hurmoksessa ja johti Suomen lopulta koko turnauksen voittoon asti. Siinä kaikille nuorille mallia, eikä niissä humalaisissa äijissä, jotka joukkueen voittoon valmensivat.

Voittoon ei sen sijaan yllä tällä viikolla Cannesin filmifestivaaleilla natseista ja Hitleristä jutustellut Lars von Trier (ainakaan uskoakseni, kaksinaismoralistisessa maailmassa kun elämme). Siellä sitä vasta osataan jeesustella, herran jestas! "Von Trier on nyt "persona non grata" Cannesissa, kilpailun järjestäjät ilmoittivat tiedotteessaan." Ei voi muuta sanoa, kuin että tervetuloa Iron Sky :) Toivottavasti suomalaisten natsi-huumoripläjäys päästelee ensi vuonna aiheesta kunnolla, jotta Cannesissa voidaan taas kauhistella. En yhtään vähättele sitä, että voi tuottaa joillekin tuskaa muistella toista maailmansotaa tai sen kuolemanleirejä, mutta mitä helvettiä, eikö elokuvaohjaaja saa kertoa mielipiteitään, joissa ei kertaakaan mainitse mitään rasistista, joka ei sisällä pätkääkään vihapuhetta tai muuta vastaavaa, jonka lisäksi herra von Trier vielä muisti mainita jopa Hitleriä henkilökohtaisesti hieman sympatiseerattuaan (kuolevana miehenä bunkkerissa sodan lopussa), että ei puolusta toista maailmansotaa tai vastusta juutalaisia. Silti herkkänahkat saivat syyn taas alkaa jorista keskitysleireistä ja tuomita siinä sivussa elokuvaohjaajan, jolla on henkilökohtainen kiinnostus aiheeseen. Toki Lars von Trierin oli sitten myös vastattava syytöksiin ja hän teki sen mielestäni oikein ja tyylillä sanoessaan: "Rakastan provokaatioita, mutta tällä provokaatiolla ei ollut tarkoitusta. Minä en ole Mel Gibson. Olen hänen vastakohtansa. Olen käynyt keskitysleireillä. Pidän juutalaisten kansanmurhaa pahimpana rikoksena ihmisyyttä kohtaan". Onneksi von Trierillä riitti huumoria myös tuon "ei-toivotuksi henkilöksi" julistamiseksi joutumisen jälkeen ja hän muisteli lämmöllä Groucho Marxin sanoja: "I don't want to be a member of any club, that would have me as a member".

Ei pidä myöskään unohtaa tämän viikon uutisoinnista lempiaihettani eli omasta mielestäni yhtä pahimmista rikoksista ihmisyyttä vastaan: uskontoa. Kiva rippipappi Torniosta opetti nimittäin hesarin uutisen mukaan mm. että "rippikouluoppilaat, naispapit, homot ja lestadiolaiset joutuvat helvettiin. Seurakunnan rippikoululaisten mukaan pappi kertoi, että homoseksuaalisuus on eläimellistä sekä perverssiä ja naispappeus johtaa homoseksuaalisuuteen." Hehheh. Mutta oikeasti ei naurata yhtään. Jalkapuuhun tuommoiset, munistaan!

Jotta viikon uutiskatsaus ei menisi ihan off-line rantiksi, palataan hetkeksi ihan vaan meikäläiseen ja omiin mielenkiinnon kohteisiini, jotka ovat heränneet just ihan tässä viikon sisään...ja musiikin puolelta löytyykin ei-niin-yllättäen heti fiilisteltävää (soinut tämänkin kirjoituksen taustalla illan mittaan):

