Fysiikkani ilmoitti juuri, että liika on liikaa.
Veri roiskahti nenäliinalle, tuosta vaan.
Liikaa valvomista, liikaa alkoholia, liikaa huonoa ravintoa.
Yhtä asiaa ei kuitenkaan voi saada liikaa.
Se, mitä kutsumme taivaaksi, uskonnollisessa mielessä.
Se, mitä tunnemme, kun meillä on kaikkivoipa olo.
Se, mikä tekee meidät onnelliseksi.
Se on rakkaus.
Rakkaus on kaikki.
Rakkaus tekee meistä ihmisistä jumalia maan päällä.
* * *
Olen luonut oman sääntökirjani elämään.
Se ei ole raamattu.
En käännä toista poskeani.
En surmaa ketään.
En luota yliluonnollisiin voimiin.
Opus on mieleni.
Sen luvut ajan myötä muodostuvat.
Luotan rakkauteen.
Uskon hyvyyteen.
Pelkään pahuutta.
Tiedän kuolevani.
* * *
Ymmärrän hyvin uskovia.
Minäkin ihmettelen päivästä toiseen.
Elämä on käsittämätöntä.
Analysoimalla sen saa vastauksia.
Kokemalla sen vain lisää kysymyksiä.
Vastaukset eivät tyydytä - kysymykset ovat liian vaikeita.
On vain elettävä.
Ja valittava.
* * *
Alan kallistua zen-buddhalaisuuteen.
Samurain tie tuntuu suoruudessaan oikealta.
Elämä on nyt, mutta kuolema on läsnä - joka hetki.
On vain elettävä.
Ja jos on kuollakseen, pitää kuolla miettimättä.
* * *
Mikä on ihmisen arvo?
Se ei ole paljon.
Eloonjäämistaistelussa me lähinnä tuhoamme.
On itsekästä väittää olevansa epäitsekäs.
Kukaan ei pysty pelastamaan kaikkia.
Pelasta itsesi - ja lepää rauhassa.
* * *
Mitä pelkään?
Mitä jätän sanomatta?
Mitä sen on väliä?
Mitä voin olla pelkäämättä?
Mitä voin jättää sanomatta?
Mitä voin sillä välittää?
* * *
Kunnioitus ja halveksunta.
Kumpikin täysin turhia.
Arvostan.
Inhoan.
Rakkaus ja viha pehmeässä paketissa.
* * *
Jos nyt kuolisin,
jäisi moni asia sanomatta.
Se on syy elää.
Ei se, että moni asia on vielä tekemättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti