Olen tällä viikolla lomalla ja yleensä olen asennoitunut lomiin viime aikoina siten, että ne ovat itse asiassa vain "toisenlaista työtä". Kolmen pojan isänä toimiminen ei ole aina helppoa ja olen hermoherkkä faija menettäen suhteellisuudentajunikin aika usein. Ihan viime aikoina tosin olen alkanut oppia itsestäni asioita. Huomaan, milloin minulla alkaa mennä hermot ja kuinka voin toimia toisin, jos minulla on siinä hetkessä vielä henkisiä ja fyysisiä voimavaroja jäljellä. Voin ohjata tilanteen täysin rauhassa läpi - kuten varmasti kaikki kasvatusoppaat ynnä muu pedagoginen hapatus (ei millään pahalla siis kyseistä tieteenalaa harjoittaville) kertovat - ilman, että räjähdän järjettömään huutoon. Se on kuitenkin edelleen lähes päivittäinen tapahtuma, mutta silloinkin tiedostan tilanteen ja pyrin korjaamaan sen niin, että lasten perusturvallisuus ei järkkyisi. Sitä paitsi - ja tämä on ollut jännä huomata - enemmän noita näyttää järkyttävän, jos joku muu kuin minä räjähtää eli ehkä lapset tietävät jo, millainen olen ja pystyvät paremmin sopeutumaan - tai kapinoimaan - minun kanssani. Tiedän myös kuitenkin, että he luottavat minuun ja rakastavat minua, koska halimme ja nauramme ja leikimme päivittäin.
Tämä ensimmäinen virallinen lomapäivä (viikonloppua ei lasketa) oli siis mukava ja onnistunut. Nyt iltasella pystyn jo vähän analysoimaan miksi ja yksinkertaistettuna se toimi, koska a) joustin tilanteissa, joissa saatoin ottaa hetken omaa aikaa ja rentoutua täysin itseeni sulkeutuen ja b) otin Aarnin Manduca-reppuun lähes aina, kun se hinkui syliin - se rauhoittaa sekä poikaa että antaa minulle mahdollisuuden toimia, tehdä ruokaa, siivota yms ja c) ehdotin korvaavaa tekemistä, kun en jaksanut tehdä jotain, mitä Miro vonkui (ja Kuruhan seuraa nykyään Miroa melkein mihin hommaan vain...) Nyt minusta tuntuu jopa siltä, että voisin vaikka olla pidempiäkin aikoja täysin tyytyväinen koti-isän rooliin, jos tarve niin vaatisi tai se olisi mahdollista. Toistaiseksi ei työn puolesta ole, mutta toki työ joutuisi joustamaan, jos tulisi sellainen tilanne, etten voi olla kotoa pois...
Ai miksikö en voisi olla kotoa pois? No, joskus elämä on kuin tässä pätkässä dokumentista Kansakunnan olohuone: http://www.youtube.com/watch?v=atWpl6pkvs8&feature=player_embedded
2 kommenttia:
Nämä on ne elämän ruuhkavuodet, kyllä se 20 vuoden päästä helpottaa, tai jotain. Sitten voitas mennä vaikka mökille.
t. nimim. "Toista odottava"
Juuh, sovitaanko treffit saman tien eli oiskohan mahdollista pitää vaikka meikäläisen 50v-juhlat möksällä :)
t. nimim. "ei enää lapsia, mutta johan noita riittää - antaa muiden jatkaa lisääntymistä :D"
Lähetä kommentti