Aurinkohoitoa pohjoisen pojalle
Kodin portailla
Musan soidessa
Maltaiden maistuessa kitalaessa
Hymyillen naapuruston pienelle
isäänsä leikkisästi pakoilevalle pojalle
Tuoksutellen grillauksen tuoksuja
Katsellen vihertävää ruohoa
Nauttien lämmöstä ja valosta
Suomen kesästä
---
Otin askeleen kohti selvempää elämää
Yritän ainakin
Pyysin apua korkeammilta voimilta
Mutta en jumalilta
Ehkä ensi perjantaina en ota yhden jälkeen toista :)
---
Oikeastaan grillaus haisee vitun pahalle
Tai siis ei vittu pahalle haise
Mutta tuo kuollut liha,
jota naapuri käristää
---
Biisi toi mieleen lapset
Ja vanhemmat
Appivanhemmat, olkoonkin sitten vaikka ex
Ex-vaimon
ja kaikki muutkin sydämeni taloon rakkaudellanne
pysyvän muistojen huoneen rakentaneet naiset
Ystävät, toverit
"Korvaamattomat
Teistä mun ilo rakentuu"
---
Hyvyyttä ja pahuutta tänään töissä pohdittiin
Fiktion ja fantasian kautta, mutta kuitenkin
Olen itse ajatellut,
että hyvä ja paha asuu kaikissa
Mutta luin myös toisenlaisia ajatuksia,
jotka tuntuivat järkeviltä;
Ehkä hyvyyttä ja pahuutta ei ole olemassakaan.
Uskovaisten hapatusta, sanon minä.
Mutta jotenkin sen vaan tietää,
mikä on oikein ja väärin,
vaikka ei osaisi selittää miksi.
Mutta onko oikein hyvää,
ja väärin pahaa
- siinäpä kysymys.
Vääryydet ovat moninaiset,
tässä ihmisten dominoimassa maailmassa.
Oikeus ja kohtuuskin toteutuvat,
aina välillä.
Mutta hyvä ja paha,
ne ovat suhteellisia käsitteitä,
joita on vaikeampi selittää
- ellei selitä niitä yksioikoisesti kuten jeesustelijat.
Onko pieni lapsi hyvä,
koska ei tietoisesti voi olla pahakaan?
Onko viattomuus hyvää?
Miksei sitten naiivisuuskin?
Onko hyvä tietoista?
Onko kiusaaja paha,
koska purkaa omaa tuskaansa vahingoittamalla toisia?
Onko tietoinen satuttaminen pahaa?
Miksei sitten jonkun lopettaminenkin,
vaikka vain armosta?
Onko paha tietoista?
Armo oikeudesta,
silmä silmästä,
kosto,
anteeksianto,
hyvitys,
luopuminen.
Minulle hyvän ja pahan taistelu
on fantasiaa,
jolla selittää sisäänrakennettua
ja oppimaamme
luonnollista ja luonnonvastaista
elämän ja kuoleman taistelua
rauhaa ja rakkautta.
Silti on tapanani ollut sanoa,
että meissä on hyvyyttä ja pahuutta,
mutta joillekin luonto vain on armollisempi
ja suo enemmän mahdollisuuksia
toimia oikein tai väärin.
---
Stadin American Pale Ale.
Kukkaista, hedelmäistä, raikasta.
Greippistä, sitruksista, humalaisen puraisevaa.
Lempeää, nautinnollista, suunmyötäistä.
Tätä olutta ei saa syyttää,
kun puhutaan pahasta alkoholista,
joka meidät turmioon vie
ja lopulta tappaa.
Näin hyvä ei koskaan voi olla paha :)
---
Jos nyt syntyisin uudelleen,
alkaisin muusikoksi.
Opettelisin pienestä pitäen,
kun aivot eivät ole vielä muusia,
olo levoton,
elämä täynnä velvollisuuksia,
joilla päivät täyttää.
Kun vaan vanhemmat antaisivat mahdollisuuden
Huolehtisivat, tukisivat.
Ja saisin vaan keskittyä oppimaan.
Seuraavassa elämässä musiikki ei ole enää elämäni soundtrack.
Se on oleva elämäni sisältö.
---
Aurinko aurinko
Kiitos valosta ja lämmöstä ja elämästä
Täällä on ihanaa
Täällä maan päällä
Otsonikerroksen alla
Lempeän kesätuulen helliessä
Maapallolla
64 astetta pohjoista leveyttä
27 astetta itäistä pituutta
Siuta mie palvon,
oi aurinko, aurinko
---
Aiemmin viikolla ajattelin,
että onko minulle häpeäksi
aiemmat kirjoitukseni,
joissa humalaa käsittelen
ja selvästi osoitan,
että eipä niitä tullut kirjoitettuakaan
selvinpäin.
Pari hyvää olutta olen nauttinut nytkin,
ja kirjoittanut koko ajan.
Tajunnanvirtaa,
koska siltä tuntuu.
Musiikin - valitun sellaisen,
soidessa korvissa,
naapurin grillijuhlien tuoksuessa
tai lemutessa
Auringon helliessä
illan pikku hiljaa viiletessä
kauneimmassa säässä
ihanan hellivässä tuulessa.
Yritinhän selittää jo sen,
miltä humala minusta tuntuu.
Ja ei kännissä voi kirjoittaa.
---
Äitini taitaa luulla,
että käyn useinkin treffeillä
tai että perjantaini ovat aina sosiaalisia tapahtumia.
Ikävä kyllä usein on päinvastoin.
En tapaa ketään,
en edes netissä.
Mutta nautin olostani,
yleensä aina.
Arvostan näitä hetkiä suunnattomasti.
Kun olen vapaa vastuusta.
Muut kantavat vastuun elämäni hedelmistä,
ihanista rakkaista lapsistani.
Ja katoan hetkeksi muihin maailmoihin.
Joko ystävien parissa
tai yksin - eli lähes aina.
Mutta olenko yksin maailmankaikkeudessa,
ja mitä se edes on.
Tänään luin yksinäisyydestä:
Joidenkin laulukaskaiden elämästä 13 tai 17 vuotta
kuluu munavaiheessa maan alla,
kunnes ne nousevat joukolla sieltä ylös
tai sitten eivät.
Aika yksinäinen elämä,
jos sinne multaan jäävät - 13 tai 17 vuoden jälkeen.
Vaikka liekköpä niillä hirveästi aivokapasiteettia turhuuksia ajatella.
Kuten meillä ihmisillä.
Voivat ehkä korkeintaan todeta,
että mitäpä se hyvejää,
sieltä mullasta nousta.
Kosteusprosentti ei geeniperimän mukaan vaikuta tällä kertaa sopivalta.
Tai jotain vastaavaa, tieteellistä, kuten me ihmiset todettais.
Selittäjäelukat, koska kaikellahan pitää olla tarkoitus, eikö?
Ihmiset elävät
ja ponnistelevat maan päällä,
kunnes multaan lasketaan.
Jotta madoilla ois evästä, kunhan mullaksi muutumme.
Jossa kasvit kasvavat.
Jota laulukaskaat syövät.
[tämän viimeisimmän kirjoituksen inspiroi tämä mielenkiintoinen hesarin kolumni: http://www.hs.fi/ulkomaat/17+vuoden+yksin%C3%A4isyys/a1368668385391]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti