Hyvää iltaa Ajankohtaisesta
arkisesta! Tänään aiheina muun muassa Lapsiperheen arki, jossa
lyhyt katsaus lapsikatraan kehittymiseen sekä isän keskivartalon
rakennukseen. Penkkiurheiluakin on käytävä läpi, koska onhan taas Futiskesävuosi. Ajankohtaisen arkisen Viihdenurkkauksessa käydään
läpi pääasiassa tv-sarjoja sekä piipahdetaan musiikkimaailman
ilmiöiden äärellä.
 |
| selfie Kopsalan portailta 5 viikkoa sitten |
Niin se vaan on, että elämän
etenemisen huomaa lapsista. Ja vähän vanhuksistakin, mutta ei niin
selkeästi. Jonkin verran sen huomaa kyllä peilistäkin ja siitä,
että kun töissä könyän (jo 15:ttä vuotta KAKS:lla :o) pöytien alla
koneiden kimpussa, niin kumpu tulee välillä ikävästi eteen, mutta
ei kait siinä, niin kauan ku keho taipuu ja liikun mielelläni
(ainakin töissä), niin ei ole mitään hätää.
M15V on pian suorittanut
oppivelvollisuutensa ja nauttii tällä hetkellä elämästä
Ródoksella, luokkaretken merkeissä. Ehkä ne kaikki leivotut kakut
(ja minun tiskaamat leivontakamat), sukat ja herkut eivät menneet
hukkaan, ehkä matkailu avartaa? Vaihdettuani viestejä poijan kanssa
totesin, että on se vaan fiksu poika. Kliseinen ”pojasta polvi
paranee” on jälleen huulilla. Sitä voi tietysti mitata monella
mittarilla, mutta näen jo nyt, että ainakin fiksuudessa,
elämänarvoissa ja toisten ihmisten huomioonottamisessa poikani on
ikäisekseen hyvällä tiellä.
V12V käy edelleen viikottain luonamme
ja se katkaisee mukavasti arjen aherruksen. Teen tuolloin lyhyemmän työpäivän
ja käymme tyttären kanssa läpi viikon tapahtumat, vietämme ukin ja mummun ansiosta
piirakkapäivää, pysymme yhteyksissä. Tottakai se on
erilaista kuin poikain kanssa, kun tytärtä näkee vain kerran
viikossa, mutta siinäkin ajassa ehdimme yleensä kuroa umpeen elämänmenoa ja pysymme läheisinä. Meille on muodostunut hyvät arkiset rutiinit myös keskiviikoille, joten mitään "erikoista" ei tarvitse yrittää tehdä, vaan ollaan vaan ja öllötellään.
K11V on musamies, videomies ja asioiden
suunnittelua harrastava äänimies. On upeata seurata poikasta, kun
tämä innostuu suunnittelemaan peleissä kenttiä, erilaisia
värkkejä ja rakennuksia. Iltaisin sängyssä jatkuu monesti
piirtämällä omanlaisensa suunnittelusessiot. Ja aina kuulokkeissa
soi musiikki. Välillä huolettaa tämän visionäärin puolesta, kun jämähdys sohvalle makaamaan on houkuttelevampaa kuin mikään muu tekeminen, mutta aina sieltä on noustu.
A9V on pieni ja pippurinen oman tiensä
kulkija, joka tunnistaa ja tarvitsee asiat, jotka antavat elämään
tarvittua järjestystä. Tietyt ruoat, juomat ja
joka-aamuinen peiton särmäys reunoja myöten antavat järjestystä
kaaokseen. Koulu sujuu hyvin, koska se on järjestynyttä toimintaa.
Pelit ja videot vievät elämässä suurimman mielenkiinnon, mutta
lukeminenkin maistuu, varsinkin kiinnostava sellainen. Kaikki mitä
poika saa itse valita, rules ok. Se pätee niin ihmisiin kuin
kiinnostuksen kohteisiinkin.
--
 |
| Travian fi2 -servun tili "pakananyrkki" |
Kuuluisat viimeiset ajatuksenihan olivat ”löysin kivan strategiapelin, jota voi pelata 15 minuuttia päivässä”. Huutonaurua! Olen pelannut Traviania ehkä keskimäärin kaksi tuntia päivässä viimeiset kymmenen vuotta, miinustettuna puolen vuoden tauko pelistä parin ekan vuoden jälkeen sekä kaikki päivät, jolloin olen ollut humalassa tai krapulassa. Niitäkin on kyl liikaa, d’oh. Joinain päivinä Travianiin on mennyt 10 tuntia, joinain ehkä oikeasti se 15 minuuttia, mutta koko ajanhan tuommoinen 24/7 peli mukana kulkee. Kännykkäversiota ei Travian ”Legendsistä” (on siitä uudempikin graafisempi versio olemassa, mutta ketä kiinnostaa) edelleenkään ole ja jos en pääsisi läppärin tai pöytäkoneen ääreen, niin siihenpä se peliura sitten loppuisi. Toistaiseksi en ole joutunut/päässyt eroon em. laitteista, joten pelit jatkuvat. Parhaimmillaan olen pelannut neljää servua yhtä aikaa lähes tosissani, tällä hetkellä kahta. Tosissani en tosin pelaa enää ollenkaan, koska ei huvita. Liian raskasta, ei huvien pitäisi olla raskaita, vaan hauskaa ajanvietettä. Travian on pääsääntöisesti pitkäpiimäistä tylsääkin tylsempää nakuttelua, mutta juju onkin yhteisöissä, jotka netissä touhottavat niin pelistä kuin muustakin elämästä sen ympärillä. Olen saanut Travissa ystäviä (mm. rakas ystäväni Guine) ja vihamiehiä (jos jotakuta joskus pitäis vetää turpaan, niin vetäisin Kekkkosta, ärrimurr!) sekä joukot kavereita ja satunnaisia seuramiehiä ja –naisia. Vähän niin kuin elämässä yleensä, on monet kaverit jääneet taakse ja niitä sit muistellaan kaiholla, mutta elämä etenee ja vaikka ”ennen oli kaikki paremmin”, niin on mielestäni parempi elää edelleenkin vain tätä päivää. Jos jokin Travianin peluussa kaduttaa niin se, että olen tunkenut saksalaisille pelintekijöille kuukausittain rahaa jo sen kymmenen vuotta. Eihän Travi toki kallein harrastukseni ole, siitä on kalja pitänyt huolen (sic).
--
Musiikkipuolella elän Spotify-aikaa, joka perustuu soittolistoihin – kokonaisia levyjä tulee kuunneltua harvemmin. Yhden levyn (Maanalaiset) tilasin kannatussyistä (vaikka sekin on Spotifyssä), mutta muuten olen sen varassa, mitä löydän netistä ja Spotifystä. Soittolistoja on monta aihepiirien mukaan, mutta ”hittikokoelmani” Jarkon koottuja sisältää tällä hetkellä n. 1200 biisiä ja siihen tulee viikottain 0-10 biisiä - välillä ei pitkään aikaan mitään, sitten useampia kerralla. Kuuntelen kokoelmia yleensä viimeisimmästä lisäyksestä alkaen, joskus artistijärjestyksessä, joskus satunnaisella. Viime aikojen ”hitit” ovat olleet poikkeuksellisen rankkoja, koska monesti listalle valuu sekalaista poppia, rokkia, räppiä, edm:ää ja milloin mitäkin. Viime aikojen lisäyksiin kuuluu kuitenkin kolme raskaampaa vetoa: Stam1nan ”Elämänlanka”, Maj Karman ”Osa minusta kuolee” ja jo mainitun Maanalaisten ”Paska”. Tykkään siis punk-/räyhähenkisestä rokista, jossa on jotain, mikä minua ”koskettaa”. Joskus se koskettaa sydäntä, joskus sielua ja joskus vaan lauluhermoa, satunnaisesti myös nauratus- tai ajatushermoja.
