Juopottelemattomuus on in!

 8.8.2020

Pittääpä yrittää olla dokaamatta, kun ei ossoo nauttia sopivasti ja ajelee sitten lampia pitkin kotio. 

Ei ollu kyyditettävää, mut ei paljon paremmin sujunut.

Ei ihan yhtä hieno ilmalento ehkä, enemmänkin horjahdus mutaisaan rantaveteen.

9.8.2020

Puoli viideltä, kun heräsin, oli valoisaa ja mielessä siinsivät kirjoitukset, joissa kerroin alkoholismini syntytarinaa - tutustumista ja ihastumista ellei suorastaan rakastumista ensisilmäyksellä. Positiivisinta siinä oli se, että se on kuin mikä tahansa muu rakkaussuhde, se on välillä katkolla, kuihtuu ja lakastuu, mutta ikävä kyllä se on myös rakkautta, eikä mikään ohimenevä kiiman tunne. Toisaalta olen iloinen siitä, että ensirakastumiseni ehti tapahtua melkein kaksi vuotta aiemmin tyttöön, eikä alkoholi näin ollen (ts. alkoholipitoisista hermomyrkkylitkuista olut) ole oikea ensirakkauteni. Näin olen säilyttänyt tasapainon elämässä. Viina, laulu ja naiset - niitä on riittänyt ja niillä on menty. Ehkä nyt yksi tai kaksi - koska en minä selvinpäin ole koskaan ketään saanut vikiteltyä - noista meni jäähylle ja jatkan laulun voimin, josta tulikin mieleen, että ehkä musiikki onkin ensirakkauteni? 

Realismitsekki: Huono olo koko päivän vähäisen nukkumisen ja myrkytyksen jälkitilan vuoksi, elimistö hajalla, pää alkaa pikku hiljaa toimia, vatsakin ehkä jo huomenna tai viimeistään ylihuomenna, siis normaalisti. Aamukahvit voi olla vielä huomennakin liian hapokkaita, saatana. Töihin pitäisi palata toiselta lomalta, harjoittelijaa paimentaa ja koittaa tehdä omat ja Kimmon työt, kun se lähti kuukauden lomalle, enkä jaksanut tai kehdannut mennä briiffautumaan lomalla. Tänään sain putsattua ja kuivatettua ja lankattua uuteen uskoon lammessa uineet kengät ja pyykättyä, vielä oli mutaryönää vaikka kuinka paljon. Kuivatellut myös muun kastuneen omaisuuteni, puhelimen jätin vielä riisipussiin ja huomenna sitten paljastuu, olenko vanhan paskan puhelimen varassa. Töihin on eväitä riittämiin ja ehkä tämä elämä taas tästä lähtee rullaamaan. Muuttuuhan se pian levottomaksi ja ahdistavaksi ja ilottomaksi, mutta kyllä se menee ohi, kyllä se menee, olinhan minä ensimmäiset 17 vuottakin elämästäni juomatta ja yhden vuoden siinä välissä. En sano vielä hyvästi alkoholille, mutta nyt tuli bänät!

10.8.2020

Työ, tuo juopon ystävä! Siellä aika kuluu tehdessä vaikka mitä hyödyllistä ja/tai näennäis-hyödyllistä ja vie ylimääräisen energian. Harvoin siellä myöskään tekee mieli dokata, ellei nyt ihan persiilleen mene hommat. Enimmäkseen työni on minulle kivaa tekemistä - etten jopa sanoisi nautinto toisten joukossa. Oli kiva tulla kyllä kotiinkin ja lämmittää ruokaa ja syödä, nähdä perhettä. Nyt onkin sitten ihan puhki. Sauna vielä lämpiämään ja päivä on pulkassa, elämä uomassa, suunta eteenpäin. Vielä tämä menee tästä paljon huonommaksi, mutta hyviäkin hetkiä on!

Realismitsekki: Ruoan jälkeen iski älytön, tajuton, pohjaton väsymys. Elimistö ohoi, koita selvitä, pliis.

11.8.2020

Toinen työpäivä loman jälkeen, jiihaa. Yö meni nähdessä mitä oudoimpia unia. En nyt sanoisi lohharin yöksi tai edes painajaisiksi, mutta saatanan sekavaa settiä ja heräämisiä ja hikeä riitti. Uskalsin kuitenkin aamulla keittää kahvit, kun aattelin, että pitää saada suoli tyhjentymään. Ei edes tullut paha olo, joten tämähän alkaa olla jo voiton puolella - ei satu edes enää joka paikkaan. On sitä kyllä tullut heikoksi, kun yhden illan juopottelusta neljättä päivää kärssii mä sain. Huomasin äsken iltaruoan jälkeen, että hei, tämä oli ehkä ensimmäinen normaali ateriointi juopottelun jälkeen, eilenkin oli niin hapokasta, että meni enemmänkin huonon olon karkoittamiseen kuin normaaliin ateriointiin. 

Realismitsekki: Tänään kollegoiden kanssa pohdin autottomuutta ja säästöjä, mutta vitut, kaljanjuonti se vasta kallista on, varsinkin sosiaalinen sellainen, varsinkin taksikyydeillä kotiin ja välillä kaupunkiinkin ajellessa. Jos autoilun lopettaminen tuo 2000-3000 euron säästöt minimissään, niin kaljanjuonnin lopettaminen tois varmaan vähintään tuplat tuosta! Tässähän rikastuis, jos pystyis alkamaan ihan terveyshipiksi, jota kylläkin epäilen vahvasti.

12.8.2020

Heräsin tänään eka kerran 2:30 yöllä, kun kuulin tai kuvittelin kuulevani, kun ovemme aukesi. Sitten aloin kuunnella, kuuluuko mitään. Sitten muistin, että auto on ollut nyt pysyvästi pois pihasta jonkun aikaa, ehkä joku murtovaras on huomannut sen ja tullut käymään. Pitihän se käydä kattomassa ja kusemassa ja ottamassa vähän sydänlääkettä. Arvata saattaa, nukuttiko hyvin tämän jälkeen. Sit kauheassa horkassa loppuyö ja kello kuusi löi herätys päähän, väsytti ihan vitusti. Tästä ei varmaan enää voi syyttää juopottelua, paitsi että voi. Kaikesta voi. Vitun juopottelu perkele.

Realimismitsekki: Kävin mutsia katsomassa. Sillä oli verenpaineet koholla ja huomenna pitäis mukamas kotiutua. Kertoi, kuinka oli yhden terapeutin kanssa leiponut sämpylöitä ja mennyt ottamaan niitä paljain käsin uunista - koska ei muistanut, että kuumasta uunista pitää ottaa tavarat pois hanskat kädessä. Aivot on herkkä elin, niistä pitäis pitää huolta, eikä tuhota niitä - muun muassa tämmösellä vuosikymmeniä jatkuvalla juopottelulla! 

14.8.

Perjantai, voihan perrr...jantai. Ystäväni kutsui minua tänään lammelle grillaamaan ja juomaan olutta. Vastasin yksisormitekniikalla aamukahvia ryystellen: "Mitä tulee iltamiin, niin ei se mahdoton ajatus ole, mutta juopottelu on ihan oikeasti nyt tauolla, määräämättömän ajan. Dokaaminen ei ole enää yhtään kontrollissa, ei auta sosiaaliset tilanteet tai "ykköskalja" (alkoholittomia en harrasta, olut on alkoholijuoma), aina juon perseet ja menee muisti ja rahat. Pyöräillessä meinasi käydä kans pahasti, ajoin kännissä kotimatkalla lampeen, puhelimen sai onneksi kuivattua ja niin eespäin, mutta kun aloittaa (juomisen), niin aina tappiin saakka. Pakko yrittää nyt kieltolakitaktiikkaa, että sais riippuvuuden hallintaan, hauskuus mennyt juomisesta, kun neljän päivän krapuloita ja vaaratilanteita, ei se naistenmetsästys oo sen arvoista (aina jossain vauheessa känninen mieli lähtee ettimään seuraa), eikä tässä terveyskään ole paras mahdollinen, uniongelmia tullut ja alkoholin kanssa ne pahenee kymmenenteen potenssiin. Vituttaa olla tämmönen vanha juoppo eikä iloinen nuori mies 😅 Kiva, kun kuitenkin kaveriksi kyselet, eihän sitä tiiä, vaikka oppis tässä vielä selvinpäinkin lähtemään ihmisten ilmoille, jopa illanviettomeinigillä. Nyt se tuntuu vielä vähän siltä, että  lähtisin "aukomaan tuoreita haavoja", varsinkin kun tuputtaisit minulle sitä kaljaa 😆 Tai en minä tiiä, pittää miettiä. Karmee väsymys, kohta varmaan alkaa harmaa arki ahistaa, kun yritän väkisin olla selvinpäin, mutta toistaiseksi se tuntuu silti paremmalta vaihtoehdolta, juominen tai sen ajattelu eivät saa hallita elämää - kai tässä muutakin sisältöä siihen pitäisi löytää, yhtenä haaveena laajempi kirjoitusprojekti, johon voisi yrittää kanavoida energiaa, jos sen määrän saisi nousemaan kieltäytymällä dokaamasta. Summa summarum: jos tylsä, väsynyt, selvä Jarkko, jolla on suojakilvet päällä alkoholimonsteria vastaan, seuraksi kiinnostaa, niin voihan mua aina koittaa kutsua seuraan, mutta en uskalla luvata, tulenko, pikkusen on tämmöinen käymisvaihe tässä, että miksi tämä olo ja fiilis muuttuu. Kiitos kuitenkin ja mukava oli jutella töissäkin, vaikka siellä vähän työmoodi päällä onkin. Oishan se kiva kuulumisia vaihtaa muistakin kuin työasioista, ja kyllähän sä kerroitkin sun mukavasta Bosnia-reissusta, varmasti rentoutti työn vastapainoksi hyvin. Jees, nyt aamukahvia juotu riittämiin, jos vaikka alkais pikku hiljaa valmistautua töihin lähtöön, näköstellään 🤗"

Äsken olin saunaa lämmittämässä. Mietin, että nämä perjantait on pahimpia, kun päättää olla juomatta. Perjantai ei ole enää toivoa täynnä vaan viikon viimeinen arkipäivä, jonka jälkeen väsyttää ja vituttaa. Tai voihan se joskus tulevaisuudessa olla myös toivoa täynnä, kunhan pääsee yli siitä, mitä perjantait dokulle yleensä merkitsee, koska juuri siksi ne eivät ole. Perjantai ja viimeistään "varttia vaille ysin paniikki". Mä en ole ikinä ymmärtänyt, miksi lauantaina pitäisi lähteä baariin, miten vitussa siitä kukaan maanantaiksi töihin suoriutuu. Lauantaipäivällä voi kyllä riehua, jos osaisi ottaa iisisti, eikä pohjanmaan kautta, mutta siis noin niinkuin periaatteessa. Viimeksi kesäkuussa järkkäsin Gentseille lauantaipäiväisen puistokokoontumisen loman ja kesän alkamisen kunniaksi ja vähän niinkuin korona-kevään jäähyväisjuhliksikin. Siitä seurasi oikeastaan noin kahden viikon krapula, koska siihen sekoittui perinteisten oireiden lisäksi sydänvaivat, joiden takia kävin sairaalassakin. Tänään töissä yksi mukava emäntä (en sano kaikkia naisia emänniksi, mutta se on semmonen emäntämäinen) kyseli, menikö loma mukavasti ja väitin, että joo, mutta oikeasti, lomani voisi tiivistää myös niin, että se alkoi sydänvaivoilla ja päättyi lampeen - alkoholilla oli osuutta asiaan. Eipä kai sitä aina kannattaisi tietenkään negatiivisen kautta, mutta mitä muuta muka muistan tästä kesästä vaikkapa ensi kesänä, en yhtään mitään.

15.8.

Vaimo lähtee tänään miesystävänsä luo yökylään. Jos tämä olisi normitilanne, tarkoittaisi se sitä, että hiljaa mielessäni hihkaisisin "tänään kaljaa!" ja kun vaimo on mennyt, pyöräilisin lähikauppaan ja lastaisin vähintään puolenkymmentä puolen litran tölkkiä (tai sitten "vaan kolme" ja parin tunnin päästä uudestaan kauppaan...) mukaan ja alkaisin särpiä niitä pikku hiljaa ja vaivihkaa humaltuen. Poijathan aina viettää aikansa pääasiassa yläkerrassa, niin en niitäkään häiritsisi - tai niin ainakin kuvittelen. Sitten kun humalatila kasvaisi, saisin päähäni, että kaupungille pitää lähteä, oiskohan siellä joku tuttu ja skannailisin tilannetta. Sitten viimeistään ysin-kympin aikaan lähtisin liikkeelle, sanoisin poijille, että lähden kaupungille, hyvää yötä, koittakee pärjäillä, Miro on kotona ja kaikki hyvin - tai niin ainakin toivon. Kaupungissa suuntaisin välikköön ja fiiliksestä riippuen kävisin joko jollain hyvällä kaljalla Kukossa tai jos näkisin tuttuja, suuntaisin sinne, joskus Kulmaan tai Narniaan, yleensä Gröniin. Sitten yleistä heilumista ja tuttujen ja tuntemattomien kanssa seurustelua, ja ehkä karaokeakin. Jos ei kiinnostavia naikkosia löytyisi, lähtisin kujan toiselle puolelle Lyniin (tai ehkä joka tapauksessa lähtisin), jossa suuntaisin joko tanssilattialle tai hakemaan vielä yhtä rohkaisuryyppyä ts. kaljaa. Heiluisin tanssilattialla ja jos löytyy juttu- tai tanssiseuraa, viettäisin siellä aikaa, kunnes en enää jaksa, aivot sanoo *tilt* ja lähden valumaan kohti kujan päädyssä olevaan Stadin chiliä. Sieltä ruokaa ja sitten taksilla kotio, koska pyörällä ei enää tuossa vaiheessa kykene, tai jos kykenee, niin onhan se hazardia. Yöllä herään ja on hirveä hedari, käyn lataamassa sydän- ja särkylääkettä ja vettä ja yritän hengittää ja nukahtaa. Aamulla lisää, päivällä lisää, kunnes pitää yrittää syödä jotain, vaikka ei tee mieli, koska on paha olo, mutta en oksenna, ellen ole juonut teräviä, enkä ole. Lapsille jorisen jotain ja kissoille käyn nakkaamassa ruokaa, ehkä teen lopulta jonkun pikaruoan lapsosillekin, saatan yrittää ottaa muutaman haarukallisen itsekin. Joskus iltapäivästä alan tuntea pienoista näläntunnetta ja kokeilen syödä leipää ja juoda jotain kofeiinipitoista. Päätän pedata sängyn ja jaksan sen juuri ja juuri, mutta vaatteet päällä voin jatkaa pötköttelyä, päiväunien nimissä. Viimeistään alkuillasta vaimo tulee kotio ja pökkerössä vaihdamme muutaman sanan. Oliko kivvaa, miten sulla/teillä meni ja niin edelleen. Yleensä mun kuulumiset voi tiivistää sanoihin "kävin baarissa", joskus sen joutuu kertomaan Miro, joka on saattanut joutua näkemään mun kännisen kotiintulonkin. Illalla on hapokasta ja menen viimeistään ysiltä nukkumaan, koska silmät ei pysy auki ja elimistö on riekaleina. Neljän päivän kuluttua alan tuntea taas oloni täysin normaaliksi ja krapulattomaksi. Sitten tekeekin jo taas vähän mieli kaljaa. 

Nyt tekee mieli kaljaa, voi että tekeekin mieli! Aurinko paistaa, on lauantai, pysähtynyt olo ja se jokin tunne, että nyt maistuisi kylmä maukas IPA tai vaikka vehnäkin, jossa vähän puraisua. Levoton tunne, ahdistavakin. Kyllä se menee ohi, ennen pitkää, viimeistään huomenna. Toivoisin, että se menisi ohi pian, mutta tiedän, että se menee ohi ennen pitkää. Silti se jomottaa nyt takaraivossa, jatkuvasti. Tätä on riippuvuuteni. Tätä on alkoholismini.

16.8.

Saatanallinen sunnuntai. Jos minulla olisi krapula, lepäilisin ja odottaisin iltaa, että pääsen nukkumaan, kauhun sekaisin tuntein, koska yö voi olla mitä vaan, mutta toivon pääseväni aamuksi työkuntoon. Sunnuntaihin liittyvät myös lapsuuden tunteet siitä, kun piti alkaa valmistautua seuraavan aamun kouluun lähtöön, joka ei aina ollut hauskaa. Armeijavuotenani sunnuntait olivat hirveitä: Ahdisti heti aamusta alkaen, tänään takaisin kassulle. Elämä siellä oli jo itsessään riittävän absurdia ja typerää pompottelua ja pokkurointia vailla järjen hiventä, mutta kun parisuhde ja avoliitto alkoivat armeijan alettua rakoilla ja jäin lopulta jätetyksi ja pois potkituksi, niin ensin mentiin syvään päätyyn ja sitten siellä pohjaan. Tuon vuoden tunnelmat tulevat joskus hyvin mieleen ja muistan elävästi sen tunteen, kun sunnuntai koitti ja pakeneminen dokaamiseen ja sekoiluun ja milloin mihinkin päättyivät ja oli lähdettävä takaisin kassulle. Myöhemmässä elämässäni sunnuntait ovat sitten tietysti olleet arjen koittamiseen valmistautumista ja ne eivät enää ahdista läheskään niin paljon kuin joskus. Paitsi että nyt, kun päätin lopettaa juomisen, on ahdistus palannut, koska sunnuntai on kaikista päivistä turhin, väliinputoaja, viikonlopun päätös ennen uutta viikkoa ja arkea. Jos eilen oli tyhjä olo, niin tänään on tyhjentynyt olo. Kaikki tuntuu turhalta tai ehkä mikään ei tunnu miltään. Tiedän, että huomenna taas helpottaa, kun työt alkavat ja aika kuluu nopeasti töissä sekä arkisissa askareissa. Nyt ei huvita mikään, ei jaksa tehdä mitään, ei nappaa mikään, ei kiinnosta mikään. Koitan etsiä helpotusta musiikista ja peleistä, odottelen päivän kulumista ja iltaa, että pääsee nukkumaan.

18.8.

Työviikko on lähtenyt käyntiin väsyneenä, jo tämä toinen aamu teki tiukkaa heräämisen osalta. Töiden jälkeen havaittavissa väsymystä ja vitutusta. Mieli alkaa olla pikku hiljaa ärtynyt. 

21.8.

Perrrrrjantai! Helle. Ihan hyvä fiilis. En ostanu kalijaa. Ei tee ees mieli, eipä. No mut ei sillai pakkomielteisesti ainakaan. Sen verran vitusti väsyttänyt, että ihan kiva, jos sais vaikka nukuttua pari yötä enemmän kuin kuusi tuntia tai jotain. Tajusin just, kun katoin tuota Jaskan kaljojen perjantaikaljavideota, että keväällä ei tullut paljon baarissa käytyä - kun ei ollut baarit auki - ja oli kiva ottaa parit perjantain kunniaksi. Semmoiseen kun taas pääsisi, eikä siihen, että otan yhden, otan kymmenen, otan kunnes menee muisti. En tiiä, hankalapa se on juopon muuttua. Parempi nyt katella rauhassa, juopottelematta yhtään. 

27.8.

Viikko mennyt kohta ilman kaljanhimoja, kait. Huomenna perjantai. Kimmo tuli Kajaaniin, mutta ei houkutellut baariin, kun sillä on juhlat tiedossa lauantaina. Sovittiin, että nähään muuten. Näin kai oikeat ystävät toimivat, aina ei ole pakko mennä baariin :D Onhan me toki ennenkin käyty kahvilla ja kylässä, mutta onhan se aina vähän nihkeetä. Nyt tuntuu, että eikä oo, se on mun rakas ystäväni. Enhän mä siskonkaan kans dokaa ja aina on kiva nähdä ja jutella, niinku viimeksi. Pitäis kyl näitä kahdenkeskisiä näkemisiä harrastaa, mä oon vähän tämmöinen one-on-one -tyyppi, tarvitsen sen rauhan ja keskinäisyyden siihen, että voin avautua ja keskustella syvällisemmin. Porukassa jään yleensä mieluummin hiljaiseksi taustahenkilöksi. 

29.8.

Perjantai meni mukavasti, hyvä retki oli, hyvät eväät oli (pari alkoholitonta oluttakin otettiin - vaikka ne turhaksi juomaksi periaatteessa molemmat todettiinkin - ja espressoa juodessa käytiin keskustelu siitä, kuinka imperial stouteissa on vähän samaa makua :D), parasta seuraa oli, hyvin nukutti ja ei oo krapulaa. Tänään musiikkia, pelejä, futista, ruokaa, kotitöitä ja kirjoittelua. Selvistely jatkukoon!