Alkoholista

Alkkis on symppis, not. Lupasin noin kuukausi sitten ystävälle, että nyt lopppuu kotona tipottelu arkisin tai kun lapset ovat kotona. Lupasin myös, että se on ensimmäinen askel juopotteluni pysyvän vähentämisen, ehkä jopa lopettamisen tiellä, ja että jos en siihen pysty, haen apua. Ennen kaikkea lupasin kuitenkin itselleni. Lupaus on lupaus on lupaus. Selvinpäin on lisäksi helpompi pitää kiinni lupauksistaan, vaikka vituttaisi.

Yritin hallinnoida juomatottumuksiani jo aiemmin syksyllä aloittamalla viimein pitkään suunnittelemani alkoholipäiväkirjan. Kirjasin siihen juomakerrat, määrät, juomien laadun sekä mahdolliset tuntemukset. Huomasin, että päiväkirjasta ei ollut mitään hyötyä. Sille ei tarvinnut luvata mitään.

Lapset ovat minulle tärkeintä maailmassa, se vain on fakta. Olen heistä vastuussa ja se on tärkein duunini. Haluan tehdä sen duunin hyvin, palkkatyön ohella. Sen duunin palkka on oleva poikieni - ja tietysti myös tyttäreni - selviäminen elämästä ilman järjettömiä kolhuja. Ehkä jonain päivänä voin olla myös isoisä, vaikka sellaista aikaa en uskalla kuvitellakaan. Päivä kerrallaan.

Aloitin loppukesästä 2011 harrastuksen, olutbloggauksen. Se on ollut tärkeätä, kuten mikä tahansa harrastus. Ainoa haittapuoli siinä on se, että alkoholi on aina ollut minulle tärkeä kemikaali, jolla sekoittaa päätä ja sumentaa maailmaa siedettävämmäksi paikaksi, edes hetkeksi. Olutbloggaus ei kuitenkaan sinänsä ollut ongelma, mutta sen varjolla oli helppoa lisätä alkoholinkäyttömääriä - tai oikeastaan siis päiviä, iltoja, jolloin nautiskella "sivistyneesti" olut tai pari, yleensä vähintään kolme. Enkä puhu mistään "keskioluesta", vaan monesti Alkosta saatavista vahvemmista, usein maistuvammista oluista.

Aloin yhä useammin huomata bloggauksen ohessa laskevani alkoholilaskurilla, "voinko ottaa vielä yhden?" ja aamut alkoivat puhalluksella digitaaliseen alkoholimittariin. Välillä meinasi mennä överiksi, mutta onneksi hyvin hyvin harvoin. Käyttö pysyi siis niissä rajoissa, että kun auto aamulla starttasi, olin kuivilla.

Silloin, kun lapset eivät olleet minulla, oli sitten "lupa" ottaa vähän enemmän. Yleensä enemmän kuin vähemmän. Kesällä oli taas pitkästä aikaa yksi täysin seko yö, jolloin kaikki ei mennyt ns. putkeen. No, en hajottanut itseäni, mutta muuten touhu oli lähinnä sairasta. Jonkin aikaa ajattelin taas vähentämistä ja ehkä vähensinkin.

Syksyn mittaan alkoholinkäyttöä seurattuani totesin, että yhä useammin tulee iltoja, jolloin lähden "varttia vaille ysin paniikissa" (kaverin hienosti aikanaan lanseeraama juttu, josta teki biisinkin) lähi-Siwaan ostamaan "tarpeellisia elintarvikkeita". Puuroa, leipää ja vaikka mitä tuli ostettua sen tärkeimmän eli kolmen tai useamman puolen litran oluttölkin lisäksi. Totesin myös aina välillä: Hetkinen, minunhan piti olla olutbloggari eikä säälittävä juoppo, joka vetää lähikaupan perusbisseä elämäntuskaansa. Totesin  minulla olevan vähän samankaltaisia "tekosyitä" kuin muuan tyypillä, joka aina perustelee juomistaan mm. sillä, että olipa rankkaa hoitaa lapsia tai että nyt olen ansainnut nollaamisen, kun hoidin lapset/tärkeän duunin/mitä-lie-"isompaa". Minulle se oli usein keskiviikko, jotka ovat olleet minulle kullanarvoisia tyttäreni tapaamisen vuoksi, mutta myös toisaalta monesti rankkoja päiviä, kun alkuviikon väsymys, viikonlopun odotus ja ilta neljän lapsen kanssa yksistään ovat antaneet väsymyksen euforisen tunteen siitä, että "nyt on lupa juhlia". Siihen päälle vielä lempisarja Sons of Anarchyn jakso ja loppuillan/alkuyön toimintasuunnitelma oli valmis - kunhan vain siis löytyi olutta kyytipojaksi.

Loppuvuodesta totesin, että en jaksa pitää alkoholipäiväkirjaa, kun tulee juotua jotain melkein joka ilta. Välillä ei, koska menin nukkumaan ajoissa eli nukahdin nuorimmaisen viereen. Sitten tuli stoppi, ystävän kehotus, lupaus hänelle ja päätös, että en ota, jotta voin olla turvallinen ja selvä isä, jos lapset yöllä heräävät tai sairastuvat tai jotain.

Aluksi tuntui, että minulta on viety elämästä yksi ilo - ja yksi tärkeä harrastus. Päätin kuitenkin, että olutbloggaus saa hiipua sille tasolle, kuin sen kuuluukin. Jos en ehdi blogata silloin, kun lapset mummoloivat, niin sitten en. Pari viikkoa kärvisteltyäni totesin, että homma bueno, pärjään kyllä. Nyt, ehkä kuukausi päätöksestä, olen pisteessä, jossa voin todeta minun olevan hyvällä tiellä. Koska olen luvannut itselleni ja päättänyt, niin minulla on helppoa. Minun ei tarvitse ajatella mahdollisuutta juomisesta arki-iltoina lapsien ollessa kotona, koska sitä vaihtoehtoa ei ole. Kun minulla on mahdollisuus eli lapset mummoloivat, saatan mennä ystävieni luo tai baariin tai jonnekin, mutta sekään ei ole aina tuntunut järkevältä ja olen huomannut, että jo kuukausi päätöksen jälkeen voin olla tyytyväinen ilman, että minulla on "tähtäimessä" juominen. Alkoholin ote on hellittänyt, homma on taas terveellä pohjalla.

Sen kuitenkin tiedän, että kohtuukäyttäjä on silti alkkis, jos niikseen tulee. Minä olen. Tarvitsen motivaatiota, lupauksen, päätöksen. En tiedä, miten kävisi, jos menettäisin lapset...toivon, että voin hallita tätä osaa elämästäni, koska alkoholi on kuulunut elämääni siitä lähtien, kun siihen 17-vuotiaana tutustuin. Tippa ei tapa, mutta useampi kyllä. Se tappaa hitaasti ja pirun tuskallisesti, mutta tappaa kuitenkin. Kaikki menee viemäriin: aivosolut, terveys, ihmissuhteet, ystävät, perhe, maine, työ, elämä. Haluanko oikeasti nähdä joskus lapsenlapseni? Mielellään, kiitos. Haluanko oikeasti vielä joskus nauttia elämästä ilman tippaakaan alkoholia? En tiedä. Toisaalta minussa elää vahvana ajatus siitä, että haluan kuolla kuin Pentti Saarikoski, kirjoitellen jossain korvessa kirjaa ja käyden vain hakemassa fillarilla alkoholia kaupasta sessioiden kostuttamiseksi, kunnes aika jättää...harmi, että alkoholissa ei ole loppujen lopuksi mitään romanttista. Kaikilla meillä on kuitenkin demonimme ja tiedän, että osa ihmisistä ei koskaan voi sairastuttuaan kokea enää samanlaista viatonta onnea, kuin ehkä pienenä lapsena ovat kokeneet äidin tissiä imiessään - jos koskaan ovat edes sinne asti selvinneet. Elämän eväät päätetään jo pienenä ja jotta voisin omalta osaltani antaa omille lapsilleni paremmat eväät, toivon, että tämä päätökseni olla juomatta heidän kanssaan ollessani, on heidän elämälleen hyväksi.