Yhdessä kuljetaan. Välillä alamaissa, välillä fiiliksissä. Raha-asiat alkoivat viimein viime viikolla ottaa päähän, kun piti ruveta miettimään elatusavun maksamista. Surkeimmissa ajatuksissa vertasin sitä sakkoihin, joita en ole ansainnut - enhän mielestäni ole tehnyt mitään pahaa. Parhaimmillaankin olen todennut, että onneksi se menee oikean ihmisen, jälkeläiseni hyväksi. Silti jonkinmoista ahdistusta aiheuttaa se, että kun tottuu jonkinlaiseen elämäntapaan, niin siitä peruuttaminen ei tunnu kivalta. Miettikää nyt itse tätä kuviota:
Tarina alkaa noin vuosi sitten...
- avioliitto on menossa karille, yksinäisyys painaa
- monen kuukauden ahdistuksen ja yksinäisyyden jälkeen tapaat vanhan tutun ja vietät kolme viikkoa enemmän ja vähemmän kimpassa ollen
- yhden kerran ehkäisy jää väliin, kun känni painaa päälle, järki ei lyö ja erehdyn vielä luulemaan yksiä pillereitä toisiksi pillereiksi, joita ne eivät ole, mutta jälkiehkäisyä käytetään, tosin jostain syystä - kohtalo? - liian myöhään
- suhde päättyy, kun kemiat eivät kuitenkaan kohtaa tarpeeksi ja vaimokin mielessä kummittelee
- vaimon kanssa löytyy uusi sävel, vaikeuksien kautta voittoon, niin sanoakseni
- saan kuulla, että saan suunnittelemattoman avioliiton ulkopuolisen lapsen, ellei nainen päädy toiseen ratkaisuun - sanon, että se on hänen päätöksensä ja hyväksyn mitä hän päättääkin, mutta totta kai myönnän isyyteni
- vaimoni tulee myös raskaaksi
- saan kuulla, että saan sitten kaksi lasta kahdelta eri naiselta
- sekava syksy, ahdistustakin, mutta ydinperheeni kuitenkin taas koossa ja elämä ok
- tyttö syntyy ja käyn/käymme sitä katsomassa
- alan maksaa joka kuukausi n. 200 euroa elatusapua
Ei siinä mitään - jos lapsen tekee, on siitä huolehdittava. Silti välillä tuntuu siltä, että minulle ei todellakaan annettu valinnanvaraa. Minkäs minä sille ajatukselleni voin. Sen taakan kanssa sitten pitää elää ja siitä ilosta maksaakin ainakin seuraavat 18 vuotta. Jos aiemmin olen elänyt keskiluokkaista elämää käyttäen 200 euroa kuukaudessa omaan elämiseen, niin jatkossa se menee tytölleni, joka elää toisessa kodissa. Toivottavasti hän hyötyy siitä rahasta enemmän kuin minä olisin hyötynyt - itse asiassa todennäköisesti näin onkin. Tämä asia on loppuun käsitelty ja nyt en enää tästä aio marista.
Kulunut viikko on muutenkin ollut jokseenkin rasittava. Poikaani pitkään vaivannut yskä vaivaa häntä yhä ja se on tarttunut minuunkin. Henki ei kulje kunnolla, koko ajan saa yskiä ja niellä keukoista nousevaa moskaa. Viikonlopusta olisi odottanut mukavaa lepoa, mutta mitä vielä, väsymystä ja huonoa oloa - ja tappelua pojan kanssa. Ensin perjantai-iltana tein vähän liian tehokkaasti lumitöitä ja lapioin poikani pienen lumikasan huushelvettiin. Siitäkös riemu repesi - hirveätä huutoa ja karmeata itkua ja "Minä vien sinut vankilaan!" -huutoja ja pahaa mieltä sekä minulla että pojalla. Äiskä sai mennä nukuttamaan. Lauantai meni vissiin vähän paremmin, mutta sunnuntaina taas hirveä tappelu, kun kyllästyin pojan vinkunaan ja vinguin takaisin ja poika yritti lyödä rikkaimurin metallisella tangolla minua, jolloin otin tangon pois, panin kaapin päälle ja huusin, että minua et hakkaa. Poika tietysti repesi taas, vielä pahemmin kuin perjantaina ja ihme kyllä olin sen jälkeen suht coolina, vaikka sainkin kuunnella puoli tuntia raivoa ja nyyhkytystä ja "Kun minä olen iso, minä vien sinut vankilaan! Minä rikon koko talon lapiolla! Minä otan kaikki tavarat ja menen äidin kanssa mummolaan, sinut minä vien vankilaan!" jne. Sain kuitenkin rauhoitettua pojan, syötettyä iltapuuron ja nukutettuakin.
Viikon keskivaiheilla muuten käytiin elokuvissa rakkaan vaimoni kanssa, mikä oli kivaa vaihtelua. Leffa alkoi jo viideltä, joten ehdittiin käydä sillä välin, kun poika oli mummolassa hoidossa. Leffa oli nimeltään Match Point ja enempää sen juonesta paljastamatta voisin todeta, että kun se loppui, niin tuli tavallaan oikeamielinen olo siitä, että olen minä sentään paremmin tämän parisuhde-lapsi -kiemurani hoitanut, kuin voisi ;-)
Niin, käytiinhän me kattomassa Tytti-tyttöäkin. Se katteli mua ihmeissään. Lähinnä kaipaili tissiä. Semmosiapa ne nuo rääpäleet on.
Vaimoni yllätti minut eilen hienolla itsetekemällään isyyspakkauksella. Se oli oikeasti ihana juttu, hienosti mietitty ja kaikin puolin mahtava juttu. Oon minä onnenpekka, vaikka oonkin tyhymä Jarkko.
4.4.06
Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki...
6 kommenttia:
kulta, et sinä ole tyhymä. vähän arvostusta mullekin, en kai sun kans olisi jos olisit ihan idiootti?
sä olet ihana mies, jolla on arvot kohdallaan, valmis auttamaan muita, pidät huolta lapsistasi, vaikka se ei aina mukavaa ja helppoa olekaan.
mä halusin tehdä sulle sen isyyspakkauksen, koska halusin osoittaa, että arvostan sua miehenä ja isänä. ja haluan tukea isyyttäsi parhaani mukaan. olet ihana rakas mieheni!
Niin, minkäs sinä sille asialle voit, että sinusta tuntuu kuin valinnanvaraa ei olisi annettu. Eiköhän se ole luonnollinen ajatus tuossa tilanteessa. Mutta näin jälkikäteen ajatellen, kyllä sinulle valinnanvaraa annettiin, siinä vaiheessa kun niitä siittiöitä ympäriinsä päästelee meinaan. Tilanteen huomioiden, se ei ihmismieli toimi niin järkiperäisesti aina.
Loppu hyvin kaikki hyvin. Ei varmaan sinun keskiluokkainen elintapa ole kahdestasadasta eurosta kiinni, vaikka kyllähän sillä kovasti jääkaapintäytettä hankkii. Ja hevilevyjä, ja autonvaraosia...
Lapsen hoitoon ja kasvatukseen liittyen, on vajaa kolmevuotiaankin kanssa välillä semmoista vääntämistä, kun koittaa elämänrealiteetteja opettaa. Että ei sitä aina saa kaikkea mitä haluaa. Tuo Miron "minä vien sinut vankilaan" kuulostaa kyllä aika hauskalta, mistä se semmosen on päähänsä lie saanut. Meillä taitaa olla moinen vielä edessä, ja lupaavalta näyttää.
Lauralle: Kiitos.
Kimmolle: Olet oikeassa, kyllä minulle annettiin valinnanvaraa - tai no en tiiä siitäkään siitoshetkestä, voiko sitä sanoa valinnanvaraiseksi olosuhteet huomioonottaen - mutta valinnanvara loppui kyllä sitten oikeastaan siihen. Tosin en odottanutkaan, että minun mielipiteeni avioliiton ulkopuolisen lapsen saamiseen vaikuttaisi suuntaan tai toiseen, jos olisin ylipäätään sen rehellisesti tulevalle äidille sanonut. Enkä sanonut, koska en halunnut ja siirsin täyden vastuun hänelle, koska hänen elämäänsähän se mahdollinen raskaudenkeskeytys olisi vaikuttanut, eikä minun, joten turha on enää inistä, kun lapsi on jo syntynyt. Ja nyt on tosiaan parempi jättää menetettyjen vaihtoehtojen vatvominen ja keskittyä siihen tosiasiaan, että minulla on tytär ja haluan oikeasti hänen elämänsä olevan hyvä ja onnellinen sen lisäksi, että itsekin toivon mukaan voin antaa hänelle muutakin kuin geenejäni ja kuukausittaisen rahasumman äitinsä kautta. Ja kaiken edellämainitun sanon ja kirjoitan tänne internetin ihmeelliseen maailmaan silläkin uhalla, että tyttäreni äiti tai joku muu loukkaantuu noista ajatuksistani siitä, että en olisi halunnut avioliiton ulkopuolista lasta, mutta ei se tarkoita sitä, ettenkö voisi silti olla myös tyttärelleni hyvä isä, kuten aion olla myös avioliittoon syntyneelle ja syntyville lapsilleni.
J kirjoitti:
"Tosin en odottanutkaan, että minun mielipiteeni avioliiton ulkopuolisen lapsen saamiseen vaikuttaisi suuntaan tai toiseen, jos olisin ylipäätään sen rehellisesti tulevalle äidille sanonut. Enkä sanonut, koska en halunnut ja siirsin täyden vastuun hänelle, koska hänen elämäänsähän se mahdollinen raskaudenkeskeytys olisi vaikuttanut, eikä minun"
Kiitän tuosta vastuun saamisesta, joskin korjaisin, että ilmaisit kyllä aikoinaan raskauden keskeytyksen olevan sinun kannaltasi helpompi ratkaisu. Eli tiesin kyllä mielipiteesi, joskin tein oman päätökseni.
Ja mainittakoon myös, etten minäkään haaveillut saavani lasta tälläiseen "perheidylliin" ja nyt niin tapahduttua, se yhäkin harmittaa minua aina silloin tällöin. Eniten lapseni kannalta.
Tyttäreni on kuitenkin sen verran valloittava ja suuren rakkauteni kohde, että uskon päätökseni olleen oikean. Kaikista mielipiteistä huolimatta.
Ja toivon myös iskän saavan luotua tyttäreensä vielä joskus sellaisen suhteen, ettei lapsi tuntuisi sakoilta tai rasitteelta, vaan enempi lahjalta ja ilon lähteeltä.
Toivottavasti en ole antanut ymmärtää, että lapsi on sakko tai rasite. Sen sijaan elatusmaksu on. Olen iloinen siitä, että Tytti saa rakkautta ja huolenpitoa, jota itsekin pyrin hänelle antamaan. Ihminen on pohjimmiltaan itsekäs, ohjaahan häntä itsesuojeluvaisto. Minä satun olemaan ihminen. Pitäisikö minun yrittää näytellä iloista, kun minua vaaditaan elättämään lasta, jonka elämään en kuitenkaan voi täysipainoisesti osallistua. Ehkä se on minun oma vikani, mutta en voi sille mitään - en suostu jakamaan tai muuttamaan elämääni. Olen rajallinen ihminen. Ei minullakaan riitä voimia kaikkeen. Tämä on minulle kaikki uutta ja vaikeata. Minua voi arvostella, mutta asettakaa ensin itsenne samaan asemaan ja miettikää miltä se tuntuu, ennenkuin tuomitsette. Eikä minua olekaan tuomittu, mutta silti tunnen häpeää, koska ajattelen kuten ajattelen. En aio valehdella, että olen kaikesta tästä onnellinen. Toivon silti, että opin tuntemaan myös tyttäreni ja edes hän hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Jos ei, niin sitten ei. Hänelle todennäköisesti syötetään joka tapauksessa katkeruuden siemen, jos ei äidin niin muiden toimesta, mutta sillepä en mitään voi. En ole mikään hyvyyden perikuva ja oikeamielinen. Olen vain ihminen.
Tässäkään tapauksessa ei lapsi kuitenkaan ole muuta kuin onnellinen asia, eikä ainakaan hänen pitäisi joutua ikinä miettimään, onko hän jollekin rasite - voi ollakin joskus vanhempana kuten kuka tahansa meistä tehdessään erehdyksiä, mutta ei lapsena. Lapsi on viaton. Aikuinen kantakoon vastuun. En aio sitä kieltää ja kannan vastuuni. Silti voin kitistä omasta puolestani, jos omaa persettä kutittaa ja se on ihan omaa tyhmyyttäni ja oma asiani.
Ei sinulta odoteta enempää kuin olet valmis antamaan. Iso muutos on tapahtunut elämässä ja siihen totuttelu vienee aikaa sielläkin päässä.
Muutos sinänsä kyllä saattaa vaatia, että olisit valmis jakamaan ja muuttamaan elämääsi. Onhan se jo niin tehnytkin, koska kuitenkin tätäkin lastasi mietit ja hänen elämässään näyt haluavan olla läsnä. Ja lisää muutoksia on vielä edessä, kunhan Pöpökin Lauran masusta tulee perhettään ihastuttamaan.
Sanottakoon nyt vielä täällä internetin ihmeellisessä maailmassakin kuitenkin "ääneen", että huolimatta siitä mitkä välit "Tytin" äiskällä ja iskällä on keskenään nyt tai tulevaisuudessa, on ja pysykööt heidän välisenään.
Se mitä lapsen ja isänsä välille syntyy, tulkoot heidän keskinäisestä kanssakäymisestä. Eli katkeruuden siementä koetetaan kuitenkin välttää välittämästä eteenpäin, mikäli sellainen siemen sattuisi jostain ilmestymään.
Rahasta mä en kommentoi enää mitään. Siihen suhtautuminen olkoot itse kunkin oma asia.
Lähetä kommentti