Huolimatta rahahuolista, olen tilannut levyjä. Yksi niistä ilmestyy huhtikuun lopussa. Sen on väsännyt niskalaukauksella aikoinaan minut valloittanut Timo Rautiainen ja hänen mielenkiintoiselta vaikuttava bändinsä, jossa on Bodom-miestä, Nightwish-virtuoosia, jazz-äijää, entinen Niskis-basisti ja vielä yks näyttelijänä paremmin tunnettu heppu. Sinkku Punainen viiva kertoo kuolemasta elämässä, olipa se sitten minkä kuolema tahansa. Sanojen takana on häärännyt tuottajanakin toiminut Jarkko Martikainen. Kakkosbiisinä sinkulla on Göstan Leevi and the Leavings -klassikko Pohjoisen taivaan alla. Sinkkukin on tilauksessa, mutta levyä odotan vielä enemmän.
Mirolla on muuten mahatauti. Eilen sain rakkaalta vaimoltani puhelun, että Miro oli ripuloinut päiväkodissa housuunsa. Kävin hakemassa pojan kotiin, joka hoki koko matkan, että hänellä ei ole vatsatautia. Kotipihalla hän vielä aneli minulta, että ei kerrota äidille, että tuli ripuli. Sama jankkaus jatkui kotona. Illalla oltiin sit rupeamassa iltapuuron syöntiin, kun ilme muuttui oudoksi ja poika kävi äidinsä kannattelemana tyhjentämässä tavarat myös yläpäästä eli huusi valkoiseen torveen, kuten yksikin herra oksennusta kuvaili. Tai kuten tänään töihin ja esimiehilleni ilmoitin - "tuulee molemmista päistä". Jospa se siitä. Veemäistä vaan, kun pitää herätä miettien, että kenelle kaikille pitää ilmoittaa. Päiväkotiin, neuvolaan, töihin...ja hoitoapuakin ehkä huomiseksi vai kirjoittikohan se neuvolatäti mulle kaksi päivää sitä sairaan lapsen hoitovapaata tai oliko se nyt virallinen ilmaus vapaata sairaan lapsen hoidon järjestämiseksi. Anyway, let's not björk anymore!
5 kommenttia:
Poika ei halunnut kertoa edes äitille, että tuli ripuli, niin isi kertoi sitten koko maailmalle bloginsa välityksellä. Kyllä on pojalla ihmettelemistä, kunhan joskus tulevaisuudessa innostuu kaivelemaan internetin arkistoja. Nykyisellä informaationvälityksellä saa ihan eri kokoluokan traumoja aiheutettua lapsille kuin ennen vanhaan. Tai ehkä modernit lapset ei oo moksiskaan. Mistäpä minä tiedän.
Joo, koko maailmalle...onneksi netistä ei löydä juuri mitään, jos ei osaa etsiä, eikä suurinta osaa ihmisistä kiinnosta kenenkään tuntemattoman horinat.
Vähän aikaa sitten tosin sain kiinnostavaa tai "kiinnostavaa" kommenttia sähköpostiini Känni-lehden nettisivujen osalta, kun joku uskovainen herrasmies kertoi, että miten on lukenut mielenkiinnolla lehtiä, mutta myös kokeneensa surua ja tuskaa, kun lehdessä on ollut kännäysjuttuja ja niiden aiheuttamia kärsimyksiä lapsuudelle/lapsille jne. Tai jotain, en mä nyt muista, mitä se höpisi, olipahan vaan jotenkin outoa lukea sitä. Kai minä olen ajatellut, että ei noita juttuja lue muut kuin tutut. Tosin olihan se silloin aiemmin se tv-haastiskysymyksin...
Pitänee muuten pojaltani tiedustella, kunhan se on vähän isompi, että haluaako se itseään koskevat jutut hävitettäväksi netistä, jos koko internetiä tai erinäisiä sivuja, joihin olen kirjoittanut, on enää siinä vaiheessa olemassakaan.
No sitäpä minä juuri mietin, että kun kerran jotain internetiin laittaa, niin sitä ei saa sieltä enää poistettua. Ainakaan niin, että voisi olla täysin varma. On olemassa arkistoja, jotka tallentaa matskua netistä (esim. http://www.archive.org/), esim. googlen välimuistissa sivut säilyy tuntemattoman ajan, ja voipa kuka tahansa yksityishenkilökin tallentaa minkä tahansa nettisivun itselleen. Voisin kuvitella, että nykyajan ala-aste-ikäiset lapsetkin osaa etsiä googlesta luokkakavereidensa nimillä tietoa. Kunhan lapsi menee kouluun, niin kaverit voi katsoa netistä, että jaaha, sulla tuli sitten kakka housuun vuonna 2006. Minä en ainakaan olisi ala-asteella semmoisesta ilahtunut.
Ville, oletkohan sinä kenties vainoharhainen ;-)
No ei, onhan tuo varmasti totta, mitä sanot, siis siitä, että internetiin tungetut tiedot jää vaikka minne talteen ja joutuu mahdollisesti myös "vääriin käsiin". Itse mietin sitä silloin, kun tein Miron nettisivuja aikoinaan - sensuroin sen verran, etten pannut sinne poijan private partseja esitteleviä kuvia. Mut tekstiä on sitäkin enemmän ja jos niistä tulee ongelmia, niin tulkoon - nehän on kuitenkin tosijuttuja. Jos joku oikeesti haluaa loukata toista, niin onhan siihen parempiakin keinoja, kuin etsiä tietoja jostakin kolmevuotiaana koetusta vatsataudista. Kyllähän nuo jotkut julkkikset tuntuu ottavan herneen nenään esimerkiksi alastonkuvista, joissa eivät tietääkseen ole koskaan esiintyneet jne. Kuvamanipulaatiolla voi tehdä vaikka mitä kakkaa ja kirjoittaakin voi vaikka mitä valhetta. Että siinä mielessä lienee nykypäivänä enää mahdotonta varjella omaa "koskemattomuuttaan" internetissä.
Ei vara venettä kaada. Parempi katsoa kuin katua. Soittakaa Paranoid! jne...
Joo, saatan olla vähän liiankin varovainen ja pessimistinen. Mutta olen kyllä tyytyväinen siihen, että silloin kun mulla oli pahin teiniangstiaika, ei ollut vielä blogeja vaan tuli tuskailtua kirjallisesti lähinnä omaan pöytälaatikkoon.
Lähetä kommentti