Huusin taaperon kanssa kilpaa.
Tähänkö on tultu?
Taannun taaperoksi itsekin.
Syytän väsymystä, nälkää, ties mitä.
Vitutus ihmisiin, itsekkyyteen, kusipäisyyteen kasvaa.
Vitutus ennenkaikkea itseeni.
Sitten räyhään lapsilleni.
He ovat läsnä ja lähellä.
Kenelle muille isä purkaisi pahaa oloaan,
kun on pakko olla läsnä,
kun ei ole muitakaan.
Ja kuka muu sitä paskaa sietäisi.
Onneksi he myös hyväksyvät anteeksipyyntöni...
Aina uudestaan.
* * *
Katsoin Miesten Vuoron.
Ja itkin.
Päätin etten kidu kuolemassa.
Enkä elämässä.
Päätin myös,
että yksin en taakkaani kanna,
yksin en ilojani jaa.
Enkä hylkää lapsiani,
vaikka lapset hylkäisivät minut,
tai olosuhteet pakottaisivat minut sivuun.
Sillä mitä on isä ilman lapsiaan.
* * *
Kiitos.
Rakastettuni, rakkaani.
Vanhempani, rakkaani.
Exäni, rakkaani.
Appi ja anoppi, rakkaani.
Lapset, rakkaani.
Rakkaani, te jotka minut hyväksytte.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti