Sinulle, Sinuhe

"Suunnitellessaan elokuvaa Maailman kaunein tyttö (1953) Armi Kuuselan (kaikkien aikojen ensimmäinen Miss Universe) kunniaksi ohjaaja-tuottaja Veikko Itkonen antoi lehdille haastattelun, jossa hän sanoi, että elokuvan käsikirjoituksen tulee tekemään Mika Waltari. Waltari itse sai tietää tästä suunnitelmasta ensimmäistä kertaa lukiessaan Itkosen haastattelua lehdestä. Kilttinä miehenä hän kuitenkin suostui käsikirjoittajaksi."

Vain hieman täydentämääni Wikipedia-sitaattiin viitaten totean, että olipa kiva taas alkaa lukea Sinuhe Egyptiläistä, pitkästä pitkästä aikaa. Tuo sitaatti oli yksi hauskimmista asioista, mitä Waltarin elämästä Wikipediaan koottu tietopaketti kertoi, koska siitä sai kuvan Waltarista huumorintajuisena ja anteliaana miehenä, joka ei pienestä nipottanut, kun pääsi tekemään sitä mitä rakastaa eli kirjoittamaan. Tietoja Waltarista ja hänen elämästään lähdin etsimään Sinuhe egyptiläinen -romaanin (1945) vuoksi. Eroottisen latauksen ja uskonnon (tai uskonnottomuuden) välisen suhteen Waltari ainakin osasi tuossa näennäisen viihteellisessä huipputeoksessaan kuvata, vaikka minusta kuvaakin siinä vain ajatonta ihmisyyttä. Ja ai että kauniisti ja rosoisesti ja elämänmakuisesti kuvaakin, tosin ehkä myös hieman poikamaisen tylyyn sävyyn. Tai siis, jos Waltari olisi nainen, olisivat nyanssit aivan toiset, kuin ne ovat tuossa, hänen jo aikuisiällään eli 36-37 vuotiaana julkaisemassaan "pääteoksessa". Sinuhessa ihmiset ovat mitä ovat, pääasiassa itsekkäistä paskoja, miehet dokaavat, sota on perseestä, naiset ovat joko vamppeja tai selviytyjiä, miehet joko luusereita tai menestyjiä - tai luulevat olevansa jompiakumpia riippuen humalatilasta. Voi olla, että Waltari itsekin halveksui myöhemmin Sinuhea, menestyneintä romaaniaan, kertomalla, että se on ”valepukuun verhottu, sentimentaalinen rakkauskertomus”. Tosin, oliko tuo halveksuntaa? Ehkä se oli sittenkin rakkaudenosoitus, kunniaa parhaalle romaanille, jota eivät väritä uskonto, politiikka tai joku muu ihmiskunnan syöpä. Ehkä se olikin kommentti tarkoittaen "Rakkausromaani, parasta matskuani".

Saarikoski oli ehkä Suomen Bukowski, Waltari sitten ehkä Hemingway, vaikka kirjallisesti sivistyneemmät varmasti kertovat minulle toisin, jos olen väärässä. Olen näet kirjallisesti lähes sivistymätön juntti. Ehkä muutenkin :) Lukemisharrastusta ajattelin kuitenkin taas elävöittää. Tai ainakin Waltari-sellaista :D Jos ja KUN saan aikaiseksi lukea ensin tämän Sinuhen, lupaan yrittää lukea myös muita Waltarin historiallisia teoksia, joissa kaikissa on (Wikipedian mukaan) sekä kirjailijan tekemää historiallista taustatyötä myös syvällistä ihmisyyden tuntemusta, koska miksipä me ihmiset aikojen myötä muuttuisimme, pohjimmiltaan.

Huvittaa aina, kun saan hyvää palautetta omista kirjoituksistani ja totean, että yksi kunnon oikea kirjailija pystyy kymmenessä sivussa saamaan aikaan enemmän aikaan kuin yksikään kirjoittamani jorina koskaan missään. Tosin olen myös jäävi sanomaan, olenko joskus onnistunut vaikuttamaan johonkin jutuillani, mutta koska tiedän niiden tason, uskon kyseessä olevan tuttavuusharhan. Mika Waltaria suosittelen joka tapauksessa jokaista lukemaan, olipa sitten mies tai nainen, vaikka miehille tuo matsku uppoaa ehkä luonnostaan paremmin :D

Tällä hetkellä olen enemmän kuin tyytyväinen siihen osaan, jota Sinuhe teoksen alussa suorastaan halveksii; Niihin, jotka tekevät työnsä, mutta nauttivat myös kaikin mahdollisin tavoin maallisista iloista, koska jumala/t ovat vitsi ja kaunis nainen on enemmän kuin yksikään jumala. Mutta Sinuhe on vielä teoksen alussa nuori ja puhdas ja naiivi, vaikkakin jo hieman masentunut. Minä olen jo wanha ja kyyninen siihen nähden. Hyvänä puolena sanottakoon, että muistinikin on sen verran hatara, että voin jatkaa teoksen lukemista kuin lukisin melkein uutta kirjaa; en muista puoliakaan siitä joskus +10 vuotta aiemmin lukemastani tai ainakaan pysty enää aistimaan tunnelmia. Eli hieno matka edessä, vaikka ahdistaakin jo valmiiksi :)