30.4.12

Jimbon vappukonsertti




Vappu on kansainvälinen työväen juhlapäivä, mutta itselleni ei vapuista tule mieleen niinkään työläisten juhla, vaan ystävien. Böhém-veljien kanssa oli vuosikausien ajan perinteenä lähteä vappuaattona Kajaanista junalla kohti seuraavaa pysäkkiä eli Kontiomäkeä "koska kaikki muut menevät kaupunkiin - menemme me Kontsaan". Se oli hauska perinne. Käpöteltiin asema-alueella, viihdyttiin asemaravintolassa, käytiin joskus ereyksessä myös toisessa paikallisessa kuppilassa, ihmeteltiin autioituneiden talojen sisälmyksiä ja usein myös junailtiin Kontsaan ja takaisin. Vaput oli aikamoista rymyjuhlaa, mutta veljeys ja yhdessäolo oli toki tärkeämpi elementti. Böhémien kunniaksi siis kajahtakoon vapun alkajaisiksi epävirallinen veljeskunnan teemalaulu Pyörivät sähkökoneet, jotka toki meidän suussa kääntyivät aina "sätkäkoneiksi".


Nuorena poikana diggailin Juhan myötävaikutuksella ja myöhemmin Juntsinkin intoilua seuraten noista Australian pienistä suurista rokkikukoista, joiden uran kimmellys alkoi omissa silmissä tosin hävitä aika lailla jo joskus 1980-luvun puolivälin jälkeen, eikä ole siitä myöskään palannut. Myönnettäköön kuitenkin, että bändin alkuvuosien tuotanto jäi ainakin osaksi yhtä lailla hämärän peittoon, mutta löydettyäni jokin aika sitten paikallisesta marketista uudelleenjulkaisuja siedettävään 5,95 euron hintaan, innostuin ekana kokeilemaan High Voltagea. Ja voi hitto, miten hieno meininki levyllä onkaan. Nippu rokkia, bluesia ja räkäistä Bon Scottia parhaimmillaan. Miehen muistolle levyn parhaimmistoa oleva veto, joka lähtee liikkeelle vastustamattomasti kuin juna, ensin soi pelkkä basso, sitten päälle liimautuu kitara, sitten alkaa rumpukomppi ja lopulta on vauhdissa koko kööri.


Palatakseni kuitenkin vappuun, niin ainahan sitä on tullut oltua enemmän tai vähemmän sekaisin. Vappu on taittanut aina talven kohti kesää (kevät on näillä korkeuksilla välimallin vuodenaika) ja joskus nenäkin on sitä taitellessa nyrjähtänyt. Harmi, että viina on monille rähinäjuomaa, eikä pahimmille öykkäreille ole tarjolla vaikkapa pössyteltävää, joka pitäis tyypit ehkä vähän rauhallisempina. Itsehän en ole kannabis-tuotteiden käyttäjä, tai koskaan ollut, mutta monesti sitä on tullut mietittyä tuon viinan valtaa yhteiskunnassa ja kulttuurissamme. Hyi meitä.


Siitä puheen ollen, viinaa ei kyllä tee mieli. En tykkää olla kännissä, humalainen pöhnäkin vituttaa, mutta riippuvuus on kova siihen muutamaan oluseen silloin tällöin. Pitäis varmaan tehdä päätös olla juomatta mitään, että vois olla kaljatta. Viime perjantaina otin saunaolueksi alkoholitonta ja se oli ensin ihan ok, mutta muutaman pullon jälkeen alkoi vaan turvottaa. Huomasin, että eihän tästä tulekaan euforiaa. Liika on liikaa, kaikessa.


Elämä on muutenkin täynnä kaikenlaisia riippuvuuksia. Yleensä ottaen niistä ei ole hirveästi haittaa, paitsi, jos ne alkavat hallita elämää. Tällä hetkellä olen suht tyytyväinen riippuvuustilanteeseeni: En koe jääväni mistään paitsi ja osaan antaa itselleni vapautuksen milloin mistäkin riippuvuutta aiheuttavasta asiasta, jos se ei enää pysy positiivisen puolella. Jotenkin tuntuu myös, että moni riippuvuus on tässä vuosien varrella ja aikojen myötä muuttunut parempaan suuntaan, positiivisen puolelle. Riippuvuuteen liittyy kai kuitenkin aina jonkinlainen pakonomaisuus, mutta silloin, kun huomaa, ettei ole oikeasti pakottava tarve, niin osaa nauttiakin enemmän elämän eri osa-alueista.


Sydämeni on ollut ihan ok jo pitkään, kiitos hyvän lääkityksen, joka ei häiritse ollenkaan elämää. Sydämellisyys ja sydämettömyys ovat kuitenkin kokonaan toinen juttu. Rakkautta en osaa kaivata, sitä on lähimmäisissäni ja minussa, vaikka minulla ei olekaan sellaista huumaavaa tunnetta ketään tiettyä ihmistä kohtaan. En myöskään halua sellaista, mikä pakottaisi minut johonkin, mitä en halua, "rakkauden tähden". Olenko siis sydämetön, jos en haluakaan rakastaa tai rakastua? Oikeasti en tietenkään vastustele rakkauden edessä, mutta on monesti myös helpompaa olla ja todeta olevansa vapaa kahleista. Olen vapautunut myös ennakkoluulojen kahleista kuultuani Anna Erikssonin uuden sinkun. Se on aivan mahtava.


Vappukonserttini alkoi rokilla ja on nyt siirtynyt popimpaan. Tämä kaunisääninen brittilaulaja on antanut minulle enemmän kuin kukaan muu artisti pitkään aikaan. Musiikki on minun sieluni ravintoa ja tämä on gourmet.


Muutenhan tässä vaan sitten yrittää päivä kerrallaan olla kunnon kansalainen. Eikä se ole edes vaikeata. Minulla on ystäviä, ihanat lapset, mahtava työ upeine työkavereineen. On koti ja on kaikki, mitä tarvitsen. Välillä päivät vaan tuntuvat kovin merkityksettömiltäkin. Silti aina tulee huominen. Sitä ennen kunnon ganjalainen nappaa galijaansa yön pimeydessä näpytellen tietokoneellaan irkkituttujen, pelikavereiden kanssa ja kattoo viihdettä, yleensä pyrkien löytämään helmiä roskien seasta.


Vappuun kuuluvat pallot ja niitä pojat kantoivatkin mummulareissulta kotiin. Uloskin menivät jo mielellään, kun oli aurinkoista ja lämmintä. Huomasin myös, että pyöräilykelit alkoivat. Useampia rundeja tuli käveltyä ja juostua nuorimmaisen perässä, kun tämä pyörällään rundaili. Eihän se mitään kevyttä ollut, ei noussut jalka ilmaan helposti, kunto on rapistunut. Kunto oli jopa surkea, kun sitä oikein pohdiskelemaan rupesin työpaikan terveystarkastuksessa. Silti en jaksa repiä stressiä siitäkään. Teen mitä jaksan, liikun tarpeen mukaan. Lentäisinkin, jos olisi tarpeeksi iso heliumpallo.


Pian on jo kesäkuu. Silloin lähden Helsinkiin katsomaan Gojiraa. Se on hienoa. Elämä on ihanaa, kun on mitä odottaa. Gojira on parhautta. Uuden levyn maistiaisbiisiä en ole vielä hirveästi sulatellut, mutta levynkin pitäisi putkahtaa juhannuksen jälkeen maailmalle. Ranskanpojat ovat varmasti leiponeet taas semmoisen patongin, että heikompia hirvittää. Nyt on kuitenkin vasta vappu, joten koitetaan klaarata tää nyt tästä, viikon päästä ystävän häät ja siitä etiäpäin kohti kesää. 

PS. 

11. Orbital - Straight Sun
Brittiläisten Hartnollin veljesten konemusa on ollut sydämessäni jo vuosikymmenen, eikä ihme lie, että heidän uudella levylläänkin on viisuja, jota tuovat ihmisen lähemmäksi omaa sisintään. Tässä parasta antia, aurinkoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa. Se olkoon vapun, kesäntuojan, tärkein anti, nyt ja aina. 

Ei kommentteja: