Päihdejuttu

Minullahan ei paljon päihteitä elämässäni ole: En saa kiksejä mistään muusta kuin alkoholista;  tupakin ja cigarillot olen jättänyt taakse, kofeiinia ei kai lasketa Suomenmaassa päihteeksi ja seksistäkään en niin paljon ole päihtynyt, ehkä enemmänkin syömisestä. Mutta aloitetaan päihteistä kovimmalla, ja lainataan Blackribbon-bändin solisti-biisintekijän  Jarin sanoja:

"En tiennyt, että minussa on niin paljon vihaa, ennenkuin otin ensimmäisen kerran opiaatteja."
- Jari, Blackribbon

Blackribbon on ruotsalainen bändi, jossa on kaksi ruotsinsuomalaista jäsentä, joista molemmilla on vahva päihdetausta. Jarilla siihen liittyy lapsuuden väkivaltaiset kokemukset isänsä sekakäyttöraivoisten purkausten kohteena, kerran hänet muun muassa hakattiin tajuttomaksi rottinkituolilla ja neljävuotiaana hän pakoili äitinsä kanssa kirveellä heiluvaa isää.

Itse en kärsinyt huonosta kohtelusta, äitini tukisti joskus minua ja isä harvoin hermostuessaan pelotti minut piiloon, mutta en pelännyt koskemattomuuteni puolesta. Sen sijaan pelkäsin jossain vaiheessa äitini puolesta, perheeni puolesta ja koin jääväni yksin, huomiotta tai jopa välillä "isättömäksi", vaikka toki isäni sitten ollessani teini-iässä yrittikin korjata tilannetta yhteisillä harrastuksilla. Jotain kuitenkin tuntui puuttuvan:

"En tiennyt, että minussa on niin paljon tyhjyyttä, ennenkuin otin ensimmäisen kerran kaljaa."
- Jarkko, Böhém-veljeskunta ja Gentlemen's Club Kajaani

Vaikka kuinka päihteisiin olisi geneettinen heikkous, niin väitän, että henkinen riippuvuus vaatii jonkinlaisen vian, ennenkuin todella jäät koukkuun. Se hyvä olo, mitä päihteistä saat, korvaa kaiken pahan, mitä olet kokenut; kaiken turvattomuuden, turhuuden tunteen ja pelot. Päihteiden vaikutuksen alaisena uskallat, pystyt, haluat olla sosiaalinen ja tutustua inhimillisiin vietteihisi syvällisemmin.

Minun päihteeni on alkoholi, johon tutustuin 17-vuotiaana. Onnekseni en ole muita päihteitä kokeillutkaan, enkä laske kokeiluiksi paria hassua kertaa, jolloin olen vetänyt ehkä yhdet hatsit hasista tai marihuanaa. Haluaisin kyllä höpöheinää poltella, jos vielä olisi sellaista hyvin jalostettua matskua, eikä mitään katumatskua, jossa on pelkkää THC:tä vitusti, eikä riittävästi CBD:tä, koska katumatskut aiheuttavat enemmän paranoiaa ja muita haittavaikutuksia. Tietysti myös psykoosinvaara on aina olemassa.

Alkoholi on kuitenkin vakavasti otettava myrkky, jonka kanssa on tullut siis kolmekymmentä vuotta iloittua, surettua ja taisteltua. Tätäkin kirjoitan muutaman kaljan voimalla ja siksi, että haluan asiaa pohtia, jotta voisin selittää itselleni, miksi minä nyt taas lähdinkään sinne kaljakauppaan...

Yksi suosikkikirjojani koskaan on runoilija-kääntäjä Pentti Saarikosken "Euroopan reuna", jota hän kirjoitti 45-vuotiaana, vain vuosi ennen kuolemaansa, vain vuotta nuorempana kuin minä nyt olen. Hankin kirjan itselleni kesäloman kunniaksi ja olen yrittänyt päästä sisään Pentin maailmaan. Kirja on välillä hyvinkin rujoa päiväkirjakertomaa, mutta välillä tosi hyviä ajatelmia ja pohdintoja sisältävää kerrontaa, jossa on päivittäisiä huomioita ihmisistä, paikoista, historiasta, kulttuureista ja kielistä. Alkoholi on läsnä päivittäin ja Pentti tuntuu olevan vanha ja väsynyt, huonossa kunnossa. Yksi tärkeimmistä mielikuvistani kirjasta oli se, kuinka ihannoin sitä, kun Pentti ajelee polkupyörällä kauppaan ostamaan viiniä, jonka jälkeen ajaa takaisin kirjoittamaan. Ajattelin jo nuorena miehenä oman tulevaisuuteni sellaiseksi, koska en tiennyt, että tulen työllistymään näin hyvin. Jokin minussa tuntui olevan vialla ja halukas heittäytymään Pentin elämäntapaan, kirjoittamaan, dokaamaan, odottamaan elämän päättymistä. Rappioromantiikka ei ole kaunista, mutta sanat olivat ja koin niiden luomisen ainoaksi itseäni kiinnostavaksi tavaksi elää tässä maailmassa.

"Polyteistiset uskonnot ovat luonnon järjestyksen mukaisia, mutta kun ihminen rupeaa kuvittelemaan, että hän tuntee itsensä, kun muodonmuutosten aikakausi on ohi, syntyy monoteismi, ihminen luo jumalan omaksi kuvakseen, ja siitä saa kaikki paha alkunsa."
-Pentti Saarikoski, Euroopan reuna

"Näin sanoi mies tuo juotuaan / Katseensa peiliin luotuaan / Peilistä katsoi rentoa / Täydellistä olentoa / Näen Jumalan, kuvan humalan / Miestenhuoneen peilissä / Täydessä seilissä"
- 'Lahtinen näkee jumalan',  es. Eppu Normaali, san. Martti Syrjä

Eppu Normaalin Studio Etana ilmestyi vuonna 1993, joka oli itselleni vaikea vuosi. Olin vuoden varusmiespalveluksessa, avoliittoni särkyi sen aikana, olin masentunut, dokasin liikaa, pilasin muitakin ihmissuhteitani, sekoilin kännissä myös vanhempieni luona ja halusin vain kadota jonnekin. Alkoholi tuntui ainoalta ystävältäni, Kimmon lisäksi. Tosin ensinmainittu ei ollut ystävä, vaan rakastettu, jonka kanssa oli hetken hauskaa, jonka jälkeen vitutti ja ahdisti entistä enemmän.

Ilman alkoholia en olisi tavannut yhtään rakastetuistani, ensirakkauttani lukuunottamatta. Olisinko tavannut jossain vaiheessa jonkun tai joitakuita ilman alkoholia? Vaikea sanoa, koska se kuului elämääni, se oli päihteeni, sen avulla uskalsin. Muistan yhden tosi kovan ihastuksen ollessani 18-vuotias lukion kolmannella luokalla. Ostin tuolle tytölle lahjan ja kirjoitin kirjeen ja olisin halunnut sanoa vaikka mitä, mutta en uskaltanut. Olin silloin pääosin juomatta ja viikonloppuisin kuskasin mukavaa tyttöporukkaa ympäri kaupunkia. He joivat useammin kuin minä, minäkin joskus harvoin, mutta pääasiassa en. Kerran pääsin saattamaan ihastukseni autolla kotiin, soitin lempimusiikkiani autossa ja olisin halunnut sanoa vaikka mitä, mutta en uskaltanut sanoa mitään. Lahja ja kirje jäi antamatta, koska en vaan saanut aikaiseksi tai uskaltanut, ja näin tytön joskus myöhemmin baarissa jonkun toisen miehen kanssa, jolloin sydämeeni sattui. Sekään ei kuitenkaan saanut minua juomaan. Tyttöystävän ja tulevan avovaimon, ensimmäisen oikean seurustelusuhteeni sain selvinpäin, mutta vain, koska olin juoppokuskina kavereille ja tuo kyseinen tyttö hirveässä humalassa, tarrautuen minuun. Se ei tuntunut oikealta, mutta siitä tuli kuitenkin kiihkeä suhde, jossa oli demoninsa. Ensimmäinen oli se, että jätin kaikki haaveeni tulevaisuuden osalta sikseen ja keskityin suhteeseemme, en hakenut yliopistoon, kuten olin jo vuosia suunnitellut.