Stam1nalla on minulle erityinen historiallinen merkitys, koska löysin bändin keväällä 2005, joka oli vaikea vuosi ihmissuhdesotkuineen. En ole todellakaan jaksanut innostua kaikesta bändin tekemisestä, vaikka olenkin iloinen, että heidän jo 1996 alkanut taipaleensa on jatkunut ja jatkuu upean tekemisen merkeissä. Syksyllä ilmestyvän levyn sinkkuraita ”Elämänlanka” julkaistiin siis vähän aikaa sitten ja siinä on mielestäni jotain menneisyyden kaikuja, haikeata elämän filosofointia, sukupolvien välistä fiilistelyä ja huikea ”Matkaan!” –huudahdus, joka tarttuu mieleen ja soi sieluun. Odotan levyä innolla.
 |
| Stam1na |
Maj Karma ei ole itselleni kolahtanut aiemmin juuri ollenkaan, tosin en mene sanomaan muuta aiheesta, koska en siis ole bändiä koskaan aktiivisesti kuunnellut. Ainoat suosikkilistallani olevat biisit ovat Herra Ylppö & Ystävät –kokoonpanon ”Riisu siipesi” ja ”Horros”, ja onhan Herra Ylpön ääni hyvinkin tunnistettava ja jossain määrin maaginen (vaikkei ihan kasarityyliin ts. Alangot). Nyt kuitenkin Herra Ylpön emobändi (sic) Maj Karman kappale, joka on niin hienolla tavalla itseironinen ja hauska, että ei voi kuin nauttia koko ajan. Biisi alkaa jyräävän hevahtavalla riffillä ja tällaiselle angstisuudessaan aika ajoin rypevälle sympaattisuudessaan mielenräjäyttävällä tokaisulla ”Miksi mikään ei kiinnosta? Miksi mikään ei kiinnosta?” Eikä paljon jäädä jälkeen jatkossakaan: ”Osa minusta kuolee toisten seurassa. Osa minusta kuolee paskanjauhantaan.” Legendaarista. Erakon anthem on syntynyt!
”Paska” ei häviä paljoa edellisille. Sairaan kova bassoriffi ja punkkiin sopivat sanat. Kaunis pohjola on yltä päältä paskassa ja paskaa valuu ”sun suustas, kun sä avaat sen”. Jotta tulevaisuusvisiokin olisi täytetty, niin ”ei täällä ole kukaan siivoamassa sun jälkiäsi, eikä tosiaankaan pyyhkimässä sun persettäsi.” Välillä alatyyli on vaan pakko, ja punkkiin jos johonkin se sopii kuin nappi otsaan. Kovaa paskaa.
Bubbling under: Saatanallisten Vain elämää –sessioiden Terhi Kokkos –veisut ”Amen” ja ”Sirpa” nyt vaan ovat mahtavia vetoja. Nyt meni katu-uskottavuus, mutta onneksi sitä ei ollut ennestäänkään :D Lisäksi tanssijalkaa vipattaa sheitanasti modernin elektronisen musiikin parhaimmille Ranska-viboille (Daft Punk, Sébastien Tellier yms) ja koko historialleen kumartava britti-elektron isoisäkaksikko Orbital, jonka ”Tiny Foldable Cities” on parasta Orbitalia vuosikausiin. Erikoismaininta täytyy antaa aavikkobluesin kruunaamattomalle kuninkaalle Bombinolle, jonka ”Imuhar” on soinut mun päässä varmaan kuukauden, aika ajoin. Mitään en tajua jutuista, mutta väittäisin, että tunnelma välittyy!
--
Televisiokatsauksen vuoro. Oikeastihan en katso ”televisiota” juuri ollenkaan. Menneitä jääkiekon MM-kisoja oli pakko tiirata vähän töllöstä, kun oikeasti se striimaus ei sovi näemmä mainostelevision agendaan. Eipä siinä, menettävät paljon potentiaalisia katsojia nuoressa nettinatiivien kansassa, josta monet eivät edes omista tv-vastaanotinta, mut omapahan on häpeänsä. TV-katsauksessa käyn siis läpi viime aikojen parhaita ”TV-sarjoja”, joka sanana jäänee myös Suomessa ajan kanssa historiaan, kunhan striimaus-palveluiden sarjat valtaavat loputkin kotitaloudet. Tulevaisuudessa kaikki tulee siirtymään nettiin, kunhan se toimii kaikkialla yhtä nopeasti kuin TV antennin kautta nykyään.
Bosch on kodinkonemerkki, mutta myös yksi viime vuosien parhaimmista poliisisarjoista. Hieronymos ”Harry” Bosch on Los Angelesin poliisin henkirikosyksikön etsivä, jonka elämää seurataan sarjassa pääasiassa työn, mutta myös perheen kautta. Harry Bosch on Michael Connellyn luomus. Connelly on entinen toimittaja ja vuodesta 1993 kirjoja – lähinnä Harry Boschin tarinaa – tehtaillut (rikos-/dekkari-)kirjailija. Bosch-kirjoja on ilmestynyt vuodesta 1993 alkaen 17, jonka lisäksi Harry Bosch on esiintynyt myös neljässä muussa Connellyn rikosromaanissa yhtenä henkilöistä. En ole lukenut yhtään Connellyn romaania, mutta Bosch-sarjan ensimmäiset neljä kautta ahmittuani voi olla, että tulevaisuudessa tulen niitä lukemaan. Vitoskauden pitäisi ilmestyä ensi vuonna.
 |
| Hieronymos "Harry" Bosch |
Mikä Boschissa sitten kolisi
meikäläisen ”sarjahermoon”? Noh, Titus Welliver on ensinnäkin
kerrassaan loistava pääroolissa. Miestä on saattanut nähdä
sivurooleissa vaikkapa Sons of Anarchyssa, mutta nyt pääroolissa
hän vetää koko sarjan läpi vaikeasti tunteitaan näyttävänä,
lapsuuden traumojaan yhä läpikäyvänä kivenkovana soturina.
Boschin menneisyydestä kerrotaan pikku hiljaa enemmän: Hänen
äitinsä on ollut prostituoitu, hänen äitinsä on murhattu hänen
ollessaan teini-iässä, aikuisena hän on käynyt kolme kertaa
sodassa (Irak, Afganistan x 2). Hän on eronnut ja tytär on juuri
muuttanut kolmen vuoden Hong Kongissa asumisen jälkeen lähelle, Las
Vegasiin, äitinsä, Boschin ex-vaimon ja tämän uuden miehen
kanssa. Bosch rakastaa työn vastapainona jazzia - ja tytärtään (sekä selvästi myös ex-vaimoaan). Hän alkaa sarjan
edetessä rakentaa uudestaan suhdetta jo teini-ikään ehtineeseen
tyttäreensä ja se antaa – varsinkin itselleni, kerran viikossa
omaa tytärtäni tapaavalle isälle – isosti kosketuspintaa Harry
Boschin sielunmaisemaan. Toisaalta hänen elämässään on vain työ,
mutta toisaalta tytär tulee sarjan edetessä koko ajan enemmän
mukaan kuvioihin ja laajentaa Boschin tunneskaalaa. Jos Titus
Welliver tuo jotain rooliin, niin se on valtava karisma, joka
välittyy hänestä koko ajan, vaikka mies ei näyttäisikään
isosti ulospäin tunteitaan.
