Heat, 1995

Juttu sisältää juonipaljastuksia otsikon mukaisesta elokuvasta.

Jos kysytään suosikkielokuvaani, vastaan yleensä aina ensimmäisenä: Heat. Legendaarisen Miami Vice -sarjan (1984-1989) vastaava tuottaja Michael Mann siirtyi sarjan jälkeen elokuvien pariin. Ensin 1992 ilmestyi Viimeinen mohikaani, oman lapsuuteni yhden suosikkikirjani filmatisointi, jonka Michael Mann sekä tuotti, käsikirjoitti että ohjasi. Saman työn Michael teki myös vuoden 1995 Heatissa, joka siis täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Yksi Heatin "sivuosatähdistä", Val Kilmer, kuoli tänä keväänä 65-vuotiaana, RIP Val. Elokuvan toista pääosaa esittävä Robert DeNiro oli elokuvaa tehtäessä saman ikäinen kuin minä nyt, 51-vuotias. Yksi kaikkien aikojen suosikkinäyttelijöitäni eli toisen pääosan vetänyt Al Pacino oli leffan teon aikaan 55-vuotias. Vaikka rakastuin elokuvaan kaksikymppisenä, kuten vain Miami Vice -fanipoika pystyy, niin tuntuu siltä, että vasta nyt, saman ikäluokan edustajana kuin herrat filmissä, alan toden teolla päästä heidän roolihahmojensa ihon alle.

Heat on arvostettu mm. toimintakohtauksiensa, kuten pankkiryöstökohtauksen takia, mutta on elokuva paljon muutakin. Se hyödyntää jonkinlaista mafia-elokuvien kunniakuvastoa ja esittelee ihmiset rikkinäisinä, vetämässä omaa rooliaan ja koko ajan elämä on vähän niinkuin elettäisiin sitä kuuluista viimeistä päivää. Al Pacinon näyttelemisestä joko pitää tai ei pidä ja Heatissa Pacino esittää sisimmässään herkkää, mutta kaiken järjettömän paskan sisäänsä keräävää (ja sen takia kovettunutta, kyynistynyttä) poliisietsivää, joka selittää vaimolleen (kolmas vaimo, ja tämän kanssakin on vaikeuksia, koska työ menee aina kaiken edelle), miksi hänen on oltava sellainen kuin on: Se on hänen voimansa lähde, kaikki paha, jota vastaan taistella. 

DeNiron hahmo on huomattavasti kompleksisempi, vaikka hän näytteleekin ulospäin yksiulotteisempaa hahmoa, joka sanoittaa tapaamalleen naiselle, mitä hän on ja ei ole: "En ole yksinäinen, olen vain yksin." Jotain kuitenkin herää, kun hän törmää herkkään introverttiin ja alkaa haaveilla elämästä, jota näkee rikoskumppaneillaan, joilla on vaimoja ja lapsia. Ehkä DeNiron näyttelemä Neil uskaltaa viimeinkin ajatella, josko hänelläkin voisi olla ns. tavallinen elämä. 

Siinä vaiheessa Heatin teema tulee ja vie perikatoon; Oppi siitä, että kun tuntee virkavallan (aka heat) perässään, pitää Neilin hokeman mukaan voida 30 sekunnissa olla valmis jättämään kaikki taakseen. 

Heatin kohtauksissa sympatiseeraa sekä rikollisia, poliiseja, että molempien omaisia. Rikosten uhrit ovat sivullisia, vähän niinkuin Mannin kolmannen täyspitkän nimen mukaan: Collateral damage.

Päähahmojen välillä alkaa kiinnostava kissa-hiiri -leikki. Koplan tehdessä platina-ryöstöä, Neil menee ulos varjoon kuuntelemaan. Varjostajat ovat kadun toisella puolella kontissa. Kun yksi poliiseista istahtaa, hänen haulikkonsa kolahtaa kontin seinään. Neil jähmettyy pimeässä ja hänen kasvojaan kuvataan lämpökameralla. Pian hän poistuu rauhallisesti sisätiloihin ja keskeyttää ryöstön, joka on siihen mennessä vasta murtautuminen, joten LAPD keskeyttää kiinnioton, koska kopla halutaan kiinni jostain, mistä se pysyy lukkojen takana pitkään.

Koska Neil tietää nyt, että heitä seurataan, hän järjestää satama-alueella feikin suunnittelupalaverin. Kun Vincent ja hänen kollegansa tulevat kohta paikalle, he miettivät, millaista rikosta kopla mahtoi miettiä, mitä he tarkkailivat? Pian Vincent tajuaa: Meitä on kusetettu, he tarkkailevat parhaillaan meitä! Nämä ovat elokuvan hersyvintä antia. 

Ehkä Heatissakin syyllistytään ylilyönteihin. Kun Pacinon esittämä etsivä Vincent Hanna kyllästyy vaimonsa iltasuunnitelmiin, hän lähtee yötöinä seuraamaan helikopterilla ja autolla DeNiron esittämää Neil McCauleytä. Vincent pysäyttää Neilin ja ohjeistaa läheiseen tienvarsiravintolaan. Pian ukot istuvat kahvilla ja suht avoimesti keskustelevat siitä, mitä on olla rosvo ja poliisi. Ehkä Mann ei malttanut olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseen saada legendaaristen näyttelijöiden välille puhekohtauksen tai ehkä hän vain halusi elokuvan keskivaiheilla luoda päähahmojen välille jännitteen, joka purkautuu loppukohtauksessa.

Toisaalta, heti seuraavassa kohtauksessa Vincent saa kuulla, että koko Neilin jengi on päässyt eroon varjostajistaan, myös Neil, joka on ajanut kuppilasta lentokentälle, jossa helikopteri ei ole voinut jatkaa seuraamista. Eli ehkä kahvilakohtauksen tarkoituksena onkin näyttää, että Neil kokee tuossa vaiheessa, että hän on jo voittanut kissa-hiiri -leikin, josta seuraa tietysti lopulta odotettu perikato.

Heatissa on oman kokemukseni mukaan - ja se ei ole elokuvia paljon katselevan ihmisen tai niistä muutenkaan paljon mitään ymmärtävän vaan silloin tällöin nauttivan kokemus - monia upeita asioita, jotka tekevät siitä omissa kirjoissani klassikon:

- Kuvaus. Los Angeles herää eloon silmien edessä, elokuvallisuus syntyy kaupungin valoista, äänistä ja tunnelmista, joissa henkilöt käyvät omaa amok-juoksuaan.

- Äänet. Musiikki sopii Michael Mann -kaanoniin ja erityisesti Mobyn "New Dawn Fades" soi hienosti, aivan kuin Miami Vice -sarjan soundtrackilla Jan Hammer, ehkä vähemmän räiskyvästi ja enemmän melankolia edellä, mutta omaan tajuntaani syöpyen. Ja kun alkaa elokuvan ikoninen pankkiryöstökohtaus, kaikki keskittyy kaupunkisodan ääniin ja taustamusiikki hiljenee. Kaunista, vaikkakin väkivaltaista.

Moby - New Dawn Fades

https://youtu.be/RJUUUOgX8EI?si=M_nUTJ6GsJaTTwdW

Jan Hammer - Crockett's Theme

https://youtu.be/_UmOY6ek_Y4?si=7CXXaaiD7nDwP2LK

- Näyttelijät. Robert DeNiro, Al Pacino, Val Kilmer. Tarvitseeko enempää sanoa ja silti yhtään väkeksymättä muuta castia.

- Ohjaus & käsikirjoitus. Michael Mann, kiitos.