Ei kiusaamiselle! - kaksi vaikuttavaa dokumentaaria

Kiusaaminen – enkä tarkoita pelkästään mitään ”hehheh, sinulla on isot dumbo-korvat” –tyylistä naljailua, jollaista itse koin ala-asteella (ja josta kylläkin ahdistuin suuresti ainakin joksikin aikaa, jonka takia jouduin välitunneilla painimaan naljailijan kanssa, ja jonka vuoksi itkin kotona äidilleni) – on pahimmillaan uhkailua, sanallista ja ruumiillista väkivaltaa, pahoinpitelyä, hengenvaarallista rääkkäystä ja kuolemanvaarallista kiusatun maahan lyömistä (sekä kuvainnollisesti että oikeasti). Tätä tapahtuu tänäkin päivänä ja kahden dokumentaarisen teoksen myötä nämä asiat jälleen kerran ovat mielessäni ja kummittelevat, kunnes saan ne käsiteltyä. En voi mitään sille, että maailmassa kiusataan, mutta voin toimia itse kiusaamista vastaan. Toivottavasti omat lapseni oppivat, että kiusaaminen on väärin. Sen opettamisen olen heille velkaa, jotta he tunnistaisivat kiusaamisen ja pystyisivät toimimaan elämässään sitä vastaan.
 

Ali Jahangirin dokumenttielokuva ”Tuntematon pakolainen” oli todella vaikuttava tapaus. Olen lukenut lehdistä ja nähnyt televisiosta pätkiä pakolaisuudesta, olen tutustunut henkilökohtaisesti pakolaisena Suomeen tulleeseen ihmiseen ja luulen tietäväni, miksi ja millaista pakolaisuus heille – pakolaisille – on. Silti on aina vavahduttavaa nähdä tarinoita siitä, kuinka jotkut riskeeraavat kaiken ja lähtevät pakolaisina matkaan. Suurin ansio dokumentissa ovat kohtaukset, joissa näytetään, kuinka inhimillisyys aika ajoin voittaa systeemin kiusaamisen, systemaattisen syrjinnän ja väkivallan. Pakolaiset eivät lähde huvikseen riskialttiiseen, hengenvaaralliseen yritykseen saada mahdollisuus parempaan elämään toisessa maassa. Mikään taloudellinen turva ei korvaa hengenmenetyksen uhkaa. Siksi on täysin järjenvastaista väittää, että joku lähtisi pakolaiseksi vain pönkittääkseen omaa taloudellista tilaansa. Totta helvetissä pakolaiset lähtevät ”paremman elämän toivossa”, mutta useimmat lähtevät siksi, että hyvän ja turvatun elämän mahdollisuudet ovat kotimaassa menneet, jolloin jopa oman maan jättäminen ja pakolaisuus tuntuvat paremmalta vaihtoehdolta.

”Tuntematon pakolainen” on tärkeä elokuva, koska se on ajankohtainen dokumentti, joka tapahtuu pääkallopaikalla, pakolaisten keskuudessa ja heidän matkallaan kohti turvapaikkaa. Systeemi koittaa laittaa kapuloita rattaisiin ja kiusata lakien ja säännösten avulla, koska se on yhteiskuntien toiminnan perusta (eli me kaikki kuulumme siihen koneistoon, joka kiusaa). On jos jonkinlaista byrokratiaa, rajoja rajojen perään, ihmisiä, jotka koittavat hyväksikäyttää pakolaisten ahdinkoa ja hyötyä tilanteesta. Toki on niitäkin, jotka auttavat hätääkärsiviä vapaaehtoisesti ja omaa etua tavoittelematta, mutta valtiot ja järjestelmän byrokratia on systemaattista pakolaisten kiusaamista ja väkivaltaa, jotta nämä jättäisivät leikin kesken ja lähtisivät takaisin. Ei kukaan järkevä ihminen tee matkaa pakolaisena mihinkään, ellei ole pakko. 

Katsokaa dokumentti, se löytyy tätä kirjoittaessani Yle Areenasta ja se on siellä vielä yli kolme kuukautta. Se näyttää eri syistä pakolaiseksi lähteneitä, mutta älkää tuomitko heistä ketään, olivatpa syyt lähtöön mitkä tahansa; Ajatelkaa niin päin, että jos teidän kotikulmilla ja –maassa alkaisi olla sellaista, että henkilökohtainen vapautenne, toimeentulonne ja henkenne olisi vakavasti uhattuna, ja päättäisitte lähteä maanpakoon, niin haluaisitteko teitä kohdeltavan inhimillisesti? Elokuvan viimeinen kohtaus on yksinkertaisuudessaan vangitseva, vaikka siinä ei sinänsä kerrota mitään pakolaisuudesta. Se koskettaa, koska lapsen kasvoja katsoessasi ehdit käydä läpi mielessäsi elokuvan tapahtumat ja miettiä, että entäs jos sinä tai sinun lapsesi tai lapsenlapsesi joutuisivat kokemaan sotaa, hätää ja pakolaisuuden...Jos tämä elokuva jättää sinut kylmäksi, en usko sinulla olevan kykyä empatiaan.

Kiusaamista mielestäni vähätellään erilaisin kiusaamistermein. On esimerkiksi koulukiusaamista (joka toki otetaan vakavasti, kun se on vakavaa) ja on työpaikkakiusaamista. Mielestäni pitäisi kuitenkin puhua kokonaisvaltaisesti siitä, millaista on kiusaaminen ja millaiseksi se vakavimmillaan voi yltyä. Koulukiusaaminen paheni ja yltyi Kristoffer Ignatiuksen tapauksessa järjestelmälliseksi syrjinnäksi ja todella vakavaksi väkivallaksi paitsi koulussa myös vapaa-ajalla ja se ei loppunut, ennenkuin seurasi sairaalareissu, poliisikuulustelu ja oikeusjuttu. Nuoren miehen pelastivat kiusaajiltaan aika, päättäväisyys ja poismuutto, mutta seuraukset hän kantaa sisällään lopun ikäänsä. Kristofferin tarina oli erityisen koskettava, koska se koski myös omaa kotikaupunkiani Kajaania, jossa nuorta poikaa, tuolloin vielä nimeltään Mikko, kiusattiin. Se jatkui ala-asteelta yläasteen loppuun saakka ja sai todella väkivaltaisia ja uhkaavia muotoja, jossa henkikin olisi helposti voinut lähteä. 

Monelta kiusatulta on lähtenytkin ja ikävä kyllä se lähtee usein oman käden kautta, tavalla tai toisella. Jotkut lähtevät nopeamman itsemurhan kautta ja jotkut hitaammin esimerkiksi alkoholismin tai muiden sairauksien myötä – joista mielenterveysongelmat ovat suurin syy ja pohja myös fyysisille sairastumisille - mutta yhtä kaikki lähtevät, eivätkä kiusaajat välttämättä koskaan saa tietää, mitä ovat aiheuttaneet. Osa muistaa mainita kärsijöinä myös kiusaajat ja niiden rumat naamat, mutta vaikka kosto ei ketään autakaan, niin silti mieluummin kiusaaja joutaa mielestäni ennenaikaiseen hautaan kuin kiusattu (tai pakkovaihtamaan koulua tai jopa paikkakuntaa, kuten kiusatuiksi jääneet joutuvat). Kristofferin ja monen muun mielenterveysongelmista kärsineen (ja tosi monella myös joko perheenjäsenen tai muiden kiusaamaksi joutuneen) tarina on kerrottu Liken uutuuskirjassa ”Error – Mielen häiriöitä”, jota suosittelen kaikille. Olen melko varma, että mielenterveysongelmat koskettavat jokaista ihmistä jollain tapaa, vaikka ne ovatkin yhteiskunnassa edelleen jonkin sortin tabu ja monesti ”näkymättömämpi” sairaus, kuin selkeä fyysinen sairastuminen ja siksi ”vähempiarvoinen” tai muuten vähätelty. 

Kiusaaminen on ihmisluonnon heikkous. Muilla eläinlajeilla ”kiusaaminen” liittyy lähinnä selviytymiseen, suvunjatkamisviettiin tai muihin luonnollisiin toimintoihin. En usko, että ihminenkään kiusaa luonnostaan, vaan uskon, että ihmislajin evoluutio on aiheuttanut lajimme menestystarinan myötä kieroutuneita toimintatapoja selviytyä ja toisaalta projisoida omaa tuskaansa muiden niskaan. Olemme liikaa kärsimystä kokenut, liikaa levinnyt, liikaa luonnosta erkautunut ja näiden kautta kollektiivisesti sairastunut laji, jonka yksilöistä löytyy tapauksia, jotka saavat aikaan sairaita asioita. Kiusaaminen valtiotasolla on tietysti vielä asia erikseen, mutta jo se, että yksilötkin kiusaavat, on riittävä syy tuoda asiaa aina uudestaan esiin. Miten sitten tilannetta voi enää hallita? Linkolalaisittain ajatellen raa’alla ja riittävällä populaation karsimisella? Väittäisin, että ihmislaji ei tule enää koskaan olemassaolonsa aikana pääsemään eroon kiusaamisesta, kiusaajista ja kiusatuista. Se on ikävä tosiasia, joka meidän pitää hyväksyä ja siksi meidän jokaisen täytyy tehdä oma osamme sen karsimiseksi tulevilta sukupolvilta valistamalla, opettamalla ja antamalla parempaa esimerkkiä. 

Jos näet/koet, että sinua tai läheistäsi kiusataan, tartu asiaan rohkeasti. Kun tunnistat kiusaamista, älä välitä, vaikka et olisi itse osallinen tai edes tuntisi kiusaamisen kohdetta, vaan tee silti jotain kiusaamisen lopettamiseksi. Olen itse elämäni aikana saanut kerran turpaani niin, että nenässä on edelleen rustoutunut paukama, mutta en ole koskaan, hetkeäkään, katunut sitä, että menin väliin pahoinpitelyyn, kun kukaan muu ei mennyt. 

Iso peukku ylös Ali Jahangirille, Hamy Ramezanille ja muulle tekijäporukalle dokumenttielokuvan ”Tuntematon pakolainen” tekemisestä. Samoin toivon Kristoffer Ignatiukselle loistavaa loppuelämää, joka toivottavasti on huomattavasti parempi ja tasapainoisempi kuin hänen karmea lapsuutensa ja nuoruutensa kiusattuna. Iso kiitos ”Error – Mielen häiriöitä” –kirjan työryhmälle Elina Järvi, Tiina Hotti ja Olga Poppius sekä muillekin tarinansa kirjassa jakaneille. Sanotaan yhdessä: EI kiusaamiselle!

PS. Tsekkaa myös nämä:

Ali Jahangiri - Tyhjä liitutaulu (Unicef): https://www.unicef.fi/blogi/tyhja-liitutaulu/?utm_source=apsis&utm_medium=email&utm_content=unspecified&utm_campaign=unspecified
 
Tuntematon pakolainen (Twitter): https://twitter.com/search?q=%23Tuntematonpakolainen

Like-kustannus - Error: http://like.fi/kirjat/error/

#Eikiusaamiselle (Twitter): https://twitter.com/search?q=%23eikiusaamiselle&src=typd

&

Raappana - Kiusaajat: https://youtu.be/UVVCsMySDwo