Ostin pitkästä aikaa levyn. Vuonna 2005, oltuamme erossa ja eroamassa ensimmäistä kertaa, innostuin kovasti monista heviakteista. Raivo piti purkaa positiivisiin asioihin ja metalli tarjosi siihen oivan kanavan. Soittolistalla oli sekä ameriikan ihmeitä että esimerkiksi Fall of The Leafe, edesmennyt turkulainen poppoo, jonka levyt ovat soineet syystä tai toisesta viime aikoina taas aivan helvetisti...Siinä missä FoTL hiipui bändien hautuumaalle, on toinen tuolloin tehty tuttavuus, Stam1na, nyt uransa huipulla. Vuonna 2005 tulevan debyyttilevyn sinkku "Kadonneet kolme sanaa" - jotka olivat sekä biisissä hoetut "Vihaan sinua ihminen" että oikeasti kadonneet "Minä rakastan sinua" - kolahti lujaa silloiseen elämäntilanteeseen.
Stam1naa on siis tullut seurattua ja bändistä on kasvanut mielenkiintoinen, omia polkujaan kulkeva metalliyhtye, jolta on aina vara (tai vaara) odottaa jotain hämmentävää, kun levy ilmestyy. Nyt ilmestyi "Nocebo", jonka ymmärrän - yhtään ennakkohaastattelua tai muuta bändiin liittyvää juttua lukemattomana - siten, että se on vastaisku placebolle, lumelääkkeelle (Stam1nallahan on muuten ennestään myös biisi "Lääke"), ja että tämä rieska on lopultakin sitä aitoa oikeaa lääkettä tuskaan - ja samaan aikaan Stam1nan veijareiden tyyliin rohkean rennosti nykäistyä, mutta täyteläistä paskaa (housuun).
Ensikuuntelussa - hyvin pinnallisesti, mutta ensifiilikseen luottaen - siis nyt Nocebo (ainoastaan sinkkubiisin "Valtiaan uudet vaatteet" olen kerran kuullut - ja nähnyt):
Heti eka biisissä "Pirunpaskaa" Stam1na iloittelee siihen malliin, että nyt on ollut vapaamielisyys valloillaan, liekkö sitten ulkopuolisen tuottajan syytä tai ansiota, mutta tunnistettavan Stam1na-paahdon lisäksi kuullaan hauskoja musikaalisia vokalisointeja ja niin, heti päästään siihen lumelääke-teemaankin, jota tuossa jo ennakoinkin: "Apteekin hyllyltä löytyi uus' ystävä, Vaik' ruumiin saa vaihtamaan väriä, lumelääkkeillä". Pirteä veto, jossa oli tavallaan pieniä YUP-vivahteita, joita aina vaistomaisesti poimii, kun isoveli-Hyyrynenhän maalaili YUP:n kitarakuviot ja isoveljeä idolittanut pikkuveli (ja varmasti myös Pexi) keulii Stam1nan riveissä.
"Valtiaan uudet vaatteet" kuulostaa ensi alkuun perinteisemmältä Stam1nalta, kunnes syntsa/kosketinmatot pääsevät valloilleen ja jälleen hauskat melodiakoukut rikkovat rytkettä.
"Tavastia palamaan!" saa varmasti Tavastian palamaan. Punk-kaahausta ja vaikka mitä, kunnes välillä komeaa ja hillittyä progeilua väliin ja sitten taas vauhdilla loppuun. Hyvä!
"Puolikas ihminen" alkaa ja jatkuu Hyrden komeilla puhtailla vokaaleilla. Soitanto perinteistä nopsaa Stam1naa, mutta kertsissä Hyrde pistää kyllä laulupuolella parastaan: "Eheydy tai yksin kuole".
"Aivohalvaus" huudetaan käyntiin ja se myös etenee aika Stam1namaisesti, tutulla paahdolla, eteenpäin. Tässä varmaan kaikista vähiten uusia elementtejä. Sanoihinkin alkaa kiinnittää huomiota, vaikka en ehdi niihin nyt syventyä (eikä minulla ole tapanani lukea lyriikoita ennakkoon kuulematta musiikkia). "Jos et tottele olet päissäsi tai on päässäsi - aivohalvaus."
"Rabies" lähtee hienosti käyntiin. Kitaroinnissa on jotain hienoa ja koukuttavaa tässä biisissä. Möreät vokalisoinnit muun tekstin välissä kuulostavat mureilta. Sitten yllättää Hyrden herkempi vokalisointi. Ja perinteinen Pexin tilutussoolo. Biisi alkaa sinkoilla Stam1namaisesti taas ihan minne sattuu, eikä alun tunnelmasta ole tietoakaan...kunnes jynkkä alkaa taas ja palataan kertsiin, joka on kosketinsoitinmattoineen kyllä aika lepsunkuuloista biisin alun jälkeen. Onneksi biisi loppuu siihen hienoon alkupuolen riffiin.
"Lepositeet" alkaa tyylikkäästi hiljaisella ja selkeällä laululla. Koskettimet tukevat tunnelmointia upeasti. "Toivoisin näkeväni edes painajaista". Biisi jatkuu hiljaisella tunnelmoinnilla laulun puolesta. Onkohan tuo edes Hyrde? No, tulihan se Hyrdekin sieltä esiin. Hienon kuuloinen kertsi. Sitten jopa imelän kuuloista meininkiä, hui. Kunnes siirrytäänkin melodisen hokeman jälkeen hienoon murinaan...ja alkaa hämmentävin Stam1na-soolo koskaan. Jatsia? ;) Hyvä jätkät! Kovin veto tähän mennessä.
"Nomad" on levyn ainoa englanniksi vetäisty viisu. Sekin sopii Stam1nan "teemme mitä haluamme, miten haluamme" -mentaliteettiin. Hyrde tosin kuulostaa aluksi hieman oudolta englanniksi, mutta kyl se siitä: "I am Atheist I am None". Heh, huomasin, että välissä on myös suomenkielisiä laineja ;) Biisi hieman junnaa menemään ja jossain vaiheessa tuntuu jo, että nyt alkoi mennä liikaa taas harhailun puolelle. Mielenkiintoistahan tätä ois livenä todistaa, kun biiseissä on vaikka mitä soiteltavaa :)
"Ei encorea" kaahaa jälleen tuttuun Stamp1o-tyyliin. Kitaroinnissa on kevyttä räyhää, kunnes edetään pidemmälle ja tulee, öö, kosketinsoitinsoolo? Tämä on just hienoa näissä. Oikeasti et voi tietää etukäteen, mitä biisissä pian tapahtuu (ennenkuin tietty oppii tuntemaan biisit), mutta aina saa yllättyä iloisesti. Täytyy myöntää, että ihan pikkusen minua häiritsee Pexin tilutussoolot, joita en vaan kerta kaikkiaan jaksa hirveästi kuunnella. En ole siis tilutushevin ystävä :) Ja ylinopea stam1nointikaan ei aina sytytä. Se on liian täyteenahdettua. Ymmärrän kuitenkin Stam1nan sielunelämää. Se ei ole mitään normi-ihmisen rauhallista arkea. Se on hyperventiloimista arjen kourissa. Biisi loppuu aivan vitun hienosti: "Hiljaa!"
"Arveton on arvoton" kaahaa jälleen, mutta jälleen yksityiskohdat ja monipuolisuus ja riffit ja laulumelodiat ja kaikki antaa semmoisen fiiliksen, että perkele. En tiedä, tuleeko tästä (taaskaan) mitään ikikuunteluklassikkoa (koska sellainen ei ole minulle yksikään Stam1nan levyistä - vaikka biiseistä ja bändistä pidänkin, tavattoman paljon), mutta on aina ilo löytää heidät: "Uudelleen!"
Summa summarum: Pika-arvio eka kuuntelulla on ohi. Käteen jäi hyvä fiilis. Kaikenlaista kivaa pitää lähteä kokemaan ja kaivamaan esiin uudelleen ja uudelleen...Kosketinsoittimet hienosti messissä, minä pidän! Hyrde laulaa hienosti! Pexillä tilutuksista huolimatta ote hallussa! Kake rumpaloi kaiken kuten vain Kake pystyy! Kaikka on mun idoli! Stam1naaaa!
3 kommenttia:
Ekalla kuuntelulla on kyllä hankala arvostella varsinkaan Stam1nan levyjä - sen verran on biiseissä koukkuja ja kiemuroita ja tasoja. Minusta oli mukavaa, kun tää uusi levy tuli tietoisuuteen ihan yllättäen n. päivä ennen ilmestymistä. En ollut kuullut mitään hypetystä enkä odottanut mitään erityisesti, feisbuukista vaan huomasin että levy on ilmestymässä ja tilasin sen sitten samantien. Yleensäkin pyrin nykyään välttämään kaikkia kriitikoiden tekemiä arvioita ja kuuntelemaan ite jos kiinnostaa.
Nyt kun oon kuunnellu levyn kymmenisen kertaa, niin en vieläkään osaa sanoa että onko tämä jotenkin parempi tai huonompi kuin aiemmat Stam1nan levyt. Ehkä se on yhtä hyvä. Aiempia levyjä kun on tullut kuunneltua varmaan jo satoja kertoja, niin kaikki niistä on erinomaisia. Jotkut biisit on timanttia, kuten esim. viime levyn Eloonjäänyt, ja jotkut on ärsyttäviä, kuten esim. Rajan Muistipalapelit.
Nocebossa on kyllä hienoa se, että on käytetty ihan uusia soundeja ja sovitukset ja tuotanto on huippulaadukasta. Tai, no, eihän niissä ennenkään ole ollut mitään vikaa. Mutta esim. se Lepositeiden kantri-väliosa (ei se oo jatsia, kantria) on hauska, selvä YUP-vaikute. Ja sitten jotkut kitara- ja kiipparisoundit on ihan poppijuttuja.
BTW, toi Ei encorea:n lopetus, vaikka hauska onkin, ei ole ihan omaperäinen jos on Raptorinsa kuunnellut (kuuntelepa Kumitissit).
Mutta mitä helkuttia, miten niin et tykkää Pexin tilutuksesta? Minusta ne tilutussoolot on just parhaita, kun ne ei tosiaankaan ole ihan aivotonta tilutusta vaan oikeesti hyviä, mietittyjä juttuja. Viimeisellä Atlantiksella ehkä huonoin puoli oli se, että tilutussooloja oli liian vähän. Tällä levyllä niitä on enemmän. Se vaan naurattaa ja ihmetyttää, kun joku voi tiluttaa noin uskomattomia juttuja, kun ite on kitaristina niin nakkisormi. Mutta kuitenkin tekis mieli hankkia 7-kielinen heviskeba vanhoilla päivillään... ja ruveta treenaamaan tilutusta.
Jou, kiitos kommenteista Villeman! Tiedän, että en ole kovin "musikaalinen" tai ymmärrä moniakaan juttuja, joten vaan fiilistelen. Ymmärrän myös, että Pexin soolot ovat hienoa soittamista, mutta mulle ne ei vaan aukene samalla lailla kuin osaaville - ne on "vaan tilutusta". Siitä tuli muuten mieleen, että ostin itse levystä version, jossa oli mukana Making of DVD 25min, jossa Pexi kertoo (jos en nyt ihan väärin muista), että käytti tällä uudella levyllä ainoastaan 6-kielistä/kielisiä kitaraa/kitaroita, vaikka on aiemmin käyttänyt 7-kielistä/kielisiä. Eli tiluttaa voi vähemmilläkin kielillä :) Samalla dokkarilla Pexi valitteli jännetuppitulehtunutta kättään, jota joutui päiväkausia lepuuttamaan, mutta jolla sai silti soiteltua "soolot narulle". On se kone :)
Mutta levy on hyvä. Jos sulla ei ole tota dokkaria, pistä mulle sähköpostilla sun postiosoite (etana) ja lähetän sen DVD:n sulle, niin saat tsiigailla.
Jarkko
Joo, mäkin ostin sen version jossa on DVD mukana. Hauska dokkari oli.
Lähetä kommentti