Pikku hiljaa Harry Bosch kietoo
pikkusormensa ympärille ja sarja on ahmittava nopeasti. Tytär,
ex-vaimo, työpari (myös hyvin karismaattinen Jamie Hector, roolinimi
Jerry Edgar) ja LAPD Homicide -osaston muu väki alkaa myös koko
ajan tulla sarjan edetessä enemmän tutuksi ja vaikka sinänsä sarjassa ei
ole mitään uutta ja ihmeellistä, niin jollain tavoin löysin itse
siitä samanlaista ”syvempää”, mieleenpainuvaa ja siellä
pysyvää draamaa kuten vaikkapa aikoinaan NYPD Blue -sarjan Andy
Sipowiczin ja hänen syvästi inhimillisen kamppailunsa kanssa. Siinä
missä Sipowicz kamppaili inhorealistisessa New Yorkin
rikosmaailmassa oman menneisyytensä, alkoholismin, väkivallan ja
oppimiensa ennakkoasenteiden kanssa, Boschin kamppailu tapahtuu
aurinkoisessa Losissa ja eniten hänen omassa mielessään. Siinä
missä Sipowiczin tarinaa oli aika ajoin todella vaikeata seurata
rujon ja raa'an realismin potkiessa päähän, on Boschin tarina
erilaisella tapaa kiehtova, mutta mielestäni yhtä lailla
koskettava. Dennis Franz on ehkä kaikkien aikojen näyttelijä, mitä
poliisirooleihin tulee, mutta Titus Welliverin Harry Boschissa on
jotain varauksettoman hienoa ”Hollywoodia”, jota vain rakastaa.
Ei sillä, etteikö Andyllekin nostaisi hattua, mutta jää
nähtäväksi, pystynkö koskaan katsomaan NYPD Blueta uudestaan - sen
verran kova ja kylmä maailma sen ympärillä pyöri.
Sota-aiheinen 10-osainen The Pacific
oli viimeisimpiä katsomiani ”sarjoja”, tosin tässä tapauksessa
puhutaan ”minisarjasta”, joka ei jatku kaudesta toiseen. Panostus
näkyi ja The Band of Brothers -minisarjan pikkuserkku keskittyi
Yhdysvaltain merijalkaväen Tyynenmeren sotanäyttämöön toisessa
maailmansodassa. Sarjassa seurataan päähahmojen kautta erittäin
rujoa ja likaista (sanan kaikissa merkityksissä) sotimista eri
saarilla japanilaisia vastaan. Innostuin sen verran aiheesta, että
tilasin sen pohjana olleen yhden päähenkilön oikean elämän
vastineen kirjoittaman kirjan ”With The Old Breed”.
CB Strike on uusi sarja kirjasarjan
pohjalta, jolle jatko riippuu siitä, tuleeko kirjoja lisää. Harry
Potterin luojan J. K. Rowlingin salanimellä Robert Galbraith
kirjoittama kirjasarja (kolme ilmestynyttä romaania, neljäs
tulossa) Cormoran Strike -nimistä yksityisetsivää ja hänen
apulaisekseen, mutta myöhemmin myös tärkeäksi työpariksi
muuttuvan Robin Ellacottin seikkailuja. Hiton symppis sarja kaikkien
poliisisarjojen ja jenkkipaatoksen keskellä. Pääosanesittäjä Tom
Burken karisma riittää haastavassa pääroolissa, jossa joutuu
paljon lukemaan Cormoran Striken kasvoilta, koska jäyhä etsivä ei
paljon meteliä itsestään pidä, mutta on kuuluisan rokkitähden
poika ja siksi julkinen eläin. Assistantiksi tulevaa Robinia
näyttelee valloittava Holliday Grainger, joka saa vipinää
Cormoranin punttiin ja sähköistää tunnelman, sekä saa
etsivätoimiston menestymään. Tykkäsin ja voi olla, että tämäkin
sarja saa meikäläisen vielä kirjojen pariin...
 |
| Robin Ellacott & Cormoran Strike |
Barry on uusi mustan huumorin sävyttämä
sarja palkkatappajasta, joka innostuu harrastelijateatterin
toiminnasta. Upeita sivuhahmoja (mm. loistava armenialainen
dandy-gangsteri) ja teatterilaisten touhut yhdistettynä Barryn
synkeään ammattiin, josta mies yrittää pyristellä irti,
aikaansaavat parhaan viihde-/huumoripläjäyksen pitkään aikaan.
Mielenkiintoista nähdä, jatkuuko sarja tämän jo päättyneen
ensimmäisen kauden jälkeen ja mihin suuntaan se seuraavaksi
lähtisi, koska jatkossa hahmoista ei saa ainakaan irti yhtä
hupaisaa uutuudenviehätystä.
Here and Now on Alan Ballin (mm.
American Beauty, Six Feet Under ja True Blood) mielenkiintoinen
perhedraama, jossa on tosin myös omituisia ja mystisiä elementtejä,
josta syystä sen jatko ensimmäisen kauden päätyttyä on
avoinna...silti hahmokatraassa on todella mielenkiintoisia tyyppejä,
joista kaivetaan esiin menneisyyden traumoja ja käsitellään
perhedynamiikkaa tuoreella ja mielenkiintoisella tavalla. Tykkäsin
kyllä ja tällaisia sarjoja tarvitaan, jossa kaikki ei ole ihan sitä
miltä näyttää, mutta mystiset elementit tuntuivat silti välillä
jopa syövän pois draamallisia aineksia...
Kesken olevia sarjoja eli jaksoja
katsomatta tai tulossa katseluun lähiaikoina: Gomorrah (italialainen
mafiasarja – piristävää nähdä muutakin kuin jenkkien ja
brittien tv-tuotantoa, ainoastaan Ruotsi-Norja-Tanska -akselilta ovat
löytyneet muut muutamat kiinnostavat sarjat, kuten Silta ja Skam),
The Expanse (Scifin uusimpia isoja tulokkaita, pahasti vaiheessa, kun
alettiin katsoa kolmikolla minä, vaimo ja M15V eikä oikein ikinä
näköjään joudeta yhdessä telkkarin ääreen...), Poldark
(historiallista draamaa isolla D:llä, muutama jakso ois
viimeisintä kolmatta kautta vielä katsomatta), Fear The Walking
Dead (zombie-apokalyptistä heiluntaa pääsarjan spinoffissa, hyvin
vaihtelevissa fiiliksissä, mutta toistaiseksi 4. kausikin on ollut
ihan mielenkiintoinen). Uusimpana Yle Areenasta seuraamani Top of The Lake: China Girl, joka on todella kylmäävän kiehtovaa katsottavaa; Siinä jää zombiet ja muut kakkoseksi kauheuksissa ihmispsyykeä syvältä luodattaessa.
Odotan lisäksi seuraavien sarjojen
uusia kausia: Catastrophe (3 kautta tehty, tummahkoa huumoria ja inhimillistä draamaa brittiläisamerikkalaisessa kontekstissa), Vikings (History
channelin viikinkisarjan vitoskausi jatkuu syksyllä), The Last
Kingdom (Bernard Cornwellin viikinki-kirjasarjan televisioversion
kolmatta kautta kuvataan parhaillaan – näitä kirjoja olen myös
lukenut!), Outlander (Diana Gabaldonin kirjasarjasta tehty loistava sarja – varsinkin 1. kausi oli jotain ennennäkemätöntä tv:ssä
– jatkuu 4. kauden merkeissä loppuvuodesta), Orange is the new
Black (viime vuosien piristävimpiä sarjauutuuksia naisvankilan
elämästä, huumorin täyttämän draamasarjan woman power
-fiilistely jatkunee tänä vuonna 6. kauden merkeissä), Peaky
Blinders (tyylikkään brittiläisen gangsterisarjan 5. kausi alkanee
loppuvuodesta), The Crown (brittien kuningasperheen vai pitäisikö
sanoa kuningatarperheen historiaa mielenkiintoisesti luotaava sarjan
3. kausi alkanee loppuvuodesta), Game of Thrones (George R.R.
Martinin kirjasarjasta tehty massiivinen tv-adaptaatio päättyy ensi vuonna
viimeisen 8. kauden merkeissä), The Walking Dead (zombiesarjojen
aatelia olevan sarjan 9. ja ehkäpä jo viimeinen kausi startannee
loppuvuodesta) ja viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä Better Call Saul (Breaking Badin riemastuttavan outo spinoff, joka lähtee neljännelle kaudelleen loppuvuodesta).