Finntroll oli minulle pitkään "huumoribändi", josta en tiennyt mitään. Sitten koitti päivä, jolloin huomasin, että perkele, siinäpä hieno yhtye. Musiikillisesti ihan yhtä kunnianhimoinen kuin mikä tahansa metallibändi - ellei toisaalta kunnianhimoisempi kuin useimmat. Konsepti on ovela ja peikkometalli tarttuvaa, polveilevaa, soljuvaa, tyylikästä, ammattitaitoista - ja mikä tärkeintä: aidosti hauskaa. Enkä tarkoita tosiaankaan, että tässä olisi missään nimessä tai ollenkaan huumoribändi - mutta huumorintajua pitää olla, metallissakin! Naurettavimpia metallivirityksiä kautta aikain ovat omasta mielestäni urpoyhtyeet, joissa uhotaan joka välissä ja tehdään metallista jotain "suurempaa" kuin se onkaan - eli siis vaikkapa joku fucking saatanallinen voima, juupa juu. Naurettavuus syntyy usein vakavuudesta ja hauskuus taas siitä, kun tuntee, että tyypit vääntää metallia biisistä toiseen omalla asenteellaan, oli sitten vaihteena apinanraivo, humppa tai hissuttelu. Jeah, jag älskar Finntroll!

Yhtymäkohtia Turisas-yhtyeeseen ei voi välttää - kun puhutaan suomalaisesta melodisesta metallista, jossa ei kiljuta, vaan enemmänkin öristään. Soitannassa kuulee paljon samankaltaisia melodioita siellä täällä. Vanha Amorphis totta kai muistuu myös mieleen. Ja onhan noita - varmaan joku metallientusiasti voisi nimetä suoralta kädeltä kymmenen tai kaksikymmentä bändiä, joiden soitannassa on jotain samaa ja vaikutteita on imetty sieltä täältä. Finntrollissa on suomalaiseksi metallibändiksi tietty se "erikoisuus" eli laulu/örinä on toisella kotimaisella eli finlands-svenskalla, mikä toisaalta antaa musalle vielä enemmän sitä "metsänhenkeä" vai miksi minä sitä nimittäisin. Semmoista tunnelmaa, joka vie tuonne jonnekin korpimetsiin, peikkojen tykö :) Kaupunkilaispoikakin siis osaa nauttia metsäläisyydestä, kun se esitetään sähköisen metallisessa muodossa suomenruotsiksi, hehehee...

Joku saattaisi osata kertoa Finntrollista jotain asiaakin, mutta minulle riittää tunne. Ja kiitos Spotifyn, ovat levyt kivasti kuunneltavissa. Mutta onko uusi Finntroll parempaa kuin vanha? Ei, se on vain erilaista. Ehkä hieman synkempää, mutta samapa tuo - sitähän se on elämäkin, ylä- ja alamäkeä, eikä aina jaksa humppaa, jos vituttaa oikein kovasti.

"Sanotaan, että ihminen ei koskaan kyllästy katsomaan nukkuvaa lasta, tulen liekkiä ja pyörivää kasettia." Tuo hieno ajatus esiintyi artikkelissa, jossa sosiologi-keräilijä valotti c-kasetti-innostustaan. Musiikin "kulutus" (joka sinänsä on vähän järkyttävä ajatus - eihän musiikki, varsinkaan hyvä, koskaan kulu vaan patinoituu!) on muuttunut hirveästi 1980-luvusta, jolloin itse aloin kuuntelemaan musaa. Alkuperäisten kasettien ostaminen muuttui tosin jo 1990-luvun alussa järjettömäksi, koska vanhoissa kunnon vinyylilevyissä - joita onneksi yhä julkaistaan (vaikken niitä itse kuuntelekaan, kun poika rikkoi ainoan levysoittimen, nyyh) - oli kerta kaikkiaan vaan parempi soundi, ja samaan aikaan CD:t valtasivat alan, CD-R:ien muuttuessa pikku hiljaa uusiksi kassuiksi, joihin tallennettiin kavereiden ja kirjastojen musaosastojen helmiä. Silti c-kassuissa oli ja on ajan henkeä. Omia c-kassuja en kyllä raski poiskaan heittää, koska vielä tulee aika, jolloin niitä aarteita - kuten vaikkapa punkkari-Hilun juontamia Ilmestyskirjan biisikimaroita tai vielä vanhempia Ripatin Ocsideita - jollain laitteilla kuunnellaan, ihan varmasti.