J-iskän makaronilaatikko

Tyttäreni Vilmiina "tilasi" minulta aikoinaan reseptin "iskän makaronilaatikkoon", mutta en ole saanut aikaiseksi tehdä. Tässä se kuitenkin tulee. Ajattelin joka tapauksessa olla taas tänä viikonloppuna yhteydessä Vilmiinaan, joka nykyisin opiskelee Joensuussa logopediaa, joten kaikki muistutukset kotipuolesta lienevät mieleen. 

Makaronilaatikon pohjana on peruskastikkeeni, jota muuntelen sen mukaan, mitä mausteita käytän, mutta pohja on lähes aina samanlainen. Tämä on siis sitä "samaa paskaa", jota Kurun mukaan aina teen, paitsi että kastikevalinnalla ja maustamisella siitä saa myös helposti erimakuista. Makaronilaatikossa tätä voisi ja olen muistaakseni versioinutkin myös tomaattipyreellä, jolloin makaronilaatikko on huomattavasti tomaattisempi, tässä kuitenkin perusversio. Samoin käytin aiemmin lähes aina kookoskermaa tai kookosmaitoa, kunnes kolesteroliarvojen kohottua päädyin sellaiseen kasviskermavaihtoehtoon, jossa ei kookosta ole.

Jarkon makaronilaatikon tekoon kuluu aikaa 45-50 minuuttia ja valmistumiseen uunissa vielä 50 minuuttia lisää, joten tämä ei ole nälkäisen tai hätäisen hommaa. Teenkin tätä yleensä vain viikonloppuisin hitaan aamun ja pitkähkön aamiaspöydässä istumisen jälkeen. Jos ruoan valmistumisen tähtää esimerkiksi klo 13:een, kannattaa siis aloittaa aivan viimeistään 11:30.

Porkkanat: Kuori neljä isoa tai max 8 pienempää porkkanaa ja pilko ne siivuiksi. 

Muut kasvikset: Minä käytän paprikaa ja miniluumutomaatteja, sopivassa määrin. Siivua ne pieniksi. Itse jätän aina tomaateista kannat pois, vaikka olisivat minitomaattejakin :D

Makaroni: Keitä runsaassa vedessä esimerkiksi Torino-täysjyvämakaronia pussillinen. Veteen panen kaksi reilua teelusikallista pansuolaa.

Paistinpannun nostan tässä vaiheessa levylle ja lorautan siihen reilusti oliiviöljyä.

Härkis: Käytän ruoanlaitossa nykyään pelkästään härkistä pääasiallisena proteiininlähteenä (poikkeuksena munakas) ja parasta on pitkään säilyvä härkäpapusuikale, joka myydään tiiviissä paketissa esimerkiksi umamin tai valkosipulin makuisena, jälkimmäistä käytän useimmiten.

Maustaminen: Maustan riittävästi ja näkyvästi sekä maistuvasti, mutta en käytä kovin tulisia mausteita perheen maun mukaan. Eli lisään sitten kyllä itse ruokaan srirachaa tai muuta, mutta en esimerkiksi chiliä ruoanlaittovaiheessa.

Perusmausteitani ovat valkosipulijauhe, mustapippuri (tai curry, jos tekisin tästä basmati- tai jasmiiniriisin kanssa tarjoiltavaa ruokaa), paprikajauhe ja yrtit, joista yleensä aina rakuunaa sekä tässä tapauksessa myös pizzamaustesekoituspussin sisältöä, mitä siellä nyt kaikkea onkaan :) 

Pansuolaa lisään yleensä tässä vaiheessa myös paistettavaan härkikseen, mutta makaronilaatikon tapauksessa suolan voi jättää myös väliin, koska käytetään reilusti juustoa, joka on suolaista. Sinänsä kastike on tässä vaiheessa täysin vegaanista, vaikka en vegaani olekaan, mutta peruskastiketta voi siis tarjoilla myös vegaanille.

Lisää hetken härkistä mausteineen paistettuasi muut pilkotut kasvikset ja sekoittele hetken aikaa. Lisää sitten kasvipohjainen ruoka fraiche tai mitä nyt tykkäät käyttääkin. Itse tosiaan käytin yleensä aina kookoskermaa tai -maitoa, kunnes terkkari totesi, että kolesterolin takia kannattaisi suosia muita kasvispohjaisia kermatuotteita, joten tällä on menty (vaikka kaapissa on yhä ainakin kookosmaitoa) - tuosta saa myös valkosipuliversiota, tosin purkki on pienempi.

Lisättyäni ja sekoitettuani kasviskerman, lisään myös vettä. Jos tämä olisi normikastikkeeni, lisäisin ehkä vain desin, mutta koska tämä tulee uuniruokaan/laatikkoon, lisään vettä noin neljä desiä, käytän yleensä kasviskermapurkkia, jota käyttäen siis pari purkillista lisänestettä kastikkeeseen, joka saakin näyttää vielä keitolta :)

Tässä vaiheessa, kun "keitto" kiehuu, voi levyn panna ykköselle ja kannen päälle. Tässä vaiheessa makaronivesikin yleensä kiehuu ja annetaan kiehua ohjeen mukaiset 10 minuuttia, lopuksi sitten välikön avulla kiehutusveden kaato pois.

J-iskän makaronilaatikko ei ole vegaaninen ja siitä pitävät huolen juustot. Tärkein juustotuote on Koskenlaskija, joka toimii laatikon sisälmysten sitojana ja maustajana.

Pilko Koskenlaskija ensin ohuiksi siivuiksi, sitten siitä vielä pienemmiksi paloiksi.

Normaalisti käyttäisin juustoraasteena lähikaupasta löytyvää pizzajuustoraastetta 150g, mutta koska sitä ei jääkaapissa ollut, tehdään juustoraaste perusjuustostamme eli Oltermanni kevyempi 17%, jota raastetaan sen mukaan, miten paljon sitä haluaa :)

Juustoraasteen lisäksi kuorrute koostuu kahdesta tärkeästä komponentista eli auringonkukansiemenistä ja ketsupista. 

Kaapista kaivetaan tässä vaiheessa uunikulho, johon makaronilaatikon on sovittava; Kukkuralleen sitä ei kannata täyttää, koska tulee helposti uunissa yli. Uunikulhona käytän lasista versiota, johon ensin reunoille ja pohjalle riittävästi oliiviöljyä. 

Sitten aloitetaan kulhon täyttäminen kerros kerrallaan: Makaronia, kastiketta, koskenlaskijaa & toista tämä.

Kulho alkaa täyttyä, mutta tällä reseptillä ja käyttämälläni kulholla tilaa on vielä, kun kaikki makaroni, kastike ja koskenlaskijat on aseteltu kerroksittain. Kastikkeen kosteus takaa sen, että sisältö ei ole liian tiivistä ja kuivaa uunitusta ajatellen.

Tässä vaiheessa otetaan ketsuppia ja pursutetaan sitä reilusti ympäri kulhoa. Päälle ripotellaan yhtä reilusti auringonkukansiemeniä.

Auringonkukan siemenien päälle ripotellaan juustoraaste ja annos on valmis uuniin. Uunin lämpö 200 astetta ja ajaksi 50 minuuttia. 

Ruoka on valmis syötäväksi, kun kello soi, mutta tämä on hyvää myös hetken seisomisen jälkeen, joten sopii hyvin myös tilanteisiin, jossa syöjiä joutuu hetken odottelemaan :)

Luottamus, rakkaus, kiitollisuus

On yö, istun kotona koneen ääressä, juon kaljaa ja katson Somebody Somewhere -sarjaa, joka kolahtaa tällä hetkellä parhaiten. Ulkopuolisuus, vääränlaisuus, yksinäisyys. Mutta yksikin ihminen, joka huomaa sinut, on kiinnostunut sinusta juuri sellaisena kuin olet, voi muuttaa elämän suunnan. Eihän se elämä silti välttämättä helpotu, olipa tukena kuka tahansa, koska ei ongelmia voi väistää, ne täytyy kohdata, itse. Minäkin olen omani kohdannut, ja viimeinen puolikas vuosikymmen on silti tai siitä huolimatta ollut elämässäni ihanaa aikaa, koska kohtasin Niinan, jonka kanssa olemme luoneet suhteen, jota ilman kumpikaan ei halua tai voi olla. Ihaninta on, ettei tarvitse miettiä sitä, etteikö meitä olisi, koska me olemme yhtä, koko ajan, vaikka emme fyysisesti yhdessä olisikaan. Sellainen yhteys on jotain, jota olen aina toivonut, mutta johon en ole koskaan ennen uskonut kuin hetkittäin. Välillä pessimisti sisälläni yrittää todeta, että et usko nytkään, mutta ei tämä ole uskon asia. Tiedän, että ihmissuhteet väljähtyvät, arkipäiväistyvät ja rakkaus tai joku side, mitä näitä on, alkaa haurastua, kunnes katkeaa, jos on katketakseen. Se on inhimillistä ja elämää, joten ei siinä mitään. Mutta jos suhtautuu elämään, kuten minä, että on vain tämä hetki, ja tulevaisuus on varsin lyhyt ajatus tulevista viikoista tai korkeintaan kuukausista, niin silloinhan loppuelämän mittaiset suunnitelmat ovat varsin päteviä. Jos loppuelämän näkymät ovat tässä, nyt ja kohta, niin miksi ei voisi ajatella, että ollaan yhdessä loppuun saakka. Eikä sillä ole minulle kovinkaan suurta merkitystä nyt, mitä tulee tai on oleva, vaan minulle riittää se, mitä on nyt ja se on niin hyvää, kuin olla voi. Okei, itseeni en ole tyytyväinen, en ylipainooni, alkoholin käyttöön tai näköalattomuuteen, laiskuuteen ja elämisen ajoittaisessa merkityksettömyydessä vellomiseen. Mutta hyvät asiat ovat niin iso vastapaino, että väkisinkin olen vähän väliä onnellinen. Vähän lisää laulua ja vähän vähemmän juomista jos vielä ois, niin oispa kiva. Tätä olen kirjoittanut Punk IPA lasissa ja Aili Järvelä kaiuttimessa. On se hieno laulaja. Äsken tuli hitonmoiset kylmät väreet, kun Aili lauloi kaihoten ”etten jää ilman sua”. Se olisi kyllä katastrofi, jos jäisin ilman Niinaa. Mä olen jo tarpeeksi monta naista tavannut, että tiedän, että kukaan ei mua katso tai tule katsomaan samalla lailla kuin Niina. Tämä on viimeinen mahdollisuuteni rakastaa ja olla todella syvästi ja aidosti rakastettu tässä elämässä. Pidän siitä kiinni, ja luotan siihen, että riittää, kun olen oma itseni, vahvuuksineni ja heikkouksineni. Elämää ei voi elää täysillä ilman, että luottaa siihen, rakkauteen. Minä luotan, minä rakastan.




Olen minä kuolemaakin miettinyt. Ja ehkä liian usein Niinallekin puhunut siitä, kuinka kuolema voi tulla yllättäen, milloin vain, ehkä ensi yönä. Jos tämä jää viimeiseksi kirjoituksekseni, niin toivon, että se otetaan vastaan sellaisenaan, ilman opetuksia elämästä, rakkaudesta tai varsinkaan minkään sortin viisaudesta, koska ei kukaan viisas valvo ja juo kaljaa keskellä yötä miettien elämänsä päättymistä. Jos tämä kuitenkin viimeinen kirjoitus olisi, haluaisin sanoa muutaman sanan ihmisille, joiden toivoisin jatkavan elämäänsä ilman minua mahdollisimman täysipainoisesti. Lapseni, ihana ja herkkä ja innostuva Miro, toivottavasti tulevaisuutesi on ammattisi saralla onnistunut ja saat sellaisen uran - mutta ennenkaikkea sellaisen perheen - kuin olet halunnut. Vilmiina, uskon, että sinusta tulee elämäsi polulla viisas, lempeä ja osaava puheterapeutti, mutta myös aivan mielettömän ihana kumppani, ystävä, äiti ja ihminen, jolta ei puutu sydäntä vähäosaisille. Kuru, minä niin rakastan naurusi ääntä, vaikka kuulenkin sitä usein vain öisin, mutta silloin tiedän, että koet onnen hetkiä ja toivon, että ne kantavat elämässäsi hyvään loppuun saakka. Aarni, on aivan mielettömän mahtavaa nähdä kasvuasi ja minusta tuntuu, että meissä on lopulta paljon samaa. Kunhan pääset kokemaan maailman omana itsenäsi ja huomaat, että sinusta pidetään ja saat olla ystävä, rakas, ehkä joskus jopa vanhempi, niin koet varmasti kaiken sillä lempeydellä, joka sinusta säteilee. Laura, kiitos kaikesta, toivon, että saat elää loppuelämäsi pääosin onnen hetkiä kokien ja olen niin onnellinen, että kohtasit Huliksen, koska ilman häntä sinulla olisi jäänyt kokematta paljon. Ihminen tarvitsee toista ihmistä, ja usein aika montaa, ennenkuin pääsee kokemaan kaikkia niitä asioita, joita tarvitsee kokea. Kiitos siis myös rakkaille serkuilleni ja tärkeimmille ystävilleni, ilman teitä en olisi minä; En ilman Juhaa, Kimmoa, Aldinia tai Piia-serkkua, enkä heitä, ystäviä, tovereita, kavereita, sukulaisia, jotka ovat taakse jääneet, vaikka ovat jossain vaiheessa elämääni minua muokanneet. Iskä ja äiti, kunpa teistä aika olisi jättänyt ennen minua, mutta jos nyt niin hassusti kävisi, että kuolen ennen teitä, niin perkele, en tarkoittanut. Olen minä miettinyt, että mitä iskä ja äiti teidän hautajaisissanne sanoisin, ja onko sillä loppujen lopuksi mitään merkitystä. On kai sillä, jälkeenjääville, koska ei niitä bileitä kuolleille pidetä vaan sureville. Äidistä sanoisin, että muokkasit minusta sellaisen miehen, mikä minusta tuli, ja osoitit – ja opetit - vahvuutta, lujuutta, määrätietoisuutta sekä sen, että kovan kuoren allakin voi sykkiä rakkaudentäyteinen lämmin sydän. Ja iskä, luulen, että jäit paitsi oman isän rakkautta ja siksi itsellesikin sen näyttäminen oli sinulle vaikeata, josta syystä peitit sen pitkään sekoilun alle (kukapa ei, nimimerkillä ”kokemusta on”), mutta kun sinusta tuli isoisä, näin sinusta sen rakkauden, joka sisälläsi aina oli, joten en ole tippaakaan katkera. Rakastan teitä, vanhempani, aina, vaikka en sitä teistä ”erottuani” osannut koskaan osoittaakaan.




Ja miksikö kuolemaa olen miettinyt? No, väistämättähän se lähenee. 52 vuotta tuli täyteen tällä viikolla ja samalla viikolla saman ikäinen 52-vuotias Tompa eli At The Gates -bändissä (legendaarinen Göteborg-skenen death metal -yhtye) vaikuttanut laulajakin delasi. Vähän aiemmin kuoli Brent, Mastodonin kitaristina tunnetuksi tullut ja itselleni tärkeän ”Workhorse”-biisin karjuja (”Work fucking sucks!”) 51-vuotiaana. Sitä ennen delasi yllättäen Gentseissä vuosikausia mukana ollut Manne. Väkisinkin alkanut miettiä, onko minun vuoroni kohta, teini-ikäisestä sydänvaivoista kärsineenä ja ei-aina-niin-kovin-kevyttä-ja-terveellistä elämää eläneenä. Jos tämä siis olisi viimeinen kappale, jonka koskaan kirjoitan, haluaisin sanoa, että vaikka elämä on välillä sietämättömän kevyttä (juu nou wod ai miin tai kuten Leksa aikanaan sanoi ”wad juu wand”), se on myös raskasta, kuten raskain musiikki, vaikka ei olisi mitään syytä siitä valittaa, koska elämä on. Elämäni on ollut elämisen arvoista ja siitä on tehnyt sen arvoista rakkaus läheisiin, musiikkiin ja nautintoihin. Pitäkää hauskaa. Tai, koska en ajatellut kuolla vielä, pidetään hauskaa jatkossakin. Rakastan elämää.