--
Palataanpa maan pinnalle
sarjamaailmasta. Pysytään kuitenkin viihdemaailmassa, sillä
sitähän se penkkiurheilukin on, eikös! Kuluneen futissarjakauden
aikana sain jopa katsottua muutaman Tottenhamin matsin ja parhaana
kokemuksena täytyy pitää (kun pystit jäi saamatta jälleen
kerran) liigamatsia Manurea vastaan, koska katsoimme sitä Aldinin
kanssa Kukossa ja voittohan siitä Spursin plakkariin napsahti. Come
On You Spurs!
 |
| Zizou juhlinnan kohteena |
 |
| Mo "The Egyptian King" Salah |
Odotellessani Spursin siirtymistä
voittokantaan joudutaan ”tyytymään” Mestareiden liigan
finaaliin Liverpoolin ja Real Madridin välillä, jossa oma kannatusvaakakuppini on tällä kertaa isälleni
rakkaan punaisen puolella, vaikka kuten Juha totesikin,
Liverpool-fanit ovat ilkeilleet Spursille ja Kanelle siihen malliin
kauden mittaan, että sympatiapisteitä ei jaella. Silti, onhan Klopp
muovannut Liverpoolista joukkueen, joka yksittäisissä
otteluissa on saanut pystyyn sellaisen shown, että hurlumheita on
ollut todella nautinnollista katsoa. Hyökkäyskolmikko Mané,
Firmino ja Salah ovat nuijineet kumoon kaksiosaisissa otteluissa
Porton 5-0, Man Cityn 5-1 ja välierässä AS Roman 7-6. Jos jotain,
niin maaleja voi siis finaalissakin odottaa. Egyptiläinen Mo Salah
on myös mielettömän kiinnostava persoona ja pelimies, jota seuraa aina
mielenkiinnolla. Eikä tartte paljon vastapuolenkaan ajatella bussia
parkkeeraavan maalin eteen, siitä pitää kaksi edellistä
Mestareiden liigan pyttyä nostanut Real Madrid huolen, ”Minä olen
kaikkien aikojen jalkapalloilija” aka Cristiano Ronaldo keulillaan.
Jos voitto tulee, se on historiallinen ja tekee päävalmentaja
Zizousta elävän legendan myös valmennusvastuussa – pelaajanahan
Zinédine Zidane oli yksi kaikkien aikojen parhaista, vaikka urasta
muistetaankin ehkä parhaiten sen päättänyt pusku 2006 MM-kisojen
finaalissa; Zizouta koko pelin ajan hiostanut Materazzi onnistui
supattelemaan jotain, joka käänsi lopulta kupin nurin, jonka
jälkeen Z puski näyttävästi M:ää rintaan ja sai punaisen kortin
(ja Italia voitti lopulta mestaruuden rankkiskaballa). Edit after the game: Ramos on törkyläjä - Mo Salah likvidoitiin ja Poolin peli saatiin totaalisesti sekaisin. Benzema oli tulessa, Ronaldo ihan pihalla. Bale vanha karkuri (ex-Spurs) loisti, Karius munasi kaksi kertaa järjettömän pahasti. Zizoulle ja joukkueelle kaikki kunnia, paitsi Ramos on törkyläjä.
 |
| Harry Kane, captain of England |
MM-kisoista puheen ollen, kesällä
nekin ovat taas edessä, loistavaa! Ainoa intoa sumentava tekijä on
kisojen pitäminen Putin-landiassa, mutta toivoa pitää, että
Venäjällä saadaan huliganismi ja muut lieveilmiöt kuriin, eikä
Putin saa ainakaan propagandahurmospisteitä hirveästi kerättyä.
Hirveästi ennakko-odotuksia ei ole, mutta Englanti-fanina tietysti
Spurs-miehiä Kanea, Deleä, Dieriä, Rosea sekä hieman yllättäen
kisakoneeseen hypännyttä Kieran Trippieriä pitää kannustaa.
MM-kisojen hienointa antia ovat kuitenkin yleensä joukkueet, jotka
ylittävät ennakko-odotukset, joten näissä kisoissa voisi tiirata
esimerkiksi Egyptin tai Tanskan (Spurs-mies Eriksen!) jengien
edesottamuksia.
Hyvää jalkapallokesää ihmiset!