Emme dokanneet oikeastaan yhdessä, mutta suhteemme oli toisen osapuolen osalta ylettömän mustasukkainen ja omistushaluinen. Sen kun yhdisti ajan myötä siihen, että hän ei oikeastaan halunnut minua seksuaalisesti, niin olin edellistalvena alkaneen suhteen takia seuraavana syksynä niin ahdistunut, että mieluummin join alkoholia yksin, kuin lähdin minnekään - se kun olisi tarkoittanut riitelyä siitä, kenen kanssa lähden ja minne, mitä siellä teen ja kenen kanssa. 19-vuotissyntymäpäivänäni join yo-juhlista ylijääneen Elysée-pullon (1,5 litraa) kokonaan yksin, olin ihan vitun kännissä ja huonovointinen jo illasta ja krapula kesti aamuisine pahoinvointikohtauksineen viisi päivää. Loppuvuosi meni samoissa tunnelmissa, sitten alkoi armeija ja jätin avopuolison taakseni, aiheuttaen sillä välirikkomme, koska takertuja ei kestänyt eroamme. Jälkeenpäin ajatellen se oli tietysti siunaus, että pääsin siitä suhteesta eroon, koska se ei ollut monellakaan tapaa normaali, vaan toisen osapuolen mustasukkaisuus pilasi minulta rakkaita vuosikausia kestäneitä ystävyyssuhteitakin, joita en koskaan saanut enää korjattua. Silti jätetyksi tuleminen, ahdistus, pettymys ja vanhempien nurkkiin viikonloppuvapaiksi palaaminen oli hirveätä ja alkoholi oli ainoa keino paeta sitä tuskaa ja tyhjyyden tunnetta, joka silloin minua riivasi.

Armeijan jälkeen pääsin tolpilleni vain, koska oli pakko jättää dokaus taas tauolle. Olin jo pilannut ihmissuhteeni, luottamuksen lähimmäisiini ja oman mielenterveyteni. Oli päästävä ylös. Menneen vuoden haamut meinasivat ajaa ylitseni tai minä niiden vuoksi ajaa itseni hengiltä, mutta onneksi reaktioni pelastivat minut, enkä ajanut kolaria surun vallassa. Surua kuitenkin oli luvassa myöhemmin, kun sekoilin juhlien aikaan ja kaipasin muuta kuin omaa parisuhdettani. Osaltaan sen seurauksena jätetyksi joutuminen sattui, mutta alkoholilla sitä oli helppo voidella. Baarista löytyi aina seuraa, jos oli jäänyt yksin, sen opin silloin. Sen opin myös petyttyäni uudelleenlämmitetyssä parisuhteessani, jossa en saanut seksiä, koska toinen osapuoli oli näin jälkikäteen ajatellen ehkä jopa jonkin sortin a-seksuaali eli ei-seksuaalinen ollenkaan, joka taas ei minun käsitykseeni parisuhteesta sopinut. Baariheilan perään haikailu muuttui kesän myötä pettämiseksi ja lähtemiseksi, mutta sekään ei onnea tuonut. Sekoilu seestyi, mutta löysin lopulta sekoiluni seassa tulevan vaimoni, joka pelasti minut.

Alkoholilla oli nuoren avioliittomme alussakin paikkansa. Biletimme, pidimme hauskaa. Mikkelissä asuessamme se oli välillä ainoa henkireikäni kotielämästä, koska en aluksi ollut missään töissä enkä koulussa, joten elämä oli todella tylsää. Myöhemmin sain onneksi opiskelun myötä tarkoitusta ja löysin myös kaverin - jonka kanssa juopotella, mutta alkoholi oli vielä normaali elämäämme kuuluva asia. Etelän reissulla Espoossa ja Helsingissä tuli sielläkin välillä juopoteltua liikaa ja ahdistuttuakin siitä, sekä elämän hektisyydestä tai milloin mistäkin ihmissuhdesopista, joihin monesti kuului myös alkoholin käyttö, joten Lauran raskaaksi tulo ja lopulta muutto Kajaaniin tuntuivat uudelta alulta.

Nuoruuden veljeskuntamme Böhémien tapaaamiset perustuivat yhdessä juopotteluun ja teimme kaikkea pöljää kännissä. Ne muistot, mitä niistä retkistä jäi ja dokumentoitiin, ovat jälkikäteen ajatellen tietysti hauskanpitoa ja kivvaa. Mutta aika raskaiksihan ne tapaamiset ja viikonloput äityivät. Monesti niistä toipuminen kesti viikkokausia, henkinen toipuminen ja jälkipyykkien peseminen sitäkin enemmän. Niihin toki muistoissa sekoittuvat myös Villen luona bilettämiset Kauppakadulla, missä sattui ja tapahtui vaikka ja mitä. Vielä Kajaaniin palattuamme kävin kerran "Böhém-reissulla" Tuomon luona Keuruulla, mutta sitten se toiminta jäi. Kajaanissa alkoi kuitenkin uuden porukan kasaus työkaverin ja sittemmin ystävän Aldinin kanssa, kun perustimme Gentlemen´s Clubin. Sekin perustui miesten väliseen ystävyyteen, jota voitelimme alkoholilla. Yhdeksi teemalauluistamme muodostui tämä Gogol Bordellon viisu:

"Yeah, oh yeah, you seen me walk on burning bridges
Yeah, oh yeah, you seen me fall in love with witches
And you know my head is held inside by stitches
Yet you know I did survive all of your lonely sieges
And you know that I'll pick up every time you call
Just to thank you one more time
Alcohol, oh alcohol, alcohol"
- 'Alcohol', es. Gogol Bordello, san. Eugene Hütz

Kun ikää kuitenkin tulee, alkaa rappeutumisen huomata paremmin. Toki nuorempanakin oli hetkiä, jolloin hengenlähtö oli lähellä, kaaduin kännipalloa pelatessamme keppiin, ajoin todennäköisesti promillien vaikutuksen alaisena yhdeltä mömmön kikiltä kotiin (kun muitakaan edes kohtuukuntoisia kuskeja ei ollut) ja väsyneenä meinasin töräyttää auton ojaan, ja varmasti monia muita tapahtumia, joita ei edes muista. Rikoimme milloin kukakin milloin mitäkin, Kimmo hyppäsi junasta ja hajotti nilkkansa, minä sain turpaani kadulla, Kimmo löi kätensä saunan ikkunalasin läpi ja vuoti verta, Juha rikkoi päänsä hypättyään järveen, jossa ei ollutkaan ihan niin paljon vettä, kuin arvelimme jne. Sen lisäksi mursin kerran humalassa solisluuni ja olin joutua kerran pahoinpidellyksi ynnä muuta, mutta jotenkin sitä vaan ajatteli, että niin tapahtui, mutta niin ei tule enää tapahtumaan. Alkoholilla oli kuitenkin osuutta asiaan.

Vanhempana Gentsien kanssa meininki ei ole ollut ihan niin hurjaa, mutta kännit ja toipuminen sitäkin raskaampia. Seniorina nuorempien kanssa ei ole aina ollut helppoa, mutta jotenkinhan tuota on selvitty. Siinä vaiheessa, kun oma elämä alkoi avioeron jälkeen mennä reisille, oli kuitenkin myönnettävä, että alkoholi ei enää ole missään määrin kiva ja hauska päihde, vaan ainoa pakokeino arjen ahdistuksesta, johon en kuitenkaan enää halunnut mitään muuta kuin itseni ja alkoholin. Yksinjuopottelu oli viimeinen tippa, silloin olin syvällä ja lopulta pohjalla. Vaikka sainkin pidettyä työni ja kotini ja lapseni, niin en tiedä, olisinko siitä ilman apua selvinnyt. Onneksi Laura piti huolta ja tajusin itse vielä etsiä ulkopuolista keskusteluapua A-klinikalta, joka auttoi käsittelemään asiaa toisella tapaa.

Viime vuosina olen ajatellut taas alkoholia ystävänä, joka on ihan hauska, mutta jota en halua tavata liian usein. Lisäksi olen yrittänyt olla juopottelematta yksin, vaikka tämmöisenä korona-keväänä se on osoittautunut hieman hankalaksi. Tosin määrät ovat vähentyneet, mikä on aina positiivista. Ehkä jossain välissä voisin taas kokeilla sellaista vuotta ilman viinaa, kuin Aarnia odottaessamme, mutta todennäköisesti jotain muuta yhtä hauskaa ja rentouttavaa ja addiktiivista toimintaa pitäisi sitten keksiä korvikkeeksi. Viimeksi löysin nettipeli Travianin ja sen yhteisöissä tulikin sitten pyörittyä kymmenisen vuotta. Kun vaan saisi pidettyä tuon kaiffarin juhlajuomana ja sosiaalisena sellaisena, niin se riittäisi.

Nyt kesäloman alkaessa järkkäsin Gentseille puistopiknikin, jossa oli hauskaa. Juotiin ja juteltiin ja syötiin ja oltiin yhdessä. Jatkoille ei ehkä ois kannattanut lähteä, koska siellä juotiin lisää ja saunottiin ja tuli känni ja sammuin lopulta ystävän sohvalle. Sitten kärsin krapulasta ja huonoista unista seuraavina öinä ja lopulta sydänkin alkoi vittuilla ja tuli flimmereitä. Tänään, viidentenä varsinaisena lomapäivänä uskaltauduin ostamaan taas kaksi kaljaa ja osallistuin netissä tapahtuvaan livetastingiin, joka oli hauskaa. Niin hauskaa, että piti lähteä ostamaan vielä kaksi kaljaa lisää, jonka jälkeen aloin kirjoittaa tätä juttua, jotta jälkipolvillekin jäisi muisto siitä, että kaljaa se ainakin kittasi, jos lähtö tulee ensi yönä. Jospa ei kuitenkaan. Ja toivoisin, että muistatte, kuinka paljon hyvääkin kaljanlanttaus on minulle tuonut. Monia iloisia hetkiä, ystäviä, tuttavia, rakkaita. Jos nyt kuolisin, kuolisin onnellisena. En siksi, että olen dokannut, vaan siitäkin huolimatta.

Bonus: Olen pitänyt vuosien varrella myös englanninkielistä kaljablogia ja ajattelin, että teen huvikseen tällekin vuoden yhden postauksen (blogi on jäänyt päivittämättä, ehkä taas joskus...ja se on jossain blogwatch-seurannassa, niin enää ei kehtaa mitä tahansa shittiä julkaista), mutta enpä taida kehdata julkaista videota, kun tuli höpistyä mitä sattuu :D Aattelin, että tällaiseen päiväkirjamaiseen settiin nämäkin voisivat sopia, vaikka ovatkin englanniksi. Näissä pätkissä Jimbo maistelee Tropical lageria saunan jälkeen, ensimmäinen osa kuvaten eteenpäin osa1 ja toinen pärstäpuolelta osa2.

Edit: Kuten oluen voimalla kirjoitettuun juttuun voi olettaa eksyvän, niin tässäkin oli pari asiavirhettäkin, jotka ahkera bloginlukija oli huomannut: Kannabiksen toinen tärkeä vaikuttava aine on tietenkin "vihreä vitamiini" eli THC (eikä HTC, kuten olin horissut) ja Ruotsissa asuvat Suomi-taustaiset henkilöt ovat ruotsinsuomalaisia eikä päin vastoin. Videoissa, jotka bonuksena huvin vuoksi lisäsin tähän, lausun APA/IPA -oluet suomalaisittain tarkoittaen American Pale Ale ja Indian Pale Ale -oluttyylejä. Lisäksi oli huvittanut (ja huvittaa näin jälkikäteen itseänikin :D) termi "sauna jacket" kuvaamaan saunatakkia, joka voisi kääntyä esimerkiksi "bath robe" tai vastaavaksi. Toisaalta, se kuuluu myös asiaan, että sekä tekstit että videot kaljablogissani ovat vähän semmoista yleistä höpinää eli vaikka oluita arvostan ja arvostelen, niin itse arvio voi olla tyyliin "helposti juotava", "on tässä makua" ja niin edelleen eli ei liikaa hifistelyä :)