Summer's Almost Gone

Jotenkin tuntuu helvetin hyvältä ajatus palata arkeen, elämän parhaimpaan aikaan. Lomalla oli kivaa, oli hyvä saada olla vapaa aikatauluista tai muusta vastuusta kuin vastuusta lapsiin, joka on tietysti se suurin vastuu. Mutta en voi, enkä jaksa kantaa vastuuta lapsistani koko ajan, joka hetki, 24/7. Työnteko on tietysti tietyllä tavalla vain elämisen edellytys ja taloudellista turvaa, mutta minulle myös ammatillisen kunnianhimon toteuttamista, tai ainakin siinä tuntee itsensä tarpeelliseksi muutenkin kuin "vain" isänä. Vaikka tajuan kyllä sen, miten tärkeä olen vanhempana, mutta se on vaikeampi duuni kuin duuni. Siitä ei ole koskaan lomaa. Paitsi ehkä juuri päivisin, kun pojat ovat koulussa ja päiväkodissa. Rakastan lapsiani yli kaiken ja tekisin mitä tahansa heidän vuokseen, mutta tarvitsen vastapainoa. Sitä ei ole paljon tarjolla, jos ei töitä lasketa, joten olen enemmän kuin tyytyväinen, itseasiassa olen onnellinen siitä, että voin tehdä työtä, jossa viihdyn ja joka merkkaa mulle paljon.

Fyysinen rapistuvuus on taas loman aikana tullut esille ja huolestuttaa. En ole enää nuori, joka jaksaa mitä tahansa. Ammattiurheilijoillakin on useimmissa lajeissa neljänkympin vaiheilla eläköityminen edessä. Itseltä tuntuu ihan samalta, enkä ole edes mikään urheilija. Kolottaa, väsyttää, läskityttää. Kaljaa juon liikaa, enkä liiku tarpeeksi, syön mitä sattuu ja nukun liian vähän. Loman aikaan tuli käytyä leikkipuistossa monen monta kertaa, mikä oli tosi kivaa! Siellä leikittiin zombie-hippaa, jossa piti välttää maahan koskemista ja kiipeillä joko perässä zombiena tai zombieta karkuun. Helvetin rankkaa ja hiki päässä monta kertaa sitä leikittiin. Ja huh, että lihakset oli kipeänä siitä kiipeilystä! Ois kyllä mahtavaa, jos ois joku liikuntaharrastus, vaikka sitten se futsal talvisin, jos vaan sais aikataulut sovitettua...pitää miettiä asiaa :)

Hitto, kun tekee kaljaa mieli, mutta ei ole enää muuta kuin vahvaa olutta jäljellä. Ei pitäis dokailla yksinään öisin, mutta tätäpä tämä on tämä mun elämä nykyään. Rakkauden sarallakin olen eristäytynyt ja päätynyt olemaan yksin. Appiukkokin (tai ex-appihan se on, mut ihan sama) sanoi tänään, että näytät sairaalta ja turvonneelta, oletko ryypännyt? No, en sanonut mitään, näkihän sen naamasta, kun on lakannut saamasta. Ja eilen join olutta kans. En tiedä, miten mä jaksan, kun flunssakin on päällä, ei sentään kuumetta, mut semmonen jatkuva pikkunen vittumainen heikkous. Ehkä aivot käy ylikierroksilla tai itseys kaipaa niin vitusti omaa aikaa, että en vaan saa unta tai salli sitä itselleni. Luulen tosin, että nyt kun arki taas alkaa, niin myös unet alkaa maistua paremmin, kun ei voi kesken päivää kellahtaa tunniksi nukkumaan. Elämä menee taas hektiseksi siltä osin, vituttaa jo valmiiksi aamut, kun pitää ehtiä päiväkotiin/kouluun/töihin ja kellokortti naksuttaa miinusta tilille.

Kesäloman hienoin hetki oli ehkä se, että tytär kävi yökylässä! Se tuli eteen yllättäen, mutta meni niin luonnollisesti, kuin vain voisi kuvitella. Ihana tunne oli se, kun oli talo täynnä omia lapsia :)

Rakkautta en kesällä etsinyt, lähinnä välttelin mahdollisuuksia. Kesäkissasta toki jorisin, mutta se oli tuhoontuomittu ajatus jo alkujaan. En käynyt lomani aikanakaan missään. Harmitti, kun missasin tänä kesänä pari mielenkiintoista keikkaa, vaikka olisi ehkä ollut mahdollisuus osallistuakin. Kajaanilähtöinen rap-duo Mac Bueno & TatC meni ohi, samoin Steen1:n keikka. Varmasti paljon muutakin. Sentään raijasin lapset kesäteatteriin kattomaan, kun Hanski veti upean shown isona pahana sutena :) Ihmisten ilmoilla käyminen oli kuitenkin vähäistä ja eipä tuolla mökilläkään tullut viihdyttyä - lähinnä vitutti itikat. Mut ennen kuin arki alkaa, pitää vielä käydä siel, kun on mahdollisuus nähdä rakasta siskoa ja ihanaa siskontytärtä. Lapsista puheen ollen - Touko oli kyl hiton sulonen skidi. Poikasten serkkupoika on viel pikkunen, mut aivan mahtava tyyppi siitä tulee, sanokaa minun sanoneen!

Tähän lieneekin hyvä lopettaa. Ajatukseen siitä, että lapsissa on tulevaisuus. Ja kaikki toivo, kun me wanhat ja kyyniset jatkamme kituuttamista päivästä toiseen, mutta samalla koitamme löytää onnemme ja nautinnon Elämisestä, joka on kuitenkin hienoa, kunhan pysyy kaidalla tiellä ja löytää jokaisesta päivästä jotain hyvää, vaikka ei aina juhlaa oiskaan.