Keskisormea muovisille pelleille

Pertti Kurikan Nimipäivien Euroviisujen Suomen karsinnan voitto  nosti taas esiin myös niitä vatipäitä, joiden elämä perustuu kuoreen ja joille mikä tahansa erilainen on sylettävää. Heille se, että PKN edustaa Suomea on hävetys ja nuo keharit ovat huonoja, likaisia ja omituisia otuksia. Näitä pintaliitokusipäitä on syytäkin halveksua myös julkisesti, vaikka olen jo törmännyt näihin ”ei kannata lähteä tälle tielle” –ankeuttajiin, joiden mielestä nämä KIUSAAJAT ja ahdasmieliset paskat pitäisi jättää kieriskelemään omissa visioissaan arjalaisen puhtaasta elämästä. Eikä vittu pidä! Julkista häpäisyä kehiin niin, että ovat saatana hiljaa.

Helvetin hienoa sen sijaan on, että tässä maassa asuu myös ihmisiä, joilla on rohkeutta ja avomielisyyttä sekä äänestää vaikkapa julkihomoa presidentiksi (Pekka Haavisto sai 2012 presidentinvaaleissa 1.077.425 ääntä ja vaikka se yli miljoona ääntä ei riittänyt valintaan, oli se upea saavutus monella tapaa) tai niinku nyt äänestää kehitysvammaisista tyypeistä kasattu punk-bändi Euroviisuihin. PKN:n pääsy Euroviisuihin (tai no, ensin semifinaaleihin) junnaavalla punk-biisillä osoittaa, että ihmisillä on tyylitajua: Näytettiin koko tyhjänpäiväiselle Euroviisuperinteelle keskisormea, jätettiin muoviset paskat valitsematta ja otettiin messiin räkäistä, aitoa punkkia esittävä porukka, joka ei hienostele ulkonäköään eikä musiikkiaan. Se on mitä on ja siinä on bändin omastakin mielestä nimenomaan asennetta. Jopa keskustalaista kunnallispolitiikkaa tekevä Sami Helle (bändin basisti) alleviivasi punkin olennaisuuden olevan asenteessa. Sen lisäksi sen lavalla oleminen ja faneille soittaminen on kuulemma tosi hauskaa. Kari Aalto (bändin laulaja-sanoittaja) toisti samaa ja on omalta osaltaan myös tietyllä tapaa bändin punk-asenteen ruumiillistuma; Hän on se, joka näyttää sekä oikeasti että sanoituksissaan keskisormea päättäjille ja holhousyhteiskunnallemme. Bändin säveltäjä-kitaristi-sanoittaja Pertti Kurikka on kans punk-musiikin suuri ystävä ja lempibändit lähinnä vanhaa suomi-punkkia. Rumpali Toni Välitalo vaikuttaa porukasta vähiten sanavalmiilta ja bändistä tehdyn dokkarin perusteella hän on myös jäbistä eniten ”lapsi”, mutta silti täysillä messissä.

Kaikkihan me jonkun lapsia ollaan, mutta toki eriasteiset kehitysvammat vaikuttavat siihen, että bändin jäseniä pidetään myös yhteiskunnan silmissä aikuisina lapsina, joilla ei ole samanlaisia oikeuksia, saati kaikkia velvollisuuksiakaan, kuin ”normaaleilla” aikuisilla. Silti tai siitä huolimatta bändin sanoma kolahtaa kaikkiin punkkareihin ja tämän kilpailun tuoman julkisuuden myötä myös suurempaan yleisöön. Ensimmäistä kertaa, kun kuulin PKN:n Euroviisu-biisin ”Aina mun pitää”, totesin sen olevan ihan helvetin monotoninen ja junnaavan tylsä. Live-versioissa siihen tulee selvää rosoa ja punkkia, minkä lisäksi biisi on lievän hekottelun - koska se on myös tosi hauska - ohessa muuttunut anthemiksi kaikille ”vammaisille” – oli syy sitten kehityshäiriössä, mielen tai ruumiin sairauksissa tai ihan arkensa kanssa kamppaileville syrjäytyneille tai muuten elämänsä haasteellisiksi kokeville. Eli kaikille? No, kokkarit ja pintaliitäjät (sekä euroviisufanit - mitä vittua nekin sitten oikein ovat) ovat asia erikseen, mutta kuten sanottua, nyt ovat heränneet myös suuri yleisö ja oli hauska lukea mm. siitä, että sateenkaariväkikin olisi näissä pippaloissa ottanut PKN:n suosikikseen.

Minulle PKN on ennen kaikkea punk-bändi ja näytän bändin mukana keskisormea koko Euroopalle, jos se saa heräämään kaikkia katsomaan muovisen kuoren taakse ja miettimään yhteiskuntamme arvoja. Ne eivät ole syrjäytyneiden tai yhteiskunnasta tieten tahtoen syrjäytettyjen kehitysvammaisten arvoja, vaikka olen ilokseni todennut, että tämäkin epäkohta on ilmeisesti kohentumassa. En seuraa erityisesti kehitysvammaisten asioita ja oma tietämyksenikin koostuu lähinnä työssäni nähdystä. Ainakin täällä Kajaanissa kehitysvammaisten hyvinvointiin on kuitenkin panostettu asianmukaisten, modernien tilojen myötä ja vanhoista pystyyn homehtuvista Kuusanmäen palvelukeskuksen laitosmaisista tiloista on päästy vuoden sisällä muuttamaan ympäri Kajaania erilaisiin uusiin tai remontoituihin, tilaviin ja ajanmukaisesti varusteltuisiin tiloihin, joissa korostetaan avoimuutta sulkemisen sijaan. Itse olen nähnyt kehitysvammaisia vain oman työni ohessa paikalla pyörivinä ”asiakkaina”, mutta kyllä minusta on aina monta kertaa miellyttävämpää olla hyväntuulisten kehareiden kuin mielenterveyspuolella zombieina kävelevien umpilääkittyjen mielenterveyspotilaiden joukossa (eikä minulla ole mitään hullujakaan vastaan :D). Kun atk-puolen edustajana paikalla olen, on yksikin tyyppi aina tietyssä asuntolatyyppisessä tilassa aina paikalla kertomassa omista laitteistaan ja kyselemässä kaikenlaista. En ole kokenut näiden ihmisten kärsivän muusta kuin siitä, että heitä ei kuunnella tarpeeksi, eikä heidän anneta päättää omista asioistaan. On hyvä, että yhteiskunta edes yrittää auttaa näitä ihmisiä pysymään kelkassa, koska ikävä kyllä heitä pidetään toisarvoisina ihmisinä markkinatalouden rattaissa. Toivon mukaan PKN auttaa nostamaan keskustelua pintaan myös muualla Euroopassa. Ja näyttää samalla vähän punk-asenteellista keskisormea kaikille ja pitää hauskaa lavalla :D