Vappu on kansainvälinen työväen
juhlapäivä, mutta itselleni ei vapuista tule mieleen niinkään työläisten
juhla, vaan ystävien. Böhém-veljien kanssa oli vuosikausien ajan
perinteenä lähteä vappuaattona Kajaanista junalla kohti seuraavaa
pysäkkiä eli Kontiomäkeä "koska kaikki muut menevät
kaupunkiin - menemme me Kontsaan". Se oli hauska perinne.
Käpöteltiin asema-alueella, viihdyttiin asemaravintolassa, käytiin
joskus ereyksessä myös toisessa paikallisessa kuppilassa,
ihmeteltiin autioituneiden talojen sisälmyksiä ja usein myös
junailtiin Kontsaan ja takaisin. Vaput oli aikamoista rymyjuhlaa,
mutta veljeys ja yhdessäolo oli toki tärkeämpi elementti. Böhémien
kunniaksi siis kajahtakoon vapun alkajaisiksi epävirallinen
veljeskunnan teemalaulu Pyörivät sähkökoneet, jotka toki meidän
suussa kääntyivät aina "sätkäkoneiksi".
Nuorena poikana diggailin
Juhan myötävaikutuksella ja myöhemmin Juntsinkin intoilua seuraten
noista Australian pienistä suurista rokkikukoista, joiden uran
kimmellys alkoi omissa silmissä tosin hävitä aika lailla jo joskus
1980-luvun puolivälin jälkeen, eikä ole siitä myöskään
palannut. Myönnettäköön kuitenkin, että bändin alkuvuosien
tuotanto jäi ainakin osaksi yhtä lailla hämärän peittoon, mutta
löydettyäni jokin aika sitten paikallisesta marketista
uudelleenjulkaisuja siedettävään 5,95 euron hintaan, innostuin
ekana kokeilemaan High Voltagea. Ja voi hitto, miten hieno meininki
levyllä onkaan. Nippu rokkia, bluesia ja räkäistä Bon Scottia
parhaimmillaan. Miehen muistolle levyn parhaimmistoa oleva veto, joka
lähtee liikkeelle vastustamattomasti kuin juna, ensin soi pelkkä
basso, sitten päälle liimautuu kitara, sitten alkaa rumpukomppi ja
lopulta on vauhdissa koko kööri.
Palatakseni kuitenkin
vappuun, niin ainahan sitä on tullut oltua enemmän tai vähemmän
sekaisin. Vappu on taittanut aina talven kohti kesää (kevät on
näillä korkeuksilla välimallin vuodenaika) ja joskus nenäkin on
sitä taitellessa nyrjähtänyt. Harmi, että viina on monille
rähinäjuomaa, eikä pahimmille öykkäreille ole tarjolla vaikkapa
pössyteltävää, joka pitäis tyypit ehkä vähän rauhallisempina.
Itsehän en ole kannabis-tuotteiden käyttäjä, tai koskaan ollut,
mutta monesti sitä on tullut mietittyä tuon viinan valtaa
yhteiskunnassa ja kulttuurissamme. Hyi meitä.
Siitä puheen ollen,
viinaa ei kyllä tee mieli. En tykkää olla kännissä, humalainen
pöhnäkin vituttaa, mutta riippuvuus on kova siihen muutamaan
oluseen silloin tällöin. Pitäis varmaan tehdä päätös olla
juomatta mitään, että vois olla kaljatta. Viime perjantaina otin
saunaolueksi alkoholitonta ja se oli ensin ihan ok, mutta muutaman
pullon jälkeen alkoi vaan turvottaa. Huomasin, että eihän tästä
tulekaan euforiaa. Liika on liikaa, kaikessa.
Elämä on muutenkin
täynnä kaikenlaisia riippuvuuksia. Yleensä ottaen niistä ei ole
hirveästi haittaa, paitsi, jos ne alkavat hallita elämää. Tällä
hetkellä olen suht tyytyväinen riippuvuustilanteeseeni: En koe
jääväni mistään paitsi ja osaan antaa itselleni vapautuksen
milloin mistäkin riippuvuutta aiheuttavasta asiasta, jos se ei enää
pysy positiivisen puolella. Jotenkin tuntuu myös, että moni
riippuvuus on tässä vuosien varrella ja aikojen myötä muuttunut
parempaan suuntaan, positiivisen puolelle. Riippuvuuteen liittyy kai
kuitenkin aina jonkinlainen pakonomaisuus, mutta silloin, kun huomaa,
ettei ole oikeasti pakottava tarve, niin osaa nauttiakin enemmän
elämän eri osa-alueista.
Sydämeni on ollut ihan ok
jo pitkään, kiitos hyvän lääkityksen, joka ei häiritse
ollenkaan elämää. Sydämellisyys ja sydämettömyys ovat kuitenkin
kokonaan toinen juttu. Rakkautta en osaa kaivata, sitä on
lähimmäisissäni ja minussa, vaikka minulla ei olekaan sellaista
huumaavaa tunnetta ketään tiettyä ihmistä kohtaan. En myöskään
halua sellaista, mikä pakottaisi minut johonkin, mitä en halua,
"rakkauden tähden". Olenko siis sydämetön, jos en
haluakaan rakastaa tai rakastua? Oikeasti en tietenkään vastustele
rakkauden edessä, mutta on monesti myös helpompaa olla ja todeta
olevansa vapaa kahleista. Olen vapautunut myös ennakkoluulojen
kahleista kuultuani Anna Erikssonin uuden sinkun. Se on aivan
mahtava.
Vappukonserttini alkoi
rokilla ja on nyt siirtynyt popimpaan. Tämä kaunisääninen
brittilaulaja on antanut minulle enemmän kuin kukaan muu artisti
pitkään aikaan. Musiikki on minun sieluni ravintoa ja tämä on
gourmet.
Muutenhan tässä vaan
sitten yrittää päivä kerrallaan olla kunnon kansalainen. Eikä se
ole edes vaikeata. Minulla on ystäviä, ihanat lapset, mahtava työ
upeine työkavereineen. On koti ja on kaikki, mitä tarvitsen. Välillä päivät vaan tuntuvat kovin merkityksettömiltäkin. Silti
aina tulee huominen. Sitä ennen kunnon ganjalainen nappaa galijaansa
yön pimeydessä näpytellen tietokoneellaan irkkituttujen,
pelikavereiden kanssa ja kattoo viihdettä, yleensä pyrkien
löytämään helmiä roskien seasta.
Vappuun kuuluvat pallot ja
niitä pojat kantoivatkin mummulareissulta kotiin. Uloskin menivät
jo mielellään, kun oli aurinkoista ja lämmintä. Huomasin myös,
että pyöräilykelit alkoivat. Useampia rundeja tuli käveltyä ja
juostua nuorimmaisen perässä, kun tämä pyörällään rundaili.
Eihän se mitään kevyttä ollut, ei noussut jalka ilmaan helposti,
kunto on rapistunut. Kunto oli jopa surkea, kun sitä oikein
pohdiskelemaan rupesin työpaikan terveystarkastuksessa. Silti en
jaksa repiä stressiä siitäkään. Teen mitä jaksan, liikun
tarpeen mukaan. Lentäisinkin, jos olisi tarpeeksi iso heliumpallo.
Pian on jo kesäkuu.
Silloin lähden Helsinkiin katsomaan Gojiraa. Se on hienoa. Elämä
on ihanaa, kun on mitä odottaa. Gojira on parhautta. Uuden levyn
maistiaisbiisiä en ole vielä hirveästi sulatellut, mutta levynkin
pitäisi putkahtaa juhannuksen jälkeen maailmalle. Ranskanpojat ovat
varmasti leiponeet taas semmoisen patongin, että heikompia hirvittää.
Nyt on kuitenkin vasta vappu, joten koitetaan klaarata tää nyt
tästä, viikon päästä ystävän häät ja siitä etiäpäin kohti
kesää.
PS.
11. Orbital - Straight Sun
Brittiläisten Hartnollin veljesten konemusa on ollut sydämessäni jo vuosikymmenen, eikä ihme lie, että heidän uudella levylläänkin on viisuja, jota tuovat ihmisen lähemmäksi omaa sisintään. Tässä parasta antia, aurinkoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa. Se olkoon vapun, kesäntuojan, tärkein anti, nyt ja aina.
PS.
11. Orbital - Straight Sun
Brittiläisten Hartnollin veljesten konemusa on ollut sydämessäni jo vuosikymmenen, eikä ihme lie, että heidän uudella levylläänkin on viisuja, jota tuovat ihmisen lähemmäksi omaa sisintään. Tässä parasta antia, aurinkoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa. Se olkoon vapun, kesäntuojan, tärkein anti, nyt ja aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti