Välitila, välikuolema, väliaikaista kaikki on vaan. Tiedostan kyllä hyvin, miksi perjantain tullen olisi niin mielissään kaupungilla ja mielessään siellä onkin, vaikka istuu koneen ääressä kotona. Toki minulla on hyvä syy olla kotona, kun kaksi nuorimmaista lastani ovat myös ja vaikka he eivät enää pikkulapsia olekaan, niin jonkun kai heistä on huolta pidettävä. Harmittaa, että mieleni on muualla, koska läsnäoleva isä en ole. No, ei täällä ole muitakaan huolehtimassa, mutta välillä on minun vuoroni.
Töissä olen luurannut tänä vuonna ihan liikaa. Elämäni ensimmäiset soten ylityötunnit tuli tehtyä, kun saimme määräyksen esimieheltä muuttoviikoille. Kaksi viikkoa kävin töissä välillä lähes tuplatunnit, jotta sais hommat tehtyä. Toisella viikolla kyllä huomasi, että voimat ehtyy ja alkoi napata entistä vähemmän. Tällä viikolla taasen huomasi, että sama turhautuminen iskee kuin ennen ylityömääräystä; Joitain hommia ei vaan kerta kaikkiaan voi tehdä toimistotyöaikana päivällä, joitain hommia ei vaan kerta kaikkiaan ehdi tehdä. Käytännössä siis täytyy jättää hommat seisomaan, kuralle, tekemättä. Se syö miestä lähes yhtä paljon kuin se ainainen kiire, joka meitä nykyään tuolla vaivaa, vai liekkö vaivannut jo pidempään, en tiedä. Mut pitää vaan olla välinpitämätön ja tehdä homma kerrallaan, vastata puhelimeen vaan, kun ehtii. Varmaan moni aattelee, että onpa siitäkin tullut kusipää, kun ei vastaa enää puhelimeen. No vittu kun ei kerkiä. Näen vanhaa rakasta kollegaani päivittäin ja aina hän toteaa "saatanan saatana" jostain palaverista rientäessään ja minä komppaan omien asioiden keskellä "vittu kun vituttaa". Yksi päivä raivosin hänelle yhdestä työasiasta, kun minulle kehtasi ehdottaa, että kysytään kannanottoa yhteen asiaan, vitut kysytä, pilkunnussintaa. Tällai me jupistaan ja keskenämme raivotaan, kun ei voi muutakaan. Töitä on liikaa ja joka tuutista yrittävät saada ottamaan kantaa, tekemään asioita, joista et tiedä mitään tai et ehdi välittää, vaikka tietäisit, mutta varsinkaan et ehdi ottaa selvää, vaikka haluaisit. Täyttä paskaa siis ja siksi on perjantait, jolloin voi vetää paskat pöntöstä alas ja unohtaa. Tai sitten kirjoittaa niistä blogissa.
Taidan syödä vähän iltapalaa, niin jos hetkeksi angsti helpottaisi. Musiikkikin auttaa aina. Kaveri kutsui kyläänkin ja kun joskus kutsun saan, niin eikös silloin ole täällä sairastuvan vahtina, vittu. Mutta en minä mitään koe menettäväni täälläkään, en vaan jaksaisi istua perseelläni ja miettiä, haluaisin mennä ja unohtaa hetkeksi kaiken arkisen. Ei kai se väärin ole.
Ainaista merkityksettömyyttä vastaan taistelemista. Etelämantereellakin oli joku lämpöennätys jo saatu, sulaa varmaan lopulta koko kasa. No, täällä on vielä pakkasta ja lunta vaikka muille jakaa. Ehkä tulee Corona ja tappaa, on se kyllä niin pahaa kaljaakin, että en ihmettele vaikka tappaisi. Vaikka olen minä sitä tanssikännissä joskus nauttinut, mutta silti. Sairastaminen on kyllä syvältä, jospa niitä tappajapöpöjä ei tänne asti tulis, ihan tarpeeksi saa harmitella toista flunssaa tälle vuodelle, lapsien sairastelukin on perseestä, koulussa jo saanut rampata, kun liikaa poissaoloja jajaja. Antaisivat ihmisparkojen olla rauhassa ja sairastaa ja juoda vaikka sitten paskaa kaljaa. Ja sitä Coronaa vastaan vois alkaa pikku hiljaa keksiä rokotteen, kun kumminkin siihen kehittynyt lääketieteemme pystyy.
Vituttaa lukea pandemioista ja sitten vaivata päätään jollain turhanpäiväisillä ongelmilla töissä ja kotona ja omassa päässä. Naapurin pässikin alkoi imuroida vissiin elokuvia, kun Kaisanetin paskanetti kaatui, mutta onneksi puhelimesta löytyy lisää kaistaa. Varmaan ois tällaselle kermaperseelle maailmanloppu, kun netti hajoais, ei sais käyntiin selaimia ja Spotifyta ja Netflixiä ja HBO:ta ja ties mitä, urheilu ja ohjelmatkin on netissä, eikä telkkarikanavia enää näy. Tuli jostain syystä mieleen Inkvisition biisi Sotaa tarvitaan, vaikka ei sitä oikeasti tarvita, mutta jotenkin hämärästi ymmärrän sen, miksi niin monta sotaa on tarvittu tähän saakka - ihmiskunnalla on ollut liikaa aikaa ja liian vähän tekemistä. Nyt ei jouda enää miettiä sotimista, aina voi mennä internettiin! Eli kun dystopioissa makean veden puute johtaa sotaan tai muuten vaan ydinpommeja paukutellaan, niin ei se vielä mitään, mutta jos internet pannaan matalaksi, niin sitten se vasta mellakka alkaakin!! Kermapersemellakka. Samaan aikaan toisaalla jotkut etsii ruokaa roskiksista. Mutta ollaan me kyllä rottien veroisia selviytyjiä, en usko minkään pandemian meitä lopettavan, vaatii isompaa hävitystä, että tämän lajin saa menehtymään.
Menipä taas, mutta tuhon ja kadotuksen pohtimisen jälkeen on kiva jauhaa taas karkkia pussista ja sulatella lämpimiä iltapalaleipiä kuunnellen Sepulturaa ja näpytellen mustia pikseleitä valkoiselle ruudulle, joka hohtaa kauniisti valaisten iltaa. Melkein unohdin jo, että on perjantai, kun aloin miettiä kaiken elollisen katoavaisuutta. Mutta toisaalta, kuten kaikki lajit tietävät, vain syömisellä ja lisääntymisellä on merkitystä eli koitan keskittyä ensimmäiseen nyt kun ei enää pysty toiseen - vain kuivaharjoittelu onnistuu enää, mikä on kyllä sekin aina välillä ihan mukavaa, mmm-h.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti