Juoppo julkaisee

Viime aikoina ei ole oikein "kynästä" irronnut mitään kovin ylevää. No, kirjoitin minä yhdelle naiselle pienen elämäkerran itsestäni, mutta muuten on vähän semmoinen fiilis, että tulee kirjoitettua ainoastaan päissään - ja huonosti. Olen välillä joutunut blogistanikin poistamaan seuraavana aamuna kirjoituksia, joita en muistanut sinne laittaneeni. Aika huolestuttavaa, tiedän...

Eli juoppous pitäis saada ensin kuriin. Se ei onnistu ainakaan varastoimalla kaappiin viskiä - jota sitäkin sitten käyttää väärin ja lantraa, kuten tässä eilisiltaisessa pätkässä:

Otin just Red Bullin ja kaadoin siihen Johnny Walker Black Labelia.
Kaikki on The Voice of Finlandin syytä.
Noi laulajat on niin ihania!
Ja tuomaritkin. Mä en tiiä, miks mä niin tykkään tosta.
Tavoittelevat jotain...unelmaa?
Vetävät kuin viimeistä päivää - tai ääni väristen.
Laulavat suoraan sydämestä - tai kuvitellen, että heidän äänensä on kultaa.
Suurta draamaa on ilmassa.
Tämä on minulle tosi-tv:n huipentuma.
Musiikki tulee sydämestä.

Joskus viikko sitten vissiin kirjoittelin kans The Voice of Finlandista, jota katson siis netistä, koska en säännöllisesti katso telkkarista mitään. Tuossa "laulu ratkaisee" -tyyppisessä kisailussa on hauska tuomarinelikko (Mike Monroe, Paula Koivuniemi, Lauri Tähkä ja Elastinen) ja on hienoa kattoa sekä tietty ennen kaikkea kuunnella noita laulajia. Tämmöinen pätkä ajatuksenvirtaa jäi talteen edellisestä kattelukerrasta:

musiikin hienous, kauneus, vaikuttavuus ovat onneksi edelleen jokaisen meidän päätettävissämme, eivätkä mitään ammattilaisten "arvoja", joita pitäisi seurata...

Niin, olutta ostin muutaman eilen illalla ja pääsin ne nauttimaan, kun tytär oli palautettu ja poijatkin nukkumassa. Saatanan keksintö, viski, sen sijaan pisti sitten äijän ihan sekaisin. Tässä vaiheessa en vissiin ollut vielä kauhean sekaisin, mutta en kyllä muista, mistä tämä ajatuksenjuoksu lähti liikkeelle:

Verot ovat hyvästä.
Meidän pitää antaa osamme, ennen kuin saamme.
On järjetöntä, että jotkut rikkaat vaan rikastuvat lisää.
Ja köyhät köyhtyvät.
Tai ettei työnteolla koskaan saavuta elintasoa,
joka turvaisi oman - tai lasten - elämän
sairauden tai kuoleman varalta,
varsinkaan jos ei saa henkivakuutusta,
jos on jo valmiiksi sairas.
Rikkaat sen sijaan saavat osinkonsa,
kunhan vaan sijoittavat rahansa oikein.
Kai sekin on työtä, jonka rahatalous sallii
mutta on se vaan vitun väärin.

Känni alkoi sitten kohota ja laulut oli tsiigattu. Facebookiin kävin jorisemassa ja linkittämässä Basement Jaxxia ja Lisa Kekaulaa, mutta tässä horinassa ei ole enää kyllä kaikki palikat kohdillaan:

Kun on tarve kuunnella vain se yksi biisi
niin on hienoa, että se löytyy internetin ihmemaasta
eikä sitä tarvitse etsiä 100+ cd-levyn tai muun äänimaiseman seasta
ja että pääset rakkaan viisusi pariin, oli se sitten mieltä nostattava
tai kaiken lokaan lakoava kappale.
Pääasia, että se on sun kappale,
sellainen jonka puolesta sanot "vittu joo!" tänä iltana
vaikka paremmin perusteltuna (tai 10 vuoden päästä) sanoisit,
että "se OLI hyvä biisi!"

Lopulta oli vissiin jo aika sekava olo. Aivoissa selvästikin alkoi liikenne vähetä ja palattiin perusasioiden äärelle ajatustenkin osalta:

Miksköhän vitussa kännisen tekee mieli alkoholia?
Vaikka tietää, että ei se oloa paremmaksi tee...
Tai hurmosta miksikään nosta.
Ehkä se ongelma on silti aina sen kokijan päässä.
Että jos ottaa sitä viskiä vielä lisää,
vaikka tietää olevansa jo kännissä,
niin onko tuo nyt niin suuri kumma,
että sitä känniä seuraa krapula.

Oisko nyt viimein ja oikeasti aika pistää se korkki kiinni. Tässä vielä teemaan liittyen aiempi kirjoitukseni "Ystäväni alkoholi" viime vuoden keväältä, kun kävin kattomassa upean ja ajatuksia herättäneen näytelmän Kajaanin kaupunginteatterissa.

Ja jotta typeryys olisi huipussaan, aloitin pelaamaan Traviania, jotta voisin mukamas mahdollisesti korvata yhden addiktion toisella...