Joskus on hyvä olla tietämättä kohtaloaan.
Entäs jos ei tiedä ollenkaan, koskaan.
Sehän on minun uskoni, olla uskomatta.
Mitään selityksiä, yliluonnollisia, varsinkaan jumalallisia, ei ole.
Miten sitten voisin luottaa kohtaloon,
siihen, että "niin oli tarkoitettu"?
Mitä oli ja miksi - jos en usko, kun en usko, kumminkaan.
"Kohtalo" on osa selitystä, kun kohtaamme selittämätöntä.
Ja Tumman Valon Soturi ei lakkaa laukkaamatta kohti selittämättömiä seutuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti